sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Sinivalkoista -haaste

Rosa spinosissima 'Plena', synonyymi Rosa pimpinellifolia 'Plena' - Juhannusruusu

Sain Puutarhan lumo -blogin Kruunuvuokolta Sinivalkoista -haasteen, jonka on laittanut liikkeelle Tiiu Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogista. Haasteen ideana on juhlistaa sinivalkoisin kuvin/postauksin Suomen itsenäisyyspäivää.

Tammikuisia lumikuvia kotipihalta ja kävelylenkiltä.

Puutarhan viettäessä hiljaiseloa kaatosateessa ovat postausideat hiukan kadoksissa. Nähdessäni Tiiun postauksen tästä haasteesta, ajattelin, että siinäpä oiva aihe tarttua postauksen merkeissä. Jokainen kesäkuvien pariin houkutteleva idea on tervetullutta. Ilahduin kovasti Kruunuvuokon laittaessa haasteen minulle.

Ylävasemmalla helmililja (Helmililja), yläoikealla pikkutalvio (Vinca minor), alavasemmalla kirjokevättähti (Scilla forbesii) ja alaoikealla atsurianhelmililja (Muscari azureum).

Aloittaessani kuva-arkiston selaamisen pelkäsin, ettei minulta löydy riittävästi sinivalkoisia kuvia. Haasteeseen on lupa laittaa itse valitsemiaan kuvia, eikä niiden tarvitse olla kukista. Minulle oli selvää, että kukkia ja jotain luontoon liittyvää tähän postaukseen kaivan esille. Eikä se sitten liian vaikeaa ollut, ei laisinkaan.

Ylävasemmalla sinilaukka (Allium caeruleum), yläoikealla alppipiikkiputki (Eryngium alpinum), alavasemalla pallerokiurunkukka (Gilia capitata), alaoikealla kurkkuyrtti (Borago officinalis). 

Sinisiä ja valkoisia kukkia löytyikin aika paljon. Sinisissä väri on usein enemmän lila, kuin taivaansininen. Valkoisissa taasen lisänä on keltaista tai punaista. 

 Ylä- ja alavasemmalla kriikuna (Prunus domestica subsp. insititia), yläoikealla tuomi (Prunus padus) ja alaoikealla omena Huvitus (Malus).

Valkoisista kukista voimakkaimmin esille nousevat kevään kukkivat puut: kriikuna, omenat, tuomi. Valkoinen syreeni pihastani puuttuu, mutta sen asian korjaaminen ei ole mikään ongelma.

Ylävasemmalla valkoinen lemmikki (Myosotis), yläoikealla idänvirpiangervo (Spiraea chamaedryfolia), alavasemmalla juhannusruusu (Rosa spinosissima 'Plena') ja alaoikealla hopeahärkki (Cerastium tomentosum).

Miten mukavaa olikaan uppoutua kesäkuviin. Lämpö, tuoksut, tunnelmat. Kaikki nousi elävänä mieleen. Iloitsen jo etukäteen, että toinenkin haaste on odottamassa. Sen parissa pääsen jatkamaan kesätunnelmien ammentamista. Palaan siihen myöhemmin.

Ylävasemmalla valkoinen isotähtihyasintti (Camassia leichtlinii), yläoikealla reunuspäivänkakkara (Tanacetum parthenium), alavasemmalla valkoinen varjolilja (Lilium martagon) ja alaoikealla lumikärhö (Clematis 'Summer Snow' /'Paul Farges').

Haastan seuraavat blogit:


Haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään



Taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä täynnä.
Niin on nuori sydämeni ajatuksia täynnä.

-Suomalainen kansansävelmä-

Sininen on taivas,
siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet,
sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki,
valkoiset on yöt kesien,
valkoiset on pilvet,
lampaat nuo taivaan sinisen.

-Sanat: Jukka Kuoppamäki
 
Kiitos Kruunuvuokolle haasteesta.
Itsenäisyyspäivään on vielä tovi. Sitä odotellessa viettäkää mukavaa sunnuntaita, isänpäivää ja marraskuuta!