tiistai 5. helmikuuta 2019

Kylvö- ja muita suunnitelmia

Puutarhan metallikurki talviunilla

Puutarhan uinuessa vielä talviuniaan on hyvä ajankohta järjestää ajatuksiaan ja laittaa tulevan kesän suunnitelmia paperille.

Kylvökset olen jo aloittanut piilottamalla multaan valkoisen ja sinisen kelloköynnöksen siemeniä sekä kahta laatua paprikaa ja chilipaprikaa. Hungarian Black -paprikoista kolme on versonut mullan pintaan. Muista ei näy vilaustakaan. Odotellaan.

 
Laatikoiden kylvöjärjestys vaatii vielä hienosäätöä, mutta alustavan suunnitelman sain vihdoin kirjattua. Seitsemästä laatikosta kaksi on jo osittain varattu, sillä VI-laatikossa kasvaa parsaa ja VII-laatikossa talvivalkosipulia. Parsa ei vie koko laatikon tilaa ja siksi ajattelin kylvää parsalle kaveriksi kehäkukkaa. Tai sitten laitan sinne samettikukkaa.

Kierrätän laatikoiden sisältöä, jotta kullekin kasville ominaiset tuholaiset eivät pääsisi helposti valtaamaan tilaa. Herne on myös hyvä maanparantaja, joskin parhaan hyödyn siitä saisi kylvämällä koko laatikon hernettä täyteen.


Suorakylvönä laitan yhteen laatikkoon kosmoskukkaa ja kesämalvikkia. Kosmosta ajattelin ostaa vielä tummempia sävyjä, kunhan sopivan siemenhyllyn äärelle pääsen. Kehäkukka ja krassi kuuluvat jokakesäiseen valikoimaan. Krassin paikka on vielä päättämättä.


Samettikukkia saatan ostaa valmiina taimina, mutta kermanväristä Vanillaa olen tavannut kylvää itse. Parina vuotena olen kasvattanut myös kaksiväristä Jolly Jesteriä, joka on hauskan näköinen kukkiessaan. 

Samettikukka Jolly Jester

Maurinmalva kuuluu ehdottomiin kesäsuosikeihin. Eräässä tekstissä väitettiin sen olevan monivuotinen, mutta minulla se ei ole koskaan talvehtinut. Hyasinttipapua kasvatin viime kesänä ensimmäisen kerran. Ainuttakaan kukkaa se ei tehnyt, mikä lienee kuivuuden syytä. Taisi jäädä kastelu liian vähäiseksi pavun asustaessa puutarhan uloimmassa ja paahteisimmassa nurkassa. Kesäpäivänhattua en ole aiemmin kasvattanut, joten taidanpa kokeilla.


Kuten jo totesin, kelloköynnöksen ensimmäiset siemenet on mullassa. Tiedän sen olevan hidas itämään, mutta varmuuden vuoksi varastossa on kaksi pussillista siemeniä. Valkoista ei kyllä enää ainuttakaan siementä.

Itse siemenestä kasvatettu keijunmekko

Keijunmekkoa kasvatin viime kesänä ensimmäisen kerran. Taimi oli pitkään pikkuruinen ja vähän onnettoman näköinen. Kesän kuluessa siitä kasvoi hieno puska ja se kukki ahkerasti. Keijunmekko on nyt autotallissa harson alla talvehtimassa. Ihan kokeeksi. Selvisi tai ei, ajattelin piakkoin laittaa muutaman siemenen multaan varmistaakseni keijunmekon omaan pihaan myös tulevana kesänä.


Punahattua, punapäivänkakkaraa ja salkoruusua minulla on jo ennestään, mutta lisä ei ole pahitteeksi. Punahattuja ostin ja istutin pari kappaletta syksyllä. Saattaa olla, etten tilanpuutteen vuoksi perennoja kylvä sisätiloihin, vaan kasvatan niitä kesän aikana ulkona. Toimii hyvin ja vähemmällä vaivalla. Pihamaalla on helppo touhuta mullan ja purkkien kanssa.


