Tämän syksyn valmistuneet

Pyhäinpäivänä 1.11.25 sain kyläkierroksella "villaisia" katseita.

 

Niin on käynyt tänäkin syksynä, kuten aiempinakin jo vuosien ajan. Puutarhakauden lähestyessä loppuaan puikot ja langat etsiytyvät huomaamatta hyppysiin. En vain osaa istahtaa illalla sohvalle tyhjin käsin. 

Enimmäkseen kudon sukkia, tumppuja, pipoja ja muita pienempiä juttuja. Villapuserot olisivat kivoja, mutta kun kaltaiselleni lämminveriselle ihmisellä ei ole niille käyttöä. Sukille näyttää olevan tarvetta. Niitä on mukava sujauttaa lahjaksi sukulaisille, ystäville ja kelle nyt kulloinkin keksii niitä antaa. Jouluna tapaan antaa vuoden aikana syntyneitä neuleita isän hoivakotiin hoitajille ja solun asukkaille. Useimmilla asukkaista kun ei ole omaisia tai he eivät käy vanhuksia katsomassa.

Merja Ojanperän Helmi-Orvokki -mallista pidän kovasti. Niitä olen kutonut lukuisia pareja eri värisinä. Nilkasta jätän virkatut kukat pois. Kahdesta syystä: olen surkea virkkaaja ja kukat tekevät nilkkaosuudesta liian paksun esimerkiksi pidempivartisiin jalkineihin käytettäväksi.

Nyt kudoin Helmi-Orvokit joulunpunaisena. Näistä tuli mielestäni niin nätit, että tein heti perään toiset samanlaiset. Ohjeessa jalkapöydälle tulee pitsikuvio, jonka voi halutessaan toistaa ohjetta useamman kerran. Vastavuoroisesti kuvion määrää voi myös vähentää. Näin sukan kokoa on helppo säätää.

Punainen lanka on 7veikka nro 549 ja valkoinen Kotikulta (ei numeroa tallessa).  

Vauhtiin päästyäni kudoin heti perään Helmi-Orvokit beigen värisinä. Laatikossani ei ollut ainuttakaan puhtaan valkoista lankakerää, joten käytin varressa luonnonvalkoista. Hyvin sekin sopii.

Helmi-Orvokin ohje on tehty 7veikalle tai vastaavan vahvuiselle langalle. Olen käyttänyt 7veikkaa tai Kotikultaa. Kotikullassa langan koostumus on 75 % villaa ja 25 % polyamidia. 7veikassa lukemat ovat 80 % villaa ja 20 % polyamidia.

Beige lanka on 7veikka nro 060 ja luonnonvalkoinen nro 010. 

Pitipä sitten kokeilla Helmi-Orvokkia myös sinivalkoisena. Tummansininen 7veikka on nro 170 ja valkoinen edelleen Kotikullan 7veikan vahvuista lankaa. Saatan tehdä vielä parin tai kaksi lisääkin Helmi-Orvokkeja.

Laatikostani löytyi Novitan pörröistä Pilvi-lankaa valkoisena, mustana ja vaaleanpunaisena. Pilvi-langan koostumus on 53 % akryylia, 38 % polyamidia ja 9 % polyesteria. Tätä lankaa saattaa jostain verkkokaupasta vielä löytyä, mutta tuotannossa se ei enää ole.

Kokonaista sukkaa en Pilvi-langasta kudo, mutta somisteeksi se käy. Vaaleanpunaisesta väristä tykkäävälle 11-vuotiaalle kudoin röyhelösukat. Varren sisemmän röyhelön tein vaaleanpunaisesta Pilvilangasta. Ohjeen röyhelöön löytää Merja Ojanperän Juhannustanssi -mallista. Ohje on myös Ojanperän Kauneimmat villasukat -kirjassa, kuten myös tuossa aiempana olevat Helmi-Orvokit.

