Vielä ei siis sovi luopua joulukuusesta ja muista koristeista. Sylvi tuumasi, että Knuutinpäivään saakka kuusi pidetään ja sen jälkeen sen ympärillä tanssitaan ja sitten kuusi nakataan ulos. Todennäköisesti meidän kuusi pääsee kellariin odottamaan seuraavaa joulua tuossa loppiaisen tienoilla, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Päätinpä kuitenkin kuvata tekokuusemme, kuten teen joka vuosi, ja laittaa sen tähän blogiin. Alunperinhän lähdin blogia kirjoittamaan voidakseni hyödyntää valokuvia ja korvatakseni tavanomaisen päiväkirjan. Nyt on tämäkin joulu kirjoihin ja kansiin merkitty.
Perheenjäsentemme kesken olimme etukäteen päättäneet, ettei mitään lahjavuoria toinen toisillemme jaeta. Kukin saisi yhden lahjan. No, tulihan niitä toki enemmän, kun antajiakin on useampia. Lapsi eli tyttäreni on nähtävästi kuunnellut ranne- ja käsivaivojani sen verran ahkerasti, että hän antoi minulle ergonomisesti muotoillun hiiren ja rannetuen. Luulisi, että tuon "pystyyn nostetun" hiiren käyttö olisi vaikeaa, vaan ei ole. Päinvastoin, se on todella mukava ja aivan ihanan herkkä verrattuna vanhaan tavalliseen rottaani. Musta möhkäle hiiren vieressä on rannetuki, joka materiaaliltaan on luultavasti jonkinlaista silikonia. Se antaa ranteelle hyvän tuen ja yhdistettynä tuohon ergonomiseen hiireen muuttaa ranteen työskentelyasentoa pystymmäksi, jolloin käsi on tietokonetyöskentelyssä ikäänkuin lepäävässä asennossa. Muun ajan musta rannetuki voikin sitten toimia vaikkapa stressileluna, sillä se on aivan ihanan sileä ja viileän pehmoinen. Hieman samaan tapaan kuin virtaavan jokiveden siloittama kivi, jota tulee huomaamatta pyöritellyksi käsissään vaikka tuntitolkulla.
"Rannesuoja on keraamista (kangas sisältää sulatettua hienoa keraamista jauhetta kuiduissaan) kangasta, joka heijastaa kehon omaa lämpöä infrapunasäteilynä, minkä vuoksi Back on Track voi vähentää tulehduksia, samoin kuin lievittää kipuja lihaksissa, nivelsiteissä, jänteissä ja nivelissä. Lämpö lisää verenkiertoa ja nopeuttaa niiden paranemista."
Alkuvaiheessa rannesuojaa suositellaan käytettäväksi vain 4 tuntia päivässä ja käyttöä pidennetään 2-3 päivän jälkeen jopa 10-20 päivään asti.
Vielä en ole huomannut merkittäviä muutoksia, mutta rannesuojaa on mukava pitää. Se on napakkaa, joustavaa kangasta ja antaa miellyttävän tuen lämmittäen samalla rannetta. Ei näytä ainakaan olevan haitaksi. Kiputilani on kestänyt sen verran pitkään, että tuskin se ihan parissa päivässä tälläkään menetelmällä pois lähtee. Koska en nyt ihan pian pääse lääkäriin sitä kortisonipiikkiä tai jotain muuta kohennusta anelemaan, voin aivan hyvin kokeilla tätäkin jippoa.
Paikallista porttimallistoa
Tänään on säässä tapahtunut totaalinen käänne. Koko joulukuu on ollut pakkasta, vähimmillään -4 ja ankarimmillaan -19 pakkasastetta. Viime yönä satoi jonkin verran räntää ja aamulla taivaalta tuli lähinnä vettä vajaan yhden plusasteen harmaudessa. Ukkokulta kävi tekemässä lumityöt ja vaikka määrällisesti uutta lunta ei paljon ollutkaan, painavaa se oli ja näin ollen kolaamiseen kului milteipä enemmän aikaa kuin kevyen pakkaslumen siirtämiseen.
Tämän päivän olen käyttänyt keittiöhommien lisäksi kuvatiedostojeni ja muistikorttieni siivoamiseen, joten ulkona on tullut käytyä vain pikaisesti postilaatikolla ja kaivamassa marjakuusesta maahan pudonnut linnunruoka-automaatti hangesta takaisin puun oksalle.
Runsas viikko sitten teimme kirpeässä pakkassäässä kävelylenkin Länsirannalle. Meidän kylässä on tosiaan sen niminen tie, joka polveilee melkoisen mäkisessä maastossa kiertäen yhtä paikallisista järvistä. Vaikka tekemämme lenkin pituus ei kovin merkittävä ollutkaan, edestakainen matka mäkiä ylös ja alas tarpoen kulutti kyllä jokusen kalorin normaalia enemmän. Alue, jossa kävelimme, on itse asiassa vanhaa kesämökkiasutusta, eikä siellä vieläkään kovin tiivistä uutta asujaimistoa ole, sillä luvan uudelle rakennukselle saa vähintään 5000 neliön tontille. Aikamoisia pytinkejä sinne sitten olikin rakennettu. Tulihan niitäkin taivasteltua, mutta enemmän ihastutti vanhat portit, joita oli monenlaisia. Kaikkia en päässyt kuvaamaan, koska joidenkin taakse oli noussut uudenuutukainen talo, enkä kehdannut tähtäillä uusien talojen porteilla kamerani kanssa.
