perjantai 30. joulukuuta 2016

torstai 29. joulukuuta 2016

Viimetipan joulukukkaesittely


Minä sitten tykkään sipulikukkien nupuista. Toki niistä avautuneista kukistakin, mutta nupuissa on jotain sellaista taikaa, jota en vain voi vastustaa. Monena päivänä olen yllättänyt itseni tuijottamasta amarylliksen pulleita, juuri avautumaisillaan olevia nuppuja. Melkeinpä sitä odottaa, että kohta kuuluu "POKS" ja kukka rävähtää koko komeuteensa. Juuri siinä silmieni edessä.


Aika nopeasti amaryllikset avautuvatkin. Etenkin viime päivinä, jolloin on tullut poltettua ahkerasti kynttilöitä ja vähän takkaakin. Eihän täällä kylmä ole ollut, mutta takkatuli tuo omaa tunnelmaansa. Juuri sytytetty takkatuli roihuaa kohisemalla, kunnes se asettuu hiljaiseksi ritinäksi ja rätinäksi. Myös palavan puun tuoksu tuo mukavia muistoja ja melkeinpä sitä haistellessa alkaa miettimään, löytyykö jääkaapista pätkä makkaraa takkatulessa paistettavaksi.


Tänä jouluna en sitten sitä valkoista amaryllistä onnistunut saamaan. Aatonaatonaattona olin eräässä isossa kukkakaupassa heti aamutuimaan. Silloin valkoisia amarylliksiä oli runsaasti, mutta päätin hakea omani vasta kotimatkalla. No, silloin kaikki valkoiset oli jo myyty ja sain tyytyä punaiseen. Ei se harmita, sillä kauniita ovat nekin. Eikä tarvitse edes siihen yhteen tyytyä, vaan tällä hetkellä punaisia amarylliksiä on peräti neljä kappaletta. Ja lisäksi vaaleanpunaraitainen Rozetta, joka kohta ryhtyy kukkimaan kolmatta vanaansa.


Oman kylän K-kaupassa oli yksi ainut valkokukkainen lehtikaktus, enkä tietenkään voinut sitä jättää sinne yksin odottamaan, että joku toinen sen mukaansa ottaisi. Kaktus on vielä pikkuinen. Pelkäsin sen pudottavan kauppamatkalla nuppunsa, mutta hyvin ovat pysyneet ja avautuneet. Muistan jostain kuulleeni, ettei kaktuksia saisi kovin liikutella nuppuvaiheessa. Kuulemma loukkaantuvat ja pudottavat nuppunsa. 


Nyt tälle valkoiselle prinsessalle (tai mistä sen tietää, vaikka olisi prinssikin) täytyy hommata amppeli, sillä sopivaa pöytätilaa sille ei oikein ole. Ikkunalaudoilla olisi tilaa, mutta niiden alla sähköpatterit hohkaavat kuumaa ja siitä ei kukkaset selvästikään pidä. Nämä kaktukset viihtyvät hyvin amppelissa ja katosta roikkuessaan ne eivät vie tilaa.


Hyasintti tai pari pitää jouluna olla. Vaikka en enää oikein samassa huoneessa niiden kanssa pysty olemaankaan. Tuoksu käy silmiin ja aiheuttaa pientä päänsärkyä. Harmillista, sillä hyasintin tuoksu jotenkin vain kuuluu minun jouluuni. Ja muutenkin pidän niiden tuoksusta todella paljon.


Naapurilta sain punaisen joulutähden. Se on kaunis ja pirteä. Joinain vuosina olen saanut joulutähden pysymään rehevänä ja kasvattamaan uusia lehtiäkin. Tämä yksilö uhkaa pudottaa kaikki vihreät lehtensä, mutta tässä vaiheessa se ei haittaa, sillä punaista kasvua on edelleen runsaasti.


Ystäväni antoi minulle valkoisen joulutähden. Se on aivan eri mallinen, kuin punainen kaverinsa. Tässä yksilössä on ikäänkuin vuorotellen vihreitä ja valkoisia lehtiä. Ja latvus sitten terhakkaasti valkoinen.


