Korkealta näkee kauas - Ronda ja Gibraltar

Saatuamme auton vuokrattua, suunta vuorille oli selvä. Ostamani tiekartta auttoi suunnistuksessa. Ajoimme ensin Fuengirolasta Marbellaan, jonka jälkeen löytyi viitoitus tielle 397 Rondaan. Ennen tien valmistumista Ronda oli aika eristyksissä, mutta tien valmistumisen jälkeen rannikolta pääsee Rondaan noin tunnissa.

Matka Rondaan oli huikean hieno. Enimmäkseen nopeusrajoitus on 60 km/h. Tie kiemurteli vuoren rinteessä, välillä noustiin ylös, välillä laskettiin vähän alas. Ajoittain korvat menivät lukkoon. Tie on hyväkuntoinen, mutta näkyvyys huono, koska pitkiä suoria ei pahemmin ole. Uskalikot yltyivät silti ohittamaan, jopa viisi autoa kerrallaan. Meillä ei niin kiire ollut.

Puente Nuevo - Uusi silta, valmistunut 1793.

Ronda on kaupunki Espanjan Andalusiassa Málagan maakunnassa. Kaupungissa on noin 35 000 asukasta, ja se on yksi seudun valkoisista kylistä, pueblos blancos.
Ronda on rakennettu korkealle Serranía de Rondan vuoristoon. Kaupungin halkaisee 120 metriä syvä El Tajo -rotko, jonka yli on rakennettu 1700-luvulla Puente Nuevo -silta. Rotkon pohjalla virtaa Guadalevínjoki. Rotkon eteläpuolella sijaitsee maurien rakentama vanhakaupunki (La Ciudad) kapeine kujineen ja pohjoispuolella sijaitsevat uudemmat rakennukset.

Rondassa sijaitsee yksi Espanjan vanhimmista härkätaisteluareenoista, vuonna 1785 valmistunut Plaza de Toros de Ronda. Rondan vuonna 1572 perustetussa kuninkaallisessa ratsastusakatemiassa Real Maestranza de Caballería de Rondassa on saanut alkunsa nykyaikainen härkätaisteluperinne. Lähde Wikipedia

Rondassa kannattaa käydä. Siellä on paljon historiallista nähtävää, joten parempi ehkä olisi yöpyä yksi tai kaksi yötä kaupungissa. Me olimme siellä uudenvuoden aattona ja niin siellä oli miljoona muutakin ihmistä. Ihmispaljous, jonka joukossa joutui etsimään jalansijaa, alkoi aika pian tuskastuttaa. Se laimensi innostusta.

Jätimme auton Rondan uudemmassa osassa sijaitsevaan parkkitaloon. Aika lähellä rautatieasemaa. Myöhemmin totesimme, että lähempänäkin olisi ollut pysäköintipaikkoja, mutta laskimme varman päälle. Pysäköintipaikan etsiminen kapeilla ja ahtailla kaduilla on tylsää.

Turisti-info on härkätaisteluareenan toisella puolella. Info ja tärkeät nähtävyydeet on viitoitettu hyvin. Infosta saimme hyvän kartan ja opastusta, millaisen lenkin kävelemällä näkee tärkeimmät nähtävyydet. Karttoja oli toki myytävänä myös lukuisissa matkamuistomyymälöissä.

Vasemmalla, rinteessä sijaitsee Jardines de Cuenca. Tuohon ruusupuutarhaan pääsee helposti uuden sillan kupeesta kävelemällä muutamien pikkukatujen kautta, kunnes rinne tulee vastaan. Puutarhassa on helppo kulkea, sillä tasanteita on riittävästi ja tasanteilla varjostavia puita ja penkkejä. Ylös täytyy tulla joko samaa reittiä tai jatkaa vanhalle sillalle ja kiertää sieltä rotkon toiselle puolelle. Kannattaa kyllä kävellä. Kaupunki on jakautunut kahteen ja vanhalla puolella on paljon nähtävää.

Tässä vaiheessa olemme jo ylittäneet vanhan sillan ja kavunneet jonkin matkaa ylöspäin rotkon toisella puolella.

