Heippa sitten helmikuu!

 
Keskiviikkona aurinko paistoi ja pakkanenkin paukkui - vielä aamusta. Iltapäivällä lauhtui -5 asteeseen. Talvi on pitänyt otteessaan jo kaksi kuukautta. Vuodenvaihteessa lunta ei ollut nimeksikään. Sen jälkeen sitä on satanut hissukseen. Viimeisimmät lumet ovat sataneet 21.-22.2., jolloin pääsi ihan oikeisiin  kolaushommiin. Seuraava satsi eli torstain myräkkä olikin runsas, mutta onneksi lyhyaikainen. Ehdimme kolata suurimman osan sataneesta lumesta ennen kuin se plussa-asteiden johdosta muuttui painavaksi nuoskalumeksi.

Keskiviikkona 25.2. puutarha näytti oikein nätiltä lumiasussaan. En vain mahda sille mitään, että lumi- ja pakkasjutut alkavat jo kyllästyttää. Olisi kiva tehdä puutarhakierroksia pysähtyen välillä sormet mullassa tutkimaan, joko sieltä jotain kiinnostavaa olisi nousemassa. Paras varautua, että ainakin maaliskuu menee vielä talvisissa merkeissä. 

Viiniportti 27.12.2025

Joulukuun lopussa oli vielä plussa-asteita. Tämän viiniportin kuvaamisen aikaan olen merkinnyt kalenteriin päivälämpötilaksi +2...+0.7. Seuraavana päivänä mentiinkin jo muutama aste pakkasen puolelle ja siellä on pysytty aivan eiliseen torstaihin saakka. Kylmimmillään mittari on näyttänyt -25℃.

Viiniportti 25.2.2026

Viiniportin läheisyydessä on nyt lunta noin 30 cm. Varrellisilla kuomilla ei aivan kuivin jaloin pääse alapihalla kulkemaan. Jalkine hörppää lunta, joten sukkien vaihto on edessä sisälle palattua. 

Nilalta saatu keijunkukka Syreenipenkissä 28.12.2025.

 
Pakkanen tuli joulun jälkeen lumettomaan ja sateisen syksyn jäljiltä märkään maahan. Kaikki satanut lumi on toivon mukaan toiminut lämpöpeitteenä kasveille. Tänä keväänä onkin runsaasti jännättävää, kuinka kasvit ovat selvinneet. Etenkin menneen kesän aikana istutetut ovat vaaran kohteina.  Ne eivät ole ehtineet kasvattaa kunnon juuristoa. Sain paljon kasveja Lappalainen etelässä -blogin Nilalta. Saadut kasvit aiheuttivat dominoilmiön jo olemassa olevien kasvien keskuudessa eli yksi jos toinen kasvi löysi uuden asuinpaikan. Jännättävää minulla on siis yllin kyllin. 

Kartiovalkokuuset 25.2.2026

Keskiviikkona sain vihdoin vietyä varjostusverkot alapihan kahdelle kartiovalkokuuselle. Ne ovat olleet samalla paikalla jo vuosia. Istutusvuotta en muista, koska niiden kohdalla päiväys on jäänyt merkitsemättä. Kartiokuuset ovat kalliita ja hidaskasvuisia, joten niiden suhteen kannattaa nähdä vähän ylimääräistä vaivaa. 

Mahoniat 25.2.2026

Myös talon puistopäädyssä kasvavat mahoniat katsoin tarpeelliseksi varjostaa. Niissä oli jo joitakin ruskeita lehtiä, mitä ehdin säikähtää. Yhtenä talvena mahonioista kuivui useita oksia. Sain blogikavereilta neuvoja, että mahonia kestää kuivien oksien leikkaamista ja kasvattaa tilalle uutta. Kuten ne sitten tekivätkin. 

Omista huolista kannattaa puhua, kun aina löytyy apua ja asiantuntemusta. Ei ole mikään häpeä tunnustaa osaamattomuuttaan tai tekemiään mokia. Jokaiselle sellainen on varmasti tuttua. Tuntuu hyvältä saada neuvoja, joiden avulla tilanteet korjaantuvat. Tuntuu myös hyvältä olla joskus auttavana ihmisenä.

26.2.2026

Torstaina heräsimme tuuleen ja tuiskuun. Kuten illalla ennustettiinkin. Lunta oli pakkaantunut varaston oven taakse niin paljon, että ulos pääsi luikahtamaan vain vatsaa sisään vetämällä. Ensimmäisenä pitikin putsata ovi ja portaat. Lumitöitä riitti kahdelle ihmiselle puolentoista tunnin edestä. Iltapäivällä joka suunnasta tuulen pyörittämä lumisade muuttui vetisemmäksi. Aura saapui kadullemme vasta iltakahdeksan aikaan. 

