torstai 20. huhtikuuta 2023

Värit palaavat hissukseen

Crocus tommasinianus Yalta - Tähtisahrami
 

Aurinkoiset ja lämpimät säät ovat poksauttaneet krookukset ja scillat kukkimaan. Osa krookuksista ja esimerkiksi etelärinteen Katharine Hodgkin -irikset ovat jo kuihtuneet. Puutarhan varjoisemmista osista lumi on luonnollisesti sulanut hitaammin. Näillä alueilla krookuksia on vasta tulossa kukkaan. Syksy ei juuri nyt ole päällimmäisenä mielessä, mutta tämä ajankohta on oivallinen sen pohtimiseen, mihin haluaisin tulevina keväinä lisää kukkia. Siis kamera laulamaan ja tarvittaessa ahkeraa kirjaamista syysistutuksia ajatellen.

Helleborus niger - Jouluruusu


Edellinen talvi oli meidän pihassa tuhoisa monille perennoille. Myös jouluruusuille, joista menetin ainakin kolme. Tänä vuonna tilanne on huomattavasti valoisampi jouluruusujen suhteen. Useimmista muista perennoista en vielä voi sanoa juuta enkä jaata. Jotkut ovat jo heräämässä, monia saan jonkun aikaa odottaa.

Helleborus niger - Jouluruusu


Kasveja istuttaessa on tärkeää huomioida niiden tarvitsemat kasvuolosuhteet. Vähemmän tulee mietittyä, mistä suunnasta puutarhuri niitä mieluiten katselisi. Tai kameralla kuvaisi. Syreenipenkin jouluruusua vuosia sitten istuttaessani unohdin kokonaan alituisen innostukseni kukkien ikuistamiseen. Nyt joudun harrastamaan balettitanssijan varpaankärkiaskellusta välttääkseni muiden kasvien tallomisen jouluruusun kuvaustilanteissa. Tai sitten on kuvattava sen selkämystä, kuten tässä kuvassa.

Iris reticulata Katharine Hodgkin


Syksyllä kevätkurjenmiekkametsästykseni ei tuottanut kovin hyviä tuloksia. Tein aika vaatimattomat nettitilaukset, koska kuvittelin saavani kivijalkakaupoista haluamani. Ehkä olisi pitänyt laajentaa etsintäaluetta, sillä tutuissa kaupoissa oli yllättävän vähän valikoimaa. Niinpä kevätkurjenmiekkoja istutin vain kahta sorttia: tummaa lilaa Purple Hilliä ja kuvan Katharine Hodgkinia Pikkupuutarhan Kivipenkkiin. Näiden kaveriksi suunnittelen jo nyt Karharine´s Goldia, jollaisia ihailin mm. Saaripalstan Sailan blogissa.

Iris reticulata Purple Hill


Purple Hillit istutin alapihan Ruusupenkkiin, jossa niistä ensimmäiset ovat juuri avautuneet. Näitä minulla on ollut ennenkin, mutta ovat kadonneet. Toistaiseksi näkymättömissä ovat myös Harmonyt. Frozen Planetit peura söi vuosi sitten. Eikä vain syönyt kukkia, vaan riipi sipulitkin ylös. Sipuli-ressukat järkyttyivät niin pahasti, etteivät enää halunneet tänä keväänä nousta.

Olen tunkenut syyssipuleita vähän sinne sun tänne. Enemmän pitäisi miettiä niidenkin kasvuolosuhteita. Taisin vasta nyt tajuta, että kevätkurjenmiekat ansaitsevat lämpimän ja vettä läpäisevän paikan. Ehkä yksi syy niiden katoamiseen puutarhastani, on liian kosteat ja koleat istutuspaikat. Kiitos siis Saaripalstan Sailalle tämän asian esiintuomisesta.

Corydalis - Pystykiurunkannus


Ensimmäiset lilat pystykiurunkannukset alkavat kukkia. Niitäkin on pitkin puutarhaa paikoissa, joihin en ole niitä tietoisesti istuttanut. Muurahaisetko näitä kuljettaa uusille alueille? Vai puutarhuri multaa ja kompostia levittäessään? Muutaman alun olen parin edellisen kesän aikana siirtänyt paikkoihin, joissa toivon sen leviävän. Aika näyttää, kuinka käy. Vai kuuluuko tämäkin kasvi niihin, jotka seikkailevat oman halunsa mukaan? Kuten akileijat ja sormustinkukat.

