maanantai 23. huhtikuuta 2012

Haravan varressa kevättä haistellen

Eilen ja tänään on ollut kerrassaan hienoja kevätpäiviä. Aurinko on paistanut ja tarjonnut lämpöään hyvin anteliaasti. Eilen oli varmasti lämpimämpi kuin tänään, mutta kurkkuni oli kipeä ja olo totaalisen vetämätön. Päivä taisi mennä mitään sanomattomissa hommissa, sillä en edes muista, olisinko jotain konkreettista tehnyt. Ai niin, sain sentään siman pullotetuksi.

Metsä- tai uuttukyyhky, tai sentapainen alapihan kotikoivussa sulkiaan sukimassa.
Edelleen tänä aamuna kurkku tuntui karhealta, mutta mikään ei estänyt hyppäämästä saappaisiin ja menemästä pihalle. Ihan alkuunsa tyhjensin pari säkkiä kalkkia kottikärryihin ja lähdin sitä alapihalle levittämään. Alapihan koivua ohittaessani jotain leijaili ohitseni ja huomasin puun oksalla itseään sukivan kyyhkyn. se ei ollut millänsäkään, vaikka räpyttelin kameraani ja koitin etsiä sopivaa kuvakulmaa linnun ikuistamiseen. Jalusta olisi ollut poikaa, mutta kenties lintu olisi ollut tiessään, jos olisin kipaissut sisälle sitä noutamaan. Niinpä tyydyin zoomaamaan käsivaralta.

Aamun rauha ulkosalla oli jotain äärimmäisen tyynnyttävää. Peipposet lauloivat kilpaa ja välillä mustarastas liittyi mukaan. Seudun ihmiset olivat töissään ja kouluissaan, kuka missäkin. Ei edes autoja kotitiellä pörrännyt. Sielu lepäsi haravaa heilutellessani. Tuuminkin myöhemmin naapurin nähdessäni, että kunpa kodin siivous olisi yhtä mieluisaa kuin pihalla haravan kanssa rapsuttaminen. Juuso piti minulle seuraa laiskanlaisesti. Välillä se pyöri keväiseen tapaansa hiekassa, välillä torkkui milloin missäkin. Tänään se näytti mieltyneen alapihan muurin ja sireenien välin lehdillä ja muulla haravointimoskalla täytettävään koloon.


Perjantain sade ja näiden kahden päivän lämpö on tehnyt pihassa ihmeitä. Krookukset kukkivat avoimina ja maasta työntyy jos jonkinlaista kasvia. Lumen määrä vähenee silmissä, tosin vielä pääsin sitä tänäänkin levittämään ja pois potkimaan. Pieni sinivuokkoni on jo kokonaan auki ja ilokseni totesin sen lähteneen leviämään. Jos en eilen siman pullotuksen lisäksi muuta tehnytkään, ajatus kyllä kulki. Vaikka minun kenties pitäisi keskittyä tulevien kasvilaatikoiden rakentamiseen ja siihen liittyvään oheistoimintaan sekä oikeanpuoleisen rinteen kunnostamiseen, kulkivat suunnitelmat jo hurjaa laukkaa eteenpäin. Sitä sinne ja tuota tänne. Taisin ajatuksissani tuhlata eräänkin setelin taimikauppaan. Hyvillä ajatuksilla on kuitenkin tapana jopa jalostua, joten antaa niiden lentää edelleen. 

Olen jo ihan pöllyssä.
Kaikensorttiset hyönteisetkin ovat jo heränneet. Viime viikolla pihamaalla kömpi pitkulainen koppakuoriainen ja eilen näin nokkosperhosia. Ukkokulta sanoi nähneensä keltaisen perhosen -  olisiko ollut sitruunaperhonen. Kimalaiset pörräävät sananmukaisesti kukasta kukkaan, tuli suorastaan kesäinen olo sitä pörinää kuunnellessa.
Kovin on pieniä nämä te-te-narsissit näin isolle kimalaiselle.
Yläpiha alkaa olla haravoitu lukuunottamatta paria paikkaa talon päädyissä, joihin on talven aikana kolattu lunta. Nekin pläntit ovat huvenneet huomattavasti pienemmiksi, joten toivoa on, ettei lunta enää pitkään olisi. Alapihalla on hurjan paljon oksia ja jos jonkinlaista puista tuulen mukana lentänyttä roskaa. Lumen alta paljastuva nurmikko on kuitenkin todella märkää, paikoitellen on ihan lätäköitä. Kalkkia levittäessäni koitin siirtyä paikasta toiseen käyttäen hyväkseni lumisia paikkoja, etten kävelisi märällä nurmella. Huomiseksi onkin luvattu vesisadetta, joten se edesauttaa kalkin imeytymistä. 

Scillat valtaamassa uusia alueita
Metsänreuna on jo kuivahtanut ja sieltähän keräsin oksia ja risuja ja haravoinkin loppuviikolla. Sinne, isojen puiden alle on kasvanut hyvinvoivan näköinen scillayhdyskunta ja sitäpä vastaan minulla ei ole mitään. Kaukaa katsottuina näyttävät sinivuokoilta, joten toivoa saattaa, ettei taas joku lähiseudun pikkutyttöporukka keksi mennä niitä poimimaan. Taitavat kasvaa jo kunnan puolella, se on siinä ja siinä.

Katselin jo pari päivää sitten, että joissakin puissa ja pensaissa on silmut turvonneet. Tänään tuomessa on jo hiirenkorvat, samoin lämpimällä seinustalla olevien angervojen ja aroniapensaiden silmut alkavat muistuttaa enemmänkin hiirenkorvaa kuin silmua.

Tämä on nyt sitten sitä aikaa, jolloin jokainen päivä tuo uutta ihmeteltävää luonnossa. Pakko on kiertää talo vähintään kerran päivässä ja kulkea nenä kohti multaa ehtiäkseen havaita kaiken mielenkiintoisen. Kenties sitä täytyy olla enemmän tai vähemmän tärähtänyt, kun vuosi toisensa jälkeen jaksaa iloita näistä pihamaan pienistä tapahtumista.