Pieni polku metsän halki vie...

Sammalruusu - Rosa Centiforlia Muscosa

Tänään oli tarkoitus lopettaa ylepalttinen laiskottelu ja ryhtyä jälleen puutarhahommiin, vaan koko hieno suunnitelma on kilpistynyt ajoittaisiin sadekuuroihin. Enhän minä sokerista ole, enkä siis sateessa sula, mutta kun sadevesi huurruttaa silmälasit ja vesipisaroiden pyyhkiminen linssin pinnalta kuraisilla hanskoilla saa näkymän vaan tuhruisemmaksi, on paras keksiä muuta tekemistä.

Hansaruusu - Rosa Rugosa 'Hansa'

Kiertelin hetken aikaa puutarhassa kameran kanssa, kunnes sadepisaroiden väistely alkoi olla mahdotonta. Ja sormet punaisina liljakukkojen litistelystä sekä kämmenet mutaisina sieltä täältä nypittyjen rikkaruohojen vuoksi. Ei sitä kyllä koskaan pääse pihamaalla kahta metriä edemmäs liikkumaan ilman, että jokusen rikan onnistuu bongaamaan ja pois kiskaisemaan.

Unikon nuppuja

Näistä koleista ilmoista on varmasti tullut ruikutettua ihan liikaakin, mutta ei sovi unohtaa, että kaikessa on myös hyvät puolensa. Harvoin on esimerkiksi unikon kukinta kestänyt näin pitkään, kuin nyt. Uusia, avautumattomia nuppuja on vieläkin kukkapenkissä ja ne avautuneetkin kukat kestävät useita päiviä. Iltaisin kukat näyttävät menevän suppuun ja aamulla taas avautuvat täyteen loistoonsa. Viime kesänä unikoiden kukat tulivat ja menivät niin nopeasti, ettei meinannut mukaan ehtiä. Aamulla nupusta kehkeytyi kukka ja illan suussa terälehdet jo leijuivat käytävälle. 

Pionin nuppuja

Myös pionien nuppuvaihe kestää ja kestää. Tänään huomasin ensimmäisen valkoisen pionin olevan miltei auki ja muiden muhkeiksi paisuneiden palluroiden odottavan vain sopivaa hetkeä. Jotkut ovat harmitelleet pionin nuppujen vähäisyyttä, mutta minusta taasen nuppuja on tosi paljon. Sitä tässä olen harmitellut, etten aikoinaan pioneja istuttaessani ole merkinnyt muistiin niiden nimiä tarkemmin. Sarah Bernhardtin ja Festiva Maximan muistan ja tunnistan, mutta entä muut. Kunhan kukat ovat avautuneet, täytynee ryhtyä kunnon salapoliisihommiin.

Kurjenmiekkoja

Iriksiä sain muutama vuosi sitten naapurilta. Sittemmin olen jakanut omia kasvustojani ja istuttanut niitä uusiin paikkoihin. Iris on tosi helppo ja kaunis kasvi. Sen hyviä puolia on myös, että se pysyy hyvin pystyssä ilman sen kummempia tukemisia.

Vasemmalla talon pääty, oikealla kunnan metsikköön rajoittuva alue.

Edellisessä postauksessa esittelin alapihaamme. Olen miettinyt, kuinka paljon olen valmis näyttämään tunnistettavia kokonaisuuksia pihastamme. Kaikki netissä julkistettuhan jää sinne mittaamattomiksi ajoiksi leijumaan. Olen myös ajatellut, kehtaanko näyttää sekalaista seurakuntaani kaikille upeista puutarhoistaan blogia pitäville mestareille. Olen kuitenkin aikamoinen amatööri näissä puutarhahommissa ja vasta aivan muutaman vuoden ajan olen ryhtynyt systemaattisesti hakemaan tietoa ja paneutumaan näihin kasvihommiin. Joskus suren sitä, kuinka komea puutarhani saattaisi olla, jos olisin alusta pitäen hankkinut enemmän tietoa ja ollut suunnitelmallisempi. No, silloin elämässä oli paljon muuta, eikä parane menneitä vuosia pureskella.

Puutarhablogin aloittaminen on ollut monessa suhteessa opin tie, sillä muiden kommenteista ja blogeista olen saanut valtavasti uutta tietoa ja mielenkiintoisia vinkkejä. Tämä blogimaailmassa viettämäni aika on ollut puutarhani kannalta uskomattoman antoisaa ja innostavaa. Ajattelin etupäässä kirjoittaa itselleni puutarhapäiväkirjaa, mutta tästäpä on tullut merkittävä osa arkipäivää ja aivan erinomainen puutarhatiedon ammennuspaikka. Niinpä katsonkin, että puutarhassani on alkanut blogimaailman myötä ihan uusi ajanjakso.

Vasemmalla makkarien ikkunan alusta ja oikealla Pikkupuutarhaa.

Puutarhani ei oikeastaan edusta puhtaasti mitään "koulukuntaa". Rakennan puutarhaa enemmänkin "kasvi edellä" -mentaliteetilla eli saatuani tai ostettuani jonkin kasvin, ryhdyn miettimään sille sopivaa istutuspaikkaa. Olisi ehkä parempi ensin katsella ympärilleen omalla pihamaallaan ja miettiä, millaisia kasveja kuhunkin paikkaan kannattaisi hankkia. 

