Harakoille meni tämä päivä

Aamulla oli lämmintä, mutta sateista. Jo lehteä hakiessani tuoksui viidakolta - ja tuntui, kun linnut päästelivät jos jonkinlaisia ääniä. Sade taukosi päivällä, mutta pilvet ovat roikkuneet todella alhaalla ja päivä on ollut pimeä. Tuossa tunti sitten alkoi jälleen satamaan. Puiden lehdet kasvavat suorastaan silmissä tässä kosteudessa. Minä en kuitenkaan ole muutamaan päivään saanut mitään aikaan puutarhassa. Olen kuskannut äitiä sairaalaan ja takaisin, pessyt vanhempieni ikkunat ja lopun aikaa ollut tyhjäkäynnillä.

Tämän sadepäivän käytin leipomalla korvapuusteja ja pesemällä pyykkiä. Mieli teki pihamaalle, mutta sateen liottama multa ei ole niitä mukavimpia käsiteltäviä. Seikkailin jonkin verran myös netissä tutkimassa kaikensorttisten maa- ja kiviainesten hintoja. Mieli tekisi kovasti liuskekiviä, mutta niiden hinta on kyllä täysin tämänhetkisen budjettini ulottumattomissa. Siis jatketaan taapertamista kivituhkalla ja nurmikolla.

Ihmeitäkin näyttäisi tapahtuvan. Myöhään syksyllä multaan kuopaisemani puupioni näyttää elonmerkkejä. Se oli seisonut jonkin aikaa naapurin pihalla ja minäkin miltei unohdin kasvin keittiön ikkunan alle palelemaan. Pimeässä illassa kaivoin lapiolla kuopan muiden pionien joukkoon, kun en hädissäni muutakaan paikkaa keksinyt. Ja kohtapuoliin tulikin sitten pakkasia, joten ajattelin, ettei varmaan pioni ehtinyt juurtua. Eilen huomasin silmunalkua pionin varressa, joten nyt sitten peukut pystyyn.

Samoin jo kuolleeksi luulemani jalokärhö osoittaa myös heräämisen merkkejä. Kävin sen uutukaisen silmun jo kuvaamassakin, mutta kuvasta tuli niin tärähtänyt, etten tohdi sitä näytille laisinkaan laittaa. Tällaisista pienistä asioista tulee ihmeen hyvä mieli.

Katsokaa, miten kaunis on Kotkansiiven herääminen. Ei voi muuta kuin ihastella. Ja jälleen tätä kasvia katsellessani tuli mieleen, että kunpa kuulisi kasvun äänet. Joskus vuosikymmeniä sitten televisiossa tuli jonkinlaisena tauko-ohjelmana luontoelokuva Vivaldin Neljään vuodenaikaan sovitettuna. Samalla tavoin tuolla omassa puutarhassa kukkien kasvun edistymistä katsellessa tulee mieleen monet sävelet.

Tämän saniaisen olen joskus tuonut tuttavieni tontilta Lohjalta. Se on osoittanut viihtyvänsä uudella paikallaan, sillä tänä keväänä vähän matkan päähän on ilmestynyt saniaislapsukainen Kotkansiipi on siis lähtenyt lentoon mullan alla.

Saniaisen läheisyyteen olen ajatellut hankkia uusia rhodoja. Paikalla on jo yksi, joka näyttää vasta parin vuoden nököttämisen jälkeen kotiutumisen merkkejä.

Eilen illalla kävimme Juuson kanssa lähinnä tarkastamassa tilukset. Kovin pitkään en ulkona viitsinyt tepastella, sillä päässä alkoi pyöriä niin paljon "täytyy-tehdä-sitä-ja tätä" -ajatuksia, että totesin paremmaksi lähteä sisälle. Silloin, kun ei ole aikaa paneutua pihan kimppuun, ei pidä myöskään ryhtyä hurjiin suunnitelmiin. Tuppaa yöunet menemään, kun ajatus lähtee liitelemään ja pitäisi kesken yön päästä kirjoja selaamaan tai nettiin tutkimaan hintoja ja ostopaikkoja.

Siitepölyä on aivan mahdottomasti joka paikassa. Illalla harjasin terassit ja pyyhin ikkunalautoja. Ilmankos yöllä tuppasi yskittämään. Sade on värjännyt taas terassit keltaisin ja vihrein viiruin, kun siitepöly on kasaantunut tummalle puulle. 

Myös paju näyttää kukkinaan valtavasti. Tuuli on lennättänyt pitkiä pajun kukintoja joka nurkkaan ja terassilautojen väleihin. Kunhan sää paranee ja aikaa on enemmän, täytyy kaivaa vesiletku ja pestä terassit taas kunnolla. Ja se jokavuotinen öljyäminenkin on jälleen edessä.

Sade näyttää rummuttaneen jouluruusun kukinnot maan tasalle, joten tämä pari päivää sitten otettu kuva saattaa olla tältä keväältä viimeisiä. Toivottavasti ensi keväänä näemme nämä ihastuttavat kukat jälleen.