maanantai 24. huhtikuuta 2023

Yksi uusi puu - tai ehkä kaksi?

Prunus padus - Tuomi

 
Taas on tullut pyörittyä puutarhassa ja puutarhaan liittyvissä asioissa aktiivisesti koko viikonlopun. Sunnuntai piti ottaa kevyemmin, mutta niin vain askeleet johtivat askareen jos toisenkin äärelle. Sain vihdoin viritettyä uudet narut kasvarin pitkille sivustoille ja ripustettua niihin tuplaharsot tulevaa hyötykasvien muuttoa varten. Harsot osoittautuivat liian pitkiksi, vaan en alkanut niitä todennäköisesti aika lyhyeksi käyvän käytön vuoksi pätkimään. Jämäpaloille ei ole käyttöä. Sen sijaan pidemmät harsot voivat hyvinkin löytää tarpeellisen käyttökohteen myöhemmin.

Prunus padus - Tuomi

 
Niin kiire ei olekaan, etteikö ehtisi ympärilleen vilkaista. Tuomi on jo vihreänä ja nuputkin sen alemmilta oksilta löytyi. Pari kertaa kävin tuomen juurella kameran kanssa aikomuksena kuvata nuppurykelmiä. Kummallakin kerralla eksyin nyppimään vaahteravauvoja, joita nousee päivittäin taatusti satamäärin. Yhtä kun kumartuu ottamaan pois, vierellä on viisi samanlaista. Kaukaa katsoen niitä ei huomaa. Kyykistyen silmä harjaantuu nopeasti havaitsemaan jopa minimaalisen kokoiset mullasta kurkkivat koukut. Siitä vaan oitis pois, jotta seuraavalla kerralla olisi edes yksi tai kaksi vähemmän.

Kolmannella kerralla suuntasin katseen suoraan ylöspäin, jolloin tuomikin tuli kuvattua. Hetken oli pidettävä alinta oksaa kädellä paikallaan, kun tuuli kiskoi sitä kaiken aikaa jokaiseen ilmansuuntaan. 

Syringa vulgaris - Pihasyreeni

Syreenit ovat olleet jo jonkin aikaa silmut pullollaan. Kukintaa saamme vielä odottaa. Viime kesänä syreenit ja koristeomenat olivat kukkeimmillaan kesäkuun alussa. Kalenteri väittää meidän elävän edelleen huhtikuun loppua. Ehkä nämä aurinkoiset ja lämpimät päivät ovat sekoittaneet pääni kuvittelemaan, että olisimme jo pidemmällä.

Malus purpurea 'Aamurusko' - Koristeomena

Pari yötä sitten heräsin kesken unieni. Niinhän siinä kävi, että ajatukset alkoivat pyörimään puutarhamietteiden parissa. Tekisi mieli hankkia uusi puu tai kaksikin. Ei mitään kymmenien metrien korkeuksiin kasvavaa jättiä. Korkeintaan viisi metriä passaisi hyvin. Sellaiselle olisi tarvetta erityisesti alapihalla, jotta lehtikompostille saisi hieman varjoa. 

Nykyisin alapiha on avara ja valoisa, mistä tykkään kovasti. Lehtikomposti ei tahdo millään kypsyä moisessa paikassa. Enkä ole keksinyt parempaakaan sijoituspaikkaa. Yläpihalla sellainen ehkä olisi, mutta puutarhajätteen ja lehtien kärrääminen kauas niiden syntypaikasta ei ole kovin järkevää.

Malus purpurea 'Royalty' - Koristeomena


Puun istuttamisessa lehtikompostia varjostamaan on vielä tutkittavia seikkoja. Kompostin oikealla puolella kasvaa isokokoinen vaahtera. Korkeaksi kasvaneena se ei kovin alas enää varjoa tarjoa. Sen juuria risteilee runsaasti aika kaukanakin, joten saattaa olla vaikea kaivaa istutuskuoppaa muutaman metrin päähän vaahterasta. En ole vielä tutkinut asiaa tarkemmin. Aluerempan jälkeen aitaa pystyttäessämme oli välillä vaikea löytää sopivia kaivukuoppia tolppia varten juurten runsauden vuoksi. Ajatus kompostia varjostavasta puusta on muhinut jossain takaraivossa, mutta idealamppu syttyi loistamaan kirkkaammin vasta äskettäin.

