Heräämisiä

 
Tämän kevään piippovahtauskausi on onnistuneesti avattu. Enää ei tarvitse kadehtien katsella etelämeren saarilla asuvien lumikelloilla täytettyjä lumettomia postauksia, kun omasta pihasta löytyy peräti kaksi nupulle kehittynyttä lumikelloa. Ja lisääkin on esille mönkimässä. Tosin pakkasen puolelle taantuva kevät hidastanee lumikellojen heräämistä, mutta siellä ne nyt kuitenkin ovat.

Lumikellot ovat aivan Huvitus-omenapuun tyvellä, josta lumi on alkanut sulaa. Laitoin piipoille varoiksi verkon, sillä jänisten liikkuminen pihallamme jatkuu aktiivisena. En tiedä, napostelevatko jänikset lumikelloja. Ehkä tässä vaiheessa kevättä kaikki kelpaa, kun lunta on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi.

Jotta en loisi turhia kuvitelmia kevätauringon sulattamasta puutarhasta, laitettakoon tämä kuva kertomaan todellisesta tilanteesta. Ei sentään tarvitse haaroja myöten hangessa kahlata, mutta onhan tuossa vielä matkaa rikkaruohojen kitkemiseen ja kanttauspuuhiin.

Lumikellojen lisäksi myös kompostori heräsi vihdoin. Se oli muutaman viikon tiukassa jäässä, eikä meinannut käynnistyä millään ilveellä. Säädin joulun jälkeen etuosan ilmanvaihtoventtiiliä hieman pienemmälle. Ohjeessa sanotaan, että venttiili säädetään talvipakkasella 50:een asteikolla 20-100. Sittemmin koko säädinnuppi juuttui sekin jäätyessään liikkumattomaksi. Muutama päivä sitten huomasin nupin jälleen liikkuvan, joten säädin ilmanvaihtoventtiilin sataselle eli täysin auki. Sillä oli positiivinen vaikutus.

Kuvan sinisessä pussissa on viiden litran kanisteri täynnä kuumaa vettä. Luonnollisesti vesi jäähtyy nopeasti. Olen vaihtanut kanisteriin kuuman veden päivittäin. Muovipussilla ei ole muuta merkitystä, kuin että kanisteri pysyy puhtaampana. Kuumavesikanisteri kannattaisi kaivaa massan sisälle, mutta on se toiminut tuossa pinnassakin.

Lumipinta on aurinkoisissa plussakeleissä vajonnut entisestään ja näin havuista, rhodoista ja mahonioista on paljastunut lisää oksia. Olen käynyt laittamassa viikko sitten virittämiäni varjostusharsoja paremmin havujen ja rhodojen ympärille. Yllättäen löysin tuijien tyveltä kohmeisena kömpivän leppäkertun. Sanoin hänelle, että kannattaisi jatkaa vielä hetken talviunia. Mahtoiko totella, en tiedä.

Tänä viikonloppuna on tarkoitus aloittaa tomaattien kylvö. Kurkut odottakoon vielä muutaman päivän tai seuraavaan viikonloppuun. Mielessäni jo suunnittelin kylväväni kutakin tomaattia kolme kappaletta. Kokemuksesta tiedän, että niitä "kaiken varalta" -kylvöjä tulee taas tehtyä. Eihän sitä koskaan tiedä, itävätkö kaikki siemenet tai mitä taimille tapahtuu itämisen jälkeen. Aina voi ylimääräisiä taimia jaella ystäville ja kylänmiehille, joten ei hätää.

Jokusen sammarinkin ajattelin kylvää. Muistin laatikossani olevan enemmänkin erilaisia samettikukkia, vaan muisti teki tepposet. Olen kyllä inventoinut siemenvarastoni, mutta jostain syystä ostoslista on jäänyt vajavaiseksi. Pitääkin hankkia muutamia samettikukkia suorakylvettäväksi.

Ylävasemmalla: Kurjenpolvi Karmina, yläoikealla: Kurjenpolvi Elke, alavasemmalla: Punakärsämö Cerise Queen, alaoikealla: Syysmaksaruoho Brilliant. Kuvalähde: Viherpeukalot

 

 

 
Yhtenä iltana selasin ajankulukseni postilaatikkoon pudonnutta nettikaupan kuvastoa. Vaikka tiedän, etteivät ne postin tuomat kasvit ole läheskään yhtä komeita, mitä kuvat näyttävät, sorruin kuitenkin tekemään hankintoja. Tuumasin, että korona laittaa jo nyt harkitsemaan kerran jos kahdestikin taimikaupoille lähtöä. Helpompi käydä lähikaupan postipisteestä hakemassa paketti.

