keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Ujo sinivaleunikko ja vikkelät kärhöt


Sinivaleunikkoni on ujo ja erikoinen kaveri. Tänä vuonna se avaa nuppunsa siten, että kukka katsoo kukkapenkin pöheikköön. Kiersin kukkapenkkiä ja pyörin kameran kanssa aikani yrittäen löytää sellaista kuvakulmaa, josta näkisin sinisen ihanuuden. Ei tahtonut onnistua.


Lopulta tartuin hellästi ja varovasti kukkaan ja nostin sitä sen verran, että sain toisella kädellä räpsäistyä kuvan. Tavallisesti sinivaleunikon varsi on huomattavasti korkeampi, mutta nyt tämäkin veijari on katsonut parhaaksi viihtyä matalammalla. Ehkä siellä muiden kasvien siimeksessä on mukavan viileää ja turvallista.


Outoa sekin, että joka vuosi sinivaleunikkoni olomuoto tai pikemmin värisävy on ihan erilainen. Toissavuonna se oli lilasävyinen, viime vuonna sininen, mutta kukan keskusta erilainen. Saattaa tietenkin olla, että penkissä asustavat sinivaleunikot ovat tehneet vuorottelevan kukkimisjärjestyksen. Jokaisella oma kesänsä. Toivottavasti vielä tulee sellainen kesä, jolloin kaikki innostuvat kukkimaan samanaikaisesti.

Clematis 'Hagley Hybrid'

Useana kesänä minulla on ollut kärhöjä kesäkukkien tapaan isoissa ruukuissa. Joku aika sitten Honkkarissa oli tarjouksessa kolme kärhöä hintaan 9,90 €. Kovin suuria köynnökset eivät olleet, mutta eipä yksittäisen kasvin hintakaan päätä huimannut. Ostin aiemmin hankkimani clematis Warszawska Niken kaveriksi Madame Julia Correvon, vit. Purp.P. Elegansin ja kuvassa kukkivan Hagley Hybridin. Hagley ei ole korkeutta ja leveyttä ehtinyt paljoakaan kasvattaa, mutta pari nuppua siihen on ilmestynyt. Yksi jopa auennut. Kuvaaminen oli hieman hankalaa, kun näkyvyyden esteenä on köynnöstuki. Syksyllä siirrän kärhöt maahan. Näin olen tehnyt useampana kesänä ja ihan hyvällä menestyksellä.

Clematis 'Pink Fantasy'

Myös Pikkupuutarhan köynnöstuessa kasvava Pink Fantasy on kehittänyt muutamia nuppuja, joista suurin varmaan poksahtaa pian auki. Se näyttää tykkäävän lisääntyneestä valosta. Leikkasin köynnöstuen vastakkaisella puolella risukasalta näyttävän alppikärhön matalaksi ja siitä syystä valoa tulvii nyt muillekin kärhöille entistä enemmän.

Clematis Multi Blue

Myös alapihan Päivänliljapenkissä asustavissa Multi Bluessa ja Rouge Cardinalissa on jo nuppuja. Samoin Ruusutarhan Aljonushkassa. Hauskaa, että nämä ihanuudet eivät ole kuivuudesta liikaa närkästyneet ja jaksavat kasvaa ja ilmeisesti myös kukoistaa.

Idänunikko - Papaver orientale

Seuraavaksi lähden viettämään iltaa kasvimaata kastellen (postaus on kirjoitettu illansuussa, julkaisu sen sijaan aamulla). Mukavia kesäpäiviä teille kaikille!