Corydalis solida 'Beth Evans' - Pystykiurunkannus

Pinkit Beth Evansit ovat ainakin toistaiseksi pysyneet kohtuullisen hyvin omilla alueillaan. Mitä nyt ovat rehevöityneet ja laajentaneet pehkojaan. Tykkään näistä paljon. Bethin vihreät versot nousevat aikaisin keväällä, kurkkivat jo lumen keskeltä. Nuppujakin ne jo availevat.

Syödyt krookukset


Piippoiloa himmentää jänisten ja peurojen aktiiviset vierailut puutarhassani. Kuvan krookuksia en edes ehtinyt avautuneina nähdä, kun ilmeisesti ristihuuli oli käynyt ne yöllä napostelemassa.

Alapihalla peura oli syönyt valtaosan tulppaaneista. Eikä tarvinnut tuholaisen lajia arvuutella, sillä mullassa näkyi oikein hyvin sorkanjäljet. Olivat tulleet rajanaapurin 80-senttisen aidan yli. Harkitsen vakavasti naapurin aidan korvaamista samoilla aitaelementeillä, joita laitoimme tonttimme puistoreunalle. Täydellisiä peuraesteitä eivät nekään ole, mutta ovat sentään jonkin verran estäneet alapihalla kulkua. Tehokkaita, 2,5-metrisiä riista-aitoja ei kunta salli. 


Viikko sitten kävin naapurikylän saksalaisessa ruokakaupassa heti aamutuimaan. Menin ilman suurempia suunnitelmia katsomaan, josko joku kiva perennajuurakko löytyisi. Sipuleita, mukuloita ja juurakoita oli monta laatikollista vierekkäin ja päällekkäin. Parhaat apajat oli lattialla, jonne kyykistyin muiden innokkaiden rouvien seuraan penkomaan pussukoita.

Kesäkullero ja syyshohdekukka


Mopo lähti keulimaan oitis. En kyennyt pelkästään katsomaan, mitä on tarjolla. Siirsin pussukoita ostoskoriin, otin jonkun pois ja laiton toisen tilalle. Järki ja harkinta tuollaisessa paikassa katoaa, jos sellaista on koskaan ollutkaan. Minun pelastukseni taisi olla tiukka aikataulu, joka vaati lopettamaan kahmimisen ja poistumaan kassan kautta ulos.

Kesäkulleroa minulla on ollut ennenkin. Viime kesänä se oli vähän huonossa hapessa vaikean talven jäljiltä.  Syyskukkijoille on aina tilaa.


Laitoin juurakot kunkin omaan purkkiinsa. Juurtukoon ja kasvakoon rauhassa, kunnes olen päättänyt kullekin oman istutuspaikkansa.

Fritillaria imp. 'Rubra'  - Keisarinpikarililja

Palataan vielä hetkeksi piippojen pariin. Keisarinpikarililjat saisivat varmaan nopeuskisassa ensimmäisen palkinnon. Niin nopeasti ne keväällä mullasta nousevat ja kasvavat. Saapa nähdä, kukkiiko nämä Rubrat tänä kesänä? Kuulemma ne kaipaavat kunnon lannoitusta, jota olen niille antanut.

Fritillaria imp.  - Keisarinpikarililja


Ikivanhat keltaiset keisarinpikarililjat nousevat uskollisesti vuosi toisensa jälkeen. Kukkimisen ne ovat jättäneet väliin monena vuotena. Näiden piippojen ilmestymisen ilmoille haistaa helposti lähellä kulkiessa. Täytyykin kysyä Ukkokullalta, aistiiko hän keisarien tuoksun. Oman hajuaistini menetin muutama vuosi sitten.

Nukkajuoru

Sain ystävältä karvalehtisen juorun. Tarkkaa nimeä en sille löytänyt. Kasvi oli jonkun aikaa kaupan muoviruukussa, kunnes siirsin sen parempaan ruukkuun. Ilmeisesti juoru tykkää uudesta ruukusta, lannoitteesta ja aurinkoisesta sijainnista, sillä se intoutui kukkimaan. Söpö pieni kukka.

Nokkosperhosia on runsaasti

Istuu hiljaa niityllä,
auringon paiste kasvoilla.
Katsoo kohti taivasta,
heinätupsu peittona.

Aurinko hänet herättää,
kultasäteitä lähettää.
Hän luonamme jälleen on,
kevään ensi perhonen.