Ylävasemmalla: Pellavalilja, yläoikealla: Jaloängelmä Hewitt´s Double, alavasemmalla: Perhoangervo, alaoikealla: bonuksena Syysleimu Tenor. Kuvalähde: Viherpeukalot

Ostoskorin loppusumma kirpaisi, mutta toisaalta rohkenin kerrankin ostaa samaa kasvia useamman taimen. Jokaista lajia on paketissa 3-6 tainta. Yleensä pihtaan taimiostoksilla ja lähden kotiin mieluummin kolmen erilaisen taimen kanssa kuin että ostaisin kerralla kolme samaa kasvia saadakseni heti alkuun näyttävämmän istutuksen.

Oppimista vielä riittää. Edelleen taidan mennä kasvi edellä sen sijaan, että olisin ensin miettinyt paikat ja niihin sopivat kasvit. Ihan mukava ajatella, että edessä on paljon opittavaa. Eipä käy siltäkään osin elämä tylsäksi. Kyllä näille kaikille koti löytyy.

Erityisryhmään kuuluvana sain jo koronarokotuksen. Kunta oli järjestänyt rokotusolosuhteet varsin toimiviksi. Paikalla oli henkilökohtaista ohjausta ja toimenpide sujui aikataulussa. Rokotuksen antanut sairaanhoitaja oli oikein mukava ja huumorintajuinen ihminen. Varmasti hän on saanut kuulla jos jonkinlaista kommenttia ja narinaa yllin kyllin. Silti heltisi naurua ja hyväntuulen sanoja. Jäi mukava fiilis tästäkin kokemuksesta. Eikä tullut mitään oireita.

Rokotevastaisten mukaan minuun on nyt tungettu mikrosiruja, jotta uhkaavat tahot voivat seurata sanomisiani ja tekemisiäni. Pitänee puhua paljon puutarhaa ja höpistä aamusta iltaan kasvien latinankielisiä nimiä, jotta "kuuntelijoilla" riittää pähkäiltävää.

"Kaikki huomispäivän kukat ovat tämän päivän siemenistä."

 Mukavaa viikonloppua kaikille! 

PS.

Kommentointiongelmat jatkuvat, enkä keksi syytä tai korjausta. Mitään tiettyä kaavaa en myöskään löydä. Yrittäessäni julkaista kommenttia, saan ilmoituksen "Hups, tapahtui virhe. Pahoittelemme häiriötä. Päivitä sivu ja katso, ovatko asiat taas järjestyksessä." Blogit, joissa kommentointi ei onnistu, vaihtelevat.

Harsomörköjen aika

Taponlehti talon nurkalla

 

Kylläpä lumi alkoi sulamaan ryminällä. Mikäs ihme se on, kun talon toisella puolella mittari näyttää +4.9 ja varjoisimmassakin paikassa +2.4. Rännit lorisevat ja pihan jäisiinkin kohtiin on ihan itsestään ilmaantunut veden kovertamia railoja. Joiden laajentumista minä käyn tietenkin vähän auttamassa.

Aurinkoinen plussakeli tarkoittaa myös harsomörköjen ilmaantumista pihapiiriin. Isommille havuille en harsoja laita. Sen sijaan pienemmät ja aivan viime vuosina istutetut saavat huput ylleen. Myös rhodoille ja mahonioille laitoin harsot niiltä osin, mitä pensaista on hangen päällä näkyvissä. Sulamisen edistyessä täytyy käydä laittamassa harsoja lumen alta paljastuvien oksien päälle.

 
Sekä alapihan Syyspenkin Kotikivi että Pikkupuutarhan kivi ovat riisumassa talviturkkia hartioilleen. Säistä riippuen koko palttoo saattaa laskea kiviltä nopeastikin. Voi että, miten ihanalta vihreä samma kiven pinnassa näyttääkään puutarhan valkeassa yleisilmeessä.

Hedelmäpuiden tyvissä paljaan maan osuus laajenee jatkuvasti. Käyn välillä potkimassa ympäristön lunta peittämään mullasta pilkistävien sipulikukkien versoja, jotta jänikset jättäisivät ne rauhaan. Maata on kyllä näkyvissä, mutta ei vielä ainuttakaan lumikelloa. Voipi olla, että saan niitä vielä jokusen tovin odottaa.

