lauantai 8. kesäkuuta 2019

Adoptiotiikeri ja peltikissoja

Naapurin Mami-kissa 23.4.

Olemme saaneet hauskan vakiovieraan puutarhaamme. Erään lähinaapurin Mami-kissa loikoilee harva se aamu etupihan syyshortensian kupeessa. Aamuaurinko paistaa siihen lämpimästi ja samalla Mami voi tähtäillä kriikunassa ja marjakuusessa pyrähteleviä tinttejä.


Mamissa on paljon samaa, kuin meidän Juusossa. Silmät ovat vihreämmät ja turkissa enemmän ruskeaa. Mami on jonkun hylkäämä kotikissa. Naapuri etsi sen omistajaa, mutta ei löytynyt. Niinpä he käyttivät kissan eläinlääkärissä ja pitivät omanaan. 

Mami-kissa 2.6.

Mami on tyttökissa ja edelleen melko arka. Se ei anna koskettaa itseään. Pari kertaa se on ollut aikeissa tulla meille sisälle, kun pihaovi on ollut auki. Minut huomatessaan Mami on kuitenkin sännännyt nopeasti takaisin pihalle. Keväällä Mamin näki helposti sen hiipiessä puutarhassa. Nyt kasvit ovat kasvaneet ja useimmiten Mamista näkyy vain selkä ja hännänpää. Siitä on tullut meidän puutarhassamme hiiviskelevä adoptiotiikeri. Metsästäköön rauhassa hiiret ja myyrät puolestamme.

 
Mami haistelee varjoliljaani.


Löysin kellarista laatikon, jonka olin autuaasti unohtanut. Laatikossa oli kolme mustaa, vihreäsilmäistä peltikissaa. Muistan ostaneeni kissat erään kaupan alelaatikosta kympillä. Ja sitten unohdin pariksi vuodeksi kellariin.


Ripustin kissat metallisiin lyhtytelineisiin, joissa tuuli liikuttaa kissoja sopivan elävästi. Yhden kissoista siirsin jo marjapensaiden viereen, sillä räkätit ovat innostuneet napsimaan herukoista raakileita.


Kasvimaan kupeessa istuva kissa onnistuu pelästyttämään minut yllättävällä olemuksellaan. En ole vielä tottunut siihen, että kasvarin takaa ajatuksissani tullessani vastassa on musta kissa. Eiköhän me vielä tutuiksi tulla.

Malus Purpurea Musta Rudolf - Koristeomena

Kun yksi - tai tässä tapauksessa kaksi - koristeomenapuuta lopettaa kukintansa, kolmas aloittaa. Aamurusko ja Royalty ovat terälehtensä alas pudottaneet. Nyt on Musta Rudolfin vuoro. Herkullinen hänkin.

Mukavaa viikonloppua kaikille!