Torstaiaamuna näin pitkästä aikaa peuran puistoalueella. Seurasin ikkunasta sen loikkimista syvässä lumessa. Samalla jännitin, oikaiseeko se yläpihalla meidän pihaan paikasta, jossa ei ole aitaa? Ei tullut. Pysähtyi jalkakäytävälle miettimään, mihin suuntaan jatkaisi matkaa. Lähti sitten siitä tien yli metsään.

Biolanin lämpökompostori on täynnä ja nollilla. Olen laittanut biojätteet anopilta perittyyn lämpökompostoriin, joka sekin alkaa jo täyttyä. Torstaina laitoin 5 litran kanisterin täyteen kuumaa vettä ja sen sitten Biolanin kompostoriin. Kanisterin vesi jäähtyy melko nopeasti, joten siihen on välillä vaihdettava kuuma vesi. Tyhjensin kompostorin marraskuussa, joten tilaa siellä kyllä on, kunhan massa alkaa muhimaan ja sen myötä painumaan alaspäin. 

Copaea scandens - Kelloköynnös 

Pari kelloköynnöstä on jälleen putkahtanut pintaan ja oikaissut koukkunsa. Tämä kuvan kaveri ei meinannut millään päästä eroon siemenen kuoresta. Suihkuttelin kuorta pehmittääkseni sitä. Kun siihen ilmestyi pieni rako, leikkasin kuorta varovasti teräväkärkisillä ristipistosaksilla. Tiesin ottavani suuren riskin vahingoittaa lehteä, mutta tiesin myös taimen piinan jatkuvan, ellei kuori irtoaisi.

Copaea scandens - Kelloköynnös 

Saksitemppuni auttoi. Pitkään tiukassa paketissa olleet sirkkalehdet alkavat vähitellen suoristua. Myös toinen kelloköynnös on edelleen siemenkuoren puristuksessa. Sen tilanne näyttää niin kinkkiseltä, että luultavasti jätän sen saksimatta.

Viikonlopun kävelyreissulla tapasimme ihanan punaturkkisen kissan, jonka hellyydenkipeydelle ei meinannut tulla loppua laisinkaan. Se pyöri jalkojamme hinkaten, rapsutuksia ja silityksiä pyytäen. Ja niitähän me sille annettiin. Tiedän kissan asuvan siinä lähellä, joten en ollut siitä huolissani. 

Hetken pelkäsin, että kissa seuraa meitä kotipihallemme. Ehkä se sieltä olisi omaan kotiinsa osannut palata, mutta onneksi kissa jäi odottamaan, tulisiko sen seuraksi uusia kävelijöitä.

Tämä lumipipo oli kiven päällä.

Ihan vielä emme voi talvelle hyvästejä jättää. Takatalvi saattaa koitella monta kertaa. Vääjäämättä olemme menossa kohti kevättä ja kesää. Sanokaamme heipat helmikuulle ja toivottakaamme maaliskuu tervetulleeksi. 

Aurinko pilven takaa,
välillä kurkistaa.
Ilo kevään tulosta,
mieleen tulvahtaa.

Sulakkeita vaihtamassa

Järven jäällä pysyi hyvin pinnalla.

 

Niin se vain ihminen oppii jatkuvasti uutta, vaikka kuinka kuvittelisi oman pään olevan jo tärkeää tietoa täynnä. Oppiminen on mukavaa, mutta pakon edessä ja kiiretilanteessa tiedon hankkiminen tuppaa nostamaan sykettä liiaksikin. 

Tiistaina olin suunnitellut tekeväni monta rästihommaa. Aloitin heti aamutoimien jälkeen täyttämällä pesukoneen pyykillä. Samalla oli tarkoitus leipoa useampaa sorttia ja laittaa vielä parin päivän ruoat uuniin leipomusten jälkeen. Kymmeneltä kuului naksahdus ja keittiöstä sammui valot. Päivä on siihen aikaan jo valoisa, mutta työpöydän ja liesituulettimen valot ovat tarpeen työskennellessä. Meidän tienoolla ei ole ollut montaakaan sähkökatkosta aluerempan jälkeen. Sitä ennen sähköt meni pois, jos vain lintu istahti sähkölangalle. Mikä siis oli nyt syynä?

Talvi on katkonut monta vanhaa puuta kirjastomäessä.

 
Aluksi suhtauduin sähköttömyyteen tyynesti. Kun sitten tutkin asiaa, huomasin ongelman olevan laajempi. Sähköpatterit kylmenivät koko talossa, hella, mikro, eikä mikään muukaan vempain toiminut. Leipomiset jäivät kesken. Kahvi keitettiin kodinhoitohuoneessa, jonne sähköä tuli. Nettiyhteys toimi vain mobiiliverkossa. Kellari pimeni kokonaan.

