torstai 21. helmikuuta 2019

Sohvapandat ja nahkaan mieltynyt Roope


Blogimaailmassa kaikki ovat niin taitavia ja monilahjakkaita ihmisiä. Ihan sitä mykistyy niiden kaikkien ihanuuksien äärellä, joita yksi jos toinenkin postauksissaan esittelee. Kaikenlaista minäkin välillä yritän ja toisinaan saan jopa jotain aikaan. Vaan sattuupa minulle mokia ja kömmähdyksiäkin. Toisinaan, tai itse asiassa aika useinkin saan niistä täysin itseäni syyttää. Vaan eipä sitä mitään saa aikaankaan, ellei yritä.


Ennen joulua vaihdoin sohvatyynyihin päälliset ja laitoin pois otetut pesuun. Narulta niitä viikatessani tuumasin, että enpä jaksa silittää, vaan laitan saman tien mankeliin. Vanha mankeli hajosi ja uusi on vallan mainio ja tehokas. Tämä mainio mankeli imaisi tyynynpäälliset vikkelästi ja pian alkoi kuulua riks, raks ja poks. Eikä suinkaan ollut kyse lasten aamiaismuroista, vaan tyynynpäällisten muoviset vetoketjut ne siellä kiristelivät hampaitaan - viimeisen kerran. Kyllä harmitti.Tyhmyyttäni hosuen pilasin vetoketjut, vaikka pitihän minun tietää niiden mankelissa hajoavan. Vetoketjujen ompeleminen on sietämätöntä hommaa ja niinpä tyynynpäälliset siirtyivät vaatehuoneeseen odottamaan tuunaamista tai mitä lie uutta tulemistaan.


Vähän jo kainalossa väännelty pandatyynynpäällinen.


Kaupoissa liikkuessani olen yrittänyt pitää silmät auki, josko mieluisat tyynynpäälliset osuisivat jossain silmään. Eipä ole osunut. Kunnes pari viikkoa sitten kävin asioimassa isossa kauppakeskuksessa ja eksyin siellä Finlaysonin myymälään. Kas, huomasin kivat panda-aiheiset tyynynpäälliset, joiden kokokin oli juuri sopiva. Kangas on tanakkaa puuvillaa ja takana piilovetoketjukiinnitys (jota en taatusti mankeloimalla riko - lupaan). Muutaman päivän pidin tyynynpäällisiä kaapissa, sillä en ollut aivan sataprosenttisen varma, laitanko ne omiin sohvatyynyihin vai annanko tyttärelle. Niin vain päätyivät omalle sohvalle. Rauhallinen värimaailma ja kiva kuva. Tykkään kovasti. Ja jos tytär tykkää, kipaisen hakemassa hänelle samanlaiset.


Kuten monesti olen jo kertonutkin, lähipiirissäni on monta kissaa. Veljenvaimoni Marin luona käydessäni riisuin saapikkaat eteiseen. Samassa Marin Roope-kissa oli saapikkaiden kimpussa niitä haistelemassa. Taisi tuoksu miellyttää, sillä Roope kellahti saapikkaiden päälle tyytyväisenä köllöttämään, eikä meinannut kengistä laisinkaan luopua.


Taisi kissa mieltyä pehmeään nahkaan, vaikka mukava oli ajatella sen haluavan saapikkaiden päällä köllöttäessään minun pitkittävän vierailua. Melkein väkisin piti Roope kenkien päältä häätää saadakseni ne jalkaan. Ensi kerralla vien Roopelle purkillisen kissaminttunamuja. On se ne ansainnut.

tiistai 19. helmikuuta 2019

Tomaattisia ajatuksia

Sormustinkukat kurkkivat kevättä

Helmikuun puolivälin föhn-tuulessa ja auringonpaisteessa lauantaita viettäessä voi hyvin ryhtyä ajattelemaan tomaatteja. Vaikka sormustinkukan vihreät lehdet jo kurkkivat vauhdilla sulavan lumen sylistä, on tomaattien ulkoiluun vielä runsaasti aikaa. Parin-kolmen viikon kuluttua niiden kylvö on jo ajankohtaista, joten rapisuttelin tomaatinsiemeniäni ja pohdin, mitä niistä kylvän. Seikkailin aika monen blogin tomaattipostauksissa ja keräsin vinkkejä ja suosituksia hyviksi tomaateiksi.


