Jälkiä lumessa ja elämässä

Sää on muuttunut hieman talvisemmaksi, sillä mittarissa on -8 pakkasastetta ja eilen satoi sen verran uutta lunta, että pihaa täytyi käydä kolaamassa. Käytin äidin labrassa ja sitten kiikutin molemmat vanhemmat kauppaan. Isä kuikuili uutta kahvinkeitintä, mutta tällä hetkellä alennusmyynti näyttää tyhjentävän hyllyjä ja niitä taidetaan täyttää vasta alen päätyttyä. Aika surkeat valikoimat oli kaikessa muussa, paitsi tietenkin päivittäistarvikkeissa. Ja nehän sitten ovat normaalihintaisia. Ruoka alkaa olla aika kallista. Joku tuumasi radiossa, ettei nyt yksi maitolitra kenenkään taloutta kaada, vaan entäs jos pitää ostaa useampi litra päivää kohti, eikä kukaan pelkällä maidolla elä. Muutakin ihmisen pitää elääkseen syödä.

Katselimme Pojan kanssa viikonloppuna Hesarin asuntoilmoituksia ja totesimme, että omistusasuntojen hinnat karkaavat ainakin täällä pääkaupunkiseudulla käsistä. Kuinka monella on varaa maksaa uudesta kaksiosta jopa 400.000 euroa? Tai kuinka monen perheen budjetin sotkee 160 euron vuokrankorotus, kuten Helsingin Herttoniemessä on tulossa? 

Toisinaan leikittelen ajatuksella, että myisimme talomme ja muuttaisimme kerrostaloon paikkaan, jossa olisi niin hyvä julkinen liikenne, että voisimme luopua autosta. Tällöin täytyisi mennä merkittävästi nykyistä asuntoa pienempään, mikä toisaalta olisi muutenkin tarkoituksenmukaista, kaksi ihmistä ja kissa pärjäävät pienemmässäkin. 70- ja 80-luvun asunnoissa alkaa kaikissa olla monenmoista remppaa meneillään tai tulollaan ja se lisäisi elämisen hintaa ja mutkistaisi olemista muutenkin. Siis uudempi pitäisi olla. Mitä uudempi sen kalliimmat ovat yhtiömaksut. 

Kun aikani pyörittelen vaihtoehtoja mielessäni ja katselen mahdollisuuksia niin lehdistä kuin netistä, totean, ettei taida olla mitään kiirettä tästä talosta pois. Nyt on tilaa ja piha, josta olisi todella vaikea luopua. Tämän talon hyvät ja huonot puolet ovat erinomaisesti tiedossa ja niihin huonoihinkin voi itse pitkälti vaikuttaa tarvitsematta kinastella vaikkapa naapureiden kanssa. Kylppäri kaipaa remppaa, mutta vielä sen kanssa pärjää. Töitä omakotitalossa riittää, eikä sen kunnossapito aina ihan halpaakaan ole. Vielä kuitenkin viitsimme ja jaksamme; ja olisiko meistä enää kerrostaloasukeiksi ja parvekepörrääjiksi näiden runsaan 27 vuoden jälkeen?

Toissa päivänä olimme Ukkokullan kanssa lenkillä. Minulla oli tietenkin repussani kaksi kameraa, jos vaikka jotain mukavaa tulisi kuvattua. Ukkokulta ryhtyi kulkemaan nenä puolen metrin päässä tien pinnasta ja kehui, kuinka hienoja jälkiä lumesta löytyy. Totesin, että nuohan ovat autonrenkaan jälkiä, johon hän vastasi, että "niin ovat ja sinähän voit laittaa niitä blogiisi ja kysellä lukijoilta, kuka tunnistaa jäljen jättäjän". No, joo. Onhan se mukava, että parisuhteessa riittää huumoria. Joku saattaa ihan tosissaan kyetä sanomaan, menikö tästä Nokialainen vai kenties Good Year. Minä en, mutta eipä se suuri tappio ole.

