lauantai 22. lokakuuta 2011

Auringon paisteessa haravointia


Vihdoin on tullut niitä kauan kaivattuja syksyisiä aurinkopäiviä. Ihan pakko on mennä pihalle haravoimaan raikkaaseen ulkoilmaan. Puiden lehdistä osa on tullut alas, mutta esimerkiksi sireenit ja omenapuut ovat vielä vihreitä. Omenapuut tosin eivät aina kellastukaan vaan tuntuvat putoavan ikään kuin suorilta jaloilta. Ja usein maassa saattaa olla jo lunta, kun sireeneissä vielä on täydet oksalliset vihreitä lehtiä.



Kuinkahan monta kertaa olen jo siivonnut yläpihan hiekkakäytävät. Aina niitä koivun- ja vaahteranlehtiä silti riittää. Vaahteralla on ärsyttävä tapa tiputtaa lehtiä yksitellen. Kun kaikki muut puut ovat typötyhjinä, vaahteran oksankärjissä killuu lehti siellä toinen täällä. Niitä sitten tuuli pyörittää ympäri pihaa. Haravoidessa vaahteranlehdet tarttuvat piikkeihin eivätkä suostu millään irtoamaan. Muut lehdet maatuvat jo yhden talven aikana, vaahteran lehdet sen sijaan voisi keväällä vaikka kerätä kompostista takaisin puiden oksille.

Tien ojien siivoaminen kannattaa ajoittaa arkipäivään, koska liikenne kotitiellä on ajoittain turhankin vilkasta. Naapurien mielenrauhan säilymisen kannaltakin on parempi keräillä tupakantumpit, banaaninkuoret ja karkkipaperit omissa oloissaan. Ei tarvitse muiden katsella meikäläisen kiukkuista naamaa ja kuunnella äänekästä marmatusta välinpitämättömistä, roskia luontoon nakkelevista kansalaisista. Samalla tulee pohdittua, kumpi on mukavampaa: lehtien vai neulasten haravointi. Vastapäisen naapurin pihalla on enimmäkseen havupuita ja toisin kuin yleensä luullaan, myös havut tuottavat ylen määrin haravoitavaa. Ja tuuli lennättää neulaset pitkälle siinä kuin puunlehdetkin.

Joka syksyinen ongelma on, mihin kaikki haravoidut lehdet tunkee. Nykyisten ohjeiden mukaan lehtiä ei saa kärrätä julkisiin puistoihin tai metsiin. Sen ymmärtää siltä kantilta, ettei ihan millä tahansa roskilla täytetä yhteisiä alueita. Tai ettei levitetä luontoon sinne kuulumattomia kasveja. Toisaalta näin puiston naapurissa asuessa on ongelmallista määritellä, mitkä lehdet ovat pudonneet puiston puista ja mitkä omalta tontilta. Näin ollen tulkitsen melko vapaasti yleisiä sääntöjä eli osan lehdistä toki haravoin suoraan metsään. Kyllähän puiden lehdet kuuluvat luonnon kiertokulkuun, niistä tulee aikanaan multaa. Meillä on kuitenkin useita lehtikomposteja, joita käännetään ja tyhjennetään säännöllisesti. Osan lehdistä haravoin kasvimaalle ja sinne muokattuna ne maatuvat oivallisesti tuottaen uutta multaa ja typpeä. Ylellisenä poikkeuksena on jo toista syksyä rinnettä tukemaan rakennetut muurit, joiden sisäpuolelle mahtuu täytteeksi kärryllinen jos toinenkin lehtijätettä.


Joinakin öinä on lämpö painunut pakkaset puolelle ja aamuauringon noustessa se lämmittää mm. leikkimökin mustaa tervapahvikattoa saaden sen höyryämään. Kerran olen jo laittanut auton piuhaan, jotta ikkunoista sulaisi jää pois ennen liikkeelle lähtöä. Etupäässä on ollut aika lämmintä. Parhaimmillaan likimain 10 astetta. Keskiviikkoiltana 19.10. ryskyi kunnon ukkonen. Salamat leiskuivat ja jyrisi välillä kaukana ja sitten taas palaten ihan päälle yli kolmen tunnin ajan. Eipä kesälläkään ollut moista salamointia ja jytinää.

Sateella ei ole pahemmin ulos tehnyt mieli, mutta heti auringon tullessa nousee päällimmäiseksi taas into tehdä jotain pihalla. Kiskoin porttiruukuista maahumalan pois ja laitoin tilalle muutaman kanervan sekä viritin taas kynttilälyhdyt pimeiden iltojen valaisemista varten. Myös keittiön ikkunalle laitoin kanervia. Perennoista alkaa jo maanpäälliset osat kuivettua talventörröttäjiksi tai laota maahan mädäntymään. Isomaksaruoho sen sijaan kukkii vielä kauniisti.










Juuso ei erityisemmin viihdy enää syksyn tultua ulkona. Kyllä se sinne aamulla haluaa, mutta heti isäntäväkeä nähdessään kinuaa takaisin sisälle. Se tuntuu pelkäävän maahan pudonneita puiden lehtiä, etenkin, jos ne kiiltävät vedestä tai ne ovat muuttuneet ruskeiksi. Ehkä lehdet näyttävät eläviltä tai vaikkapa rei’iltä maassa - mustilta aukoilta. Juuso hiipii varovasti kohti maassa olevaa puunlehteä ja jo kaukaa ojentaa tassunsa koskettamaan pikaisesti hipaisten lehteä. Sitten se loikkaa nopeasti joko lehden yli tai kiertää sen kaukaa. Kun pihasta on näkyvyyttä estävät ja kellastuneet vatukat leikattu pois, tykkää Juuso istua kellarin kaiteella. Yleensä se tuijottaa suoraan talon ikkunoihin; kaiketi odottaen, että joku tulisi hakemaan sen sisään lämpimään. Niin ja syömään. Monet eläimet syövät loppukesästä ja alkusyksystä usein ja paljon, jotta saavat riittävän rasvakerroksen lämmittämään talven ajaksi. Esimerkiksi karhuhan tekee näin, mutta se sitten nukkuukin pesässään monta kuukautta syömättä silloin mitään. Juuso ei taida muistaa, että ruokaa on sille tarjolla talvellakin. Ehkä sen valtaa jokin ikiaikainen vietti, mutta ihan pakko on ollut säännöstellä sen syömistä, jotta se ei liiaksi lihoisi. Onhan se rakenteeltaan iso kissa, mutta tykkään enemmän sen keväisen solakasta kropasta. Ja onhan se kissan terveydenkin kannalta parempi vaihtoehto.