Mitään en ole vielä lukkoon lyönyt enkä kirkossa kuuluttanut, mutta tässä kärkeen nousseita lajeja:

Kirsikkatomaatti 'Rosella'
Kirsikkatomaatti FI 'Sungold'
Kirsikkatomaatti 'Artisan Golden Bumble Bee'
Kirsikkatomaatti 'Ildi'
Luuutomaatti 'Yellow Submarine'
Päärynätomaatti 'Yellow Pearshaped'


Kirsikkatomaatti 'Garneder's Delight'
Kirsikkatomaatti 'Supersweet 100' F1
Kirsikkatomaatti 'Tiny Tim'
Runkotomaatti 'Ailsa Craig'
Runkotomaatti 'Tigerella'
Amppelitomaatti 'Hundreds&Thousands'


Runsaan viiden neliön kennokasvarini on ahdas ja niin keväisin kuin syksyisinkin melko viileä paikka. Kahden polttimon lamppuöljylämmittimeni yhdistettynä harsoihin suojelee pahimmilta halloilta, mutta ei tarjoa kummoisia kasvihuonelämpötiloja aroille kasveille. Viime kesä oli poikkeuksellisen antoista tomaattivuosi ja kaikki tomaatit kypsyivät kasvarissa. Yhtäkään ei tarvinnut tuoda loppukesästä sisälle kypsymään.


Kirsikka- ja luumutomaatit kypsyvät kaikkein parhaiten ja antavat runsaimman sadon. Siksi panostan enemmän niihin isokokoisten runkotomaattien sijasta. Amppelitomaatti 'Hundreds&Thousands' teki viime kesänä paljon tomaatteja, joista suurin osa oli kuitenkin pikkurilliäkin pienempiä helmimäisiä palluroita, joista ei syötäväksi ollut. Ne, jotka amppelitomaatissa kasvoivat ja kypsyivät, olivatkin sitten makoisia. Kun kerran siemeniä pussissa edelleen on, annettakoon Hundreds&Thousandsille mahdollisuus.


Kesäisten kuvien selaaminen on aina yhtä tunnepitoista. Jokaisen kuvan myötä voi aistia vaikkapa tomaatin tuoksun ja tuntea sormissaan tomaatinvarren miedon karheuden. Silmänsä sulkemalla liitää hetkessä kasvihuoneen lämpöön ja jännään suljetun maailman ilmapiiriin. Onpa tuleva kesä sitten millainen tahansa, on se aina yhtä odotettu ja tervetullut.

Mittarin päivämäärä on yhden päivän edellä ja kelloaika täysin hunningolla.

Pitipä vielä mainita, että harvoin sitä helmikuun puolivälissä lähes +10 asteen lämmössä tomaateista unelmoidaan. Näillä lukemilla lumi sulaa hurjaa vauhtia. Tuskin silti vielä talvi on päättynyt, joten taidan varautua lumisateisiin ja vähintäänkin yöpakkasiin.


Varmuuden vuoksi kävin huputtamassa pienimmät havut, rhodot ja mahoniat. Aurinko, tuuli ja lämpö yhdistettynä jäästä koppuraiseen maahan on huono yhdistelmä ikivihreille.

 
 Tomaattisia ajatuksia ja leppoisia helmikuun päiviä teille kaikille!

lauantai 16. helmikuuta 2019

Kevään kaipuu -haaste

Valkovuokko - Anemone nemorosa

Tiiu Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogista laittoi liikkeelle haasteen, jonka parissa on mukava palata menneisiin keväisiin ja viritellä tunnelmia tulevaan. Moni on jo tämän haasteen käsitellyt. Se onkin erinomaista terapiaa helmikuisia hankia katsellessa.

