Tänään(kin) on ollut huikean hieno kevätpäivä. Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lintujen laulamista ei voi olla kuulematta. Lämpötilaerot ovat vuorokauden aikana melkoiset, sillä aamulla talon varjoisalla puolella mittarissa oli pakkasta -5.6. Päivän mittaan keittiön mittariin kertyi plusasteita kahdeksan verran, mutta aurinkoisella puolella saattoikin sitten istua T-paitasillaan.
Meillä on alapihalla vielä melko runsaasti lunta ja avonaiset paikat ovat niin vetisiä, ettei sinne parane mennä kävelemään. Rinteestä lumi sulaa hurjaa vauhtia ja yläpihan hiekkakäytävät ovat jo täysin lumettomat. Ovat ne kuivuneetkin siltä osin, kun en ole heitellyt kukkapenkeistä lunta käytävien puolelle sulamaan. Pakkohan kevääntuloa on käydä edistämässä, jotta näkisin niitä paljon puhuttuja piippoja myös omassa pihassani.
Talon varjoisaslla puolella on vielä käytävällä muutama jääkalikka hiekalla sulamassa. Olisi pitänyt nakata ne heti alkuunsa aurinkoiseen paikkaan, sillä öisin pikkuisetkin jääpalat pakastuvat tiukasti kiinni sijoilleen, eikä niitä saa edes potkimalla irti. Olkoon siinä.
Olimme Juuson kanssa pihahommissa useamman tunnin. Minä haravoin käytäviä ja vähän rapsuttelin avoinna olevia istutusalueitakin. Ihan vähän vain, sillä tarkoitus on antaa maahan pudonneiden lehtien maatua ja muuttua mullaksi siihen, mihin ovat puista pudonneet. Syksyllä toki haravoin päällimmäiset, sillä meillä on hurjan paljon vaahteroita, joiden lehdet eivät maadu sitten millään. Kuivuessaan tuuli lennättelee isoja lehtiä pitkin pihaa ja jossain vaiheessa se alkaa meikäläistä närästämään.
Juuson apu jäi toissijaiseksi, sillä se keksi mennä köllöttelemään terassille auringonläikkään kellarista hakemani maton päälle. Tai mattojen, sillä en ehtinyt niitä laittaa oikeille paikoilleen, kun kissa lysähti läjän päälle. Kukapa sitä nyt kissaansa makoisilta unilta pois häätäisi.
Joitakin sipulikukkien piippoja on jo näkyvissä, mutta eniten aina keväisin ihastun Kevätkaihonkukan sitkeydestä. Sieltä se taas ponnistaa kuivuneiden lehtien lomasta virkeänä, kuin ei olisi talviunilla ollutkaan.
Yllättäen Alppikärhössäkin on jo elämää, vaikka sen sijainti on melko varjoisassa ja siten myös viileässä paikassa. Pieniä pehmoisia silmuja oli ilmaantunut sinne tänne ja ne tuntuivat sormissa kuin pikkuruisilta pajunkissoilta.
Ihanin asia oli löytää Vasempaan rinteeseen syksyllä siirtämästäni Jouluruususta nupun. Yksi ainokainen, mutta sitäkin ihastuttavampi. Jos kasvi tykästyy tuossa olemaan, se tulee saamaan seuraansa muitakin jouluruusuja.
Puutarhablogeissa on nyt niin paljon elämää ja kuhinaa, ettei millään ehdi kaikkiin kommentoida. Kaivoin esiin Vinkkivihkoni, johon kirjaan muiden blogeista ja netistä ylipäätään löytämiäni innoittavia kasveja. Sellaisia, jotka saattavat löytää tiensä myös omaan puutarhaani. Monta hienoa kasvivinkkiä olen blogeistanne löytänyt ja jälleen alkaa uusi jakso, jolloin pääsee kaikenlaisiin ihanuuksiin tutustumaan.
Ja vaikka säätiedotukset uhkaavatkin meitä takatalvella, ei anneta sen häiritä. Takatalvet kuuluvat suomalaiseen kevääseen, eivätkä ne meitä nujerra. Päinvastoin, kävellään yli mahdollisten pikkupakkasten ja räntäsateiden kohti uusia auringon lämmittämiä kevätpäiviä.
