Ulkona sataa. Sade alkoi eilen illalla ja säätutkan mukaan näyttää jatkuvan pitkälle huomiseen. Ehkä koko viikonlopun, sanoi Ilmatieteenlaitoksen meteorologi. Sade tekee hyvää puutarhalle ja puutarhurille. Puutarhurille etenkin siten, että tulee pakollinen vapaapäivä pihatöistä ja sisällä saa tehtyä normitehtävät. Tosin näin päivän jo ehtineenä iltapäivään, en ole tehnyt ainuttakaan asiaa, joita aamulla suunnittelin. Pitipä laittaa pesukone päälle ja silitettävääkin olisi jonossa. Samoin suunnittelin leipovani ja mahdollisesti myös imuroivani. No, tässähän olen istunut koneella lukemassa mielenkiintoisia puutarhablogeja, seikkaillut muutenkin netissä ja maksanut jokusen laskun. Metsästin myös Ritausma-ruusua ja vihdoin löysin sellaisen toiselta puolelta pääkaupunkia. Siellä se ruusu on nyt varattuna huomiseen iltapäivään saakka. Kaikenlaiset taimet ovat nähtävästi menneet hyvin kaupaksi, sillä yhden jos toisenkin kasvin kohdalla sain vastaukseksi eioota. Ovat myyneet tältä kesältä loppuun.
Eilen ahersin tarmokkaasti pihalla raparperinlehtilaattojen parissa. Sijoittelin laattoja monenlaisiin asetelmiin, mutta se, minkä päässään ensin ajattelee, ei välttämättä näytäkään luonnossa niin hyvältä. Lopulta tekemäni laatat jakaantuivat kolmeen paikkaan. Ensin laitoin 10 laattaa leikkimökin edustalle ja kärräsin paikalle useamman kuorman kivituhkaa. Tämän kivituhkan olin tilannut puutarhaliikkeen verkkokaupasta ja se on aivan eri väristä kuin viime kesäinen, mutta materiaaliltaan paljon parempaa. Raekoko on pienempi, jolloin se tiivistyy paremmin. Väri on kuivana harmaa, märkänä melkeinpä musta. Jotenkin vain tykkään tästä enemmän kuin edellisestä punertavasta satsista.
Seuraavat kolme rapskulaattaa ja 4 pyöreää laattaa asettelin paikkaan, josta keväällä kaadettiin koivu ja muutama viikko sitten kaivettiin kanto pois. Maan sisään jäänyt kannonjämä tuottaa edelleen koivunmahlaa ja hiekka on tältä kohdin ollut kaiken aikaa kostea. Lisäksi paikalle jäi kuoppa, joka kaipasi tasoitusta. Tässä myös huollan vesiallasta, mikä tarkoittaa lähinnä sitä, että kyyristelen polvillani ja kauhon likaista vettä pois altaasta. Puhtaan veden lisääminen hoituu onneksi seisaalleen. Kunhan pitää ruiskusta kiinni ja antaa suihkuta.
Upotin laatat sen verran kivituhkaan, että ne pysyvät paikallaan eikä niihin kompastu, mutta tarvittaessa ne saa helposti pois. Jos vaikka joskus rikastuisi niin paljon, että pystyisi ostamaan riittävästi liuskekiviä pihakäytävien katteeksi. Tämä kuva on muuten napattu yläterassilta, sillä vettä tuli niin paljon, etten ensin viitsinyt lähteä kameraa kastelemaan. Sitten totesin, että alapihan virityskin pitäisi kuvata ja lähdin kuin lähdinkin sateenvarjoa keikutellen ottamaan lisää kuvia alapihalta. Ei se nyt ihan helppoa ollut, kun yritin pitää leuan avulla sateenvarjoa kameran suojana ja samalla sihdata näkymää ja säätää kameraa.
Loput laatat päätin asettaa tuonne alapihalle. Kriikunan ja uusien ruusupensaiden sekä vanhan ruusupensaston väliin. Kummallakin puolella oli niin olemattomat kaistaleet nurmea, että nurmen saaminen siistiksi oli enemmänkin taitolaji. Tuo tumma kivituhka näyttää kauempaa katsottuna erehdyttävästi asfaltilta, mutta sellaista en kyllä puutarhaani laittaisi. Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta nuo rapskulaatat kivituhkaan ja hakkeeseen yhdistettynä luovat ihan mukavan näköisen elementin. Voipi olla, ettei tämä tällainen jää tähän.