Haasteen tarkoituksena on kerätä postaukseen itselle merkityksellisiä keväisiä kuvia. Kuvien ei ole pakko olla kukista ja puutarhasta, vaan kaikki keväiseksi mieltämäsi käy

Kelloköynnösvauva - Cobaea scandens - maaliskuussa 2018

Puutarhaihmisen kevät alkaa jo talvella, heti vuodenvaihteen jälkeen. Vaikka kuinka väsyttäisi ja kyllästyttäisi pimeä vuodenaika, hiipivät kylvösuunnitelmat kiihtyvällä vauhdilla mieleen. Kohta joulun jälkeen alkaa vanhojen siemenpussien inventointi ja tuoreiden siemenluetteloiden selaaminen. Kaupasta kulkeutuu kotiin taimimultaa ja ikkunalaudat alkavat täyttyä poteista ja purkeista. Kaupoissa ostosmatka pysähtyy siemenhyllyköiden äärelle ja kummasti niitä rapisevia pussukoita kertyy piimätölkin ja jauhopussin viereen ostoskoriin.

Pihakäytävän hiekka paljastuu

Ensimmäiset pälvipaikat saavat puutarhaihmisen mielen villiintymään. Rännien loristessa alkaa vimmattu kevään edistäminen, mikä merkitsee lumikasojen hajottamista ja jään peittämään pihatiehen hakattuja purouomia. Pakko tunnustaa, että olen jopa jonain keväänä haravoinut lunta saadakseni sen auringossa kovettuneen pinnan pehmenemään ja sulamaan nopeammin.

Täältä tullaan elämä!

Kasvien alkaessa kurkistella lumen keskeltä, kevätkaipuu vain lisääntyy. Pihakierroksilla on käytävä kääntämässä lehtiä ja rapsuttamassa pälvipaikkoja siltä varalta, että sieltä löytyisi mullasta esiin ponnistavia piippoja.

Mustarastas - Turdus merula

Mustarastaan huilumaisen laulun ensimmäisiä säkeitä odottaa joka vuosi yhtä suurella kaipuulla ja aina se naapurin kuusen latvasta kuuluva luritus saa ihmisen sydämen väräjämään ilosta. Vaikka maassa olisi vielä lunta ja piipot mullan sisällä piilossa, mustarastaan laulusta tietää kevään olevan lähellä.

Vaalea jouluruusu - Helleborus

Pikkuruiset sipulikukkien kärjet maan pinnassa aiheuttavat lottovoiton kaltaisia kiljahduksia ja ilon tunteita. Kun ensimmäiset jouluruusun kukat avautuvat, löytäjä suorastaan mykistyy ihastuksesta.

Raparperi - Rheum rhabarbarum

Jollei raparperistä tykkää, kannattaa sitä kasvattaa pelkästään siksi, että se vasta varsinainen kevätilmiö on. Punertavat pallurat nousevat usein jo lumen keskeltä ensimmäisten joukossa ja raparperin kasvuvauhti voittaisi Kimi Räikkösenkin nopeudessaan. Varsinainen kasvimaan formulakuski.

Talventähti - Eranthis hyemalis

Miten niin pikkuinen kasvi, kuin talventähti voikaan saada koko puutarhan säteilemään auringon loisteessa. Sehän ON avautuessaan kuin aurinko. Niin sievä tytöntylleröinen balettimekossaan.

Kevätesikko - Primula veris

Entä esikko sitten. Taatusti puutarhassa kuuluu äänekästä rapinaa, kun esikon ryppyiset lehdet kovassa tungoksessa yrittävät kilvan nousta mullasta ja tehdä tietä lehtien lomasta ilmestyville nupuille.

Lumikello - Galanthus nivalis

Vasta muutamana keväänä olen päässyt ihastelemaan omassa puutarhassani lumikelloa. Unelmissa on valkeanaan laajalle levittäytyvä lumikellomatto, kuten joskus vanhoissa puutarhoissa näkee. Jokaisessa unelmassa on alkunsa ja minulla se on muutamien lumikelloyksilöiden äärelle kumartuminen. Tai oikeastaan makuulle muksahtaminen, sillä tämä kaunotar on kaikessa vaatimattomuudessaan pieni ja katsoo ujosti kohti maata.

Sinivuokko - Anemone hepatica

Sinivuokko on jo lapsuudesta saakka merkinnyt kevättä. Sinivuokon löytyminen on aina jonkinlainen merkkipaalu. Omaan puutarhaan olen tuonut sinivuokon vuosia sitten vanhempieni pihasta. Yhden mättään olen ostanut puutarhamyymälästä. Vähitellen sinivuokkoja on alkanut löytymään eri paikoista puutarhaa. Jokainen pieni sininen kukka on suuri ilo ja onnistuminen, joita vaalin huolella.

