Pirjo Mökkipuutarhassa -blogista jatkaa uskollisesti perinteitään ja laittoi minulle jälleen "Kuusi kuvaa kesästä" -haasteen. Se kuulostaa ihan helpolta tehtävältä ja kuvittelisi, että sen voi hoitaa tuosta noin, ikäänkuin ohimennen. Vaan yritäpä ympätä koko kesän ihanuus kuuteen kuvaan. Eipä käy helposti, ei ainakaan minulta.
Minun kesäni alkaa käytännössä siitä, kun viimeiset lumikasat hiipuvat varjoisistakin paikoista. Silloin sinnikkäimmät sipulikukat ovat jo pinnistäneet kärkensä ylös kohmeisesta mullasta ja raparperikin punastelee kasvimaan reunalla. Puutarhassa ei siihen aikaan välttämättä vielä voi paljoakaan puuhata, mutta intensiiviset pihakierrokset on tehtävä vähintäänkin kerran päivässä, mieluummin kahdesti tai useamminkin. On ihan pakko kulkea silmät kohti maata ja sormella nostaa maassa lojuvia syksyn lehtiä nähdäkseen paremmin, josko sielä alta jotain kiinnostavaa pilkistäisi. Kukaan muu kuin puutarhaihminen ei voi ymmärtää sitä ilon ja hämmästyksen määrää, jonka millimetrin pituisen vihreän taimen löytyminen joka kerran etsijässään aiheuttaa.
Tulipa Silver parrot |
Viime kevät ja kesä olivat siinä mielessä erikoisia, että viileät säät pidensivät sipulikukkien kukintaa ennätyspitkäksi. Koskaan ei meidän puutarhassa tulppaanit ole kukkineet niin loisteliaasti ja pitkään, kuin menneenä kesänä. Istutin edellisenä syksynä erityisesti papukaijatulppaaneja ja ne kyllä laittoivat parastaan juhannusta edeltävälle viikolle saakka. Huikeaa oli.
Omena Huvitus |
Omenapuiden kukintaa tulee joka kevät ja kesä odotettua ja vahdattua, kuin kuuta nousevaksi. Hedelmäpuiden ympärillä käyskennellessään sitä miettii ja toivoo, ettei enää tulisi kylmiä öitä ja tuulisia päiviä. Että lämpöä olisi ollut riittävästi herättämään kaikenmaailman pölyttäjäpörriäiset, jotta loppukesästä pääsisi poimimaan oman puutarhan hedelmiä.
Edellisenä keväänä meidän omput kukkivat melkoisesti, joten ajattelin nyt olevan lepovuosi. Huvitus kuitenkin yllätti varsin innokkaalla kukkimisellaan. Eihän omppujen kukinta koskaan kauaa kestä, mutta nyt terälehdet varisivat ennätysajassa. Kesän kuluessa kävikin sitten ilmi, että pihlajanmarjakoit olivat tämän vuoden vitsaus. Omenoita tuli Huvitukseen ihan mukavasti, mutta joka ikinen hedelmä oli niin täynnänsä pihlajanmarjakoita, ettei niistä juuri syötävää ihmisille riittänyt. Punakaneli, valkeakuulas ja syysomena eivät montaa hedelmää tehneetkään.
Tämä pioni saattaa olla Duchesse de Nemours |
Pionit kuuluvat pihan näyttävimpiin kukkijoihin ja niiden nuput pullistelevat pitkään ennen avautumistaan. Heinäkuun alkupuolella kukat avautuvat ja sitten vain toivotaankin kädet kyynärpäitä myöten ristissä, ettei tulisi rankkasateita - tai sateita laisinkaan.
Viime kesällä ilmiömäistä oli monien kasvien rehevä kasvu. Pioneissakin riitti vartta selvästi normikesää enemmän ja tuennasta huolimatta painava kukinto tuppasi kumartamaan maata kohden. Tulihan niitä sateitakin sen verran, että varret taipuivat ja kukinnot alkoivat ruskettua. Kerrankin raaski käydä leikkaamassa komeita pioneja maljakkoon.
Rosa Lumo |
Pensasruusujen suhteen viime kesänä minulla ei ollut kovin vaativia odotuksia. Olinhan myllännyt muutenkin uudempien pensaiden sijoituspaikkoja melkoisesti, joten arvelin kukinnan jäävän vaisuksi. Metsäruusu ja punalehtiruusu kukkivat tosi hienosti. Metsäruusu alkaa puutarhassani olla jo hieman riesa, sillä se yrittää kasvattaa lonkeroitaan vähän liian laajalle ja muutenkin sen kasvu on erittäin rehevää.
Vattukärsäkäs on valitettavasti löytänyt ruusupensaani ja se näkyi mm. juhannusruusun kukkimisen vähäisyytenä. Katkaistuja nuppuja oli paljon ja jaloruusujen osalta kukinta meni vattukärsäkkäiden johdosta tyystin pieleen. Ilahduttavin pensasruusuista menneenä kesänä taisi olla Ritausma, joka kukki ja kukki ja kukki.
Liljat ovat myös ehdoton kesän huippu. Uusia liljasipuleita en kovin montaa istuttanut, joten pitkälti mentiin vanhojen varassa. Minulla ei ole varsinaista liljapenkkiä, vaan olen laittanut niiden sipuleita muiden perennojen oheen. Niinpä parin viime kesän kukkapenkkimyllerrykset ovat olleet monille vanhoille liljoille tuhoksi, sillä ryhtyessäni jotain penkkiä kaivamaan, en välttämättä enää muista, millä kohdin sipulit sijaitsevat. Tästä viisastuneena uusimmat liljasipulini olen pyrkinyt keskittämään tiettyihin paikkoihin, joissa niillä on mahdollisuus olla ja elää pelkäämättä alituiseen minun lapioniskujani.
Tähän päättyivät minun "kuusi kuvaa kesästä". Olkoon tuo ensimmäinen sormustinkukkakuva otsikkona aiheeseen, eikä sitä siis lasketa niihin kuuteen kuvaan. Eihän. Pakko oli laittaa edes yksi kuva sormustinkukista, sillä viime kesä oli niiden ilotulitusta. Niitä oli puutarhassani kaikkialla ja kaikenlaisia. Toivottavasti niin on tulevinakin kesinä.
Tiikerililja Sweet surrounder |
Pitihän sitä löytää vielä pari ylimääräistä kuvaa, jotta postaus ei olisi pelkkää kirjainvilinää. Vasta nyt huomasin, etten viime vuonna laittanut tätä haastetta laisinkaan eteenpäin. Olinpas pöljä. Nyt täytyy korjata kömmähdys ja se tapahtuu siten, että haastan kolmen blogin lisäksi yhden ylimääräisen eli tämä "Kuusi kuvaa kesästä" -haaste lähtee seuraaville blogeille. Olkaa hyvä!.