keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Valonrakkautta


Kuka tykkää kesästä, kuka talvesta. Joku toinen viihtyy koleassa, toinen kaipaa aina lämmintä ja kolmannelle kelpaa mikä vaan. Seuraavaksi meinasin sanoa, että varmasti kaikki kaipaavat valoa, mutta luultavasti niitä mieluummin pimeästä nauttiviakin on. Itse pidän valosta niin sisällä kuin ulkonakin. Näin helmikuun kääntyessä lopulleen valon lisääntymisen ulkona jo huomaa selkeästi. Aamuvarhaisella ei pitkään tarvitse päivän valkenemista odottaa ja arki-iltanakin ehtii pihalla pyöriä ilman taskulamppua.

 
Monia asioita tulee pidettyä itsestäänselvyytenä. Valoakin. Varsinkin silloin, kun siitä ei ole puutetta. Runsaan kuukauden päästä tulee vuosi siitä, kun kunta kaatoi tonttiamme kahdelta sivulta ympäröivän metsikön tierempan alkajaisiksi.

Ei kulu päivääkään, ettenkö iloitsisi pihallemme ja kotimme huoneisiin tulvivasta valosta. Siitä valosta, josta saatoin vain unelmoida metsän ollessa paikallaan. Istun usein pitkäänkin olohuoneen sohvalla ja vain katselen ikkunasta näkyvää taivaanrantaa, pilvien kulkua taivaalla ja laskevan auringon maalaamia akvarellisävyjä pilvissä. Mahtaako niiden katselemiseen koskaan kyllästyä? En usko.


Puutarhan nukkuessa lumen alla talviuntaan, on aikaa miettiä syntyjä syviä ja pohtia monenmoisia ajatuksia. Vaikka siinä sohvalla taivaanrantaa katsellessaan. Sunnuntaista auringonvaloa ihaillessani totesin, että yhä on tuoreessa muistissa kesät talvet pihaamme leimannut varjoisuus ja ajoittain vallitseva suoranainen pimeys. 

Kaivoin arkistosta vuoden takaisia kuvia nähdäkseni, millainen vaikutus metsällä oli näin talviaikaan. Aurinkoisia talvipihakuvia en lähivuosilta löytänyt. Aurinko on varmasti muinakin talvina paistanut, vaan ei kovin tehokkaasti meidän pihalle. 

Olopiha 23.2.2017 klo 12.27

Olopihan taustalla näkyy sankka puusto. Isojen kuusten joukossa kasvoi runsaasti leppiä, jotka aikaa myöten lahosivat pystyyn ja kaatuilivat konkeloiksi toisia puisia vasten. Metsikkö ei ollut kovin suuri ja naapuritalot ovat aivan sen takana. Metsikössä kulki polkuja ristiin rastiin ja niitä pitkin oli suosittua oikaista kahden tien välillä. Alueen lapset leikkivät metsässä ja se oli myös Juusolle mieluinen tutkimis- ja nuuskimispaikka. Puut antoivat myös meille näkö- ja tuulisuojaa.

Olopiha 18.2.2018 klo 15.50

Metsä meni ja näkymä naapureihin aukeni. Metsän tilalle, meidän ja naapureiden väliin tulee valaistu hiekkapintainen kulkureitti alapihan taakse rakennettavalle korttelipallokentälle ja leikkipaikalle. Pieni pallokenttä paikalla oli jo meidän muuttaessa ja siellä omatkin muksut oppivat mm. ajamaan pyörällä. Nykyisin sen enempää pikkulapsia kuin koululaisiakaan ei meidän alueella kovin paljon ole, joten siinä mielessä pallokenttä tulee vähän jälkijunassa. Mutta onhan se valmiina tuleville lapsiperheille, kun eläköityvä väki aikanaan myy talonsa.

Alapiha portaiden yläpäästä kuvattuna 23.2.2017

Kunnan metsikkö kaartui tonttimme toiselle sivulle, alapihan taakse. Vielä muutama vuosi sitten toimme veneen omalle tontille talvisäilytykseen läheisen kujan kautta (kuvan vasemmassa yläkulmassa, ei kylläkään näy). Hämmästyttävän nopeasti luonto ottaa omansa ja pajut ja muut kasvit kasvavat, kun kukaan ei enää niiden kasvualueilla kulje. Tuonne, puiden tilalle rakentuu tulevan kesän lopulla pallokenttä. 

