Viime viikolla keräsin punaherukat aidan vierustalla, varsin paahtavassa auringossa sijaitsevista pensaista. Tänään oli sitten vuorossa neljä pensasta keskemmällä alapihaa. Yllättäen nekin olivat saaneet marjansa niin kypsiksi, että poimiessa osa tuppasi varisemaan maahan. Joistakin oksista räksät ja mustarastaat olivat käyneet nautiskelemassa valtaosan marjoista. Jättivät sinne tänne muutamia punaisia täpliä.
Osan aikaa sain nauttia mukavan naapurin seurasta. Kutsuin hänet osallistumaan marjatalkoisiin palkkionaan kaikki kerätty saalis. Meidän taloudessa ei yksinkertaisesti ehditä talven aikana käyttää marjoja niin paljon, kuin mitä pensaamme joka vuosi tuottaa. Tilaa pakastimeen täytyy jättää myös omenasadolle, josta näyttäisi tulevan ihan kohtalainen.
Nyt on mehut keitetty odottamaan jäähtymisen jälkeistä pakastimeen päätymistä. Kokonaisenakin laitoin jonkin verran marjoja pakkaseen. Niistä voi tehdä piirakkaa tai mitä nyt talven aikana keksiikin. Kaksivuotias valkoherukkani tuotti runsaan litran verran marjoja. Laitoin tuohon kuvaan äitienpäivälahjaksi saamistani kahdesta Pohjanjätti-mustaherukkapensaista keräämäni marjat. Huikean kokoisia. Oikeita jättejä nimensä mukaisesti. Kuinkahan pensaat sitten aikanaan jaksavat kantaa satoa, jos marjojen koko on silloinkin tuota luokkaa.
Nyt on herukkapensaat likimain tyhjennetty. Takimmaisen pensaan alaoksille jäi joitakin terttuja odottelemaan kypsymistä. Siellä on sen verran varjoisaa, etteivät olleet ehtineet kypsyä muiden tahtiin.
Helteinen päivä kului nopeasti ja mukavasti marjapuskissa. Naapuri taisi alkuun vähän ihmetellä, miksi olen istuttanut sormustinkukkia marjapensaisiin, kunnes sitten hetken juteltuamme hänelle selvisi sormustinkukan olevan varsinainen vaeltelija. Enpä minäkään vielä muutama vuosi sitten tuntenut sormustinkukan todellista luonnetta. Yritin väen väkisin siirtää sitä yhteen ja samaan penkkiin, jossa se ei alkanut kasvaa laisinkaan. Aina jossain muualla ja mitä kummallisimmissa paikoissa. Nyt olen hyväksynyt sen seikkailut ja iloisena tervehdin keväällä löytäessäni jälleen uusia asuinsijoja, jossa sormustinkukka on päättänyt ryhtyä kukkimaan.
Syököön linnut ne vähäiset jäljelle jääneet marjat. Meidän herukkapensaissa onkin juhlallista lintujen ruokailla, kun samalla saa nauttia sormustinkukkien kauneudesta.