Kylän talviuintipaikak.

 
Lauantaina traktori kävi auraamassa kotitien. Kaverilla oli jalka kaasulla vähän turhankin painavana. Ennen meidän liittymää hän ajoi liian lähellä tien reunaa, jolloin traktorin toisen puolen renkaat upposivat syvälle ojaan. Vieressä on sähkökaappi, josta sähkö tulee meille ja lähitaloihin. Mietimme, josko traktori olisi vahingoittanut maassa olevia piuhoja?

Yksi kolmesta lähijärvestä.

 
Ukkokulta soitti sähköyhtiöön. 12 minuutin jonotuksen jälkeen hän sai kuulla olevansa vihdoin ensimmäisenä vuorossa. Sitten joku sanoikin hänelle, että he soittavat takaisin keskiviikkoaamuun mennessä. Ukkokulta oli soittanut tavalliseen asiakaspalvelunumeroon. Silloin minulla kilahti, jos ymmärrätte, mitä se tarkoittaa. Tutkin kännykälläni sähköyhtiön sivuja. Löysin sieltä ympärivuorokautisen vikailmoitusnumeron, johon soitin heti. Miesääni ilmoitti olevansa digioppaani kysyen, mitä tarvitsen. Menin hetkeksi sanattomaksi, kunnes ymmärsin sanoa haluavani tehdä vikailmoituksen. Digiopas totesi minun tarvitsevan henkilökohtaista apua ja siirsi puhelun asiakaspalvelijalle. 

Pääsimme järven pohjukasta siirtymään takaisin "kovalle maalle".

 
Ystävällinen kaveri kysyi tarpeelliset tiedot. Hän näkevänsä meillä olleen aamukymmenen aikaan virtapiikin, mutta muuten sähköä pitäisi tulla niin meille kuin naapureillekin. Vika ei siis ole heidän sähkökaapissaan. Hän kehotti meitä tutkimaan pääsulakkeet. Vaikka niissä ei näkyisi vikaa, ne on syytä yksitellen tarkastaa ja tarvittaessa vaihtaa ristikkäin vian löytämiseksi.

Hetki kului tutkiessa kaikki 36 sulaketta.

 
Jaha, tiedän kyllä sulakkeet. Olen niitä ennenkin vaihtanut, vaikka edellisestä kerrasta on jo paljon aikaa. Niin sitten avattiin varastossa oleva sähkökaappi ja käytiin yksitellen läpi kaikki 36 sulaketta. Otsalampun valossa, sillä varasto on talon varjoisalla puolella ja iltapäiväkin oli jo pitkällä. Ehjiä olivat kaikki. Mikä neuvoksi?

Olin sopinut sähköyhtiön asiakasneuvojan kanssa, että mikäli emme löydä vikaa, ottaisin heihin uudelleen yhteyttä. He lähettäisivät tarvittaessa sähköasentajan tutkimaan tilannetta. Niin sitten veivasin saman asiakaspalvelunumeron uudelleen käyden tutun keskustelun ensin digioppaan kanssa, joka siirsi minut ihka oikealle ihmiselle.

Joku on dipannut herkkuja lumeen.

 
Tällä kertaa sain jutella naisihmisen kanssa. Hän totesi, että meidän kannattaa edelleen tutkia asiaa, koska sähköasentajan käynti meillä maksaisi runsaan 300 euroa, vaikka hän ei mitään tekisi. Ei esimerkiksi vaihda sulakkeita, vaikka niistä vian löytäisi. Sulakkeet on asiakkaan itse hankittava ja vaihdettava. Sulakeasioita netissä tutkiessani joku oli jäänyt mieltäni kaihertamaan. Niinpä älysin kysyä, miten pääsulakkeet erottaa muista sulakkeista? Melkeinpä kysymystä esittäessäni tajusin meidän olleen hakoteillä mittaritaulun sulakkeita tutkiessamme. Asiakasneuvoja kertoi, etteivät pääsulakkeet välttämättä ole sisätilojen mittaritaulussa muiden sulakkeiden kanssa, vaan esimerkiksi ulkoseinässä olevassa sähkötaulussa. 

Ulkoseinän sähkökaappi.

 
Kiitin neuvojaa, kipaisimme ulos avaamaan talon seinässä olevaa sähkökaappia. Sieltähän ne pääsulakkeet löytyivät. Muutama ruuvi auki ja sulakkeet pois. Vika löytyi. Mutta sopivan kokoisia varasulakkeita ei tietenkään ollut. Ukkokulta kiireesti naapurikunnan rautakauppaan ostoksille. Pian hän palasi uusien sulakkeiden kanssa. Vaikka vain yksi kolmesta oli viallinen, vaihdoimme kaikki. 