Ukkokulta yllätti kuukauden sisällä jo toisen kerran. Sain häneltä joulukukkaseksi orkidean. Kyllä miehetkin huomioivat asioita, vaikka välillä tuntuu, etteivät he mitään näe. Ukkokulta oli todennut, että kotona on jo monta amaryllistä ja joulutähtiä, joten hänpä ostaa jonkin ihan muun kukkasen ja päätyi orkideaan. Nyt onkin sitten kovat paineet saada tuo ihanuus pysymään hengissä. Olen aika taitava tappamaan purkkikukkia, vaikka toisin toivoisin olevan.


Ehdinpä esitellä joulukukat ennen, kuin niistä aika jättää. Ja ennen kuin saamme sanoa tälle joulullekin hyvästit. 

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Välipäiväjorinoita


Ei sentään kesä, mutta ei kyllä talvikaan. Lumesta ei ole tietoakaan ja lämpötila vuorottelee liki viiden plusasteen ja muutamien pakkasasteiden kanssa. Aurinkokin tuossa hetken pilkahti, vaan aika matalalta se tässä vaiheessa vuotta paistaa. Ei jaksa nousta puiden latvuksienkaan tasalle. 


Kuvan koivuangervon leikkasin loppukesästä tapille ja pian se kasvatti uusia versoja ja niihin lehtiä. Nuo kuvassa näkyvät lehdet eivät paleltuneet marraskuun pakkasjaksossa. Eivät ole myöskään pudonneet ja liiskaantuneet sen lumimassan alle, joka marraskuun alussa satoi ja myöhemmin sitten suli pois. Minulla on siis talon seinustalla rivi norjan- ja koivuangervoita, jotka vihertävät aivan keväiseen malliin.



Sormustinkukkien lehtiruusukkeita on puutarhan joka nurkassa. Nekin näyttävät kovin terhakkailta ja tuovat lumettomaan puutarhaan raikasta vihreyttä. En tiedä, kärsivätkö ne lumettomuudesta. Ehkä eivät näistä plusasteisista päivistä niinkään, vaan luultavimmin sellaisista pakkasjaksoista, jolloin kasveilla ei ole lumipeitettä suojanaan.


Varjoyrtti vihertää, oli plussakelit tai pakkaset. 


Myös rikkaruohot pitävät ohikulkijan mielen virkeänä. Joka kerran tämän ohi kulkiessa mietin, että haenko rikkaruohovekottimen kellarista ja nyppään ärsytyksen pois. En ole tullut niin tehneeksi ja tällä hetkellä maa on vaihteeksi jäässä. 


Jänöjussi oli käynyt popsimassa helmililjojen varret tyngiksi. Muutaman pipanankin oli jättänyt minulle kiitokseksi ja lannoitteeksi.


Kasvikuvat on otettu joulupäivänä. Tänään ulkona oli pieni pakkanen, joka on kuurannut märän vihreyden tomusokerilla. En ehtinyt kuvaamaan, eikä näiden säätilojen perässä millään pysykään. Niinpä jouluvieraiden kestitsemisen lomassa olen istunut sohvalla tuhoamassa jämälankakeriä. Siinä puuhassa keittiövaaka on erinomainen vekotin, sillä langan punnitsemalla saa pikkuruiset kerät paremmin jaettua niin, että sukista tulee jotakuinkin symmetriset. Jos sillä nyt mitään merkitystä on. Päätin, että tällä kertaa kaipaan symmetriaa.


Vielä on kaapissa jouluruokia, joten eipä pahemmin tarvitse kauppaan mennä. Charlotte Russesta sen sijaan on enää pienen pieni siivu jäljellä. Kenties Ukkokulta tekee siitä vielä tänä iltana selvää. Vai vienkö alapihan kukkapenkkiin pupusille, kun valtaosa heidän herkuistaan on verkkojen taakse laitettu ja helmililjojen varsista jämät jäljellä

Tällaista tänään. Taidanpa jatkaa joululomaköllöttelyä postilaatikkoon pudonneen siemenluettelon parissa. Näkyillään taas täällä blogilangoilla, kunhan ehditään.
 
PS. Tässä samalla lähetän sääherrralle pienen toiveen. Vaikka en siitä lumesta niin tykkääkään, näin tammikuun uhkaavasti lähestyessä toivoisin vaikkapa sellaisen 15-senttisen lumikerroksen ja viiden asteen pakkasen. Surettaa niin nuo vesisateiden ja pikkupakkasten armoilla kärvistelevät kasvit.
 

perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua ystävät!