Alapiha portaiden yläpäästä kuvattuna 18.2.2018

Alapihankin taakse avautui näkymä naapuritaloihin, joista moni on ollut olemassa saman ajan kuin oma talomme. Puiden kaatamisen jälkeen alapihan takainen alue on ollut työmaavarikkona. Välillä siellä on ollut melkoinen melske, kun rekat ovat tuoneet soraa ja muita maa-aineksia, joita sitten kuormattiin toisiin ajoneuvoihin vietäviksi putkikaivantoihin ja tierakennelmiin. Siellä on monenmoisia putkia ja kaivureiden vaihtokauhoja sekä työmiesten taukokoppi. Melua ja pölyä on riittänyt aamuvarhaisesta välillä pitkälle iltaan.

Puistopääty 23.2.2017
  
Talon päätyyn olen kerännyt varjon ja puolivarjon kasveja, metsäpuutarhaksi paikkaa olen kutsunut. Valon ja lämmön määrä on metsän kaatumisen jälkeen muuttunut melkoisesti, joten saapi nähdä, kuinka metsäpuutarhalleni käy.

Puistopääty 18.2.2018

Mikäli vanhat kasvit eivät enää paljosta valosta tykkää, en niitä ala suremaan. Mieluummin olen ilman metsäpuutarhaa, kuin että koko puutarha olisi pelkkää metsäpuutarhaa. Yksi iso ongelma metsikön kaatumisesta tuli ja se on haapojen runsas vesominen. Taimia putkahtelee sieltä täältä ja niiden kasvuvauhti on aika hurjaa. Niiden juuret ulottuvat varmasti Kiinaan saakka ja kunnan puolelta ne luikertelevat meillekin. Ihan mahdotonta kaivaa juuria valmiiksi rakennetuilta alueilta. On vain käytävä väsytystaistelua niiden kanssa ja katkottava sen, minkä ehtii ja esiin saa.

Sisäänkäynnistä puistopäätyyn 23.2.2017

Tämän kuvan katsominen ja vertaaminen alla olevaan kuvaan tuottaa eniten iloisia tuntemuksia. Kuinka inhosinkaan tuota sankkaa ja huonokuntoista puustoa ja sen tuomaa pimeää koleutta aivan tontin kupeessa. Etupihalle ei aurinko paistanut milloinkaan. Kaikki kasvava vääntyi vähitellen kasvamaan vinoon valoa etsiessään. Eikä tuolla reunalla mikään tahtonut viihtyäkään.  

Osa tonttimme päädyssä olevista puista oli tarkoitus jättää. Kunnan puutarhurin mukaan sankassa metsässä liian lähellä toisiaan kasvaneina ne olivat kuitenkin niin huonokuntoisia, että voimakkaasti harvennettuina muodostivat kaatumisvaaran myrskyisinä päivinä. Näin koko alueen puut laitettiin nurin. Oli siellä joukossa muutama kaunis mänty ja jokusen muunkin puun olisi mielestäni voinut jättää, mutta ei siinä asukkaita kuunneltu. 

Tuolle alueelle ei ole tehty minkäänlaista maisemointisuunnitelmaa, koska sen ajateltiin jäävän enemmän luonnontilaiseksi. Nyt paikka on parturoitu paljaaksi ja maapohja rikottu raskailla ajoneuvoilla. Pian se on pelkkää lepikkoa, vatukkoa ja horsmakasvustoa, mikä ei ehkä ole kovin fiinin näköistä alueen toisen reunaan siistittävän ja rakennettavan ilmeen rinnalla.  