Silppusin ruohonleikkurilla kriikunapuiden lehdet nurmikolla, jonka jälkeen haravoin paksuimmat keskittymät pensaiden alle ja osan vein kompostiin. Sormet eivät tykänneet pitkästä työsessiosta, mikä näkyi ja tuntui illalla kutomisessa. Käsialasta tuli epätasaista nivelten kiukutellessa. 

Tummanharmaasta (044) 7veikasta kudoin nilkkasukat, joissa varressa on mallina Jules-neule. jalkapöytää tehdessäni katsoin samalla telkkaria. Sen seurauksena menin laskuissa sekaisin, jolloin Jules-neule muuttui jokisikin muuksi. Toistin virheen toisessa sukassa. Näin sain kaksi samanlaista sukkaa. Sukkien koko on 42-43, vaikka ne näyttävät paljon pienemmiltä. 

Jämälankoja kertyy laatikon pohjalle, vaikka välillä keskityn pääasiassa niiden kuluttamiseen. 7veikan kerien pienennyttyä 150 grammasta 100 grammaan jämälankakerien määrä lisääntyi. Isomman koon sukkiin ei 100 g riitä. Kahdesta kerästä taasen jää yli sen verran, ettei sekään määrä riitä kokonaiseen tavalliseen sukkapariin.

Päätin tehdä välityönä polvisukat, joihin sain uppoamaan pari vajaata Raita-lankakerää. Yhdistin värilliseen lankaan yksivärisen luonnonvalkoisen, jolloin Raita-lanka riitti. Siitä jäi parin metrin pätkä.

Tämän syksyn aiemmista töistä olen raportoinut 30.9.2025. Silloin olivat valmistuneet ylemmän kuvan Polka-langasta tehdyt polvisukat ja alemman kuvan Raita-langan pidemmällä varrella varustetut nilkkasukat. 

Yläkuvan polvisukat menevät isän hoitotiimin naisille. Alemman kuvan sukat annoin naapurin Maritille synttärilahjaksi. Hänelle on kiva antaa omia neulomuksia, sillä hän iloitsee aidosti saamastaan. Hän on myös monien värien ystävä, mikä helpottaa myös tekijän lankavärivalintoja.

 

Cladonia fimbriata - Pikkutorvijäkälä

Alapihan kotikiven sammaloituneella pinnalla kasvaa pikarijäkälää, jonka virallinen nimi on pikkutorvijäkälä. Tätä jäkälää katsoessani mieleeni nousee hyvältä työkaverilta saamani onnittelukortti, johon hän oli kirjoittanut Helvi Juvosen (1919-1959) runon Pikarijäkälä, joka on yksi Juvosen rakastetuimmista runoista. Mitä en lainkaan ihmettele. Lukekaa vaikka.

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rikkaudelle.

 

Hyvää viikonloppua kaikille ja leppoisaa Isänpäivää isille!

 

Portti (Krisiina K:n marraskuun haaste)

 
Kristiina K:n marraskuun haasteen teema on portti. Tein pyhäinpäivänä laajan kierroksen kylällä kuvatakseni erilaisia portteja. Kylämme järvien rannoilla on aikoinaan ollut suurehko määrä Helsingin suunnasta saapunutta kesäasutusta. Vähitellen tontit on myyty, pilkottu ja rakennettu täyteen. Monet viehättävät huvilat puutarhoineen ovat kadonneet. Samoin kekseliäästi toteutetut aidat ja portit.

Porttisaalis oli siis melko vaatimaton. Useimmiten talojen pihoille on portiton sisäänkäynti, minkä ymmärrän hyvin. Autot pysäköidään omalle pihalle ja sinne ajo sujuu helpoiten portteja avaamatta. Tontit ovat joko niin pieniä tai täyteen rakennettuja, ettei tilaa avatulle portille ole. Portin avautumisessa on huomioitava myös talviaika, jolloin lumi vie ylimääräistä tilaa mahdolliselta portilta.

