Lunta ja pakkasta tiedossa

Aika on hurahtanut lähinnä äidin asioita hoidellessa. Lääkäriä, röntgeniä, labraa, Marevan-mittauksia ja lääkkeiden jakamista. Kuuntelemista, lohdutusta ja arjen askareissa auttamista. Niinhän siinä kävi kuin pelkäsinkin, masennus iski äitiin ja vaikeuttaa nyt sydänleikkauksesta toipumista. Pitäisi jumpata, liikkua päivä päivältä enemmän ja syödä terveellisesti, mutta kun sänky vetää äitiä puoleensa ja mielipaha syntyy puolesta sanasta. Äiti on aina ollut melankolinen luonne ja kun sydänleikkauksen jälkitautina on usein masennus, onkin keitos valmis. Muilla sisaruksilla on päivätyönsä, joten automaattisesti arpa osuu minuun, kun auttajia tarvitaan. Tähän saakka olen jaksanut hyvin, mutta nyt olen alkanut heräämään liian aikaisin joka ikinen aamu. Viimeistään puoli neljältä alan katselemaan kelloa, vaikka väsymys silmissä kirvelee. Vääntyilyä ja kääntyilyä, mutta uni ei vain tule. Ei auta muu, kuin nousta ylös ja tehdä jotain hiljaista, että edes Ukkokulta saa nukuttua. Muuten en olisi lainkaan huolissani, mutta kun olen vasta toipunut pitkästä ja vakavasta masennuksesta, ei olisi varaa valvomisiin ja murehtimisiin. Täytyy olla varovainen, ettei itse luiskahda masennuksen syövereihin. Silloin minusta ei ole apua kenellekään.

No, ei elämä ole ollut pelkkää synkistelyä. Lapsen heppa saavutti maanantaina ensimmäisen ravivoittonsa. Muita hyviä sijoituksia on jo tullut ja tämä ykkössija kruunasi tyttären uurastuksen hevosensa valmentamisessa. Nyt sitten nostetaan peukut kohti taivasta ja toivotetaan kaksikolle menestystä jatkossakin. Raviurheilulla ei Suomessa taida rikastua, mutta jokunen voittoropo toki pienentää kuluja ja eritoten kannustaa jatkamaan vaativan harrastuksen parissa.

Keittiön minipuutarhaan on saapunut joulu

Perinteinen jouluvalojen säätöseikkailu on tuonut omaa maustettaan arkeen. Viime viikolla virittelin jouluvaloja ulos ja tällä viikolla olikin sitten sisätilojen vuoro. Kolmella ikkunalla on kyntteliköt ja valokranssi olohuoneen peilin päällä. Pyrin käyttämään ajastimia, jotta ei tarvitsisi huolehtia valojen sytyttelemisestä ja sammuttelemisesta. Jostain kumman syystä joka vuosi joku ajastin ryhtyy temppuilemaan ja niin kävi nytkin. Toissa yönä heräsin moneen kertaan todetakseni, että niin työhuoneessa kuin olohuoneessakin on varsinainen jouluvalaistus. Ajastin ei ollutkaan sammuttanut valoja. Sen sijaan, että olisin vikkelästi noussut sängystä ylös ja käynyt napsaisemassa valot sammuksiin jatkaakseni uniani, painoin aina pääni tyynyyn kurkistaakseni taas hetken kuluttua, olisiko mitään tapahtunut. Näin meni koko yö, kunnes aamuvarhaisella lopulta kömmin peiton alta aloittamaan päiväni - ja sammuttamaan koko yön palaneet jouluvalot. Ukkokullan kanssa sitten naureskeltiin ihmisen - tässä tapauksessa lähinnä minun - hyväuskoisuutta tekniikan ihmeisiin. Koko yön jaksoin odottaa, että ajastin ryhtyisi toimimaan. Ei toiminut yöllä, eikä sitten toiminut päivälläkään. Ne kaksi ajastinta saivat mennä.

Peräkamaripoika oli viikonloppuna saunomassa isänsä kanssa ja vein hänet sitten sunnuntaina kotiinsa. Paluumatkalla päätin poiketa Ikeaan ostamaan muutaman tuoksuvan tuikkukynttilän. Ikean parkkipaikka oli tupaten täynnä ja autot pyörivät ympyrää etsimässä vapautuvia paikkoja. Löysin kyllä nopeasti tyhjän paikan, koska suosiolla tyydyin niihin kauimmaisimpiin peltopaikkoihin. Useimpien autoilijoiden täytyy näköjään päästä mieluummin siihen sisäänkäynnin viereen tai lähimmän viiden metrin päähän ulko-ovesta. Jollei paikkaa löydy, tungetaan auto invapaikoille tai jalkakäytävälle. Autonhan voisi mahdollisen lastauksen ajaksi hakea lähemmäksi, mutta ei se käy. Käveleminen tuntuu rasittavan, vaikkei olisi kummempia kantamuksiakaan. Ihmiset ostivat kyllä ihan hillittömästi tavaraa ja kaikille kassoille oli pitkät jonot. Paljon oli myös niitä ihmisiä, jotka näyttivät tulleen seurustelemaan kaupan käytäville ja viettämään sunnuntaipäivää.

Nyt on vihdoin luvattu pakastuvaa ja lunta. Eilen illalla leijailikin taivaalta jo hivenen valkeaa ja tänään noustessani maa on kevyen lumipeitteen valkaisema.Mitään myräkkää ulkona ei näytä olevan, onneksi. Kummasti vähäinenkin lumi valaisee maailmaa ja mieltä. Tulee huomattavasti jouluisempi olo. Kuvaamaan en ole ehtinyt, kun aina on kiire ja pimeää. Ohi kiitäessäni päässä saattaa vilahtaa ajatus, että tuostakin voisi ottaa kuvan, mutta seuraavassa hetkessä ajatus on jo kadonnut, eikä sitä enää saa tavoitettua.

Tänään on tervetullut vapaapäivä ja luokseni tulee kolme ystävää. Olen liittynyt muutaman naisen käsityökerhoon. Kokoonnumme torstaisin - tällä viikolla poikkeuksellisesti keskiviikkona - vuorollaan kunkin luokse parantamaan maailmaa käsitöiden lomassa. Aloitamme puolilta päivin ruokailun merkeissä ja päätämme neljän maissa iltapäiväkahviin. Siinä välissä sitten puikot ja neulat viuhuvat ja hyvät ideat löytävät uusia ottajia. Viime päivien hektisyydestä johtuen aion laittaa kohtalaisen helppoa tarjottavaa eli lohikeittoa ruisleivän kanssa ja jälkiruoaksi hedelmäsalaattia. Kahvin seuraksi otan pakastimesta lauantaina leipomani omenabostonin.

Hups! Tuli ilmoitus, että kuvien 1 gigan tallennustila on täynnä. Juuri, kun opin pienentämään kuvia. Ilmeisesti on sitten ostettava sitä lisätilaa.