Moni täällä blogimaailmassakin on puhunut joulun jälkeisestä painonpudotuksesta ja elämäntaparemontista. Minä en ole ehtinyt puhumaan ja ajattelinkin, että jos teen muutokset hissukseen, ne saattaisivat paremmin onnistua. Kun yleensä tulee kovaan ääneen julistettua, että nyt pudotan vaikka viisi kiloa, alkavat kaikki tutut ja kylänmiehet vahtaamaan, milloin ja miten se viisi kiloa putoaa. Teemalta on tullut torstaisin kaksi osaa dokumentista, joka käsittelee amerikkalaisten lihavuutta. Siellä lihavuus on valtava ongelma ja monet lihavat ovatkin sitten todella lihavia. Ihmisiä, joiden elopaino lähentelee 300 kiloa. Mutta hekin ovat joskus olleet normaalipainoisia, jopa hentoisia ja hoikkia. Ohjelmassa väitettiin, että amerikkalaisten lihavuuden syynä nro 1 on makeat juomat: mehut, limut, energiajuomat. Dokumentista on vielä tulossa kaksi osaa ja aion kyllä ne molemmat katsoa, vaikka ohjelma vetää meikäläisenkin hiljaiseksi. Jää kyllä poukkoilu jääkaapilla muutamana iltana väliin.

Niin vain porukan mielipide vaikuttaa, vaikka tällä kertaa ei kysymyksessa olekaan syöminen. Kaivoin sitten minäkin siemenluettelot esille, vaikka olin päättänyt, ettei mitään postimyyntiostoksia vähään aikaan. Vielä en ole mitään tilannut, mutta useassa sivussa alkaa jo olla kulmia käännettynä. En ole mikään mestari idättämään. Tuppaan laittamaan itämiset alulle liian aikaisin ja väsähdän hoitamiseen jopa ennen karaisuvaihetta. Minun taimistani ei sitten millään tule tanakoita kasveja vaan haalean värisiä ja onnettoman oloisia anorektikkoja. Lisäksi sellaista sopivaa idätysvaloista paikkaa meiltä löytyy vähän. Juuri tänään nostin kiinanruusun pois ikkunalaudalta, kun alla hohkaa sähköpatteri kuumuutta. Ei siitä mikään kasvi tykkää. Jalat palaa ja  samanaikaisesti nuppi on jäässä.

Tosin viime vuonna ostin ihan vain piruuttani pussillisen pelargonian siemeniä ja niistä kasvoi lopulta kaksi hienoa yksilöä, jotka kumpainenkin vieläpä kukkivat kauniisti. Nyt ne ovat autotallissa odottamassa ensi kesää, mutta pelkäänpä ressukoiden paleltuvan, kun siellä on kuitenkin aika kylmä. Sen verran onnistuminen jäi mieltä kaihertamaan, että josko sittenkin jokusen siemenen multaan laittaisi..

Ylempänä oikealla oleva kuusi ei ole meidän pihasta vaan kävelyreitin varrella erään talon kulmalta sen kuvasin. Asukkaat ovat karsineet alimmaisia oksia. Joka kerran ohi kulkiessani mietin, kuinka paljon ikää tuolla kuusella onkaan. Sitäkin olen pohtinut, onko kuusta joskus kasvuvaiheessa muotoiltu vai kasvaako se luonnostaan pyöreänmallisesti. 

Tässä vasemmalla on kuva meidän Rajamännystä. Siinä näkee hyvin vuosien kulumisen ja puun kasvamisen noiden vuosien aikana. Tuo mänty oli samanlainen metrin nappula kuin lapsemme alkaessamme rakentaa taloamme. Lapset ovat kasvaneet, joskaan eivät männyn lailla, ja maailmalle lähteneet. Aikanaan yletyin riipimään männyn kuivuvia alaoksia, mutta nyt siihen tarvittaisiin varsin korkealle ulottuvat tikkaat. Niinpä niitä kuivuneita oksia aina välillä tuulen mukana putoaa maahan. 

Pitäisi myös keksiä männynneulasille jokin hyödyllinen käyttömuoto, sillä aika tavalla tällainen iso mänty niitä tuottaa. Kompostissa neulaset maatuvat todella hitaasti.

Ulkona tuulee kovasti; pimeydessä ei puiden heiluminen näy, mutta tuulikello taas kilkuttaa terassilla ja viirikukko narisee katolla. On perjantai-ilta ja koti on siivottu vaihteeksi varsin perusteellisesti. On aika lähteä keittämään iltapäiväkahvia ja sytyttämään muutama kynttilä talvi-illan iloksi.