sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Mahtava vappusää

Tuomi

Alkoipa toukokuu mahtavalla säällä. Aurinko paistaa ja lämpöä riittää. Ei ollut eilisessä vappuaatossakaan moittimista, mutta tänään on taivas vieläkin kirkkaampi. Eipä tullut mieleenkään lähteä Kaivopuistoon brunssille tai muuallekaan ihmisten joukkoon. Oman pihan kuopsuttamiselle alkaa jo olla vankat vappuperinteet - mikäli vain sää sallii ja nythän niin tapahtui.

Varjolilja - Lilium martagon

Lämpö saa ihmeitä aikaan. Niin meissä ihmisissä, kuin kasveissakin. Kukkapenkkejä on tullut kierrettyä suunnasta jos toisestakin ja välillä on pitänyt vähän sormella multaa kuopsuttaa, jotta paremmin näkisi, mitä sieltä pilkistää. Kasvu on osin ollut huimaa ja sen huomasin seistessäni aivan varjoliljojen kupeessa ihmettelemässä, kun ei niitä jo näy. Enpä heti tajunnut, että ovat jo vähintäänkin 15 senttisiä. Minä kun etsin jotain pientä vihreää maanrajasta.

Snivaleunikko - Meconopsis betonicifolia

Pari kesää sitten taimena ostettu ja kukkapenkkiin istutettu sinivaleunikko ei sitten viime kesänä enää ilmestynyt näkösälle. Yhden kesän se kukki ja siivitti minut haaveisiin, että saisin siitä vakituisen asukin puutarhaani. Viime kesänä kylvin sinivaleunikkoa siemeninä purkkeihin ja osa niistä iti ja taimettui. Taimet siirsin syyskesästä kukkapenkkiin. Nyt sieltä nousee kaksi pientä tainta. Ihan en ole varma, ovatko nämä kaupasta ostettuja sinikukkaisia versioita vaiko valkokukkaista, jonka siemeniä sain Tylsältä Mörökölliltä. Aika näyttää.

Kotkansiipi - Matteuccia struthiopteris

Eräs kevään kuvauksellisimpia kasveja on aloittanut kasvutaipaleensa. Osa kotkansiivistä on vielä ruskeina suppuina, mutta kahdesta löysin tänään jo vihreää virettä. Näiden varsien auki rullautumista on mukava seurata.

Tunturipoimulehti - Alchemilla alpina

Välillä tässä menee kevät ja kesä sekaisin, kun ulkona touhutessa piti vaihtaa verkkarit shortseihin, mutta allakan mukaan toukokuu on toki edelleen kevätkuukausi. Eilen pihalla ollessa näin ja kuulin ensimmäisen kerran pääskysten liitelevän taivaalla. "Pääskysestä ei päivääkään" - sen mukaan nyt on kesä. Hällä väliä, miksi mitäkin aikaa kutsutaan. Ihanaa, että voi olla ulkona. Ja ihanaa, että jokainen päivä tuo puutarhassa esille uusia ihmeitä.

Posliinihyasintti - Puschkinia scilloides

Kiitos vielä kaikille onnitteluista Cisionin sijoitukseni johdosta. Kuten jo aiemmin totesin, ilman teitä ei olisi mitään vuorovaikutusta eikä siten sijoitustakaan. 

Viime aikoina olen tehtaillut postauksia ahkerasti, mutta se ei tarkoita, ettäkö päivät päästään istuisin koneen äärellä. Ei suinkaan, keksin vihdoin bloggerin ajastustoiminnon. Siten saatan jonain iltana kirjoittaa useamman postauksen kerralla ja ajastaa ne sitten julkaistavaksi sovittuna ajankohtana. 

Kevätesikko - Primula veris

Muiden blogeja taasen luen yleensä tabletilta sohvannurkassa samalla, kun toisella silmällä katson uutisia tai olen vain Ukkokullan olohuoneiltaseurana. Siksi kommentteihini tuppaa tulemaan kirjoitusvirheitä, enkä aina jaksa kovin pitkiä juttuja yksisormimenetelmällä kirjoittaakaan. Lisäksi tabletistani pitää joka kerran erikseen ottaa sana-automaatio pois. Yleensä se unohtuu ja tuloksena on sanahirviöita, mikäli en huolellisesti lue kommenttejani läpi ennen julkaisua. Sormi tuppaa olemaan vikkelämpi, kuin muisti eli sanahirviöt pääsevät livahtamaan luettavaksenne. Koittakaa siis ymmärtää ajoittaisia hölmöyksiäni.

Nyt jorinat sikseen ja kaikille upeaa toukokuun alkua!