Tässä vielä hieman lähempää tuo uusi tilaihme. Monet ovat kysyneet, millaisesta betonista teen nuo laatat. Olen ostanut rautakaupasta sementtilaastia, yleisemmin Weberin Vetonit S30, jota myydään mm. 25 kg:n säkeissä ja säkki maksaa runsaan 4 euroa. Laastin sekoitan kottikärryissä ja veden lisään vähitellen, ettei massasta tule liian löysää. Valetut laatat on hyvä peittää, etteivät ne kuivu liian nopeasti. Olen antanut omien laattojeni kuivua muovipeitteen alla 2-3 päivää. Hyvä on myös muistaa pestä työskentelyvälineet heti työn päätyttyä. Kuivunutta betonia on vaikea saada pois esimerkiksi kottikärryistä.
Miksi muuten aina sataa juuri silloin kun juhannusruusu kukkii? Kukat ovat lurpallaan ja terälehdet tipahtavat jo ennen kuin niitä on ehtinyt yhtään käydä ihailemassa. Ai niin, lupasin olla ruikuttamatta vesisateesta - ainakaan vielä. Jos se jatkuu päivätolkulla tai pahimmassa tapauksessa viikkotolkulla, perun lupaukseni ja ryhdyn aivan taatusti ruikuttamaan.
Millä nimellä tätä kurjenmiekkaa tulisi kutsua? Tarhakurjenmiekka, saksankurjenmiekka? Mikä? Sillä on siperiankurjenmiekkaa tanakampi lehdistö ja juurakko on miltei maanpinnassa. Luulin jo menettäneeni tämän lajin, mutta onneksi siirsin sitä viime kesänä alapihan kukkapenkkiin, jossa se näkyy lähteneen hyvin kasvamaan ja kukkimaan.
Ostin tätä mehitähteä toukokuussa erään taimikaupan tarjousrullakosta ja nyt olen iloinen, että tosiaan ostin. Sillä on hauska tapa kurkottaa kohti korkeuksia ja vaaleanpunaiset pienet kukat ovat todella nättejä. Istutin näitä yksilöitä kokeeksi vähän erilaisiin paikkoihin nähdäkseni, missä se viihtyy parhaiten. Aurinkoisia paikkoja jokainen, mutta muuten erilaisia. Ruukkuun laitoin tuon yhden kesän ajaksi. Syksyllä siirrän sen maahan.
Juuso tuli herättämään minut aamuseitsemältä ja tietenkin se oli vietävä aamupissalle. Silloin satoi vielä ihan maltillisesti, joten tohdin jättää karvalemmikkini yksikseen flexinsä kanssa ulkoilemaan. Sen verran oli aamulla silmät sikkaralla, että ihmettelin, mikä tossujeni alla niin mukavasti rapisee. Kotilot olivat lähteneet oikein joukolla matelemaan käytävää pitkin jonnekin paikkaan salaiseen. Olivatpa sitten kuinka elämäniloisia tahansa, minun pihamaallani niille koitui matkan pää. Koska en ihan paljain käsin edelleenkään ilkeä kotiloon tarttua, otin avukseni tuollaisen kauniin kiven ja purkin kannen, joiden avulla ujutin nuljaskat purkkiin, jossa on etikkalientä. Ja kansi kiinni. Enkä säilö kotiloita etikkaliemeen sen vuoksi, että aikoisin niitä pimeinä talvi-iltoina pikkunälkään popsia. Ehei, tarkoitus on kylmästi tehdä otukset hengettömiksi ja sen jälkeen laittaa kompostin syövereihin. Tänä kesänä noita kotiloita on löytynyt aivan hillittömiä määriä. Ei tarvitse kuin vähän jonkin kasvin lehteä kääntää, niin johan siellä kömpii pari-kolme tuhtia kotiloa. Ja nimenomaan tuhtia, sillä näin kookkaita kotiloita ei ole aiemmin meidän pihassa madellut.