Puutarhaportti 19.8.2025

Omassa pihassa on jo vuosia ollut Ukkokullan rakentama puutarhaportiksi kutsumani köynnösteline alapihalle johtavien portaiden yläpäässä. Portin vasemmalla puolella kasvaa tarha-alppikärhö 'Purple Dream' ja oikealla puolella tarha-alppikärhö 'Willy'. Joulun aikaan koristan puutarhaportin valosarjalla. Syksystä kevääseen portissa roikkuu lyhty, johon laitan joko ajastetun led-kynttilän tai sytytän sinne öljykynttilän. Lyhty näkyy illan pimeydessä kivasti sisälle ja puistossa kulkeville ulkoilijoille.

Viiniportti 1.11.2025

Menneenä kesänä sain uuden puutarhaportin alapihalle. Sitä kutsutaan nyt Viiniportiksi, koska sen on tarkoitus toimia oikealla kasvavan viiniköynnös Zilgan tukena. Tai pikemminkin pitää Zilga pois sen vieressä kasvavasta lumikärhöstä. Käytännössä erottaminen ei kovin hyvin onnistunut. Kummankin ylenpalttinen kasvuvoima sai ne halailemaan toinen toisiaan. Luultavasti tilanne vuosien myötä vain pahenee, mutta eipä se kovin paljon haittaa. Itsepä olen tyhmyyksissäni istuttanut köynnökset noin hölmösti.

Viiniportti 19.8.2025

Pidän tästä Viiniportista kovasti. Poistin sen alla olevan kapean nurmikkokaistaleen korvaten sen kivituhkalla, pikkukivillä ja aikoinani tekemillläni betonisilla raparperinlehtilaatoilla. Viiniportti erottaa toisistaan myös oikealla olevan Päivänliljapenkin ja vasemmalla kasvavat marjapensaat. Viiniportti on sananmukaisesti portti hedelmätarhaan (joka jää kuvaajan taakse). 

Puuvajarinteen peuraportti 1.11.2025

Jatkuvasti lisääntyvien peuratuhojen vuoksi olemme kuluneen kesän aikana virittäneet yläpihaa suojaamaan verkkoaitaa. Peuraesteistä huolimatta asukkaiden on päästävä kulkemaan, joten portteja on aidoissa oltava. 

Yksi peurojen suosituimpia reittejä kulkee vasemmalle jäävältä puistoalueelta meidän pihalle puuvajarinteen kautta. Tai kuvassa näkyviä tuijia napostellen niiden toisesta päästä. Nyt tuijien takana kulkee harjaterästankoihin kiinnitetty verkko (ei näy kuvassa kovin hyvin). Myös oikealla näkyvän muurin ja sen vierellä kasvavien syreenien välissä kulkee verkko. 

Portti on aika tukeva. Puukehikon keskellä on vihreää verkkoa, jonka vuoksi portti on ilmavan näköinen. Toistaiseksi portti suljetaan muovitetulla rautalangalla. Se ei ole kovin tarpeellinen, sillä portti pysyy kiinni lukitsemattakin. Portin aukaisemiseen tarvitaan kaksi kättä. Enpä usko peurojen siihen kykenevän. 

Toinen yläpihaa rajaava portti on valmistumassa talon puistopäädyn käytävälle. Verkkoaita kaartaa edellisen kuvan tuijien takaa tämän portin oikeaan reunaan. Samanlainen portti tulee myös talon toisen päädyn käytävälle. Sielläkin verkkoaita on jo laitettu sulkemaan kulkuyhteys yläpihan kautta Olopihalle ja alapihalle. 

Talon tien puolelle peurat edelleen pääsevät esteettä. Pikkupuutarhan olen ympäröinyt verkolla. Sen ulkopuolelle jää vielä pihaa ja puutarhaa, josta keväällä varmaan taas tulppaanit häipyvät sorkkajalkojen suihin. 