Tonttu syntyi toukokuussa.
Oli hiirenkorvat puussa.
Kesäkuussa päivä paistoi.
Tonttu mansikoita maistoi.
Heinäkuussa helle hyöri.
Rantaveessä poika pyöri.
Elokuu vei metsään pienet,
säilöön saatiin marjat, sienet.
Syyskuu koulunkäynnin keksi.
Tuli tonttu totiseksi.
Lokakuussa läksyt luisti.
Aapisensa tonttu muisti.
Marraskuussa tuiski lunta.
Tonttu nukkui tontun unta.
Siitä varttui voima uusi,
virkeänä tonttu huusi:
-Joulukuussa lahjat nakkaan
poronpulkkaan tuohivakkaan.

- Ester Ahokainen: Iloinen riimikirja, 1976 - 

 

torstai 22. joulukuuta 2016

Lähellä on


Ei ole kiirettä, eikä stressiä.
Sen verran hommia kuitenkin, ettei ehdi täällä netissä pitkään roikkua.
Mukavaa joulunalusta kaikille!
 

tiistai 20. joulukuuta 2016

Ihan kohta kevättä kohti


Joululahjat on paketoitu ja osa jo vastaanottajiensa koteihinkin toimitettu. Aaton ja pyhien ruokalista alkaa vihdoin löytää muotonsa, mikä ei sinänsä kovin vaikea asia ole, sillä pitkälti perinnesapuskoilla mennään tänäkin vuonna. Kaikenlaista tekemistä toki riittää, mutta niin sitä riittää aina.


Muutama päivä sitten vietin ystävien kanssa päivän Somerolla. Aamulla aurinko hieman pilkotti sumun läpi. Päivän mittaan sumu vain tiivistyi. Somerolaisella ystävälläni ei montaa taloa naapurissaan ole ja nekin harvat katosivat pehmeään usvaan.


Sakea sumu tuntui vaimentavan äänetkin ja vain jostain läheltä kuuluvan koiran haukkuminen rikkoi hiljaisuuden. Jotenkin epätodellinen ja kuitenkin huikaisevan kaunis tunnelma.


Valo on tähän aikaan vuodesta vähissä. Näissä kuvissa kello lähentelee vasta puolta päivää. Pian on tämän kauden valopussi tyhjennetty ja alkaa jälleen sen täyttyminen. Huomenna, keskiviikkona eli 21.12. on talvipäivänseisaus ja siitä se taas lähtee. Jollei ihan vielä kevät, niin melkein ainakin. Seuraan facebookissa Puutarhuri Koskista ja hänen kalenterissaan nyt eletään loppukesää. Vastaavasti talvipäivänseisauksen jälkeen alkaakin sitten alkukesä. Aika valoisa ajattelumalli, sanoisin.

Juhlitaan siis joulu ensin pois ja sitten voidaankin vähitellen ryhtyä kaivelemaan siemenpusseja ja suunnata katseet kohti kesää. 

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kaikkea kivaa



Kyllä vain pienet asiat saavat ihmisen tuntemaan itsensä iloiseksi. Viime aikoina kohdalleni on osunnut kaksikin tällaista. Yksi niistä on Ukkokullan tuoma kaunis ruusukimppu hääpäivänämme. Viime vuonna hän ei muistanut ollenkaan ja silloin monen sattumuksen summana koin sydänjuuria myöten itseni loukkaantuneeksi. Tänä vuonna en itsekään päivää niin muistellut, joten ruusukimppuyllätys tuntui tosi mukavalta.

Yhteiskuvassa Ukkokullan kanssa

Toinen mukava asia on hieman arkisempi. Ikäni pääkaupunkiseudulla asuneena olen parhaani mukaan vältellyt ajamista Helsingin keskustassa. Joitakin kertoja olen siellä olosuhteiden pakosta suhannut, mutta silloinkin tarkasti reitin etukäteen katsomalla ja mieluummin ajoittamalla ajeluni mahdollisimman hiljaiseen ajankohtaan. Yleensä olen pyrkinyt jättämään auton jonnekin kaupungin reunamille ja jatkanut sitten sieltä julkisilla.

Rozetta-amaryllis availee toista kukkavanaa.