Menetelmäni on johtanut siihen, että kaikkialla kasvaa kaikkea. Istutettuani kasvin, saatankin huomata, ettei se nyt tuossa pärjää laisinkaan ja lähden sitä siirtämään. Näin monet kasvit ovat monistuneet puutarhassa, sillä usein niistä jää siementaimia, juurenpätkiä tai muita alkuja, jotka alkavatkin elämään uutta aikaa siinä alkuperäisessä istutuspaikassa. Ja sen lisäksi yhdessä tai useammassa uudessa paikassa. Ja toisaalta, löydettyäni hyvän ja helpon kasvin, ryhdyn monistamaan sitä saadakseni vehreyttä useammalle alueelle. Siksipä esimerkiksi pikkutalviota, kevätkaihonkukkaa, töyhtöangervoa, vuorenkilpiä ja monia muita kasveja on vähän siellä sun täällä.

Punapäivänkakkara - Tanacetum coccineum

Pidän järjestyksestä, mutta puutarhassa se ei onnistu. Jokunen vuosi sitten ajattelin, että olisi mukavampaa, jos akileijat ja sormustinkukat sekä varjoliljat kasvaisivat kaikki omilla alueillaan. Ryhdyin toteuttamaan ajatustani kaivamalla näitä kukkia sieltä täältä ja istuttamaan niille tarkoittamilleni paikoille. Arvaahan se, miten hölmö tuollainen ajatus on ja mikä oli lopputulos. Sormustinkukista ainutkaan ei viihtynyt sille osoittamallani paikalla ja akileijatkin jatkoivat vaelteluaan pitkin poikin puutarhaa. Silloin päätin, että kun tämä minun puutarhani on jo alun alkaen lähtenyt menemään omaan sekasortoiseen suuntaansa, on sitä tässä vaiheessa ihan turha enää pysäyttää. Jos haluaisin kukkani täsmällisiin riveihin, olisi paras tilata Lemminkäinen asfaltoimaan piha ja jättämään vain muutama aukko istutuksia varten.  

Huoltopolku marjakuusen alla

Talon ja tien väliin jäävä osuus oli aikanaan nurmikkoa, jonne olin sinne tänne istuttanut joitakin kasveja (marjakuusen, syyshortensiaa, rhodoja). Paikalla kasvoi myös muutamia huonokuntoisia kuusia ja pari honteloa mäntyä. Jossain vaiheessa kuuset saivat kaatotuomion ja se toinen mäntykin. Siirsin toisaalta puutarhasta norjanangervoita ja kaivoin systemaattisesti nurmikkoa pois. Nyt paikalla on Pikkupuutarhaksi nimeämäni alue, jossa ei kasva yhtään nurmikkoa. Pikkupuutarhassa on kapeita kivituhkapäällysteisiä polkuja, joita reunustoilla kasvavat pikkutalviot ja kevätkaihonkukat sekä taponlehdet kesän mittaan yrittävät umpeuttaa. 

Maanpeitekasvit ovat saaneet rauhassa rehottaa Pikkupuutarhassa aina siihen saakka, kun taas keksin sinne uusia kasveja tai kehittelen jotain muuta muutosta. Pari viikkoa sitten kyllästyin Pikkupuutarhan Kriikunapenkkiin, jonka hoitaminen on ollut tosi vaikeaa sen suuruuden vuoksi. Aina yksi tai kaksi voikukkaa löytää tiensä vuorenkilpien väliin ja lumimarja yltyy rehottamaan tien reunalla kasvavien tuijien tilaa kaventaen. Silloin on päästävä kitkemään ja leikkaamaan tallomatta olemassa olevia kasveja. 

Pikkupuutarhan uusi polku krikunan ympäri valmisteilla

Kaivoin kriikunan ympäri uuden polun. Mullat pois, alle maanrakennuskangas ja päälle kivituhkaa. Polun ja multapenkin väliin laitoin muovista reunusnauhaa, joka kokemukseni mukaan jää aika pian kasviston lomaan, eikä siis häiritse silmää. Se on edullista ja helposti asennettavaa. Kivituhkaa pitänee kantaa vielä vähän lisää polulle ja siistiä kasvustoja. Vuorenkilpiä lähti aimo kasa, mutta niille on jo uusi paikka katsottuna. Nyt tuohon kriikunan alle syntyi oikeastaan ihan oikea istutuspenkki, jota on tarkoitus parantaa, kunhan tässä keksii. Kovin syvään siinä ei voi kaivaa vahingoittamatta kriikunan juuria ja sen vartta pitkin kasvavaa Multi Blue -kärhöä. 

Ylemmissä kuvissa on toinen polku, jonka tein ison marjakuusen alustalle. Marjakuusen juurien vuoksi maata ei juurikaan voinut kaivaa, mutta kitkin polun kohdalta maanpeitekasvit pois, laitoin tilalle märkää sanomalehteä aika paksulti ja päälle oksahaketta sekä pyöreitä betonilaattoja astinkiviksi. Nyt pääsen huoltamaan sisäänkäynnin edessä olevaa kukkapenkkiä sen taustaltakin käsin. Minusta nuo polut ovat kivan näköisiä ja helpottavat tosiaan puutarhan huoltohommia. Nyt ei enää tarvitse tuollakaan puskassa varoa tallomasta jotain tärkeää ja toisaalta voimakkaasti varjostava iso marjakuusi on saanut sopivaa somistusta alleen.

Kärhö Multi Blue - Clematis

  
Ja tämän postauksen lopuksi kuva Pikkupuutarhan kriikunapuun juurella kasvavasta Multi Blue -kärhöstä, joka on vihdoin innostunut kasvamaan oikein tosissaan. Viime vuonna siihen taisi tulla yksi ainoa kukka, mutta eipä ollut kärhöllä paljon mittaakaan. Saapa nähdä, miten käy tänä kesänä?

Sitten vain iloisin mielin kohti kesäkuun viimeistä kokonaista viikkoa - ja uusia jännittäviä futismatseja.