Korkeuserojen, kahden erillisen autopaikan ja tontin muodon vuoksi yläpihan aitaaminen on hyvin hankalaa ja kallistakin. Talon päädyissä vihreä aitaverkko naamioituu hyvin kasvillisuuden sekaan. Sisäänkäynnin puoli on kaikille näkyvää, joten siellä aidalla on huomattavasti korkeammat laatukriteerit. Lisäksi kahden erillisen portin laittaminen olisi niin autojen, lumitöiden kuin monien muidenkin seikkojen vuoksi hankalaa.

Kärhöportti 19.8.2025

Tämänkin kuvan kärhökaarta kutsun portiksi, kärhöportiksi. Sen alta kulkee Pikkupuutarhaan polku Makkarikäytävältä. Alppikärhö ja tarha-alppikärhö 'Columella' ovat muuranneet kulkuväylän niin umpeen, että ihmisen on lähestulkoon kontattava päästäkseen toiselle puolelle. Leikkasin kärhöjen yläosia syyskuussa varsin reippaasti. Pikkupuutarhaan pääsee myös toista reittiä.

Kuvassa näkyy väliaikainen verkkoporttiviritys. Paransin sitä lokakuussa. En ole kovin ihastunut näihin verkkoihin ja portteihin. Niistä koituvaa apua ei kuitenkaan kannata väheksyä, eikä niitä parane jättää sulkematta. Se saattaa kostautua jo seuraavan yön aikana menetetyillä kasveilla. 

Kuusiportti tontila puistoon 1.11.2025

Omanlaisensa "portti" tämäkin. Alueremontin aikaan istutin puistopäätyyn, tontin rajalle metsäkuusia tuomaan näkö- ja tuuliestettä ja muutenkin rajaamaan tonttia yleisestä puistosta. Yhtenäistä kuusiaitaa ei tuohon voinut istuttaa, koska rajalla on lukuisia kantoja kaadettujen puiden jäljiltä. Olemme jo tottuneet uuteen avaruuteen, kulkijoihin ja itsemme näkyvyyteen. Aukot kuusiaidassa eivät haittaa. 

Aikomukseni on pitää kuuset alle kaksimetrisinä. Itse asiassa tuo tänä päivänä Kuusiportiksi kutsumani aukko on oikein tarpeellinen. Peura-aitojen vuoksi meillä on rajalliset kulkuyhteydet tontilta puiston puolelle. Sellaiset ovat kuitenkin tarpeen, koska tapaan pitää raja-aluetta siistinä osin myös kunnan puolelle ulottuen.

Vasemmalla havujen takana koti 1.11.2025

 

Kenties juttuni lähti taas kulemaan liiaksi omia reittejään, eikä se mahdollisesti vastaa täysin Kristiina K:n toivomaan porttihaasteeseen. Lämmin kiitos Kristiinalle kivasta haasteesta. Ihan jo odotan, mikä on aihe joulukuussa.

Mitä ihmettä! Marraskuu jo...

Kellonummen hautausmaa, Espoo

 

Mihin kummaan aika oikein valuu? Viikossa on maanantai ja heti perään perjantai. Kellojen viisarien siirron jälkeen päivät ovat pimeitä aamulla ja pimeitä jo iltapäivällä. Johtunee raskaista pilvistä ja toistuvista sateista. 

Teimme Ukkokullan kanssa hautausmaakierroksen. Veimme kynttilät Helsingin pitäjänkirkolle appiukon haudalle, Honkanummelle isoveljeni haudalle ja Kellonummen hautausmaalle äitini haudalle. Joka paikassa vesi litisi hautojen välissä kulkiessamme.

Kunpa aikaa voisi säilöä, kuten säilöin kurpitsaa pikkelssiksi purkkeihin. Olisi mukava halutessaan tai tarvitessaan hakea sopiva määrä arkea tai pyhää autotallin hyllyssä odottavista säilykepurkeista.

Hyvältä maistuu itse tehty kurpitsapikkelssi. Sain omalta kasvimaalta kolme isoa oranssia Tom Foxia ja useamman spagettikurpitsan. Vielä on jäljellä yksi Tom Fox, josta teen jonain päivänä ehkä kurpitsakeittoa.