Aikamme Rondassa käveltyämme ja katseltuamme päätimme lähteä pois. Tungos oli aivan liikaa meille. Näimme tärkeimmän eli rotkon kahta puolta rakennetun kaupungin ja monet merkittävät rakennukset sekä muistomerkit.

Paluumatkalla pysähdyimme parissakin paikassa ihastelemaan vuoria ja mahtavia korkeuseroja. Näköalapaikkoja oli useampia ja niihin saattoi helposti pysäyttää auton.

Gibraltar

The Rock näkyvissä

Fuengirolasta on runsaan tunnin ajomatka Gibraltarille, joten pitihin niinkin erikoisessa paikassa käydä. Gibraltarin vuori eli The Rock, kuten paikalliset sitä kutsuvat, näkyy jo pitkältä La Linean kaupunkia lähestyttäessä. La Linea de la Concepcion on rajakaupunki Espanjan puolella. Tarkoituksemme oli jättää auto sinne parkkiin vierailun ajaksi.

Maksullinen ja aidattu pysäköintialue löytyi läheltä rajatarkastusta. Kadun varreltakin olisi varmasti parkkipaikka löytynyt, mutta valitsimme yksinekertaisimman ratkaisun.  

Passitarkastuksen jälkeen vuorossa oli kävely kaupunkiin ja se tapahtuu halki lentokentän. Liikenne pysäytetään lentokoneiden nousujen ja laskujen ajaksi, mutta nyt ei sellaisia ollut tiedossa.

 Kaupungin kartta oli heti meitä vastassa käveltyämme ulos passintarkastuksesta.

Rakennukset, kasvit ja maisema ei kovin paljon espanjan puolesta muuttunut, mutta kilpien tekstit ja moni muu viestitti heti siitä, että olemme brittien maaperällä.

Vasemman puoleisesta liikenteestä varoittavista teksteistä huolimatta liikenne Gibraltarilla on oikeanpuoleista, koska sillä on maaraja Espanjan kanssa.

Aika pian kaupunkiin saavuttuamme huomasimme, että siellä on todella hiljaista. Syynä oli uudenvuoden päivä, joka on paikallinen pyhäpäivä, kuten se on Espanjankin puolella.

Turistiksi meidät tunnistanut pikkubussikuljettaja alkoi heti kauppaamaan kierroksia autollaan. Hinta 25 €/hlö tuntui meistä kovalta ja totesimme kaverille selviävämme omin voimin.

Main street eli pääkatu oli hiljainen ja kaikki kaupat ja ravintolat kiinni. Turisteja alkoi tulla pian perässämme, mutta mitään suurta valtausta ei näkynyt. Minua harmitti pyhäpäivän sulkeutuneisuus ja tieto siitä, ettei kaapelihissikään ole toiminnassa. Näytti siltä, etten pääsisi ylös katsomaan maisemia ja apinoita.

Kartasta katsoin, että pääkatua edetessämme tulisimme pian aukiolla. Siellä olisi jälleen pikkubussien joukko turisteja odottamassa. Valmistauduin henkisesti maksamaan sen viisikymppiä päästäksemme ylös.

Pikkubusseihin mahtui seitsemän henkilöä. Meidän lisäksemme vasta osakalainen poika oli ilmoittautunut matkustajaksi. Kuski yritti puhua neljän hengen seuruetta ympäri, mutta kova hinta ja käteisen puute jarrutti heidän päätöstään. Korttimaksu ei käynyt. Lopulta vanhin seurueesta sanoi käyvänsä automaatilla hakemassa käteistä ja lopulta pääsimme matkaan.

Vasemmalla Marokko/Afrikka, oikealla Algeciras/Espanja ja välissä pilkottaa Atlanti

Kuski osoittautui erinomaiseksi oppaaksi. Murteellisella englannillaan hän kertoi meille Gibraltarista faktaa, jota sävytti pienillä tarinoillaan. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli näköalapaikalla, josta näimme Afrikkaan ja Atlantille.

Matka jatkui pikkubussille ylemmäs, jossa sijaitse sekä näköalapaikka, että magotti-apinoiden porukka. Apinoita ei saa missään tapauksessa koskea eikä syöttää. Niille on järjestetty ruokaa. Opas on päivittäisten retkiensä vuoksi tullut apinoiden kanssa tutuksi ja hän salli apinoiden kiivetä hartioilleen.

