Olen pessyt pihan puolen ikkunat tänä vuonna kolmesti. Ensimmäisen kerran pääsiäisenä, toisen kerran syyskuussa ja kolmannen kerran runsas viikko sitten. Vaikka kulunut vuosi on ollut kuivuudessaan miltei ennenkuulumaton, on joka ikisen ikkunanpesusession jälkeen tullut sade, jonka voimakas tuuli heittää suoraan ikkunoihin. Nyt epäilenkin vahvasti keksineeni uudenlaisen konstin houkutella tarvittaessa sadetta. Ei siis enää tarvitse tanssia pihalla ympyrää oudosti äännellen. Riittää, että pesee ikkunoiden ulkopinnat. Ja kas, pianhan sitä jo sade ikkunalaudoilla ropiseekin.
Viikko sitten tein tavanomaisen järvilenkkini eli kiersin kylän kolmesta järvestä kahden jäätilanteen tsekkaamassa. Kotia lähimpänä olevalla järvellä ensimmäinen retkiluistelija jo kokeili onneaan. Puskaradio kertoi jäiden olleen noin 8 cm:n paksuisia. Näiden muutaman päivän kestäneiden sateiden jälkeen jäille tuskin on taas menemistä. Ei ainakaan ilman kunnon uintivarusteita.
 |
| Jäkälää omenapuun oksalla |
Sateen ja pimeyden vuoksi valokuvaaminen on jäänyt muutamiin otoksiin. Kierrän toki välillä omaa puutarhaa, mutta joko minulla on suppea mielikuvitus tai sitten olen muuten vain kyvytön löytämään kuvattavaa. Kierroksilla nousee hurja ikävä kevääseen ja kesään. Silloin pihalla löytyy aina jotain tekemistä, satoi tai paistoi. Nyt raittiin ilman saamiseksi ja kunnon kohottamiseksi täytyy keksiä muita keinoja.
 |
| Sammalta omenapuun oksalla |
Reippailulenkeiltäni palaan usein kotiin alapihan kautta. Tierempan jälkeen se on nyt helppoa. Ei tarvitse rämpiä pimeässä ryteikössä, vaan likimain omalle tontille saakka voi tepastella hiekkapintaista kävelytietä pitkin. Minusta on kiehtovaa lähestyä ja katsoa kotitaloa ja pihaa uudesta vinkkelistä.
Yhtenä iltana kamera oli mukana, joten illan pimeydessä kokeilin jouluvalojen kuvaamista. Kameran säädöt oli alkuun täysin pielessä, mutta pieleen menneissä kuvissa on hauskaa lennokkuutta. Ehkä Freud tulkitsisi näkevänsä näissä valokiemuroissa leipomisten ja jouluvalmistelujen äärellä uupuneen perheenemännän stressin.
Entä mitä sanoisi Freud näiden valoviirujen merkityksestä? Autan häntä hieman. Ylöspäin kohoavat viirut kuvaavat henkistä turhautumistani, kun jälleen kerran ikkunat pestyäni sade täplittää pinnat ja auringon jossain vaiheessa ilmestyessä tiedän näkeväni utuisen taivaanrannan sijasta ikkunoissani uuden työmaan.
 |
| Ikkunanäkymä aamulla 6.12. |
Leikki leikkinä. En ole laisinkaan turhautunut. En sateesta, enkä tuhruisista ikkunoista. Olen opetellut ja oppinut etsimään asioista niiden hyviä puolia. Voin vakuuttaa, että kaikissa asioissa on hyviäkin puolia. Pohjavedet ovat kuivan kesän jälkeen edelleen melko alhaalla ja sade täydentää nyt pohjavesivarantoja. Säästyy rahaakin, kun taloa ei tarvitse ylenmäärin lämmittää. Bonuksena saan kaappiin taas lisää tilaa, kun ajattelin myydä tai lahjoittaa luistimet pois. Turhaan niitä säilön, jos luistelemaan pääsee kerran tai pari muutaman vuoden välein.
Mukavaa ja stressitöntä joulunodotusta kaikille!
