Lokakuun toinen päivä on alkanut kylmissä merkeissä. Mittari näytti aamyhdeksältä -3.3 pakkasta. Hyrrrr! Ei ihme, että Juusokin on hilannut itsensä keittiön ikkunalaudalle torkkumaan. Huokuuhan alla oleva patteri mukavasti lämpöä. Ymmärrätte varmaan myös, miksi meillä on aika vähän tavaraa ikkunalaudoilla. Kukat saavat väistyä, jotta lemmikki pääsee rauhassa tiirailemaan ikkunasta ulos ja tarvittaessa myös oikaisemaan vanhenevat luunsa ollakseen kuitenkin läsnä siellä, missä emäntänsäkin.
Toin kaksi viikkoa sitten koko kesän ulkona roikkuneet kaktukset sisälle. Muutama päivä sitten huomasin, että kirkkaanpunainen kaktus on tehnyt lukuisia nuppuja. Toinen kaktukseni kukkii vaaleanpunaisin kukin ja yleensä vasta myöhemmin.
Sen sijaan runkoverenpisarat lienevät paleltuneet, sillä en sitten muistanutkaan siirtää niitä ajoissa lämpimään. Tuolla ne terassilla nuokkuvat sen näköisinä, että parhaiten ne minua ilahduttavat kompostissa. Aurinko on jo kivunnut taivaalle ja lämmittää mukavasti. Autonkin ikkunat ovat sulaneet, joten saatan nyt lähteä hoitamaan asioita tarvitsematta rapsuttaa jäätä.
Kävin ennen tätä postaustani lukemassa lukuisan joukon blogipäivityksiä, mutta liian varhain heränneenä en saanut laitettua ainuttakaan kommenttia. Joskus vain käy yksinkertaisesti niin, ettei saa sanoja itsestään ulos. Tänään näyttää tuo sanomisen vaikeus edelleen jatkuvan. Siksi tyydynkin tähän lyhykäiseen syyspäivän postaukseen.
Toivotan teidät
Leena ja pojat
Nan
Tylsä Mörökölli
lämpimästi tervetulleiksi blogin lukijoiksi.
Kiitän myös Karolinaa Karoliinan puutarha -blogista saamastani haasteesta, vastaan siihen lähipäivinä.