Siemenvarastot on inventoitu. Tarkoitus on ollut käyttää ensisijaisesti olemassa olevat siemenet ja välttää uusien ostamista. Hyvä tarkoitus, mutta ei näköjään toimi käytännössä. Muutaman siemenpussin tilasin netistä ja kaksi kertaa olen jo kauppareissulla eksynyt siemenhyllyn ääreen sillä tuloksella, että jokunen pussi on mukaan tarttunut. Joitakin siemeniä olen ajatellut ostaa ja sitä varten olen tehnyt listan, jotta ei tulisi liikaa niitä extempore-ostoksia. Muisti näkyy tekevän siementen suhteen tepposia alituiseen ja varastot vaan kasvavat. No, parempi pussillinen siemeniä, kuin turhaa kamaa kaappien nurkkiin.

Siemenvarastoa listattuna

Seuraavaksi on tarkoitus pureutua kasvihuoneen viljelysuunnitelmaan. Tomaatin- ja kurkunsiemeniä on tilattu, ostettu ja jäljellä viime vuodesta. Kaikkia ei tietenkään kannata multaan kylvää, vaan suunnitelma on hyvä laatia. Siltikin taimia tulee liikaa ja niitä sitten lahjoitetaan ystäville ja kylänmiehille. Sekä kasvatetaan kasvarin lisäksi talon seinustalla, kuten viime kesänä. 

Tuurenpihlaja - Sorbus 'Dodong

Vuosi sitten (Vinkkilistan purkua 4.1.2018) koostin itselleni listan hankittavista kasveista. Ainoastaan yksi listan kasveista löysi tiensä puutarhaani eli syyskimikki Brunette. Toivottavasti kimikki selviää talvesta ja ryhtyy tuottamaan iloa tulevina vuosina. Ruska-aikaan näin kylällä oranssinpunaisena loistavan tuurenpihlajan (kuvassa) ja sain sinnikkään päähänpinttymän hankkia sellaisen omaan pihaan. Syksyllä en tuurenpihlajaa enää kaupoista löytänyt. Taisin olla turhan myöhässä liikkeellä. Nyt tuurenpihlaja on kevään hankintalistalla ykkösenä. Paikka on sille jo katsottuna. Vain lumi ja routainen maa estää, etten menisi kuoppaa heti valmiiksi kaivamaan.

Bermudankolmio 21.6.2018

Yksi tärkeimmistä kesän kohennuskohteista on sisääntulon Bermudankolmio. On ollut jo vuosia, mutta viime kesän kuivuus nosti paikan ongelmallisuuden voimakkaasti esille. Kuunliljat ovat kaivanneet jakamista pitkään. Muuten ne ovat viihtyneet aika aurinkoisessa paikassa yllättävän hyvin. Sen sijaan kuunliljojen takana kasvavat jaloangervot ja syysleimut kärsivät viime kesän kuivuudesta sydäntäsärkevästi. 

Kerään siis tarmoa ja innostusta suunnitella istutusalue kokonaan uudelleen. Kasvit on kaivettava pois ja ainakin kuunliljat on jaettava. Reunuskiveys menee uusiksi, vähintäänkin korkeammaksi ja multatilaa on syvennettävä.

Bermudankolmio 26.1.2019 - nyt lyhty on jo vaarassa hukkua lumeen.

Vaikka talvi saakin puutarhasuunnitelmat paisumaan ja rönsyilemään yli oman puutarhan neliöiden, on hyvä sallia niistä poikkeaminen ja vaikka kokonaan unohtaminen. Annan siis itselleni luvan lipsua lupauksista ja suunnitelmista. Ikinä ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, joten takaporttien jättäminen on terveellistä. Suunnitteleminen on hauskaa ja haaveiden siivillä kulkeminen tuo elämään iloa ja väriä. Älkää upotko hankeen.

Talven tuisku tuittupää,
nietoksissa temmeltää.
Kiireen vilkkaa maalaa mannut,
puitten kylkiin valkorannut.
Vasta sitten levähtää,
kun on valmis talven sää.