lauantai 26. maaliskuuta 2022

Kuukauden villasukat

Nämä sukat taisin esitellä jo edellisessä sukkapostauksessa, mutta laitan ne tähänkin, koska frillasta innostuneena tein toisetkin frillasukat. Niistä tarkemmin alempana.


Matalavartiset sukat valmistuivat vihreästä (330 artisokka) 7veikasta. Sanoin tätä sävyä aiemmin avokadoksi, mutta lankavalmistajan kartassa se on nimetty artisokaksi. Niin tai näin, kiva väri minusta.

Usein matalavartisia tehdessäni aloitan kantalapun heti resorin jälkeen. Nyt kudoin resorin jälkeen, ennen kantalappua neljä kerrosta 1. ja 4. puikoilla 1 o 1 n ja 2. ja 3. puikoilla sileää.

Tässä ylempänä mainitsemani toiset frillasukat. Tällä kertaa viininpunaisesta (588 kirsikka) 7veikasta. Frillaosuuden tein Merja Ojanperän Juhannusanssit-sukan ohjetta soveltamalla. Frillaosuudessa käytin nro 3:n puikkoja, sen jälkeen 3.5. Frillan jälkeen kudoin neljä kerrosta oikeaa ja yhden nurjan kerroksen. Sen jälkeen käänsin työn (jolloin myös työn etenemissuunta vaihtuu) ja jatkoin sileää neulosta.

Jalkapöydän päälle tein kuvion Eucalyptus-ohjeella, joka löytyy netin uumenista monestakin paikasta.

Marjapuuron väriset pitsisukat kudoin (053 marjapuuro) 7veikasta. Syysunelma-pitsin löysin Kardemumman talo -blogista, josta olen aiemminkin saanut kivoja ideoita.

Syysunelma-pitsi on seitsemällä jaollinen eli se on huomioitava silmukkamäärässä. Kudoin resorin 52 silmukalla (13 s/puikko) ja lisäsin sen jälkeen jokaiselle puikolle yhden silmukan saadakseni mallineuleeseen sopivan määrän silmukoita.

Tämän mallin lähde on jäänyt kirjaamatta. Netistä sen löysin. Ohje sopii hyvin jämälankojen, tai kuten Luonnon luomaa -blogin Susanna oivallisesti sanoo, ripelankojen käyttöön.

Keräsin sinisävyiset nöttöset, joita olikin melko runsaasti. Kukin värillinen jakso koostuu 10 oikein kudotusta kerroksesta. Valkoinen väliraita on tehty näin: 1 krs kaikki oikein, 2-4 krs 1 o 1 n (oikeat takareunoistaan).  Viimeiseen värikerrokseen ei enää löytynyt yksiväristä lankaa, joten siihen käytin sinisävyisen Raita-langan loput.

Tämä on helppo malli, johon saa hyvin uppoamaan monta pientä kerää. Sukan olemus muuttuu eri värejä käyttämällä ja sommittelemalla. Saattaisi olla rauhallisemman näköinen, jos raidat rajoittuisivat varteen ja jalkaosan tekisi yksivärisestä langasta. Ehkä seuraavalla kerralla.

Resorivartiset nilkkasukat tummanharmaasta (044 grafiitti) ja myynnistä poistuneesta turkoosista 7veikasta. Sukassa 56 s eli 14 s/puikko. Resorin oikeat silmukat kudottu takareunoistaan. Kantapää vahvistettuna.

Edellisen sukan mallin mukaiset resorivartiseet nilkkasukat beigestä (060 hiekka) ja ketunruskeasta (644 pihlaja) 7veikasta. Jälleen silmukoita 56 eli 14 s/puikko. Resorin oikeat silmukat kudottu takareunoistaan. Kantapää vahvistettuna.

Matalavartisia sukkia on kiva tehdä ja kiva pitää. Etenkin nuoret tykkäävät näistä. Nämä valmistuivat luonnonvalkoisesta 7veikasta. Silmukoita 12/puikko.

Teinpä samantien toisetkin matalavarsisukat. Tällä kertaa mustasta 7veikasta.

Laatikossa oli kerä harmaasävyistä Horisontti-lankaa (804 karikko). Yhdistin sen keskiharmaaseen (043 kivi) 7veikkaan kutomalla vuorotellen kaksi kerrosta kummallakin. Resorissa silmukoita 12/puikko, muussa osassa sukkaa 12+13+12+13/puikko.

Upeasti paistava kevätaurinko taisi inspiroida valitsemaan nämä värit vähän pidempivartisiin sukkiin. Resorin, sukan kärjen ja kahden kerroksen väliraidat kudoin tummanruskeasta 7veikasta (jota ei näköjään enää löydy lankakartasta). Väriraidat koostuvat eri oranssin ja keltaisen sävyistä, joita on 10 krs kerrallaan kutakin. "Pinkimpi" oranssi on muistaakseni Cittarista joskus ostamaani Pirta- tai Myhome-lankaa. Kerän nimilappu ei enää ollut tallessa.

Resorissa on 15 s/puikko. Kavensin jokaiselta puikolta kaksi silmukkaa tasaisin välein ennen nilkkaa. Kantalapun yhteydessä kavensin vielä kaksi silmukkaa siten, että jalkaosioon jäi kahdelle puikolle 12 silmukkaa ja kahdelle puikolle 13 silmukkaa.

Raitoja olen toki ennenkin kutonut, mutta näitä sukkia tehdessä piti hetken pähkäillä, miten saan kerrosten vaihtumiskohdassa raidat jotakuinkin tasaisesti. Netistähän se apu jälleen löytyi. Väriraidan toisella kerroksella nostin 1. puikon edellisen kerroksen ensimmäisen silmukan ja kudoin sen yhteen toisen kerroksen ensimmäisen silmukan kanssa. Kuulostaa sekavalta. Netissä siihen löytyy selkeitä videoita, joista tässä yksi.


Perussukat nämäkin ruskeasta (691 turve) ja ketunruskeasta (644 pihlaja) 7veikasta 3 ja 3.5 puikoilla. Resorissa on 13 s/puikko ja sen jälkeen 14 s/puikko. Varressa kudoin raitaosuuksissa vuorotellen yhden silmukan kummallakin värillä. Pieni askel kohti kirjoneuleita. Josko jossain vaiheessa etenisin isompiin kuvioihin. Sukassa on pituutta 42:n jalalle. Usein tulee kudottua oman jalan kokoisia sukkia. Nyt koitan saada aikaan useamman sukkaparin vähän isommille jaloille.


Pitipä käyttää loppuun niinikään laatikosta löytynyt ruskeasoväyinen Horisontti-lanka (863 varpu), jonka yhdistin ruskeaan (691 turve) 7veikkaan. Näistäkin valmistui sukat hieman isompaan jalkaan eli puikoilla silmukoita 14. Kummallakin langalla kaksi kerrosta vuorotellen, paitsi resori, kantapää ja kärki yksivärisellä ruskealla. Perussukka valmistuu nopeasti ilman ohjeita telkun äärellä.

Helena Laurikainen: Tanssin loppu


Kevään edetessä kutominen vähenee ja kesällä loppuu hetkeksi kokonaan. Ulkona ja puutarhassa on niin paljon mieluista tekemistä, ettei puikot mahdu käsiin. Vielä menee tovi niihin muihin tekemisiin, joten jokunen sukkapari ehtinee tulla "uunista" ulos ennen uuden puutarhakauden aktivoitumista.