Liljan piippoja

Mullasta esiin työtyvät piipot ovat täynnä lupauksia ja niitä jaksaa käydä ihmettelemässä kerta toisensa jälkeen. Kertaakaan en ole mittanauha kädessä piippoja seurannut, mutta joka ikinen päivä pitää käydä tarkastamassa, onko kasvua tapahtunut. Vaikka millaisen istutuskartan olisi itselleen sipuleista laatinut, riittää ihmettelemistä ja pohtimista, mikä kumma tästäkin taas nousee.

Sinivaleunikko - Meconopsis betonicifolia

Voiko olla suurempaa iloa, kuin löytää itse siemenestä kasvatetun kasvin pikkuruinen taimi mullasta nousemassa? Sellaisen kasvin, jonka kanssa on saanut tehdä töitä ja kokea monta epäonnistumista. Miten palkitsevaa ja mieltä kohottavaa onkaan katsella tällaista tainta ja toivoa sille tanakkaa ja kukkeaa tulevaisuutta.

Alppikärhö - Clematis alpina

Jokaiseen kevääseen liittyy hurjan paljon epäuskoa ja pelkoa. Miten kasvit ovat selvinneet talvesta? Jaksavatko ne taas nousta ja kasvaa? Kärhöt jos mitkä ovat varsinaisia huolikasveja, sillä yhtenä keväänä ne ovat ensimmäisten versoilijoiden joukossa ja toisena taasen eivät suostu heräämään laisinkaan. Voi sitä helpotuksen huokausta, kun kuivan näköisistä varsista alkaa pilkistää vihreitä versoja.

Särkynytsydän - Lamprocapnos spectabilis

Hienoista istutuskartoista huolimatta jokaisen kukkapenkistä esiin nousevan verson nähdessään on hetken aikaa vähän epätietoinen, mitähän tähän on tullut istutettua. Onko tuo se lilja vaiko joku muu? Särkynytsydän on aina takuuvarmasti tunnistettu punaisine hattivatteineen. Ja jos raparperi on kasvuvauhdissaan kasvimaan Kimi Räikkönen, särkynytsydän on taatusti kukkamaan Valtteri Bottas. Kun sen illalla kukkapenkkiin jättää viisisenttisenä, aamulla on jo toinen viisisenttinen tullut mittaa lisää.

Purppuraomenapuu 'Aamurusko' – Malus Purpurea-ryhmä

Mistä johtunee, mutta talven aikana unohdan kasvien latinankieliset nimet. Tai ainakin ne painuvat jonnekin aivojen syvimpään poimuun, josta kaivelen niitä kevään tullen esiin. Kevät on siis puutarhurillekin uudistumisen ja etsinnän aikaa, kun kasvien penkeistä löytymisen lisäksi niiden nimien kanssa on tultava uudelleen tutuksi.

Omena Huvitus - Malus

Kaikkinensa, kevät on ihanaa aikaa. Syksyllä puutarha-asiat painuvat jonnekin taka-alalle ponnahtaakseen oitis kevätkaipuun merkeissä esille heti vuoden vaihtuessa. Oikeastaan kevätkaipuu on aika ihana tunne; täynnä positiivista odotusta, etsimisen ja löytämisen iloa.

Tulppaani - Tulipa Flaming Flag
 
Tässä  haasteen säännöt:


  • tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera

  • haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

  • käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään.

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki.

En haasta ketään, sillä moni blogi on jo tämän haasteen käsitellyt. Jos sinua ei ole haastettu, ole hyvä, ota se tästä. 

Rosa pimpinellifolia 'Juhannusmorsian'

Hyvää viikonloppua ja hiihtolomaa kaikille!


keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Talvi-iltojen iloja


Kenties olen turhan yksitoikkoinen ihminen, mutta niin vain tykkään iltaisin kutoa. Mielessä pitkään muhinut pipo on edelleen aloittamatta ja sen sijaan sukkia syntyy.