Pihakäytävilen reunoilla on vielä lunta tai oikeastaan jäätä, joka haurastuu silmissä. Toisaalta käytävien reunoille kolatusta lumesta valuu sulavettä, joka öisin jäätyy kulkuväylille. Ilahduttavasti varjoyrtti ja pikkutalvio kurkkivat sieltä täältä. Taitaa siellä joku rönsyansikkakin olla hereillä.

Mielestäni kävin ravistelemassa pensaita riittävän hyvin ja usein. Syyshortensia Vanille Fraisesta oli kuitenkin murtunut iso oksa. Tarkoitus on joka tapauksessa Vanille Fraisea leikata tänä keväänä rohkeammin, koska se on kasvattanut hurjan korkeita varsia, joiden päähän vasta tulee lehtiä ja kukkia. Haluaisin puskan haaroittuvan jo vähän alempaa.

Rosa Duchesse de Montebello

Pensasruusu Montebelloa jänikset ovat verottaneet rankimmilla hampailla.  Kiitokseksi ovat jättäneet lannoitetta, josta ei taida ruusun kannalta olla mitään hyötyä. Ensi syksynä on satsattava myös joidenkin ruusupensaiden verkottamiseen. Alapihan suviruusua on syöty ja pilkottu melkoisesti. Suviruusu on kuitenkin kasvanut ja levinnyt sen verran hyvin, ettei se toivon mukaan reunaoksien harvennuksesta kovin paljon kärsi.

Tänä talvena ei ole tarvinnut talventörröttäjiä puutarhassa ihailla. Hangen vajotessa sen alta nousee esiin matalampien pensaiden oksia. Ruusangervo on koristeellinen näköjään talvellakin. Leikkaan sitä  keväisin reippaasti ja aina se kasvaa ja kukkii kauniisti.

Varjoliljat kukkivat viime kesänä runsaina. Keräsin niiden siemenkotia, mutta jokunen jäi syreenien tyvelle. Kukkavana on aika tiukkaa tavaraa, sillä talvipakkasetkaan eivät ole sitä pehmentäneet. Hyvin pysyisi pystyssä, ellen olisi vahingossa vanaa hangelle kaatanut.

Kävelyretkillä täytyy aina käydä tsekkaamassa ainakin lähimmän järven tilanne. Nyt jäälle ei ole mitään asiaa ilman kumisaappaita. Ehken saappaat jalassakaan lähtisi onneani kokeilemaan.

Vihreä väri vetää aina katseen puoleensa. Tällainen puuhun kasvanut sammalmatto on mannaa kevättä odottavalle sielulle. 

Maaliskuu on tässä ja nyt. Ensimmäinen kevätkuukausi.
Valoisia kevätpäiviä kaikille!

Parit pipot ja sukat

 

Edellisissä sukissa pääsin Ailin lapaset -mallin makuun, joten toiset valmistuivat samalla teemalla. Tällä kertaa lankana 7veikan tummanharmaa ja kirkkaanpunainen. Mallineule tuo kahden langan ansiosta sukkaan mukavasti paksuutta ja lämmittävyyttä. 

Näihin sukkiin lisäsin resorin jälkeen 1 silmukan puikkoa kohti eli sukassa oli sen jälkeen 52 silmukkaa. Mallineule on 4:llä jaollinen, mikä kannattaa silmukkamäärää miettiessä huomioida.

Satun Tuulia -blogissa oli nätit pitsisukat. Ohjeen olin ottanut jo aikaisemmin, mutta minne lie unohtanut. Kudoin nilkkasukat pienempikokoisen naisen jalkaan vaaleanpunaisesta 7veikasta (väri kuvassa kirkkaampi, kuin todellisuudessa).

Tämä pitsineule on kaunis ja helppo. Ensimmäisten kerrosten jälkeen pitsi sujui ohjeeseen katsomatta. Satun Tuulian sukista poiketen tein varteen resorin. Se ei ole mallissa välttämätön.