Turistiin ihastunut apina..

Opas järjesti mahdollisuuden kuvauttaa itsensä apina sylissään. Kädet laitettiin eteen tiettyyn asentoon, jolloin apina hyppäsi oppaan olkapäiltä käsille. Sitten vain vikkelästi kuva. Kuvan henkilö ei kuulunut meidän ryhmään.

Magotti eli berberiapina (Macaca sylvanus) on Pohjois-Afrikassa ja Gibraltarilla elävä makakien sukuun kuuluva apinalaji. Se on Euroopan ainoa luonnonvarainen apinalaji ihmisen lisäksi. Lähde: Wikipedia

Ylhäältä oli komeat näkymät alas.

Apinoita vilisi kaikkialla. Ihan rauhassa niiltä sai kyllä olla ja kulkea.

Alhaalla näkyy Gibraltarin kaupunki. Aivan kallion kupeessa on vanha osuus ja siitä rantaan päin kaikki korkeammat ovat uudempaa rakennuskantaa. Gibraltarinvuori on luonnosuojelualuetta, joten sinne ei saa enää rakentaa mitään. Joitakin huviloita on rinteessä, mutta ne on rakennettu ennen luonnonsuojelualuemääräystä. Koska maata ei käytännössä ole, sitä vallataan mereltä.

Tämä lippuyhdistelmä saattaa pian olla historiaa. Mikäli brexit toteutuu, poistuu EU:n lippu salosta.

Alhaalla näkyy lentokenttä, jonka poikki liikenne Gibraltarille kulkee. Kerrostalon kuvan yläreunassa ovat jo Espanjan puolella. Kiitoradan pituus on vajaa 3 kilometriä. Sinne laskeutuu päivittäin 3-4 konetta. Pääasiassa sotilaskoneita, sillä Gibraltar on strategisesti sotilasalue.

Tullessamme alas Gibraltarinvuorelta, opas näytti meille komean puun. Se on Kanariantraakkipuu (Dracaena draco). Bussista ulos hypättyämme palasimme katsomaan komeaa puuta. Paikka oli niin ahdas, ettei puun kuvaaminen ollut ihan helppoa.

Gibraltarinvuoren eteläosassa olisi ollut  kasvitieteellinen puutarha eli Alamedan puisto. Valitettavasti sekin oli kiinni pyhäpäivän vuoksi.

Itse Gibraltarin kaupunki oli minusta vähän kulahtanut, enkä nähnyt missään kauniita kokonaisuuksia. Päätimme lähteä vähitellen kohti rajaa, mutta sitä ennen teki mieli syödä jotain.

Ehdin kuvata, ennenkuin annos oli syöty.

Englannissa kun olemme, niin fish and chips maistuisi. Torin laidalla oli pari kuppilaa auki. Tilasimme fish and chips -annokset. Minä smallin ja Ukkokulta mediumin, tosin lopputulos oli kummallakin tismalleen saman kokoinen. Kovin kummoinen kulinaarinen elämys ruoka ei ollut, mutta kyllä se nälän taltutti.

Kohti rajaa kulkiessamme edessä oli iso parkkitalo, jonka laidat viherkasvit olivat täyttäneet. Piti oikein mennä lähemmäs katsomaan.

Enpä tunnistanut kaseveja  Jotain köynnöstä ja jotain riippuvaa.

Sinne jää Gibraltarinvuori, joka on 426 metriä korkea kalkkikivivuori ja Gibraltarin näkyvin maamerkki. Se on kuulunut Britannialle vuodesta 1713. Tulipa käytyä.

Kotiin illaksi eli tässä tapauksessa Fuengirolaan. Vielä tulee postaus tai pari.

5.1    Joulu appelsiinipuiden katveessa

7.1.   Ylös alas Andalusiassa eli patikointi Caminito del Reyssä
9.1.   Maisteluvuorossa Malagan puutarhoja
11.1. Eläimellistä menoa

12.1. Meidän joulumme Espanjassa