Tadaa...valot syttyivät, patterit alkoivat lämpiämään, hella toimi ja niin toimi jälleen kaikki muukin. Liesituulettimen ja mikroaaltouunin kello- ym. näyttöjä piti pitkän tauon jälkeen säätää. Se oli pientä sen rinnalla, että olin jo valmistautunut viettämään yön paksujen vällyjen alla ja jättämään aamupuuron syömättä.

 
Episodi kesti käytännössä koko tiistaipäivän. Keskiviikkovastaiselle yölle oli luvattu reilua pakkasta. Sähkösotkua selvittäessämme vedin ylimääräistä villaa päälle, mikä sai ajattelemaan ukrainalaisten kohtaloa heidän aloittaessaan elämää viidennen sotavuoden kurimuksessa. Pientä on minun sulakemurheeni sen rinnalla.

Sytytin illalla kynttilän lyhtyyn ukrainalaisia muistaakseni.

 
Tulin myös ajatelleeksi, kuinka parisuhteessa usein nainen heittäytyy miehen tiedon ja taidon varaan, vaikka hän olisi kykenevä tekemään täysin samat asiat. Meillä on mielestäni melko tasa-arvoinen parisuhde eli mitään lukkoonlyötyjä miesten tai naisten töitä meillä ei ole. Tehtävät on hoidettu pitkälti niin, että tilanteesta riippuen se tekee joka osaa ja ehtii. 

Tunnustan kuitenkin, etten ole esimerkiksi tekniikassa, puutöissä tai erilaisten sähkölaitteiden kanssa kovin hyvä. Niinpä olen aivan huomaamatta antanut Ukkokullan hoitaa sellaiset tehtävät. Viime aikoina mieleen on noussut, ettei meistä kumpikaan ole turvassa sairaudelta tai kuolemalta. Varmaan näitä ajatuksia lisää lähipiirissä tapahtuneet vakavat tilanteet. On siis aiheellista ottaa selvää kodin tärkeistä asioista, opetella kinkkisiäkin asioita ja jakaa puolison kanssa vastuuta ja osaamista. Vastoinkäymisten hetkellä on sitten helpompi selvitä eteenpäin.

Runkotuijilla on talvihatut päässä.

 
Tiistain draama huushollissamme oli varmaan sieltä helpoimmasta päästä. Se, että otin ohjat käsiini ryhtyen selvittämään ongelmaa ja löytäen siihen ratkaisun, nosti mukavasti itsetuntoa. Olen aina pitänyt Ukkokultaa viisaana ja taitavana. Kuten hän onkin. Vaan enpä ole tyhmä ja taitamaton minäkään. Huh, alkoiko omakehu haisemaan?

Siemenpussien rapistelua

Cobaea scandens - Kelloköynnös

 

Kelloköynnöksiä on nyt koulittuna seitsemän, joista yksi ei suostu irrottamaan siemenkuorta lehdistään. Olen suihkuttanut sitä, mutta huonolta näyttää. Näin käy välillä.

Cobaea scandens - Kelloköynnös

Kolme uutta kelloköynnöksen koukkua on noussut mullasta. Kuvan ottamisen jälkeen koukuilta ei mennyt puolta päivää, kun jo nostivat selkänsä suoriksi ja ryhtyivät avaamaan sirkkalehtiään. Enempää en kelloköynnöksiä kylvä. Yhdeksän riittää pergolan sisääntuloa viherryttämään.

Rhodochiton atrosanguineus - Keijunmekko

Keijunmekotkin ovat vihdoin heränneet. Ne eivät pidä mitään kiirettä kasvamisenkaan kanssa. Hentoja taimia on kahdessa purkissa nyt useita, joten niistä saan ainakin pergolan amppeliin kesäkukkia. Ilahduttavaa on, että näiden keijunmekkojen siemenet sain viime kesänä amppelissa kukkineista kukista.

Capsicum annuum 'Zazu' - Paprika

'Zazu' -paprikaa olen kasvattanut aiemminkin muutamana kesänä peräkkäin. 'Zazu' on ollut tuottoisa ja hyvän makuinen paprika. Viimeksi sitä kylväessäni siemenet eivät itäneet. Niinpä en ollut kovin murheissani, kun en viime vuonna löytänyt sen siemeniä mistään. 

Kiitos Kruunuvuokon postauksen, lähdin naapurikylän markettiin tutkimusmatkalle ja sieltä sainkin taas etsimiäni 'Zazuja'. Yhdessä pussissa on neljä siementä, pussin hinta 3,95 €. Kylvin siemenet 13.2. Vielä ei kylvöksissä näy vihreää, vaan eipä hosuta. Ehtivät kyllä. Elleivät tälläkin kertaa petä minua.