Keskiviikkona olin päiväreissulla Tallinnassa. Edulliseen tarjoukseen kuului autopaikka laivassa. Se oli myös käytännöllinen ratkaisu, sillä julkisilla kulkiessani olisin joutunut illalla odottamaan kotibussia tunnin Kampissa tai vastaavasti Ukkokullan olisi pitänyt tulla minut Katajanokalta hakemaan. Toki olisin voinut jättää auton myös sataman parkkiin, joka olisi maksanut enemmän, kuin koko Tallinnan reissu. Niinpä kaikkia vaihtoehtoja punnittuani päätin tarttua rohkeasti auton rattiin ja ajaa auton läpi ydinkeskustan Katajanokalle ja laivaan. 

Kolmaskin vana on tuloillaan.

Ei Helsingissä ajaminen vaikeaa ole. Päinvastoin. Siellä on hyvät opasteet, ajonopeudet aika alhaiset ja runsaasti liikennevaloja helpottamassa liikennettä risteyksissä. Toisaalta väärän kaistan valitseminen saattaa aiheuttaa isojakin lenkkejä matkaan ja pahimmillaan harhauttaa reittejä tuntemattoman todella pahasti. 

Ajaminen ruuhkassa vaatii myös herpaantumatonta ympäristön tarkkailua, sillä jalankulkijoita puikkelehtii muuallakin, kuin suojateillä, taksit vaihtavat vikkelästi kaistaa ja sitä tehdessään yrittävät selvästikin oikaista autoni sivuovesta kautta. Bussit lähtevät pysäkeiltä tasan juuri silloin, kun itse olet siinä kohdalla ja yleensä vielä pitkänä letkana, joten sinne niiden takalistoon yksi pikkuauto juuttuu melkoiseksi toviksi. Siellä täällä nousee yllättäviä katutöitä ja putkiremontteja, joiden vuoksi kaistoja on suljettu. Kaikkien on ahdettava oma autonsa johonkin pieneen välikköön ja mielellään samanaikaisesti. Silmät pitää olla selässäkin selvitäkseen yllättävistä tilanteista.


Tottumattomuudesta huolimatta selvisin erinomaisesti ottamastani haasteesta ja sain autoni ajallaan ja kokonaisena niin Katajanokalle ja laivaan kuin sieltä poiskin. Tavallaan olen pala palalta ottanut Helsinkiä haltuun ratin takaa käsin, mutta jotenkin tämä Katajanokan reissu oli ikäänkuin piste iin päälle. Ylitin jonkin sellaisen rajan, joka on pitkään hiertänyt minua ja joka olisi taatusti hiertänyt jatkossakin, ellen olisi siihen tarttunut. Olen kovasti ylpeä itsestäni ja ajattelin, että tällä mallilla saatan kukistaa muitakin elämässä ajoittain vastaan tulevia ja sitä rajoittavia kummallisuuksia.

Harmaa päivä 8.12.16

Helsingin omarattisesta valloituksesta huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että Helsinkiin kannattaa mieluummin mennä julkisilla, jos se vain on mahdollista. On se vaan niin paljon mukavampaa istua bussissa tai junassa ja antaa jonkun ammattilaisen hoitaa kaistanvaihdot ja jonottamiset. Minä voin istua mukavasti lämpimässä vaikka kirjaa lukien tai kännyn viesteja siivoten. Eikä tarvitse etsiä parkkipaikkaa ja vihdoin sellaisen löydettyään maksaa siitä hunajaisia lukuja.

Nyt ne tontut kurkkivat jo niin kiivaaseen tahtiin, että olkaapa erityisen kilttejä.
 

perjantai 16. joulukuuta 2016

Olettepa ahkeria

Lähellä olevan järven rantaa 29.11.16

Kylläpä te kaikki olette olleet viime päivinä ahkeria. Ainakin postauksia tulee sellaista vauhtia, että kiirettä pitää niiden lukemisessa. Ei kyllä kommentoimaan ehdi, joten kiitänpä nyt tässä kaikista ihanista joulukalenteriluukuista, jotka tähän mennessä jo ovat ilmestyneet. Kekseliäisyyttä, leikkisyyttä, tietoa ja vaikka mitä kivaa olette meille kaikille iloksemme tuoneet.

29.11.16

Lämpötila sahaa sellaista vauhtia, ettei ainakaan kuvituksen kanssa perässä pysy. Välillä on ihan kunnolla pakkasta ja aurinkokin paistaa. Sitten taas mennään plussan puolella, jolloin rapa roiskuu, eikä päivä valkene laisinkaan. Kerrospukeutuminen on nyt valttia, sillä helpompi ottaa päivän mittaan jotain pois, kuin palella liian vähäisissä tamineissa.