Sisäänkäynnistä puistopäätyyn 18.2.2018

Oli se vaan huiman hieno kokemus viime kesänä istua illalla keittiössä ja katsella laskevien auringonsäteiden leikkiä verhoissa ja pöydän pinnalla. Kokemus, jota en ollut kuvitellut enää tässä talossa näkevänikään. Niin monta kertaa kunta on tierempan aloittamista siirtänyt ja rahat jonnekin muuhun kohteeseen käyttänyt, että toivo alueen uudistuksista oli jo hiipunut. Talvitauon jälkeen tieremppa jatkuu huhtikuussa ja silloin se siirtyy meidän kotitielle. Melu ja pöly tulee varmasti ajoittain hiertämään hermoja, mutta se on ohimenevää.

Linnunjäljet lumella

Kaikki uudistukset tuovat mukanaan hyviä ja huonoja asioita. Mikään toimenpide ei miellytä kaikkia. Varmasti itsekin tulen kerran jos toisenkin manaamaan jotain tähän metsän kaatumiseen ja alueen teiden kohentumiseen liittyvää asiaa. Siitä huolimatta uskallan väittää, että pelkästään valon määrän lisääntyminen pihallamme on asia, joka saa mahdolliset haitat tuntumaan pikkuseikoilta. 

maanantai 19. helmikuuta 2018

Kuukausista julmin - kevättä ikävöiden

Latukoneen reittiavaus lähipelloille.

Laitoin huvikseni googlehakuun kysymyksen, mikä on kuukausista julmin. Huhtikuu sai eniten osumia ja toisena tuli maaliskuu. Perusteluina oli mm. työmatkoilla tapahtuneet onnettomuudet ja masennukseen sairastuneiden määrät. Etelärannikolla elävän puutarhahörhön näkökulmasta helmikuu tuntuu melkeinpä kaikkein julmimmalta, kun talvi vaan jatkuu ja jatkuu, vaikka kevään pitäisi olla aivan kulman takana.

Peura on käynyt haistelemassa tulevia apajia.

Odotimme lunta koko joulukuun ja tulihan sitä kerran pari sulaen plussa-asteissa ja vesisateissa miltei samantien pois. Tammikuussa sama kuvio toistui jälleen. Helmikuussa lunta on saatu uudemman kerran ja vihdoin myös pakkasia, mikä pitää lumet tiukasti maassa. 

Seuraaville viikoille on ennustettu kylmää ja talvisten olosuhteiden jatkumista etelässäkin. Yläilmakehässä tapahtuva harvinainen sääilmiö, polaaripyörre eli kymmenien kilometrien korkeuteen syntyvä tuulijärjestelmä luo reuna-alueilleen hyvin kylmiä alueita. Näin ilmavirtausten suunta käätyy pohjoisen ja idän väliseksi ja se tietää kylmempää ilmaa koko Suomeen. 

Edellisen kerran näin voimakas polaaripyörre oli 2013 ja silloin maaliskuu oli Suomessa poikkeuksellisen kylmä. Polaaripyörteen aiheuttaman pitkään jatkuvan kylmyyden todennäköisyys on 60 prosenttia. Toivotaan, että se 40 prosenttia tällä kertaa voittaa ja pääsemme runsaan viikon päästä alkavan maaliskuun merkeissä haistelemaan kevään tuulia.

Puutarhahörhön askelmerkit alapihalla.

Helmikuisen talven jaksaa ihan hyvin, kun ajatus on kuitenkin jo kaiken aikaa maaliskuussa alkavassa keväässä. Tietenkin on ihan turhaa manailla sääilmiöitä ja tuskailla hidasta kevään saapumista, kun niille asioille ei mitään voi. Vaan, minkä sitä ihminen itselleen voi. Kevättä on ikävä ja mitä lähemmäksi se tulee, sen suuremmaksi ikävä voimistuu.

Kotikivi odottaa uusia istutuksia ympärilleen.

Edessä oleva kesä tulee olemaan viime vuotistakin jännittävämpi. Tieremppa siirtyy huhtikuun alussa meidän kotitielle. Ympäristössä on melskattu ja myllerretty mennyt vuosi, nyt sama meininki siirtyy miltei ikkunoiden alle. Kilpailutuksen voittanut urakoitsija on oman kunnan toimija ja saanut runsaasti kiitosta asukkaita huomioivalla otteellaan.  