Aikoja sitten olen ostanut alekorista Novitan Rulla -lankaa kaksi kerää. Suosituspuikkokoko tälle akryylilangalle on 5-6, vaikka se sormissa tuntuu melko ohuelta. Kudoin lankaa kaksinkertaisena 60 cm:n pyöröpuikoilla. En keksinyt pipoon mitään kivaa mallineuletta, mutta kirjava lanka on kaunista sileänäkin neuleena. Laatikosta löytyi sävyyn sopiva, syksyllä netistä tilattu tekoturkistupsu. Pipossa on silmukoita 70, joka sopii hieman pienempään päähän.

Samoin jostain alekorista kotiin tulleesta Novitan Lehto -langasta kudoin pari pipoa. Tämäkin on akryylilankaa, jossa puikkosuositus on 7-8. Käytin 60 cm:n pyöröpuikkoa nro 5 saadakseni tiheän neuloksen. Toisessa pipossa on 70 silmukkaa, toisessa 80. Jälkimmäisessä ehkä liikaa noin paksulle langalle, vaikkakin ohuemmilla puikoilla toteutettuna.

Lehto-lankaa ei taida enää Novitan mallistossa olla. Joissakin nettikaupoissa sitä näkyy yhä löytyvän.  

Olen tallentanut neuletuotokseni blogini "Sukkia sun muita neuleita" -sivulle, jonne pääset sivun ylälaidasta, yläbannerin alta.

Iltakuuden aikaan keskiviikkona oli sumuisesta ja hämyisestä päivästä huolimatta edelleen kohtalaisen valoisaa. Vettä satoi niin keskiviikkona kuin torstainakin saaden aikaan joka puolelle jalankulkijoiden kannalta hengenvaarallisia jäätiköitä. Pysytään siis sohvannurkassa kutimien kanssa. Paitsi välillä pitää käydä kurkkimassa itäviä taimia.

Kuunnellaan lähestyvän kevään ääniä. Hyvää viikonloppua kaikille!

Pienet on ilot meikäläisellä

Kävelin sunnuntaisessa plussakelissä kylän keskustan kukkakauppaan. Tarkoitus oli tilata kukat äidin hautajaisiin ja sehän onnistui mainiosti. Kukkakaupassa oli tällä kertaa tuttu ihminen, jonka kanssa tuli vaihdettua  kuulumisia laajemminkin. Hän on kasvattanut monena kesänä kesäkukkia myyntiin. Pirkon kesäkukkien laatu on saanut ansaittua arvostusta. Ilokseni kuulin, että Pirkko kasvattaa kukkia tulevallekin kesälle.

Mennessä tallustin suorinta reittiä valtatien rinnalla kulkevaa kevyenliikenteen väylää pitkin. Paluumatkalla sen sijaan kolusin tutkimassa järvien välissä kulkevan puron ja tiirailin muutenkin maisemia jotain jännää nähdäkseni.

Ihmisiä oli liikkeellä hyvin vähän. Ovat taitaneet lähteä laskettelurinteisiin ja Lapin hangille hiihtämään. Linnut olivat selvästi heränneet talviuniltaan, sillä talitintit lauloivat kuorossa. Eivät kylläkään sanoneet "titityy", kuten lapsuuden laulussa sanottiin. "Tiityy" ne meidän kylällä laulavat. Ehkä tinttien kurkku on vielä pakkasten jäljiltä kohmeessa. Jospa teet ja iit lisääntyvät maaliskuulle päästessä.

Monien bloggareiden hienoja lintupostauksia ja kuvia katsellessa ei voi välttyä innostuksen tarttumiselta. Ja miksi pitäisikään. Niin puutarha- kuin muitakin blogeja lukemalla olen oppinut valtavasti uusia asioita luonnosta ja eläimistä.

Joka kerran kylän purolla kulkiessa tiiraan, josko näkisin saukon (joita kuulemma purossa liikkuu) tai vähintäänkin koskikaran. Jälkimmäisen olen jo oppinut onnistuneesti bongaamaan. Siellä se koskikara nytkin sukelteli ja lenteli jääpaakulta toiselle. Kamerassani ei ole pitkälle ulottuvaa zoomia, joten piti laittaa kuvaan punainen nuoli havainnollistamaan, että kylllä se koskikara siinä istuu. Uskokaa pois! 

Ihailen usein eläinten värien oivallista naamioitumista luontoon. Jos koskikara olisi nököttänyt lumella hievahtamatta, tuskin olisin sitä havainnut. Niin hyvin sen tumma puku sulautui taustalla soljuvaan hyiseen veteen. Vaan linnun kääntyessä valkea rintatäplä tuli näkyviin. Kohta lintu sukelsikin uppeluksiin veteen.

