Toiset turaa vuosikausia puikkojen ja lankojen kanssa kaikenlaista jääden silti aina vähän kuin aloitteijan asemiin. Sitten joku päättää aloittaa elämänsä ensimmäiset kirjoneulesukat ja saa heti kättelyssä aikaan upean ja taidokkaan neuletyön, jota pitkäänkin käsitöitä harrastaneet ihastuksesta mykkinä kiittelevät.
Tällaisiin ajatuksiin puhkesin nähdessäni marraskuussa Tuplasti terapiaa -blogin Pirjon upeat kirjoneulesukat. Jonkun verran olen kirjoneuleita itsekin tehnyt, mutta noviisiksi niiden suhteen itseni edelleen koen. Sanoin Pirjolle jossain kommentissa ryhtyväni joulun jälkeen harjoittelemaan kirjoneuleita. Niin myös tapahtui.
Yhdet sukat on nyt taisteltu valmiiksi. Täynnä virheitä, epätasaisuutta ja mahtuu mukaan yksi isompikin moka, jonka huomasin vasta sukkia päätellessäni. Se iso moka jääköön kertomatta, koska sen huomaa vain sukkia käsissään aikansa kääntelemällä. Voipi olla, ettei näitä sukkia edes kukaan toinen koskaan käsiinsä saa eli salaisuus saattaa jäädä yksinomaan minun tietooni.
Mielestäni käsialani ei ole kovin tiukkaa. Silti nämä polvarit menevät nippa nappa omiin jalkoihin, eikä minulla ole kovin paksut pohkeet. Venytin ja vanutin jokaisen puikon kutomisen jälkeen ja vältin pitkiä langanjuoksuja. Kuvion kohdalla silmukoita on puikkoa kohden 16, lankana 7veikka ja puikot 3½. Tarkoitus oli kaventaa silmukoita varressa siten, että nilkassa olisi ollut 12 silmukkaa. Silloin sukka ei olisi mennyt varmaan vauvallekaan. Niinpä kavensin ylimääräiset vasta nilkan resorissa.
Lisäsin sydänkuvioiden väliin punaisia silmukoita, jotta harmaata lankaa ei tarvinnut ylenmäärin sitoa langanjuoksujen lyhentämiseksi. En kuitenkaan katsonut kuvion kokonaisuutta, jolloin ylimääräiset punaiset silmukat ovat paikoin sijoittuneet epätasaisesti. Tämä saa varsinkin alimman sydänkuvion näyttämään sotkuiselta.
Hermojen lepuuttamisen ja itsetunnon kohottamisen kannalta taitaa olla parasta tehdä joku äärimmäisen yksinkertainen välityö. Ihan vaikka perussukka voisi helpottaa kirjoneuleahdistusta. Sen verran luupää ja sinnikäs olen, ettei kirjoneuleurakkani näihin sukkiin pääty. Toinen juttu on sitten, saanko koskaan aikaiseksi kaunista ja taidokasta kirjoneuletta.
Monet puutarhabloggaajat ovat myös ahkeria käsityöihmisiä. Käykääpä kurkkaamassa, miten ihania ja taidokkaita käsitöitä viime vuoden aikana on tehnyt esimerkiksi Auring*n ihanat -blogin Inka.
Onneksi käsitöiden tekemisestä voi ja saa nauttia tumpelotkin ihmiset. Ja onneksi näistä epäonnisista viritelmistä voi ja saa julkaista kuvia. Joskus kuvittelin, että täydellisyyteen tulee aina pyrkiä ja vain täydellinen ansaitsee kiitoksensa. Nykyisin olen sitä mieltä, ettei täydellistä ole olemassakaan. Ja vaikka olisikin, sitä ei kannata tavoitella. Se on tylsää.
