Kotkan puistoja katselemassa, osa 1

Tiistain päiväretki Kotkaan oli täyskymppi-reissu. Poika sai hoidettua asiansa ja yhdessä kiersimme katselemassa Kotkan nähtävyyksiä. Oli hyvä, että olin ennakkoon tutkinut netissä kohteita, joihin kannattaisi panostaa ja listannut ne ihan paperille. Eihän Kotka mikään iso kaupunki ole, mutta päivän sai käytettyä tehokkaammin, kun tiesi, mihin panostaa. 

Olimme toivoneet sateetonta päivää, eikä paremmin olisi sään suhteen voinut onnistaa. Ilmeisesti myös tällainen loppukesän arkipäivä on erinomainen kotimaan turistin kannalta, sillä moottoritie Helsingistä kohti Kotkaa oli miltei yksin meidän käytössämme.

Ajoimme suoraan huvivenesatamaan, sillä Sapokan vesipuisto oli ykköskohde. Satamassa oli hyvin maksuttomia parkkipaikkoja, joten päätimme jättää auton sinne ja jalkautua nähtävyyksien pariin.

Sapokka on vanha merenpohjukka, joka on kunnostettu ihatuttavaksi viheralueeksi.
Puiston rakentaminen alkoi vuonna 1990. Pääsuunnittelija on Kotkan kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen. Puisto on palkittu Vuoden valaistuskohteena 1993, Vuoden ympäristörakenteena 1994 ja Vuoden kivityökohteena 1996. Sapokka tullee venäjän sanasta Sapog (saapas), jota lahti muodoltaan muistuttaa.

 

Puistossa on noin 20 metriä korkea vesiputous, jonka vesi pumpataan merestä puolen kilometrin päästä. Merivesi solisee myös purossa. Vesiputous ja puro toimivat lahden vedenkierto- ja hapetusjärjestelmänä, jota säädellään tarpeen mukaan. Lahteen istutetut karpit pitävät omalta osaltaan huolen veden puhtaudesta. Kallion huipulla on aikoinaan sijainnut hyppyrimäki. Tuolta Pookinmäeksi kutsutulta hyppyrimäeltä hypättiin aina vuoteen 1953 saakka. 

Putouskallion huipulla on nähtävillä yli 20 kivipaatta, ”Kiviset Kotkat”, jotka esittelevät suomalaisia kivilaatuja. Myös puiston rakenteissa on käytetty työstettyä tai työstämätöntä kiveä monipuolisesti. Puistossa on on käytössä runsaasti erikoisvalaisimia, joilla tuodaan harkitusti esiin eri kohteita eri vuodenaikoina.

Puiston merenpuoleisessa osassa on säilytetty alkuperäistä luonnonmukaista kasvillisuutta, johon kuuluu vanhoja mäntyjä ja tervaleppiä. Näiden seuraksi on istutettu alppiruusuja ja monia luonnonkasveja. Puiston kaupunginpuoleinen osa on rakennettu voimakkaammin, siellä sijaitsevat ruusuterassi ja kivikkopuutarha.

* Keräsin näitä tietoja Kotkan kaupungin matkailusivuilta.

Mainittakoon ihan aluksi, että nämä kuvat ovat vain kalpea aavistus siitä kauneudesta ja kiehtovuudesta, jota Sapokan vesipuisto kävijälleen tarjoaa. Kasvivalinnoissa on huomioitu koko kesän kaari ja puiston ilme muuttuu sen myötä, mitä kukkia kulloinkin on kukassa.

Luin netistä ja kuulin paikallisilta, että aikanaan tämän puiston rakentamissuunnitelmia vastustettiin voimakkaasti. Rakentaminen ajoittui pääosin pahimpiin lamavuosiin, mikä varmasti vaikutti ihmisten negatiivisiin mielipiteisiin. Puiston valmistumisen myötä se alkoi saada palkintoja ja laajaa julkisuutta. Nyt puisto on kaupunkilaisten ylpeyden aihe ja suosittu keidas. Se vetää tavallisten matkailijoiden lisäksi erityisesti puutarha-alan asiantuntijoita ja harrastajia.

Kiinanlaikkuköynnös

Kasveja on käytetty oivallisesti luomaan kerroksellisuutta ja rehevyyttä. Monet köynnökset ovat peittäneet kiviä ja puiden runkoja.

Kiven päällä oli sekä köynnöshortensiaa että villiviiniä

Puistossa on toistakymmentä Hannele Kylänpään vuosina 2007–2010 pystytettyä eläinaiheista veistosta. 

Piippuköynnös - oletan

Kukahan siellä kurkkii? Olisiko Nestori Miikkulainen?

Ojukkaviini

Kasvien nimet eivät jääneet arvailujen varaan, sillä useimpien läheisyydestä löytyi selkeä nimilappu. Se oli sijoitettu siten, että sen saattoi helposti nähdä ja lukea, mutta se ei kuitenkaan ollut häiritsevä. 

Pidin kovasti siitä, että samaa kasvia on isoina alueina ja vaihtelua tulee eri lajikkeista. Näkymät ovat rauhallisia ja seesteisiä. 

Havuja on valtavasti. On tuijaa, tuiviota, katajaa, kuusia, mäntyjä. 

 Puistossa kaikesta näkyy se, että sitä hoidetaan huolella. Alueella kulki työntekijöitä kitkemässä rikkaruohoja ja kunnostamassa paikkoja. Ei ollut roskia, joten ilmeisesti puistossa kulkevat ihmiset osaavat kunnioittaa ympärillä olevaa kauneutta.

Puisto on selvästi suunniteltu ihmisiä varten ja penkkejä on sijoiteltu siten, että on mahdollisuus nauttia auringonpaisteesta tai lempeästä varjosta. Kivipaasia voi myös käyttää levähtämiseen. 

Vuorenkilpi on monen inhokkikasvi, mutta tällaisessa paikassa se on enemmän kuin omiaan. 

Joskus pelkät kivet ovat kauniita sellaisenaan.

  Havuja on leikattu niin, että ne kumpuilevat toinen toistensa lomassa valtaamatta kuitenkaan toiselta lajilta liikaa tilaa. Oli ihan pakko silitellä kiveysten yli vyöryviä tuivioita ja katajia ja tutkia, että kasvavatko ne todellakin yli äyräiden. Kyllä kasvavat.

Sapokan vesipuisto on näkemisen arvoinen keväästä syksyyn. Ehkä talvellakin. Mielenkiintoista olisi nähdä myös valaistusratkaisut pimeään aikaan. Toki kuvasin yksittäisiä kasveja; ruusuja, lukuisia eri värisiä jaloangervoja, maksaruohoja, kurjenpolvia, mutta parasta on kuitenkin koko puisto ylipäätään. Kivet, vesi, sillat, havujen runsaus, köynnökset, valoisa ja varjoisa puoli. Kerrassaan upea paikka.

Sapokka oli retkemme pääkohde, mutta Kotkassa on panostettu puistoihin merkittävästi ja matkailuneuvonnasta saadun kartan avulla jatkoimme retkeämme uusiin kohteisiin. Niistä seuraavassa postauksessa. Pysykää kanavalla.