Lähellä kotiamme on talo, jossa on useampi ankka. Kesäaikaan ankat tepastelevat välillä pihalla vapaina, valvotusti tosin. Nyt näin ulkohäkissä vain kaksi mustaa ja yhden kirjavan (joka piiloutui mustien kavereidensa taakse). Ankat tykkäävät kotiloista, joita alueen asukkaat keräävät puutarhoistaan lintujen naposteltavaksi. Itse en ole kertaakaan kotiloita ankoille kiikuttanut, kun tapaan tunkea ne etikkaveteen heti ensimmäisenkin nähdessäni. Ankoille kotilot on tarjottava ilman marinaadia.

Kaikkine kiireineen tämä talvi on tuntunut todella pitkältä. Lunta ja pakkasta on riittänyt vaikka Afrikkaan myytäväksi. Toisaalta esimerkiksi lukiessa uutisia USAn Texasin ja muiden osavaltioiden hyytymisestä talvisten olosuhteiden kurimuksessa, täytyy kiittää kotimaisia olosuhteita. Lämpöä riitti paukkupakkasillakin, eikä vesiputketkaan kovin helposti jäädy.

Talvi jatkuu vielä jonkin aikaa, mutta säämuutos toi tullessaan kevään ensi merkit. Vesi tippui sunnuntaina räystäiltä. Paksumman talvitakinkin olisi huoletta voinut vaihtaa keveämpään versioon.

Taimet voivat kellarissa hyvin. Pelaguut työntävät jo lehtiä, joista kasvin tunnistaa. Kelloköynnökset venyvät pituutta sellaisella vauhdilla, että kuukauden päästä niille on vaihdettava isompi ruukku. Tyhmyyksissäni en heti koulinut kelloköynnöksiä tavallista suurempiin ruukkuihin. Tukikepitkin niille on laitettava ennen, kuin kasvattavat kärhensä toistensa ympärille. Siihen nyt tovi vielä vierähtää.

Takkahuoneen ikkunalaudalla on rivi potteja, joissa jo pilkistää vihreää. Pesuhuoneen lattialla on myös muhimassa laatikollinen edellisviikon kylvöksiä.

Joidenkin blogien kommentointi ei syystä tai toisesta ole hetkeen onnistunut. Blogger vaatii kirjautumista uudelleen ja silti tulee virheilmoitus. Tähän olen törmännyt ainakin Viherrin- ja Oravan kesäpesä -blogeissa. Muistaakseni jossain muussakin blogissa. Olen päivittänyt kyseisten blogien osoitteet lukuluettelooni uudelleen ja tehnyt muitakin kommervenkkejä ilman muutosta parempaan. Toivottavasti ongelma korjaantuu pian.

Kuvan koristekurki tähyilee kohti kevättä. Tehdään mekin samoin.

Hautajaiset koronatilanteessa

Ystäväperheen lähettämä surukimppu

 

Äidin muistotilaisuus on tulevana lauantaina. Hautajaiset eivät ole iloinen tilaisuus, mutta niiden puitteissa on perinteisesti kokoonnuttu laajalla joukolla muistelemaan vainajaa ja samalla tapaamaan kaukaisempiakin sukulaisia ja etäällä asuvia tuttavia. 

Äiti oli aina valmiina osallistumaan isoihin sukutilaisuuksiin, myös hautajaisiin. Tiedän, että hän olisi halunnut suvun kokoontuvan myös omissa hautajaisissaan. Koronatilanteen vuoksi äidin toive ei toteudu, sillä jouduimme rajaamaan osanottajien määrää rankalla kädellä. Nyt sitäkin joukkoa joudumme pahimmassa tapauksessa pienentämään entisestään.

 
Maanantaina 22.2. Uudellamaalla astuu voimaan entistä tiukemmat kokoontumisrajoitukset eli edellinen 10 hengen rajoitus kaventuu kuuteen henkilöön. Aluehallintoviraston tiedotteen mukaan rajoitus koskee yleisötilaisuuksia, mutta vahva suositus on noudattaa samoja rajoituksia myös yksityistilaisuuksissa, joihin hautajaiset luetaan.