Osa puista on jo täysin paljaina. Etenkin haavat ja useimmat koivut ovat pudottaneet lehtensä. Vaahteroissa on vielä vähän lehtiä. Alapihan oman vaahteran lehdet olen silpunnut nurmikolle ruohonleikkurilla. Ylimääräisen silpun olen haravoinut pensaiden alustoille. Yläpihalla vaahterat sijaitsevat kunnan puolella. Niitä on kymmenkunta. Pudottavat melkoisen sulkasadon meidän käytäville ja istutusalueille. Olemme vieneet kaatopaikan puutarhajätepisteeseen 49 tiukkaan ahdettua säkillistä vaahteranlehtiä. Loput lehdet haravoin pensaiden alle odottamaan kevättä.

Aronia

Ruska-aika alkaa olla ohi. Siitä tuli odotettua loistavampi. Aronioista suurin on jo pudottanut punaiset lehtensä. Vuosi sitten leikatut aroniat suorastaan palavat edelleen niin hienoina. Ilo niitä on katsella.

Prunus 'Accolade' - Koristekirsikka

Sain vihdoin laitettua jänisverkot paikoilleen. Elän toivossa, että kesän aikana yläpihaa reunustamaan asennetut verkkoaidat pitäisivät peurat paremmin poissa tontiltamme. Alapihalle ne pääsevät suhteellisen helposti rajanaapurin pihan poikki, koska siellä verkkoaita on vain 80-senttinen. Onneksi se suunta ei kuulu peurojen vakioreitteihin, mikä ei suinkaan ole suurikaan helpotus. Yläpihan käytävien kaksi porttia on edelleen "vaiheessa". Ukkokullan vakaa lupaus on, että ne valmistuvat ennen lumia. 

Lamium maculatum - Hopeatäpläpeippi

Puutarhasta on nyt pyrittävä löytämään toisenlaisia ilon aiheita verrattuna kesän runsauteen ja kukkaisuuteen. Pieniin yksityiskohtiin kannattaa kiinnittää huomiota, kumartua ja katsella lähempää. Hopeatäpläpeippi on parhaimmillaan näin syksyllä, kun sen lehdet tuovat valon tuntua muuten yhä värittömämpään ympäristöön. Paikoin hopeatäpläpeippi jopa pukkaa muutamia pinkkejä kukkia.

Bellis- Kaunokainen

Kaunokainen ei kukkarunsaudella näin loka-marraskuussa leveile. Aika söpöiltä nämä yksittäiset kukat kuitenkin näyttävät. Kuvaa katsellessa tuli mieleen, että noitahan voisi vielä jakaa ja istuttaa harvempaan tulevaa kesää ajatellen. Maa on täysin muokattavissa, kun pakkasaamuja on ollut vain pari kolme. Olen putsannut osan puutarhavälineistä ja vienyt niitä kellariin talteen. Jaksaisinkohan kaivaa niitä uudelleen esiin?

Colchicum 'Giant' - Syysmyrkkylilja

Aiempina vuosina istutetut syysmyrkkyliljat lojuvat jo reporankoina pitkin pituuttaan istutusalueillaan. Sen sijaan tänä syksynä istutetut Giantit puskevat mullasta topakoina. Olen laittanut pienet metalliset merkit vanhojen syysmyrkkyliljojen paikoille, jotta löydän ne tarvittaessa helposti. Näiden uusien merkitseminen on vielä tekemättä. Laitetaanpa työlistalle.

Physocarpus opulifolius 'Amber Jubilee' - Ruskaheisiangervo

Ruskavärien merkitys syksyn ilahduttajina nousee vuosi vuodelta. Tykkään ruskaheisiangervo Amber Jubileesta aina yhtä paljon. Vaikka se on jo suurimmaksi osaksi lehtensä pudottanut, en voi sen ohi kulkea ihastelematta oranssinpunaista paloa.