Viime kesänä ryhdyin rakentamaan nurmelle uutta kukkapenkkiä. Pelkästään nurmikon kuorimisesta tuli niin runsaasti maa-ainesta, että lopulta päätinkin tehdä ko. paikalle kukkulan lättänän kukkapenkin sijasta. Peitin maa-aineksen kastelluilla sanomalehdillä ja pressulla, muutamaksi viikoksi, jotta pahimmat rikkaruohot kuolisivat. Sitten istutin kukkulan laelle riippahernepuun ja rinteille pihamaan muilla osin siirtoa odottelevia kasveja, kuten muutaman aikoinaan surkeaan paikkaan istutetun pionin, pikkusydäntä, pari äitienpäiväruusua ja jaloangervoa. Kasvimaalla odotti siirtoa myös peittokurjenpolvea. Tänä keväänä lisäsin muutaman ketoneilikan, pari mehitähteä ja patjarikkoa. Rikkaruohot eivät ole kukkulaa vielä löytäneet paria eksynyttä lukuunottamatta ja ruusutkin ovat jo tehneet uusia nuppuja. Sinänsä tällainen kukkula ei ole kovin fiksu istutuspaikka vaativimmille kukille, sillä kuivana aikana vesi valuu tiehensä ja aurinko porottaa sumeilematta kasvit uuvuksiin. Jotain maanpeitekasvia noihin väleihin täytynee vielä lisätä, sillä muuten kyllä rikkaruohot viimein kukkulankin löytävät.
Pojallani on tapana kutsua kaikenlaisia asioita ja paikkoja joskus hyvinkin merkillisillä nimillä. Aluksi tämä uusi kukkapenkkini sai nimen Veteraanikukkula lähinnä sen vuoksi, että vihreän pressun alla muhiessaan se pojan mielestä näytti kuulemma enemmänkin armeijan puolijoukkueteltalta. Kun sitten istutin kukkulalle kukkia ja laelle tuon riippahernepuun, paikka sai ihan uuden nimen. Nyt kukkula on Kurgaani ja ilmeisesti tuo riippahernepuu on sen laella seisova Äiti synnyinmaa -patsas. Onhan toki helpompi suunnistaa pihamaalla, kun paikoilla on omat osoitteensa.
- Mamajevin kurgaani (ven. Мамаев курган, Mamajev kurgan) on korkea kukkula Volgogradissa (entinen Stalingrad) Etelä-Venäjällä. Mamajevin kurgaani on entinen tataarien hautakumpu, ja sen nimi tulee tataaripäällikkö Mamaista. Nykyään kukkula tunnetaan lähinnä sen merkityksestä Stalingradin taistelun tapahtumissa ja valtavasta toisen maailmansodan muistomerkkien kompleksista. Merkittävin muistomerkki on kukkulan laelle pystytetty suunnaton Äiti synnyinmaa -patsas, joka on 87 metriä korkea.
Seura-lehden numerossa 21 sivulla 99 (23.5.13) puutarhatieteen tohtori Erja Rappe vastaa puutarhaan liittyviin totta vai tarua -kysymyksiin. Tohtorin mukaan puutarhuri on vanhana terve, koska puutarhaharrastajat liikkuvat huomaamatta paljon, puutarhatöihin kuluu kävelyaskelia, taivutuksia, kyykkyjä, nostoja ja kantamista. Tunnin aherruksessa 70-kiloinen ihminen kadottaa 300 kaloria. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan puutarhaharrastajien käden puristusvoima on hyvä. Tämä voima vastaa yleensä muiden lihasten voimaa. Keski-iässä hyväksi todettu käden puristusvoima ennustaa hyvää toimintakykyä iäkkäänä.
Lisäksi puutarhassa työskentely ja omien aikaansaannosten katselu kohottaa kotitarhurin itsetuntoa. Se tuottaa hallinnan ja kykenevyyden tunteita ja sekä lievittää masennusta että suojaa siltä. Luontoympäristö alentaa verenpainetta ja sykettä ja helpottaa stressiä.
Kuulostaa hyvältä.
Eiköhän siskot ja veljet vietetä viikonloppu jälleen puutarhan parissa!
PS. Scilla, olet lämpimästi tervetullut blogini pariin.