Väistämättä tienrakennus tulee aiheuttamaan konkreettista haittaa arkielämän sujuvuuteen. Näen kuitenkin asiassa enemmän positiivisia puolia, joten suuremmin en haittoja jaksa murehtia.  Yksi kesä sinne tänne. Pölyn ja melun muodossa haitat pureutuvat myös meidän rajojemme sisäpuolelle, mutta silti saan olla täysillä oman pihani ja puutarhani kuningatar. Sitä odotellessa, mukavia talvipäiviä!
 

lauantai 17. helmikuuta 2018

Ei elämästä selviä hengissä

Tulppu jatkaa elämää jäätaiteena

Oma aika on koko alkaneen vuoden ollut kirjaimellisesti kortilla. Elämä on muuttunut alituiseksi säntäilyksi ja tarkkaan kellotetuksi putkeksi. Kaikki se, mistä yleensä tulee ammennettua voimaa ja tarmoa, on jäänyt jonnekin taka-alalle. On vain mentävä eteenpäin pysähtymättä miettimään, jaksaako vaiko ei.

Rosetta pukkasi vielä yhden kukan.

Isän muistisairaus etenee pikajunan vauhdilla ja siinä ohessa on jatkuvasti kaikenlaista muuta kremppaa. Äidin kunto on romahtanut sydänflimmerin vuoksi. Ikää alkaa kummallakin olla ihan kunnioitettavasti, sillä isä täyttää kuukauden päästä 90 ja äiti alkukesästä 85. 

Kahden euron aleamaryllis aikoo vielä kukkia.

Fyysisesti ei ole raskasta viedä kahta vanhusta vuoron perään lääkäriin, labraan, monenmoisiin tutkimuksiin. Jaksan ihan hyvin uusia reseptejä, täyttää dosetteja, käydä kaupassa, imuroida ja vaihtaa lakanoita. Jaksan istua puhelimessa kuuntelemassa nauhoitettuja ohjeita ja painelemassa valintanumeroita päivä toisensa jälkeen yrittäessäni varata aikaa vanhemmille milloin mihinkin lääkäriin tai tutkimuksiin. Jaksan täyttää hakemuksia ja lomakkeita, etsiä apua ja tukea, vaikka nämä toimenpiteet useimmiten osoittautuvat vanhempieni kannalta turhiksi eivätkä johda mihinkään.


Esikko

Sen sijaan en millään tahdo jaksaa jatkuvaa taistelua vanhuksille kuuluvista palveluista ja oikeuksista, puolustaa heitä idioottimaisten ja täysin järjenvastaisten normien viidakossa. Olen murtumaisillani huomatessani kerta toisensa jälkeen, miten arvottomaksi ihminen yhteiskunnalle muuttuu vanhetessaan. Raskasta on myös törmätä viranomaisten kauniisiin korulauseisiin, joilla ei ole minkäänlaista katetta suomalaisessa vanhustenhoidossa. 

Fyysisesti ihminen jaksaa yllättävän paljon. Mutta jatkuvan huolen kanssa on pitkän päälle äärimmäisen raskasta elää. En ole saanut työstettyä heinäkuussa kuolleen veljeni aiheuttamaa surua. Vanhempien vaikea tilanne lisää entisestään herkkää mielialaa. En halua, että aika kuluu ja toisaalta haluan, että tämä tilanne muuttuisi pian helpommaksi.

Inkalilja

Vammautumisesta ja kuolemasta on äärimmäisen vaikea puhua. Varsinkin silloin, kun itse on terve ja voimissaan. Meistä jokainen vanhenee ja kuolee joskus. Kuka tahansa voi joutua yllättäen onnettomuuteen ja sen myötä toisten avun varaan. 

Vaikeisiin asioihin on hyvä valmistautua. Siten auttaa niin itseään kuin läheisiään toimimaan tilanteessa, jossa hädän ja surun keskellä on tehtävä monia talouteen ja päivittäiseen selviytymiseen liittyviä valintoja ja päätöksiä. Kannattaa tehdä vähintäänkin edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto. Näin voit vaikuttaa, miten talouttasi ja sinua hoidetaan silloin, kun et itse pysty toiveitasi esittämään. Samalla helpotat niiden ihmisten toimintaa, jotka asioitasi hoitavat, kun et itse syystä tai toisesta pysty. Ja muista, edellä mainitut paperit on tehtävä silloin, kun olet hyvässä kunnossa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.