 
Etsin 'Zazun' pussihintaa kauppakuitista. Ostin samasta kaupasta parin ruokatarvikkeen lisäksi harjaneilikkaa, pioniunikoita, puna-auringonkukkaa, maariankelloa ja tuoksuhernettä. Ne näkyvät ostoskuitissa, 'Zazu' -paprikat eivät. Jokaisen siemenpussukan kassa veti läpi lukijan siinä silmieni edessä. Jättikö lukija paprikat huomioimatta? Kumma juttu. Hinnan paprikoille löysin kyseisen kaupan nettisivuilta.

Viikonloppuna lajittelin siemeniä niiden kylvöajan ja -paikan perusteella. Vasemman puoleisessa laatikossa on lavakauluksiin kylvettävät. Oikean puoleisessa taas esikylvettävät kylvöajan perusteella ja rivin lopussa suorakylvettävät. Alussa on jo kylvettyjen pussukat, kuten paprikat, kelloköynnökset ja keijunmekot.

Kirjasin myös alustavat suunnitelmat paperille. Ne tarkentuvat kevään myötä. Päällimmäisenä on kasvihuoneen tomaattien, kurkkujen ja paprikoiden ylimalkainen istutussuunnitelma. Lavakauluksille on omansa ja lisäksi on esikasvatettaville on oma listansa kylvö- ja koulimisaikoineen. 

Tapaan tehdä myös keväälle Kevätkausilistan ja syksylle Syystyölistan. Kevätkausilistasta löytyy mm. pensaiden ja puiden leikkaukset, mahdolliset maa-ainestilaukset, puutarhakalusteiden huoltotoimet, kesäkukkaistutusten suunnitelma, daalioiden toimet ym. Useimmat toimet toistuvat vuosittain. Omista muistiinpanoista on helppo tarkastaa ja verrata ajankohtien erilaisuutta ja samanaikaisuutta. Listoissa on myös se oivallinen ominaisuus, että yhdenkin asian suorittaminen on kuin kiitos ahkeruudesta.

Pakkasten vuoksi ulkoilu on jäänyt lapsipuolen asemaan. Olen sitä mieltä, että pakkasellakin ulkoilu on lähinnä pukeutumiskysymys. Mutta -15℃ ei vaan houkuttele huvikävelylle. Itseään ei tarvitse potkia liikkeelle, kun asetan jonkun asiointitavoitteen. Kylän keskustaan on noin kolmen kilometrin matka. Reppu selkään ja töppöstä toisen eteen. Kun vielä kävelee asioille monen mutkan kautta, saa kävelyretkelle kilometrejä enemmän. 

Musta möykky kuvan keskellä on palokärki. 

Kirjaston mäkeä ylöspäin taapertaessani kuulin hidasrytmistä koputusta aivan läheltä. Ei kuulostanut käpytikalta, joita omalla pihalla on lähes joka päivä. Silmäni harhailivat alkuun puiden latvuksissa, kunnes tajusin laskea leukaa alemmas. Palokärkihän se siellä nakutti muutenkin kelottuvaa puuta. 

Mikäli haluat lisätietoa ja paremman kuvan palokärjestä, kllikaa oheista linkkiä, joka johtaa Luontoportin palokärjestä kertovalle sivulle: Palokärki.

Kaksi tikliä siemenautomaatilla ja kolmas puussa.

Taannoin hihkuin ilosta nähdessäni omalla pihalla elämäni ensimmäisen tiklin. Silloin(kin) otin työhuoneen ikkunasta linnusta kuvan, mutta onnistuin ikuistamaan vain sen punertavan pään. Tällä kertaa onnistuin kuvaamisessa vähän paremmin. Ilo ja innostus tiklin tapaamisesta ei toisellakaan kerralla ollut yhtään ensimmäistä himmeämpi. 

Tämän talven tinttibongaukset ovat olleet kiitettävän runsaita, kun muutama uusi laji on löytänyt siemenbuffettini. Kannattaisiko hankkia kameraan pidempi putki, kun alituiseen istun tinttejä tähtäilemässä? 

Tikliin pääset tutustumaan oheisessa Luontoportin linkissä: Tikli.

Harmaapäätikka on jo vakituinen vieras.

Harmaapäätikka on jo vakituinen vieras pihassamme. Ehkä pikkutikkakin vielä tulee kylään. Viime talvena sen näin  parikin kertaa. Nyt en ole huomannut. Käpytikkoja lentää välillä kaksin kappalein. Niillä on jo kevättä rinnassa, kun nakuttelevat linnunpöntön metallista suuaukon reunusta. 

Laitoin myös harmaapäätikkaan tutustumista varten linkin Luontoporttiin: Harmaapäätikka. 