29.11.16

Kaikenlaisia jouluvalmisteluja tässä on tullut tehtyä, mutta silti on sellainen olo, kuin jotain tärkeää olisi jäänyt tekemättä. Tämä johtunee siitä, että olen ottanut joulunodotuksen varsin lokoisin mielin. Teen, minkä teen. Ja jos jotain jää tekemättä, sitten jää. Olen keskittynyt näköjään enemmän viihdyttämään itseäni, kuin panostanut leipomiseen ja joululahjoista murehtimiseen. Eilen kävin päiväreissulla Tallinnassa ja lauantaina Hectorin konsertissa.

Tallinnan vanhan kaupungin portti Vana Viru -kadulla 14.12.16

Ties kuinka monennen kerran yritän pitää kiinni siitä, etten lähde mukaan joululahjastressiin ja juokse pinna kireällä kaupoissa miettimässä, mitä ostaa ihmisille, joilla jo on kaikki tarvitsemansa. Pieniä lahjoja annan. Lähinnä itse tehtyjä, kuten omatekoista sinappia (joka on niin hyvää, että voisin syödä sitä lusikalla suoraan purkista), herukkahyytelöä, taatelikakkua ja villasukkia. Muutamille läheisille teetin omista kuvistani kalenterin. Siitä on jo muodostunut perinne, jota läheiset odottavat. 

Tallinnan joulutorilta 14.12.16

Lähipiirini koostuu tällä hetkellä aikuisista. Osa heistä on jo niin iäkkäitä, ettei yhteisiä jouluja kovin montaa enää ole. Siksi joulu on lähinnä yhdessä syömistä ja hetken aikaa yhdessä olemista. Perheemme joulunvietto on selvästi tulossa murrokseen, mutta aika näyttää, mihin suuntaan tulevaisuudessa lähdemme. Päädymmekö entiseen tapaan kokoontumaan yhteisen ruokapöydän ääreen, vai kehitämmekö uusia joulunviettotapoja. Niin tai näin, sen näyttää aika.

Tallinnan joulukuusi 14.12.16

Välillä on hiukan vaikea pitää mieli iloisena ja positiivisena, kun maailma ympärillä on kaikkea muuta. Juuri radiossa kerrottiin uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan joka 10. suomalainen lapsi elää köyhyydessä. Suomalainen köyhyyskin on muuttanut muotoaan, sillä uudenlainen lapsiköyhyys löytyy kahden huoltajan perheistä, joissa vanhemmilla on korkeakoulututkinto ja usein työtäkin, mutta saaduilla ansioilla ei vain enää elä.  

Tallinnan vanhaa kaupunkia 14.12.16

Lisääntyvästä köyhyydestä ja syrjäytymisestä huolimatta meillä suomalaisilla on kuitenkin moni asia vielä erittäin hyvin. Ei anneta mediasta tulvivan negatiivisuuden musertaa meitä, vaan uskotaan tulevaisuuteen ja siihen, että asioita voi muuttaa. Jos vain haluamme. 
 

torstai 15. joulukuuta 2016

Hauska puutarhauni


Muutama yö sitten näin hauskan unen. Olin kuskaamassa iäkästä sukulaista jossain Lahden suunnalla. Kotimatkalla huomasin auton ikkunassa etäällä siintävän tutun puutarhan ja ajoin pihaan kysyäkseni, saisinko tulla puutarhakierrokselle. Kyseessä oli Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riinan puutarha. Riina perheineen olikin pihamaalla puuhaamassa jotain. Mainittakoon, etten ole koskaan Riinan puutarhassa käynyt, enkä myöskään hänen perhettään tavannut. Riinan kylläkin.


Unessa Riina otti minut iloisena ja ystävällisesti vastaan ja ryhtyi heti esittelemään puutarhaansa kierrättäen minua siellä samalla kertoen kasveista ja puutarhan rakentamisesta. Eikä ollut laisinkaan yllättynyt, että minä heidän pihaansa yhtäkkiä ilmoittamatta paukahdin. Blogissa olen nähnyt paljonkin kuvia Riinan puutarhasta, eikä unen puutarha ollut lähellekään samanlainen. Itse asiassa yksityiskohdista en paljon aamulla muistanut. Pikemminkin sen mukavan tunnelman, joka unesta välittyi.