Physocarpus opulifolius 'UMNHarpell' - Purppuraheisiangervo Fireside

Purppuraheisiangervo UMNHarpell eli Fireside asustaa Amber Jubileen kaverina. Tämän lehtien tumma väri senkun syvenee lehtisadon lähestyessä. Että olen tyytyväinen, kun tämän pensaan toin kotiin kesän 2019 Puutarha Tahvosen vierailulta.

Berberis thunbergii 'Atropurpurea' - Purppurahappomarja

Happomarjat kiersin vuosia kaukaa. Mistä mahtaa moinen antipatia niihin syntynyt? Nyt tykkään tästä purppurahappomarjasta tosi paljon. Olen miettinyt, että kannattaisi istuttaa pieniä pensaita enemmänkin. Jopa korvaamaan joitakin perennoja. Pensaat ovat helppoja ja niitä löytyy jokaisen makuun.

Berberis thunbergii 'Atropurpurea' - Purppurahappomarja

Purppurahappomarjan syysruskaan sonnustautuneet lehdet ovat nättejä. Kuin oksassa olisi rivissä pikkuruisia kukkia. 

Työhuoneen ikkunanäkymää katselen aamuin illoin. Illalla tosin on jo niin pimeää, että vain pallokentän ja kävelytien valot näkyvät. Sekä kylän S-marketin ruokarobotti, jonka antennipiiskassa vilkkuva valo näkyy pimeydessäkin sen kuskatessa jonkun tilausta perille. Palvelu aloitettiin alueellamme vasta hiljattain. Jännityksellä seuraan mihin lumivalliin robotti kulloinkin jymähtää, mikäli auraus hoidetaan yhtä yliolkaisesti kuten useimpina talvina. Mikäli nyt lunta tulee.

Alapiha 27.10.25

 
Alapihalta olen haravoinut hedelmäpuiden lehtiä lähinnä ulkoilun merkeissä. Nyt omenapuut ovat jo tyhjiä. Kriikunoissa ja lumikärhössä sekä joissakin pensaissa on vielä jonkin verran lehtiä. Samoin yläpihan syreeneissä. Odotan sateissa pidempää taukoa ja auringonpaistetta. Silloin käyn lykkimässä ruohonleikkuria silputakseni lehtiä ravinteeksi nurmikolle. Loput jääköön odottamaan kevättä. Pitäähän silloinkin olla jotain puuhaa kylvöhommia odotellessa. 

Malus 'Musta Rudolf' - Koristeomena

Näin loppusyksystä puutarhaihmiseenkin iskee terveellinen annos laiskuutta. Vuosi vuodelta osaan olla yhä suurpiirteisempi puutarhan syyspuunaamisessa. Pimeä ilta ei houkuttele pihalle rapsuttamaan, eikä viikonloppujen sateiset säät. Kirja toisensa jälkeen sen sijaan on tullut luetuksi. Samoin sukkaa pukkaa tasaiseen tahtiin.

Siis terveuloa marraskuu ja kynttilöiden valo. 

Leppoisaa marraskuuta ja hyvää pyhäinpäivää kaikille! 

Kulttuuria kerralla isompi annos

Kesällä kulttuurista nauttiminen tuppaa jäämään vähemmälle, kun en voi vastustaa pihan ja puutarhan kutsua. Puutarhakauden päättyessä aikaa ja voimia on taas enemmän sielun sivistämiseen ja uusien asioiden kokemiseen.

Tämä syksy alkoikin oikein isolla kulttuuriannoksella. Niin isolla, että osasta oli kieltäydyttävä. Helsingin museonystävät ry:n retkille on aina mukava osallistua, jos vain mukaan mahtuu. Muidenkin museoiden ja tapahtumien anti kiinnostaa paljon. 

Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry: Kansalliskirjasto

Museonystävien syksy alkoi toiveretkellä eli pääsimme tutustumaan opastettuna Kansalliskirjastoon. Tuo keskeisellä paikalla Tuomiokirkkoa vastapäätä sijaitseva, Carl Ludvig Engelin suunnittelema rakennus on aina kiehtonut minua. En vain ole saanut mennyksi sinne sisään. 