Kävelyreittini varrelle osuu kahden järven yhdistävä puro, jossa vesi lorisee tavallisesti runsaana. Nyt purossa on vankka jääpeite. Vain siellä täällä on ohuemman jään peittämiä kurkistusaukkoja, joista näkee veden virtaavan. 

Näin lumisena puro on kaunis. Kun lumi sulaa, kylän lapsukaiset käyvät koulumatkoillaan nakkaamassa puroon jos jonkinlaista roinaa oksista ja kivistä sipsipusseihin ja karkkipapereihin. Soisin lasten jättävän puron roskaamatta. Toisaalta ymmärrän lasten kiinnostusta veteen. Itsekin olen alakoululaisena kahlannut veden täyttämissä maantieojissa. Äidin iloksi saavuin kotiin villasukat ja saappaat märkinä. 

Kyläyhdistys järjestää silloin tällöin puron puhdistustalkoita. Tulevana keväänä siihen olisi aihetta isosti, koska moni puu on kaatunut kokonaan tai puolittain puroon.

Tapaan kiertää puron kautta nähdäkseni koskikaran. Joskus olen nähnytkin. Tänä talvena en ole nähnyt. Miten koskikara tuollaiseen hennon jään peittämään reikään sukeltaisi? Eksyisi vielä jään ja lumen alla. Seuraavaan ulostuloreikään on koskikarallekin liian pitkä matka. 

Kylässä luontokoulua lapsille pitävän henkillön pihan ohi kulkiessa kolme lammasta tuijotti minua aidan takaa. Tällä kertaa eivät yllättävällä määkimisellään pelästyttäneet minua. Olin varautunut lampaat näkemään. Välissämme oli iso upottava lumikasa, joka esti minua pääsemästä lähemmäs. Asuinkylämme ei ole enää vuosikymmeniin ollut maatalouspaikka, joten lampaatkin ovat harvinainen näky. Näitä sympaattisia otuksia on kiva katsella.

Viikonloppu edessä ja sen jälkeen alkaa helmikuun viimeinen viikko. Näköpiirissä on nolla- tai jopa pluskelejä. Nautitaan siis lumen ja huurteen kaunistamasta luonnosta vielä hetki.

Mukavaa viikonloppua!

Kristiina K:n helmikuun haaste: Kuukauden moka

 
Kristiina K:n helmikuun haaste on "Kuukauden moka". 

Minä mokaan tasaiseen tahtiin. Onneksi suurin osa mokista on pieniä ja harmittomiakin. Vähän aikaa saattaa nolottaa tai joskus joku moka ottaa enemmänkin päähän. Mikään ei ole jäänyt loppuelämäksi mieltä jäytämään.

Kuukausi on jo lopullaan, mutta vielä on kaksi viikkoa aikaa mokailla. Helmikuun moka paljastui tässä muutama päivä sitten tekemälläni puutarhakierroksella. Kasvimaalla kasvaa kaksi pensasmustikkaa. Niiden olosuhteet eivät ole olleet parhaat mahdolliset, mutta joka kesä saan niistä maistiaisia ja marjat kakun koristeeksi. Parasta pensasmustikoissani on ollut niiden hieno syysväritys, jonka vuoksi olen puskiani hoivannut. 

Se moka pensasmustikoiden kanssa on unohdus laittaa niille suojaverkot. Pensasmustikat on jänisten suurta herkkua. Ennen viimeisintä lumentuloa huomasin jänisten suorastaan leiriytyneen mustikoiden vierelle. Toisen puskan kohtalona on ollut tulla pahan kerran järsityksi. Jäljellä on onneton ranka. Toinen sentään voi vähän paremmin. 

Omaa tyhmyyttä ei kannata jäädä päiviksi ja viikoiksi murehtimaan. Annan ajatusten lentää, josta saattaa seurata pensasmustikoiden asuinpaikan mylläys kevään koittaessa. Vielä ei ole tarkkaa suunnitelmaa, vaan eiköhän tuo selkene. Jospa tämä moka kääntyykin joksikin paljon paremmaksi. Aika näyttää. 

Toinen moka liittyy kutomiseen. Keksin tehdä frillasukat hempeän vaaleanpunaisesta 7veikasta. Aloitin sukan tavanomaiseen tapaan telkkua katsellen. Taisin seurata The Voice of Finlandia. Kuvassa sukka on vasta alkuvaiheessa, mutta se on jo valmistunut. Paria sille ei ole tullut. Syy piilee siinä, että jäljellä on vain vajaa kerä kyseistä lankaa.

Niin, mikä se moka nyt sitten on? Olin ostanut vain yhden kerän kyseistä lankaa. Enkä sukkaa aloittaessani tarkastanut, riittääkö olemassa oleva määrä sukkapariin.