 
Kenelle sisaruksista sanot, ettei hän voi tulla äidin arkun äärelle? Kenen puolison suljet pois tilaisuudesta?  Entä kuka lapsenlapsista on riittävän tärkeä hyväksyttäväksi tilaisuuteen? Kuka taluttaa iäkkään isän jättämään jäähyväiset puolisolleen, jos vainajan kaikkien lasten ei sallita osallistua tilaisuuteen? Mihin vedät rajan, kuka on tärkein, läheisin? Kenen suru on arvokkainta?

Ymmärrän täysin rajoitukset koronatilanteen jatkuvasti vaikeutuessa. Kun ihmiset eivät oma-aloitteisesti osaa välttää ihmisjoukkoja ja noudattaa rajoituksia, pitää viranomaisten tehdä päätös heidän puolestaan. Lähipiirini on jo vuoden elänyt monella tavoin rajoittuneissa olosuhteissa. Se ei ole ollut helppoa kenellekään, mutta yhteisen edun ja itse kunkin terveyden vuoksi olemme pyrkineet noudattamaan ohjeita.

 
Omalla kohdalla olen etsinyt rajoitustenkin keskellä mielekästä tekemistä ja tsempannut ihmisiä, joiden pinnaa tilanne on kiristänyt. Olen etsinyt huonoistakin asioista hyviä puolia ja koittanut ajatella positiivisesti. Olen koittanut ymmärtää vastaan pulikoitsijoita. 

Rehellisesti sanoen myötätuntoni ja ymmärrykseni "minä itse" -porukkaa ja bilettäjiä kohtaan on nyt loppuunkaluttu. 

Jos on tärkeää taata aikuisille ihmisille pääsy kaverien kanssa ravintolaan samalla, kun toiset tekevät kaikkensa suojellakseen itseään ja muita virukselta... 

...jos kaikkien halukkaiden on päästävä kuntosalille lihaksia kasvattamaan, samalla kun viedään mahdollisuus jättää viimeiset jäähyväiset suvun vanhukselle, 

...on arvomaailmamme vinoutunut pahemman kerran.
En ymmärrä. En enää edes halua ymmärtää.

Olen tietoisesti välttänyt niin politiikan kuin uskonnokin käsittelyä blogissani. Niistä aiheista riittää jutunjuurta joka paikkaan, mutta liian helposti myös vihaisia sanoja ja väärinymmärrystä.

Puutarhablogi villasukkineen, kissajuttuineen ja arkielämän pohdintoineen riittää mainiosti minulle, vaikka puutarhaa on vaikea erottaa ihmisen muusta elämästä. Koronan keskellä surukin tuntuu tavallista suuremmalta. Siksi ehkä sielu on enemmän vereslihalla ja alttiimpi kaikenlaisille iskuille.

Jääköön tämä kannanotto yksittäiseksi heitoksi, vaikka se ei suoranaisesti politiikkaa tai uskontoa käsittelekään.

Vesi virtaa itsestään.
Ruoho kasvaa itsestään.
Ilta tulee itsestään.
Ainoa mikä ei tule itsestään
on hyvä teko.

- Tommy Taberman -

 

 

Asiantynkää lumesta

 

Kevättä ja siemenkylvöjen itämistä odotellessa on välillä väännettävä tikusta asiaa. Tai tässä tapauksessa pikemminkin lumesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Määrällisesti lunta on tänä talvena niin paljon, että sen puoleen ei luulisi aiheiden loppuvan. Vaikeus on siinä, että kaikki oleellinen tuntuu jo olevan sanottu.

Reikäjuustoa hangella

Ukkokullan kanssa käytiin yhtenä päivänä kävelemässä läpi läheisessä metsässä pururatalenkki. Eräs alueella asunut maanomistaja ylläpiti aikoinaan kivaa pururataa tiluksillaan. Nykyisin pururata on ahkerasti tallottu polku, joka suosionsa vuoksi pysyy käveltävänä runsaslumisenakin aikana. Metsässä ei ole aivan niin paljon lunta, kuin muualla. Tiheä puusto estää lumen kasautumisen. Tuuli pudotti lumet puista, jolloin hangesta tuli hauskaa reikäjuustoa.

Joku oli hiihtänytkin metsässä. Tosin luultavasti latu johti taloilta lähellä oleville pelloille, jonne aktiiviset henkilöt tekevät ja ylläpitävät erinomaisia ja runsaassa käytössä olevia latuja.

Siellä puiden takana sijaitsevalla peltoladulla joku sivakoikin rivakkaan tahtiin.

