tiistai 8. helmikuuta 2022

Mustarastaiden maisteluhetki


 "Mahdatteko arvatakkaan, keitä täällä tuijassa lymyilee?
Talon emäntä on laittanut meille MasterChef -kattauksen tuohon viereen, mutta jäänyt sitten itse kameran kanssa ikkunan taakse tähtäilemään.
Pitää varmistaa, ettei se vaan tule lasin läpi meitä häiritsemään."

"Ei vaaraa, tulkaa vaan kaveritkin maistelemaan.
Minä jo rohkeana poikana lensin nappaamaan mökistä siemenen itselleni.

"Pidetäänpäs hetki tällaista tuijotuskisaa.
Kumpi lannistuu ensin, minä vai objektiivitäti?


"Annoinpa sille ukolle kyytiä, kun jäi itseään ikkunaruudusta ihailemaan.
Tuijotuskisa muka, pyh.
Halusi pitää maistiaismökin hallussaan, mutta nyt on meidän muiden vuoro näyttää, miten siemenet nokkaan napataan."

" Ensin tullaan tähän katon reunalle varmistamaan oikea suunta.
Hyvä on myös tsekata, ettei joku sinitintti satu esteeksi reitille."

"Sitten reipas käännös alas ja oikeaan,
tuhti ote kynsillä mökin reunaan ja nokka kohti siemenvarastoa.
Ainakin toista siipeä on hyvä pitää liikkeessä,
jotta ripeä lähtö on taattu ja maahan putoamisen vaara torjuttu."

"Noin se hoituu ja maha täyttyy.
Ottakaa kaverit opiksi.
Tätä on porukalla harjoiteltu ahkerasti koko talven."

"Ootkos jo saanut tyylinäytteesi esiteltyä?
Maha kurnii siemenkaipuussa. Olisi jo minun maisteluvuoroni."


"Nyt selvisi, mihin kaikki mustiskaverit katosi.
Tuollahan ne jonottaa tuijassa, monessa kerroksessa.
Taidan liittyä seuraan, kunhan pahin ruuhka hälvenee."