 
Elämästä ei selviä hengissä. Se on selvä. Eläkäämme siis täysillä joka ikinen päivä. 
Hyvää viikonloppua kaikille!

torstai 15. helmikuuta 2018

Lämpimiä läikähdyksiä

Huone-esikko - Primula obconica, jonka maailman paras naapuri toi Ystävänpäivänä.

En ole ehtinyt ja jaksanut kovinkaan paljon kommentoida postauksianne, vaikka melko ahkerasti käynkin blogeja lukemassa. Pahoittelen, etten myöskään toivottanut hyvää ystävänpäivää blogikohtaisesti tai kiittänyt omaan blogiini tulleista ystävänpäivätoivotuksista. Haluaisin olla huomaavaisempi, mutta aika ei vain nyt riitä. Rakkaat blogiystävät, en teitä kuitenkaan ole unohtanut.


Kukkia ja koukeroita -blogin Tuulikista on näköjään tullut vakituinen kasvivalaisinasiantuntijani. Hän vinkkasi helmikuisessa postauksessaan uudesta kasvilampusta ja kiirehdin oitis sellaisen itselleni tilaamaan. Oman kulkureittini varrelle osuvista liikkeistä vastaavia ei juuri nyt ollut saatavissa, mutta netin kautta tilattuna lamppu tuli muutamassa päivässä.


Muistin kellarissa olevan oma kouluaikainen työvalaisimeni, vaan eipä enää löytynyt. Niinpä hain ruotsalaisen huonekalujätin valaisinosastolta vastaavanlaisen kympillä. Aika retro, eikös.

Toistaiseksi kasvilampun valossa kylpevä joukko on kohtalaisen suppea. Kovin laajaksi takkahuoneen kasvatusalueen ei ole tarkoitus laajentuakaan, sillä niinikään Tuulikin vinkistä tilasin syksyllä vähän tehokkaamman kasvivalaisimen. Se on nyt asennettu paikalleen kellariin ja tarkoitus on laittaa tomaatit ja muut hyötykasvien kylvökset sinne. Sitten ensi kuussa.


Laitoin joku aika sitten mm. sinivaleunikkoa ja muutamaa muuta kasvia jääkaappiin kylmäkäsittelyyn. Yllättäen huomasin etelänruusuruohon alkaneen itämään ja tuli kiire saada pikkuruiset idut jääkaapista multaan. Seuraavana päivänä ne jo kurkistivat mullasta esiin. Vauhdikasta porukkaa. Tein myös uuden kelloköynnöskylvöksen, sillä edellisestä satsista ilmoille on toistaiseksi noussut vain kolme yksilöä. Saattaapi olla, että muutkin vielä mullasta mönkivät, mutta sittenpä minulla on kelloköynnöstä reilusti. Ei haittaa sekään. Nyt liotin kelloköynnöksen siemeniä vuorokauden. Edellisiä vähän vähemmän. 


Seuraan Facebookissa Mari Möröä. Hiljattain hän ilmoitti, että tarjolla olisi siemeniä. Kunhan vain laittaa osoitteensa hänelle. Tein niin ja sain monen monta pikkuruista, lupaavasti rapisevaa siemenpussukkaa. Olen ostanut aiemmin häneltä suoraan yhden hänen kirjoistaan ja sen mukana tuli ainakin unikon siemeniä. Tällaiset pienet asiat saavat aikaan mukavan lämpimän läikähdyksen sydämessä.


Mukavan lämpimästi läikähti sydämessä myös blogiystävän Ystävänpäiväkortti siemenpussukoineen. Avasin kuoren hetkellä, jolloin olin kovin alamaissa ja ystävän postin välityksellä tekemä kädenojennus oli enemmän kuin tarpeen. Kiitos Saila, pelastit päiväni!
 

