Törmäsin netissä erikoistutkija Taina Pennasen haastatteluun (Metsäradio 21.10.2015), joka käsitteli lähinnä puiden ja erityisesti kuusen taimien kasvatusta ja istutusta. Juttu on mielenkiintoinen ja mielestäni osin pätee varmasti myös muihin kasveihin. Omaan puutarhaan istutetun taimen kuolemalle tulee yleensä etsittyä syytä omista toimenpiteistä, mutta syy voi olla myös muualla.
Tässä tuo juttu lyhennettynä ja ilman kuvia.
Älä osta pilalle hemmoteltua taimea
Ihmeitä ei taimen kasvatuksessa vaadita, siihen riittää muutama maalaisjärkinen lasten kasvatuksestakin tuttu periaate. Tietä ei saisi tasoittaa liikaa, ja olosuhteiden pitäisi muistuttaa oikeaa maailmaa taimitarhassakin.
Pilalle hemmoteltu puu ei panosta juuriin
Kuusen taimia kasvatetaan tehokkaissa taimitarhoissa. Osa tarhoista keskittyy laadukkaaseen taimien tuotantoon ja hyödyntää uudet tutkimustulokset kehitystyössään, mutta vaihtelua taimien laadussa saattaa kuitenkin olla.
Erikoistutkija Taina Pennasen tutkimuksista on selvinnyt, että ravinteita ei saisi olla liikaa tarjolla. Lisäksi ne pitäisi saada samassa muodossa, jossa ne saadaan metsässäkin. Jos ravinteet saadaan liian vaivattomasti, ei puu panosta juurien kasvatukseen, koska tarhassa siitä ei ole hyötyä.
Karuun ympäristöön pitäisi sopeutua pikku hiljaa
Normaalisti kasvit pysyvät koko loppuelämänsä siinä, missä siemen on sattunut itämään. Sen sijaan tarhassa kasvanut taimi siirretään luonnon vastaisesti lopulliseen kasvupaikkaansa ja istutetaan maahan koneellisesti.
Jos juuret ovat pienet, ei niillä selätetä eteen tulevia vaikeuksia. Taimi voi jäädä osittain maan päälle, tai kuivuus voi yllättää. Varsinkin alkukesän pitkä kuivuuskausi koituu monen pienen puun kohtaloksi.
Paikallaan pysyville kasveille ei ole kehittynyt strategioita vastata nopeasti muuttuviin olosuhteisiin.
Ilman kumppaneita ei kovassa paikassa selviä
Menestymisen ehtona karussa metsässä on myös kumppaneiden löytyminen. Niitä ovat sienijuuret.
Normaalisti metsänpohjassa kiemurtelee valtava sienirihmasto, joka elää symbioosissa puun kanssa.
Puun ohuimpien juurien ympärille kietoutuvat symbionttiset juuristosienet eli mykorritsasienet hajottavat ravinteita maahan pudonneista ja hajonneista neulasista ja oksista ja luovuttavat niitä isäntäpuulleen.
Kukin sienilaji on erikoistunut hajottamiseen omalla tavallaan, jolloin ravinteet saadaan tehokkaaseen käyttöön kaikkialta metsämaasta.
Puu puolestaan luovuttaa sienelle yhteyttämisessä syntyneitä sokereita. Mutta jos tarhassa ravinteita on liikaa tai ne ovat liian helpossa muodossa, puu ei jaa sokereita, vaan käyttää ne kaikki omaan kasvuunsa. Se ei panosta sienijuurten kasvattamiseen, koska tarhassa tämä on tarpeetonta. Karussa metsässä sienijuuret ovat kuitenkin elinehto.
Tulevaisuudessa sienirihmaston syntyä juuriin voidaan auttaa keinotekoisesti. Kehitteillä on kasvatusliuos, ymppi, jota taimitarhat voisivat lisätä juuriin ja varmistaa symbioosin syntyä.
Mutta sienirihmastojen saamiseksi on luonnollisempikin keino, ymppien valmistusta ei tarvitse odotella. Sieni-itiöitä leijjuu kaikkialla, ja jos taimen annetaan kasvaa riittävän hitaasti riittävän niukalla ravinteiden saannilla, sienirihmastot kasvavat puiden juuriin kuin itsestään.
Myrkytetty taimi ei kehitä torjuntakeinoja
Tarhoilla taimia käsitellään myös tuholaistorjunta-aineilla. Mutta metsässä taimi on uuden ongelman edessä, kun tuholaisistakin pitäisi selvitä itse. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksissa on havaittu, että myrkytetty taimi ei kehitä omia torjuntakeinojaan yhtä paljon kuin luonnontaimi. Sellainen maistuu myyrille paremmin, ja on helppo kohde myös hyönteisille.
Katse juuriin, ei näkyvään versoon
Vaikka kuusentaimesta näkyy tarhalla vain maanpäällinen osa, voi juuresta tehdä päätelmiä. Jos taimen nostaa ilmaan, juuripaakku ei saa hajota käsiin. Tiheä juuristo pitää paakun kasassa, kiinteänä.
Myös paksu tyvi kertoo kehittyneestä juuristosta. Sen sijaan pitkä ja hontelo maanpäällinen verso sekä käsiin mureneva juuripaakku ovat huonoin yhdistelmä.
Taimien alkutaivalta helpottaa myös nopea istutus hakkuiden jälkeen. Sienirihmastot säilyvät maaperässä jonkin aikaa ilman isäntäpuitaan, jolloin uudet taimet pystyvät liittoutumaan niiden kanssa.