Kun Novita taannoin pienensi lankakerät 150 grammasta 100 grammaan, on lankaostoksilla mietittävä tarkkaan tarvitsemansa langan määrää. Yhdestä 100 gramman kerästä ei välttämättä isokokoista sukkaparia kudo. Eikä pitkävartista. Fiksuinta olisi ostaa heti kättelyssä kaksi 100 gramman kerää. 

Sukkamokaa sulatellessa kudoin frillavarsisukat marjapuuron värisestä 7veikasta. Paransin mallia vielä sen verran, että laitoin jalan päälle kaksi valepalmikkoraitaa (kuvassa näkyy vain toinen raita). Näitä lankakeriä laatikossa oli kaksi. Kutominen sujui vauhdikkaasti, kun ei tarvinnut murehtia langan riittävyyttä.

En ole purkanut vielä tuota mokasukkaakaan. Ehkä sille valmistuu pari, kunhan tässä sulattelen. 

 

Talven ihmemaa

 
Ihastellaan nyt oikein porukalla kauniita lumimaisemia. Vaikka talvi tuntuisi kestävän iäisyyden, on se aivan varmasti muisto vain nopeammin kuin huomaammekaan. Kiertelin perjantaina puutarhassa. Alapihalla on lunta jo niin paljon, että kuomasaappaiden varsi ei enää riittänyt pitämään lunta poissa sukista. Kaikki lumi on edelleen kevyttä pakkaslunta. Jäniksetkään eivät olleet ehtineet kulkea vanhoja uria eikä tehdä uusia polkuja.

Aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Omenapuista syntyi hienoja varjokuvioita valkoiselle hangelle. Kaikki kaarevat kanttaukseni ovat piiloutuneet lumeen. Katselin hedelmäpuiden oksia sillä silmällä, onko niissä leikkaamisen tarvetta. Eipä paljon ole. Leikkaan nykyisin omenapuita heinäkuun lopussa. Silloinkin lähinnä kesän aikana kasvaneita vesiversoja.  Ehkä typistän Huvituksesta maaliskuussa pari liian pitkäksi kasvanutta oksaa, jotta ne eivät hankaisi Valkeakuulaan oksaa. Eivätkä osuisi otsaan hedelmätarhassa liikkuessa.

Kolaamme lumet aina myös varaparkkipaikalta. Omat autot mahtuvat varsinaisen sisäänkäynnin eteen, mutta vieraita varten on hyvä, ettei heidän tarvitse jättää autoaan kadun varteen. Kadunvarsipysäköinti on meidän tiellä luvallista. Talvella katu kapenee lumen vuoksi, jolloin varaparkkipaikalle on vielä enemmän tarvetta.

Puiden oksille kerääntyneet lumipallot saavat ajatukset liitämään missisippiläisiin puuvillapeltoihin. Joita tosin en ole koskaan nähnyt, paitsi kuvissa. Puuvillaa ei Suomessa voi kasvattaa. Se tarvitsee kosteamman ja lämpimämmän ilmaston sekä Suomea pidemmän kasvukauden. Eniten puuvillaa viljellään Yhdysvalloissa, Kiinassa, Pakistanissa ja Uzbekistanissa - sanoo Wikipedia.

En nähnyt tarpeelliseksi ravistella lumia pois oksilta, koska oksat eivät ole lainkaan taipuneet. Satanut pakkaslumi ei paina paljoakaan. Tilannetta on toki hyvä seurata ja rientää lunta poistamaan, mikäli sää muuttuu lauhemmaksi. Riittävän lauhaa kun tulee, lumi sulaa itsestään ennen painavaksi muuttumista. Sellaista lauhtumista ei tosin 10 vrk:n ennusteissa ole näkyvissä. Kenties pakkanen paukkuu yhtä soittoa yli kevään, kesän ja jatkaa samantien seuraavaan talveen. Mitä en kauheimmissa unissanikaan toivo.

Koristeomenapuissa on vielä muutamia omenoita oksilla roikkumassa. Etenkin vaaleanpunaisena pilvenä kukkineessa Aamuruskossa on useitakin pikkuisia palleroita, jotka eivät näköjään ole linnuille maistuneet.

Tienvarren tuija-aidan latvuksiin kerääntyneen lumen takaa näkyy naapurin huurteiset männyt. Niiden korkealle kohoavat rungot tavoittelevat taivasta, jonka sinisyydestä lauluissa lauletaan.

Joulun aikaan vein tähän alapihan Kotikivellä seisovaan lyhtyyn ison kynttilän. Nyt lyhdyn ympärille on muodostunut lumivalli ja oven saranat ovat jäätyneet kiinni. Lyhdyn päälle kasaantunut lumi saa sen näyttämään moskeijalta. 