Osa vanhoista porteista oli myös sortunut tai niin lumen vallassa, että kuvaaminen siltä osin muodostui vaikeaksi.
Entisaikaan kesämökillä saatettiin viettää viikkotolkulla yhteen menoon, joten porttia ei välttämättä tarvinnut aukaista edes kerran päivässä. Autojakin oli vähemmän, joten porttien merkitys oli ehkä enemmänkin rajata omaa aluetta. Joidenkin porttien kauneus ja hienot yksityiskohdat kertovat puolestaan siitä, että niiden ulkonäköön haluttiin panostaa, esteettisyys oli tärkeää.
Useissa porteissa näkyy vielä portin pystyttäneen omistajan nimikirjaimet tai tontin vanha numero, joka ei välttämättä enää pidä paikkaansa.
Kylässämme ja sen läheisyydessä on monta järveä; useimmat melko pieniä, osa milteipä enemmän lampia kuin järviä. Kylän läpi kulkeva vanha valtatie ja vajaan 40 kilometrin matka Helsinkiin ovat tehneet kylästämme aikanaan hyvin suositun kesämökkipaikkakunnan. Rakentaessamme 80-luvulla talomme paikkakunnalle, oli järvien rannat vielä täynnä vanhoja kesämökkejä ja rantasaunoja. Osa oli jo selkeästi katoamassa luonnon huomaan; puut ja pensaat valtasivat kuistit ja kivijalat, portinpylväät makasivat maassa sammaleen peittäminä ja aikanaan hienot syreenikujanteet olivat risuuntuneet ja menettämässä voimansa pajukoille. Nuo järvenrantatontit olivat suuria ja monella tontilla seisoi mökin sijasta isojakin huviloita. Joihinkin mökkeihin ja huviloihin ilmestyi kesän saapuessa asukkaat, mutta yhä useammat seisoivat kesä toisensa jälkeen tyhjinä ja lämmittämättöminä.
Tiiviimmän kaavoituksen myötä vanhat kesämökkitontit on toinen toisensa jälkeen pilkottu ja rakennettu tehokkaasti. Järvenrantamaisemat ovat tyystin muuttuneet, kun vanha puusto on kokonaan kaadettu ja kasvillisuus raivattu nurmikoiden ja kiveysten tieltä pois. Pienenkin mökin tilalla on nyt kahdesta neljään kaksikerroksista kivitaloa, eikä järveä monestakaan paikasta enää näe laisinkaan. Mielessäni olen usein pohtinut, suojasiko tai kaivoiko yksikään uuden talon rakentaja tontiltaan vanhoja kasveja. Missään ei enää näy niitä upeita rhodopensastoja, syreenimajoja, perennoista puhumattakaan.
Siellä täällä saattaa vielä nähdä palan entistä elämää; risuttuneen kuusiaidan, pätkän kivimuuria ja noita portteja, joita kävelylenkillämme kuvasin. Tuo Länsiranta tuskin kovin pian täyteen rakennetaan, koska se sijaitsee varsinaisen kaava-alueen ulkopuolella. Se jäännee muutaman valtaisan kivilinnan ja puuluomuksen rauhaisaksi sivujuonteeksi. Kenties myös jokunen noista vanhoista kesämökeistä tulee siellä säilymään, kunnes tuleva sukupolvi muuttaa ne rahaksi ja kiveää rannat yksityisiksi grillipaikoikseen.
Katselin eilen telkkarista ruotsalaista dekkaria "Murha Sandhamnissa", jossa liikutaan Tukholman saariston silmiä hivelevissä maisemissa ja romanttisissa huviloissa. Välkehtivää vettä ja ratisevia hiekkakujia katsellessa mieleen nousi kesä ja paljaat jalat sekä lintujen sirkutus. Vaan ei hätää, kohti kesää ja paljaita jalkoja tässä mennään kaiken aikaa.
Juusokin on jo joulusta tointunut ja nukkuu päiväuniaan olohuoneen nojatuolissa. Aattona se sai joulupukilta pienen pussin, jossa oli vaaleansininen kangashiirulainen. Hiiri olikin mieluinen lahja ja sai melkoista kyytiä pitkin iltaa. Juuso oli ilmeisesti kuunnellut radiosta joululauluja ja toteutti käytännössä laulun sanat "...ja vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään...". Taisi kissalle mennä kissanminttu päähän ja nyt sitten täytyy nukkua ylimmät höyryt kunnolla pois.