Koska minulla oli vielä aika pitkä ajomatka kotiin, en pitkään Riinaa ja hänen perhettään puutarhakierroksella vaivannut, vaan lähdin kotia kohti. Autoon astuessani huomasin jotain silmäkulmassani, mutta heränneestä kiinnostuksesta huolimatta lähdin kuitenkin ajomatkalle. Unessa tuli seuraava päivä ja Riinan pihassa näkemäni asia jäi minua niin paljon askarruttamaan, että lähdin uudelleen Lahden suuntaan. 

Saavuin Riinan pihaan ja kaukaa näin hänen hänen pelaavan perheensä kanssa pihamaalla trivial pursuitia. Jätin auton kauemmas, sillä koin noloksi palata heti seuraavana päivänä heitä häiritsemään. Hiivin paikkaan, jossa autoni oli edellisenä päivänä ollut ja kaivoin kameran repustani. Puiden lomassa maasta pilkisti paksuakin paksumpi tummansininen nuppu ja sen vierellä useita vihreitä versoja. Unessa sininen kukannuppu oli jokin hyvin harvinainen krookus, jollaista en ollut koskaan luonnossa nähnyt ja josta tulenpalavasti halusin kuvan. 

Kasvarissa kukkii

Joko uni päättyi siihen tai en muista enempää. Tunnelma unessa oli valoisa ja positiivinen. Riinan tavanneet tietävät, kuinka hänestä pursuaa ihanan eloisaa ja iloista energiaa. Olen varma, että jos tapahtuma olisi ollut totta, hän olisi kutsunut minut puutarhaansa, kuten teki unessakin. Ja varmasti hän olisi tehnyt sen seuraavanakin päivänä, mutta mikä lie, etten unessani kehdannut Riinaa toistamiseen vaivata.

Joulu on jo ovella. Olkaapa kilttejä.
 

tiistai 13. joulukuuta 2016

On vain yksi Hector


Monet entiset nuoret kokivat lauantaina upean elämyksen Hectorin 50-juhlakiertueen päätöskonsertissa Helsingin Hartwall Areenalla. Veljenvaimon houkuttelemana sain tilaisuuden olla yksi niistä 10 000, jotka seisten taputtivat kiitokset artistille niin pitkästä urasta kuin loistavasta konsertistakin.


Musiikin suhteen olen aina ollut aika kaikkiruokainen. Kuuntelen sujuvasti monenlaista musiikkia ja välillä joku musiikinlaji tai artisti on noussut voimakkaammin framille. Väittäisin, etten inhoa oikeastaan mitään musiikkia, vaan jokaisesta ryhmästä saattaa nousta yksittäisiä helmiä, jotka tavalla tai toisella kiinnostavat. Tästä hyvänä esimerkkinä oli konsertissa esiintyneet rap-artistit Mikael Gabriel ja Elastinen. Mikael Gabriel esitti Vain elämää -ohjelmaa varten tehdyn tulkintansa Lumi teki enkelin eteiseen -laulusta. Elastinen taasen lauloi Hectorin kanssa tekemänsä Helsinki-aiheisen kappaleen Stadi on niin snadi, josta tykkäsin tosi paljon.


Nuorena tulee musiikkia kuunneltua ja siihen liittyviä ilmiöitä seurattua ehkä aktiivisimmin. Siksi kenties ne omaan nuoruuteen liittyvät kipaleet tuntuvat meistä jokaisesta kaikkein nostalgisimmilta. 

Hector on aina kuulunut kotimaisiin lempiartisteihini ja hänen julkaisujaan tuli ahkerasti vielä 2000-luvun alkupuolellakin kerättyä. Hectorin LP-levyjä minulla on vain kolme, kasetteja sen sijaan sitäkin enemmän ja cd-levyjäkin hankin paljon, kunnes tekniikka ja aika on ajanut niidenkin ohi.


Konsertissa kuultiin lukuisia tuttuja kipaleita Hectorin koko kaudelta. Monet biisit oli sovitettu hieman uudella tavalla, mikä yllätti positiivisesti. Bändi oli taitava ja sen jäsenet saivat mukavasti omia soolo-osuuksiaan esille. Hartwall Areena on jäähalli, eikä mikään loistava konserttipaikka. Hector otti kuitenkin yleisönsä niin tehokkaasti, että ympäristön pienet puutteet unohtuivat oitis. Kaikenlainen pönötys puuttui tästä konsertista kokonaan.