Päärakennus valmistui 1840, lisärakennus ja kirjavarasto Rotunda 1906. 1998 kirjasto laajeni samassa korttelissa sijaitsevaan Fabiania-rakennukseen, jonne on yhteys maanalaisella tunnelilla. 

Lisää tietoa Kansalliskirjastosta mm. Wikipedia.  

Retken aluksi saimme paljon tärkeää tietoa rakennuksen ja itse kirjaston historiasta ja toiminnasta. Pienen ryhmän ansiosta oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella enemmänkin.

Esittelyn jälkeen lähdimme kierrokselle, jonka puitteissa tietoa tuli runsaasti lisää. Kuvassa kupolisali, jonne astutaan Unioninkadun sisäänkäynnistä. Sivuilla etelä- ja pohjoissalit. Niihin emme nyt päässeet, jotta tutkijoilla olisi rauha lukea ja opiskella. Lasiovista saattoi kyllä kurkistaa yleisnäkymiä.

Saimme kuulla, että kansalliskirjasto oli Engelin suunnittelema ensimmäinen ja ainoa kirjasto. Hän kai ajatteli, että sinne pinotaan kirjoja, joita tarvittaessa haetaan kynttilänvalossa. Niinpä tilan ainoa valonlähde ennen sähkövalojen saapumista oli korkeuksissa kupolia reunustavat pienet ikkunat. 

Kupolisalin viereessä on kuusikerroksinen Rotunda, johon valo tulee sekä korkeista sivuikkunoista että lasikatosta.

Rotundan sisääntulokerroksessa toimii lainaus. 

Kansalliskirjasto on kaikille avoin tieteellinen kirjasto ja kulttuurilaitos. Lainaamiseen tarvitaan kansallisarkiston lainauskortti. Rakennuksessa saa kuvata, mikäli ei aiheuta haittaa toiminnalle, aineistolle, henkilökunnalle eikä muille asiakkaille. Laukut, reput ja päällysvaatteet tulee jättää sisääntulon vieressä sijaitsevaan tilaan, jossa on lukittavia kaappeja.  

Mikäli Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry:n toiminta kiinnostaa, siihen voi tutustua osoitteessa Helsingin kaupunginmuseo. Myös liittyminen onnistuu samassa osoitteessa.

Sinebrychoffin museo: Espanja myyttien takaa

Kansalliskirjastossa olin yksinäni. Veljen vaimon kanssa vietimme kulttuuripitoisen vapaapäivän taasen toisissa merkeissä.

Sinebrychoffin museossa on parhaillaan mielenkiintoinen Espanjan maalaustaidetta esittelevä näyttely. Picasso, Dali, Goya, Miró ja Veláquez ovat useimmille ainakin niminä tuttuja, muut ehkä vieraampia. Päätin näyttelystä kuultuani käydä siihen tutustumassa. Muitakin innokkaita oli yllättävän paljon ihan tavallisena arkipäivänä. Hyvä, etten jättänyt käyntiä viime tippaan.

Francisco Pradilly (1848-1921): Pitsinnypläystä häitäni varten

Maalauksissa kuvataan paljon maan perinteitä ja ihmisiä. Näyttelyn teoksissa Andalusian kulttuuri näkyy erityisen hyvin. Värejä on käytetty paljon, eikä yksityiskohtien kuvaamisessakaan ole säästelty. Monia maalauksia oli pakko mennä tutkimaan aivan läheltä nähdäkseni yksityiskohdat tarkemmin ja kuinka ne oli teknisesti toteutettu. Valon kuvaaminen oli minusta hienoa. Etenkin kun ottaa huomioon vaikkapa 1800-luvun valaistusolosuhteet usein varsin vaatimattomissakin asuinoloissa.

Joaquin Agrasot (1896-1919): Odaliski

Sanaan odaliski törmäsin näyttelyssä ensimmäisen kerran. Hyvä, että sen merkitys oli selitetty, ettei jäänyt arvoitukseksi. Odaliski on itämainen jalkavaimo. Muutamat espanjalaiset taiteilijat mieltyivät orientalistisiin aiheisiin. He maalasivat odaliskeja ateljeissaan. 