Malus domestica 'Huvitus' - Omenapuu


Sopivaa puuta etsiessäni olen selannut nettiä, puutarhamyymälöiden tarjontaa ja kuvia ehdokkaista. Paikka on kuiva, tuulinen, eikä erityisen suojaisakaan. Mitään herkkistä ei siis voi ajatella. Mieluummin koristepuu kuin tuottoisa hedelmäpuu. Vaikka koristeellisiahan ne hedelmäpuutkin ovat. 

Puu saisi kasvaa suhteellisen nopeasti, ettei varjoa tarvitsisi vuosikausia odottaa. Puiden myyntikoko on usein aika pieni. Tai sitten isommaksi kasvaneesta joutuu pulittamaan pitkän pennin. Punnittavaa riittää monelta kantilta. Ehkä lähden ostoksille Britteihin. Katsellessani televisiosta Puutarhapelastajat -ohjelmaa, taivastelen kateellisena siellä myytävien puiden, pensaiden ja perennojen muhkeaa kokoa.

Crataegus 'Paul's Secret' - Ruusuorapihlaja


Samaisen yökuhkimisen aikaan keksin toisenkin sopivan paikan uudelle puulle. Joko kokonaan toiselle puulle tai sitten sille ensimmäiselle, jos kompostivarjopuu jää toteutumatta. Kaivoruusupenkissä osa Hansaruusuista on huonossa hapessa. Niiden asuinaluetta olisi syytä kohentaa. Siellä olisi hyvin tilaa myös pienelle puulle. Kas kummaa, kun en ole aikaisemmin paikkaa sillä silmällä katsonut! 

Kun päästää ajatukset laukkaamaan villisti yön pimeydessä, eksyy runsauden poluille. Puista siirryin kevyesti hyppäämällä köynnöksiin. Jospa laittaisin Kasvaripolulle köynnöskaaren ja siihen tietenkin jonkun kivan köynnöksen? Mikä köynnös? Mistä köynnöskaari? Ukkokullalla on parhaillaan niin monta projektia vireillä ja tekeillä, etten halua häntä omilla toiveillani rasittaa. Sitä paitsi itse asioita eteenpäin viemällä valmista taitaa tulla nopeammin.

Prunus 'Accolade' - Koristekirsikka Kevätsuudelma

 
Sanoin itselleni, että puu- ja  köynnösideat saavat nyt rauhassa muhia. Toimintatapani tuntien voi kuitenkin olla vaikea muhituttaa jotain omasta mielestä hyväksi todettua ideaa. Sanoista tekoihin - tai pikemminkin ajatuksesta tekoihin - on minulle ominaisempaa.

Ainahan sitä voi ja pitääkin opetella uusia tapoja eli tässä tapauksessa pitkäkestoista malttia. Saattaa siis olla, että muhivat ideat häipyvät itsestään aluksi taka-alalle ja haihtuvat sieltä omia aikojaan kokonaan pois. Tai sitten tapahtuu aktiivista jalostumisesta, joka johtaa hankintoihin, kaivamiseen ja uusien kasviasukkaiden ihmettelyyn. Katsotaan, miten käy. Kesä ja istutusaika on vain kerran vuodessa.

Sorbus Dodong - Tuurenpihlaja


Uusien ideoiden kehittelyn lomassa jatkan nyt jo puutarhassani kasvavien puiden uuteen  kasvukauteen heräämisen seuraamista. Niitä katsellessa voi vaihteeksi suoristaa selkänsä pystyasentoon. Viime ajat katse on suunnattu enimmäkseen multapinnan tasolle, jollei nyt ihan maassa mahallaan maaten niin ainakin reippaasti kyykyssä kykkien.

Anemone nemorosa - Valkovuokko


Huhtikuun viimeistä viikkoa viedään. Munkki-, tippaleipä- ja simajuhla siintää näköpiirissä. Iloisia kevätpäiviä kaikille!