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Hyvää Ystävänpäivää!


Jos mieltä painaa tai murhe vaivaa,
niin muista vanha neuvo tää: älä niitä yksin miettimään jää.
Kanssa ystävän murheet puolittuu ja ilo ja onni tuplaantuu.

Hyvää Ystävänpäivää!

 

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Messuliput arvottu - onnittelut voittajille!


Lahden pihapiirimessujen liput on arvottu. Koska kotona ei ollut tarjolla arvontatoimenpiteeseen avustavia käsiä ja Juusokin makoilee täydessä unessa ikkunalaudalla käytin netin random.orgia. 


Kahden lipun setit lähtevät Irmalle Elämää erimuodoissa -blogiin ja Pihan vuosi -blogiin.  Onnea molemmille ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Mukavaa laskiaissunnuntaita kaikille!

perjantai 9. helmikuuta 2018

Taimivauvoja ja possuja


Uusi taimivauva on syntynyt. Ensimmäisen taimen mönkiminen esiin mullasta on joka kerta yhtä sykähdyttävä ilmestys. Olen tarkkaillut kylvöksiäni kurkkimalla niitä joka päivä. Mieli on tehnyt suorastaan tunkea sormet multaan ja vähän avittaa siementä kasvamaan. Puhaltaa ja tukea, että voimat varmasti riittäisivät kasvuun. Näin en ole tehnyt, mutta kenties potin äärellä henkäileminen hermostutti siemenen ja se päätti kuin päättikin rynnistää mullan pinnalle.


Toinenkin kelloköynnös on aloittanut matkansa kohti kesää. Niin paljon, kuin näistä taimivauvoista iloitsenkin, hiipii mieleen epäilys siitä, miten tulee käymään muiden siementen kanssa. Kylvin jokaiseen pottiin kaksi siementä eli yhteensä siis kahdeksan. Ovatko muut kaverit hitaampia? Vai ovatko kimpassa päättäneet, että "me ei vaan jakseta nousta". Huh, hirveää tämä odottavan aika. Kahden kelloköynnöksen varaan en aio jättäytyä. Jollei elämää ala mullan pinnalle lähiaikoina ilmaantumaan, teen uuden kylvön.


Kukkia ja koukeroita -blogin Tuulikki otti kopin bloggareiden siemenpussien runsautta käsittelevästä keskustelusta ja laittoi liikkeelle siemenkirjeen, jonka tuloksista olen jo päässyt nauttimaan. Olin listalla ensimmäisenä ja Tuulikin siemenkirje saapui postilaatikkoon jo viikko sitten. Vaikka tarkoitus oli lähinnä päästä omista ylimääräisistä siemenistä eroon, otin kuitenkin muutaman siemenen Tuulikin kiertoon laittamista pussukoista. Laitoin pussukkaan omia siemeniäni ja lähetin sen listan mukaisesti eteenpäin. Kiva ja toimiva idea, jota voisi harrastaa enemmänkin.


Sitten taimivauvoista possuihin. Poika on tullut äitiinsä ja sen huomaa siitä, että hän tykkää traditioista. Jouluna sain häneltä jälleen kerran pikkuruisen marsipaaniporsaan. Vuosia sitten kerroin Pojalle, kuinka isälläni oli lapsuudessani tapana ostaa meille jouluksi marsipaaniporsaat. En muista, kuinka monena jouluna possut saimme tai edes sitä, saimmeko kaikki sellaisen? Vai vaan minä? Marsipaanipossumuistoni jäi Pojalle mieleen ja hän otti tavakseen antaa minulle jouluisin pienen marsipaanipossun.


Possu on viettänyt jouluaatosta lähtien aikaa jääkaapissa. Muutama päivä sitten totesin, ettei se siellä kaapissa suinkaan liho ja possu pääsi iltapäiväkahvin ajaksi kukkaniitylle. Pitkään possuressu ei niityllä saanut kirmata, kun se joutui syödyksi. Tarkoitus oli käyttää possua marsipaanilisänä laskiaispullissa, vaan toisin kävi. Ehkä sitten ensi vuonna.