Monet espanjalaiset taiteilijat ovat käyneet ottamassa vaikutteita muista aikalaisistaan viettämällä aikaa niin Ranskassa kuin Italiassakin.  

Lluis Masriera (1872-1958): Laulutunti

Espanja on minulle melko vieras maana, sillä olen käynyt siellä kahdesti. Tai itse asiassa kolmesti, mutta kaksi ensimmäistä käyntiä olivat hyvin lyhyitä.  Kolmannella kerralla olimme Andalusiassa kaksi viikkoa. 

Sinebrychoffilla olisi nähtävillä myös Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseo taideteoksineen. Siihen olen kerran tutustunut, vaan eipä toinenkaan kerta pahaa tekisi. Nyt talo täyttyi innostuneista lukiolaisista ja muista vierailijoista. Oli siis meidän aika siirtyä muualle. 

Näkymä Hakasalmen huvilasta kohti Mannerheimintietä

Sateisessa Helsingissä ei ollut kovin mukava kulkea sateenvarjot vastaantuleviin kolahdellen. Nälkäkin alkoi kurnia vatsassa. Tauon paikka. Päätimme ajaa hissillä Stockan kahdeksannen kerroksen ravintolamaailmaan. Siellä nautimme muhkean lautasellisen salaattia. Väkeä oli pilvin pimein ja meteli isossa tilassa sen mukainen. Silti viihdyimme aika pitkään kuulumisia vaihdellen. 

Viisarien kiitäessä eteenpäin kävelimme muutamien mutkien kautta Hakasalmen huvilaan. Meitä odotti Museonystävien etkot Stefan Bremerin "Helsinki by night" -näyttelyn avajaisten merkeissä.

Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry: Stefan Bremer: Helsinki by night

Stefan Bremer on varmasti monille tuttu nimi suomalaisena valokuvaajana. Hän on toiminut kuvaajana mm. Suomen Kuvalehdessä ja Helsingin Sanomissa. 1970-1980 -luvulla hän teki mittavan työn kuvaamalla helsinkiläisiä nuoria iltojen ja öiden hämäryydessä. Näistä kuvista on nyt koottu näyttely Hakasalmen huvilaan. Samalla hän on ikuistanut kuviin helsinkiläistä miljöötä. Kuvista on koottu myös kirja, jota on myytävänä museon kaupassa.

Tilaisuuden avasivat museonjohtaja Reetta Heiskanen, Museonystävät ry:n puheenjohtaja Kaarina Kuisma ja itse valokuvaaja Stefan Bremer. Valokuvaaja kertoi hauskasti ja kattavasti valokuvausuransa taustaa ja näyttelyssä esillä olevien kuvien syntyhistoriaa. Olipa muuten mukava kaveri. Tilaisuudessa oli muutenkin välitön ja iloinen tunnelma.

Kuva on otettu ennen tilaisuuden alkua.

Alkupuheenvuorojen jälkeen kiersimme katsomassa kaikkien salien kuvat kahdessa kerroksessa. Valokuvia oli mielenkiintoista tutkia ja hämmästellä eroa ja muutosta noista päivistä nykyhetkeen. Helsinki on muuttunut valtavasti.

Väkeä alkoi olla jo niin paljon, että ajoittain piti jonottaa nähdäkseen jonkin kuvan paremmin. Kierrettyämme näyttelyn totesimme parhaaksi tehdä tilaa yhä uusille tulijoille. Näyttelyyn saapuvien kutsuvieraiden jono kiemurteli huvilan ovelta Mannerheimintielle saakka. Varsinainen näyttely yleisölle avautuu pe 24.10. Sen ehtii kyllä käydä katsomassa. Jatkuuhan se ensi elokuulle saakka.

Ikkunanäkymä Hakasalmen huvilasta. Vasemmalla heijastus takanani olleesta kuvasta.