Omassa pihassa rikkumattomasta hangesta ei ole tietoakaan. Ylläoleva kuva on puiston puolelta, jossa jänisten trafiikki on jäljistä päätellen moottoritieluokkaa. Aika lailla saman näköistä on meidänkin alapihalla, vaikka on siellä minunkin jälkiäni. Muutaman kerran olen kahlannut hangessa tutkimassa puiden ja pensaiden tilannetta. Korkeidenkin verkkojen suojaamien kasvien ympäriltä on syytä käydä tallomassa hankea matalammaksi, jotta rusakot eivät ylety runkoa tai matalalla olevia oksiakaan napostelemaan.

Lumikärhön tyvellä jänikset ovat pitäneet palavereitaan oikein porukalla. Mikä on mennyt ristihuulien välistä vatsaan, on näköjään tullut peräpäästä papanoina ulos. Lumikärhöä on nakerrettu kunnolla. Onneksi kärhö nousee tyvestä. Edellisen vuoden kasvustoa saa joka tapauksessa keväisin karsia runsaasti.

Pensasruusujen kohtalo on lumikärhöä rankempi. En ole pensasruusuja verkottanut, mutta ehkä ainakin osa olisi kannattanut suojata. Suviruusua on syöty urakalla, samoin yläpihalla kasvava ranskanruusu Duchesse de Montebelloa on lyhennetty melkoisesti. Kärsineiden joukkoon lukeutuvat myös alapihan juhannus- ja Hansa-ruusu. Missään vaiheessa en ole mielestäni delegoinut ruusupensaiden hoitoleikkausta jäniksille.

Kuntokävelyillä tulee tarkkailtua ympäristöä ja nähtyä kaikenlaista hassua. Viikolla meidän kaduilta on kauhottu ja kuskattu isoja lumikasoja pienemmiksi. Varsinkin risteysten näkemäesteitä on madallettu. Hyvä niin, sillä varsinkin pikkuiset koululaiset aiheuttavat ylimääräisiä sydämentykytyksiä putkahtaessaan valtaisan keon takaa yllättäen eteen.

Kuvan risteyksessä lumensiirtäjät käyttivät hieman erikoista luovuutta. Lumi kasattiin pientareilta ensin keskelle risteystä. Ihmettelinkin, miksi muuten rauhallisella kadulla oli päivän mittaan kovin ruuhkaista. Kaikkien piti tehdä usean tunnin ajan isompi lenkki risteykseen kasatun lumen vuoksi. Sulaan aikaan risteyksessä olevasta korotetusta suojatiestä varoitetaan TÖYSSY-merkillä. Nyt töyssyn ylitys olisi vaatinut vähintäänkin lumilaudan.

Kotimme viereisen puistoalueen kulkuväyliä ei talviaikaan aurata. Jalankulkijat, pulkkailijat ja hiihtäjät ovat luoneet oman oikopolun hankeen. Nyt olisi tilaa istua päiväkahvilla puistopenkeillä. Kuvan ulkopuolelle jää pienelle alueelle useampi roska-astia. Kerran viikossa kunnan mies hurauttaa autolla tien varteen, kahlaa jätesäkin kanssa kurkkaamaan jokaisen roskiksen täyttöasteen ja tarvittaessa myös vaihtaa niihin uuden jätepussin. 

Kesällä roskiksissa on paljon koirankakkapusseja, jolloin säännöllinen tyhjennys on tarpeen. Sen sijaan talvella tyhjentäjä voisi pelkästään jälkiä katsomalla todeta, ettei kukaan ole hänen edellisen käyntinsä jälkeen edes lähestynyt roskiksia.

Torstaiaamuna 18.2. meinasin lämpömittaria katsoessani pudota pyllylleni. Tuoli oli lähellä, joten saatoin nauttia aamupuuroni mukavasti keittiön lämmössä. Helmikuun aikana pakkasia on riittänyt, ehkä tämä on tämän talven kylmyyden lakipiste. Toivon mukaan tästä on suunta leudompiin säihin.

Samaisen hyytävän kylmän pakkasaamun jälkeen ilta koitti huomattavasti leudommissa merkeissä mittarin näyttäessä -6 astetta. Päivä pidentyy melkoista vauhtia ja auringonpaiste vain lisää valon määrää. Illalla auringonlasku värjäsi taivaan pastellisin sävyin.

Mukavaa viikonloppua kaikille ja hyvää hiihtolomaa sitä viettäville! Pysykäähän terveinä.