Puistossa kulkevia hiekkateitä ei talviaikaan aurata. Ulkoilijoiden askeleet tallaavat pian lumeen kulkukelpoisia reittejä. Ihmisten lisäksi rusakot loikkivat pitkin poikin. Tavallisesti puistoalueen kulkijoihin kuuluvat myös peurat, mutta nyt en ole niiden jälkiä nähnyt. Oikeassa reunassa näkyy yksi kolmesta kunnan istuttamasta mongolianvaahterasta. Tämä aikoi heti alkuunsa kuolla, mutta edelleen se sinnittelee.

Tässä puistoalue toiseen suuntaan. Etualalla on kaksi mongolianvaahteraa, jotka ovat kolmatta kaveriaan paremmassa kunnossa. Puut eivät saaneet kovin kummoisia lähtöeväitä, kun niitä ei kukaan kastellut, eikä kitkenyt rikkaruohoja tyveltä. Tämän huomattuani aloin niistä huolehtia leikkaamalla mm. nurmikon niiden ympäriltä. Mongolianvaahteran sanotaan olevan kestävä ja nopeakasvuinen koristepensas. Ehkä ne olisivat kuudessa vuodessa kasvaneet reippaammin, jos ne olisivat saaneet alussa enemmän huomiota.

Pikkupuutarhassa eivät rusakot ole loikkineet, kun yksittäisten puiden ja pensaiden sijaan ympäröin syksyllä koko alueen. Nopeasti vilkaisten näyttää kuin pikkupuutarhassa olisi ihka oma Saana-tunturi.  

Eikö olekin samaa näköä pikkupuutarhan Saanassa ja Kilpisjärven mahtavassa Saanassa?

Moni ehkä muistaa Taiskan iskelmän "Haltin häät", jossa Saana-sulhanen kantaa morsiantaan pakoon ruotsalaiselta Peltsa-kosijalta. Jää jähmetti nuoret tuntureiksi Kilpisjärven rantaan. 

Pikkupuutarhassa ei ole Mallan kyynelistä muodostunutta Kilpisjärveä, mutta lunta sentään näin talvella. Kunhan lumi sulaa, Saana-tunturi muuttuu jälleen Kivipenkkiä suojaavaksi lämmönlähteeksi ja pikkulintujen pysähdyspaikaksi. 

Pikkupuutarhan verkkoaitaan on muodostunut kartta. Olisiko tuo se kuuluisa Pakanamaan kartta? Ei se Neil Hardwickin 1991 ohjaama tv:n jännityssarja. Paremminkin tuohon verkon karttakuvioon sopii Wikipediasta löytämäni selitys:

"Tuntemattomat alueet on merkitty karttoihin valkoisilla alueilla. Tätä kautta sanonta on alkanut merkitä jotain, mikä on läikikäs, kirjava tai rajoiltaan epämääräinen - ja siten esimerkiksi kasvoja, joilla on arpia, ihottumaa tai aknea."

Jos kuviota katsoo verkon toiselta puolelta tai kääntää sen mielessään siten, että oikealla on länsi ja vasemmalla itä, voisi hyvinkin nähdä Euroopan kartan.

Naapurikadun vintiökissa Golf tekee säännöllisiä safarimatkoja puutarhaamme. Eikä se tyydy pelkästään katselemaan siivekkäitä lemmikkejämme, vaan saalistaa niitä tehokkaasti kantaa vähentäen. Erityisesti mustarastaat ovat joutuneet höyhennettäviksi. Kuluneella viikolla löysin kahdesti kasapäin mustarastaan höyheniä ja sulkia. Ensin Ukkokullan auton vierestä ja perjantaina marjakuusen tyveltä.

Mustarastaat ovat varmasti muita lintuja helpompia kohteita, kun ne ruokailevat maassa. Mustiksia käy pihassamme runsaasti. Parhaimmillaan saattaa nähdä seitsemän mustista samanaikaisesti. Tiedän jo suunnata ajamaan pitkään tinttejä pälyilleen Golfin pois marjakuusesta huomatessani kuolettavan hiljaisuuden etupihan ruokintapisteellä.  

Tykkään kissoista ja tykkään linnuista. Golf-kissan lintujahdista en tykkää. Voisiko omistajaperheen avioeroprosessin vaikuttavan kissan jatkuvaan saalistukseen? Ehkä se ei saa tarpeeksi ruokaa kotosalla?  

Aurinko alkaa laskeutua taivaanrannan taa. Ennen sitä se heittää viimeiset säteet kultaamaan rajamännyn rungon.

Toivotan valoa, aurinkoa ja vähemmän pakkasta alkavalle viikolle!