perjantai 22. syyskuuta 2017

Se kukkii!

Syysvuokko - Anemone hupehensis

Yksi ainut kukka riittää täyttämään puutarhahörhön päivän ilolla ja onnella. Sellainen on syysvuokon kukka, jota olen odottanut ties kuinka pitkään. En vain yhtä kesää tai vuotta, vaan useamman. Aika monta syyvuokkoa olen puutarhaani istuttanut ja aina ne ovat häipyneet heippaa sanomatta. Olen kokeillut vähän eri paikkoja, vaan lopputulos on ollut sama, terve vaan, ei me täällä tykätä olla ja asua.


Nyt ensimmäisen kukkansa avanneen syysvuokon olen istuttanut toissa kesänä alapihan Kiemurapenkkiin. Viime kesänä katselin kasvin lehtiä ja tuumin, että ihan näyttävät syysvuokon lehdiltä. Kun nuppuja ei tullut, unohdin koko vuokon. Vaan nytpä on tullut nuppuja ja vihdoin yksi niistä avautui. Jippii!!! Muutama muukin nuppu pullistelee ja hienoa, jos aukeavat. Olen kyllä ihan ylen onnellinen tästä ainokaisestakin. Kunpa syysvuokkoni nyt selviäisi tulevastakin talvesta ja päättäisi jäädä viihtymään.

Toinen hyvältä näyttävä syysvuokko on yläpihan Allaspenkissä. Sen ostin kesällä ja siinäkin on muutama nuppu. Yhtään en häneltä mitään vaadi, vaan olen pelkästään iloinen, jos päättää nuppunsa vielä tässä syksyn koleudessa avata. Tosin sellainen vieno unelma näiden syysvuokkojen suhteen olisi, että joskus näkisin oikein kunnon pehkon kukkivan omassa puutarhassani. Vaikka sellaisen, jonka näin vuosi sitten Berliinin Gärten der Welt -puutarhassa.


Viikonloppuna alapihalla touhutessani Ukkokulta osoitti taivaalla kulkevaa isoa kurkiauraa. Linnut olivat niin korkealla, että nippa nappa kamerallani sain niistä kuvan. Kurkien ääniäkään ei kuulunut. Pari päivää sitten kuulin joutsenten töräyttelyä taivaalta, mutta niitä en onnistunut paikallistamaan. Kummasti tällaiset havainnot saavat sydänalassa läikähtämään. Eipä ihminen kovin paljon tarvitse kokeakseen mielihyvää.

Mukavaa viikonloppua kaikille!