LP-levyjen ja vielä kasettien ja osittain cd-levyjenkin aikaan laulujen sanat oppi kuuntelemalla ahkerasti musiikkia. Toisiin levykansiin sanat oli painettu valmiiksi, mutta paljon oli niitä levyjä, joista sanat piti onkia laittamalla levy pyörimään yhä uudelleen, kunnes sanat oli saatu talteen. Konsertin nostattamassa tunnehuumassa innostuin etsimään teini-iän ja nuoruuden kansiota, johon olen kerännyt runoja ja aforismeja, mutta myös laulujen sanoja. Löysin sen ja sieltä monta Hectorin biisiä, joita ystäväni kanssa tavattiin yhdessä laulaa. 

Konsertti oli kuin paluu nuoruuteen. Sellaisiin aikoihin ja tapahtumiin, joita harvemmin tulee edes muisteltua. Monet Hectorin laulut nostivat ihania muistikuvia, mutta myös nuoruuden kipukohtia. Tunteellinen tilaisuus niin minulle kuin varmasti monille muillekin läsnä olleille.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Menneen ajan joulumarkkinat


Menneen ajan joulumarkkinat Lohjalla on tapahtuma, jonne pyrin menemään, vaikka kaikki muut markkinat jäisivät käymättä. Tänä vuonna näytti tosi tiukalta, mutta keksin yhdistää markkinat samalla suunnalla asuvan tuttavan joulupaketin vientiin. Pari viikkoa sitten tuntui, että tässähän on aikaa pilvin pimein ja nyt kalenteri täyttyy niin kiivasta tahtia, että aukkopaikkoja saa jo hakea. 

Koska aikataulu lauantaille oli täynnä kellotettuja menoja, ei aikaa ylimääräiseen haahuiluun jäänyt laisinkaan. Kiersin runsaan tunnin markkinoita varpaat ja sormet kohmeessa. Miten aina markkinoiden aikaan onkin niin hyytävän kylmää. Ensin kierros kameran kanssa ja samalla silmäys kojuihin, joihin voisi palata ostoksille. Kuvaaminen oli tavalliseen tapaan haasteellista, sillä ihmisiä oli paljon ja aina jonkun pää tai käsilaukku oli objektiivin edessä. Muutenkin niukka päivänvalo oli hurjaa vauhtia hupenemassa, sillä auto ei aamulla lähtenyt liikkeelle ja akkua ladatessa valoisaa aikaa kului hukkaan. 

Ostin pari joululahjaa ja purkillisen herkullisia ja mausteisia valkosipulinkynsiä. Mukavia lahjaideoita näin enemmänkin, mutta matkalla markkinoille en jaksanut jäädä ottoautomaatteille jonottamaan. Jonot ulottuivat korttelien taakse. Osalla markkinamyyjistä oli käytössään maksupääte, mutta ei suinkaan kaikilla. Siksi luultavasti ihmiset pyrkivät varautumaan käteisrahalla.

Ohessa muutamia hämäriä räpsyjä markkinoiden tarjonnasta.



















Puutarhahörhö ei tietenkään voinut ohittaa lilliputtikokoisia taimipurkkeja. Hetken jo olin ostamassa pientä tontuntainta, mutta sitten tulin toisiin aatoksiin. Kun joulu on juhlittu, katse suuntautuu kohti kevättä ja kesää, enkä silloin enää ole kovin innostunut kukkapenkeistä kasvavista tontuista. Mitä, jos nuo pienet valkoiset hiippalakit muuttuvatkin kasvaessaan kirkkaanpunaisiksi?



Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat on siitä mukava tilaisuus, että sieltä puuttuu kokonaan metrilaku ja kaikki muovikrääsä. Kauppiaat panostavat kojujen ulkoasuun ja pukeutumiseen. Seppien taontaäänet, palavan tulen ja tervan tuoksu ja lasten kirkkaalla äänillä laulamat joululaulut luovat todellakin menneen ajan tunnelmaa.


Yritin rajata kuvista pois roskalaatikot ja muita menneeseen aikaan viittaamattomia härpäkkeitä, joita pakostikin joka kuvaan tuppasi tulemaan. Ja kas kummaa, niin vain tähänkin kuvaan yksi roskis jäi, vaikka parhaani yritin. Ei anneta sen häiritä.

Mukavaa joulunodotusta teille kaikille!