Bongasin jossain kuvassa kukkakuvioisen joustimen ja sitähän oli kokeiltava. Resorin sijasta kudoin koko sukan samalla mallilla ja hyvä tuli. Tämä joustineule on helppo ja nopea tehdä. Se myös joustaa todella hyvin. Selkeä Hääräämön ohje löytyy youtube-videona täältä


Tapaan tehdä uusien opettelujen jälkeen jotain ihan yksinkertaista, joka ei ohjeiden vilkuilua kaipaa. Jämälankaprojekti on edelleen meneillään, joten näiden vaaleanpunaisten nilkkasukkien varsiin käytin pienen kerän sävyyn sopivaa Polkka-lankaa.


En ole pitkään aikaan kutonut ainuttakaan polvisukkaa, joten sellaisen vuoro oli nyt. Jämälankaprojektina käytin varteen vajaan kerän ruskea-harmaa -sävyistä Polkkaa. Aloituksessa on 64 silmukkaa ja resorin jälkeen lisäsin yhden silmukan, jotta sain viidellä jaollisen silmukkamäärän. Varressa olen kutonut 4 o, 1 n. Pohkeen jälkeen olen kaventanut tasaisin välein kolme kertaa yhden silmukan jokaiselta puikolta eli nilkkaresorin kohdalla silmukoita on 53. Resorissa olen kaventanut vielä viisi silmukkaa, jolloin sukkaosioon on jäänyt 48 silmukkaa.


Nämä polvisukat on kudottu samoin, kuin edelliset harmaa-beiget sukat.  Pääväri kulkee joka neljäntenä kerroksena läpi koko varren.


Nämä pikkuiset villasukat ovat jämälankojen tuhoamista sanan varsinaisessa merkityksessä. Lajittelin kaikki pienet lankakerät väreittäin ja punnitsin jokaisen kerän. Yllättävän monta kerrosta tulee 10 gramman kerästä. Taivaansinisissä sukissa on 10 silmukkaa puikkoa kohden ja tummansinisissä 11 silmukkaa. Teräosiosta olisi voinut tulla vähän pidempi, mutta langat eivät riittäneet yhtään enempää. 


maanantai 11. helmikuuta 2019

Ikävä karvaista kaveriani


Kauan kestää tottua lemmikittömään kotiin. Monet äänet, asennot ja paikat nostavat muistoja ja välillä on ihan pakko ravistella itseään tajutessaan, ettei kissa ole enää äänien aiheuttajana.


Lusikan kilahdus posliiniastian pintaan muistuttaa siitä, kuinka Juusolle laitettiin joka päivä useaan kertaan annos ruokaa sen kuppiin. Yhä väistelen aamulla keittiöön tullessani kissan ruokapaikan vesikuppia, jota ei ole. 

Pieni tömähdys jossain päin kotia saa pohtimaan, mihin tai mistä se kissa nyt hyppäsi. Keittiön pöydän ääressä ruokaillessa tuntuu usein elävästi jaloissa kissan kiehnäys ja jalkaterien päällä paino, kun Juuso kellahti mamman varpaita lämmittämään. 

Illalla sohvalla kutoessa tuntuu oudolta, kun yksi karvakorva ei ole tunkemassa itseään puikkojen välistä syliin rapsutuksia ja hellyyttä saadakseen. Ei avaudu makuuhuoneen ovi äänettömästi raolleen, eikä valtaosaa patjasta ole kehräävää otusta valloittamassa.


Miten monta kuukautta ihminen voikaan palata kotiinsa ihmettelemättä, kun naukuva ja kehräävä vastaanottokomitea puuttuu oven takaa. Kuinka monet lakanat on vaihdettava tottuakseen siihen, ettei kissa ole siinä ohessa piilosta leikkimässä.


17 vuodessa syntyy ihan huomaamatta paljon rutiineja, joista pois tottuminen vaatii näköjään runsaasti aikaa. Toki on kissattomuudessa hyviäkin puolia. Tuulettaminen sujuu, kun ei tarvitse miettiä, mahtuuko kissa avoimesta ikkunasta ulos. Kesäaikaan raja sisä- ja ulkotilojen välillä hämärtyy, kun pihaovea voi surutta pitää auki. Eipä ole kissaa karkaamassa omille retkilleen. 

Siivoaminen on helpompaa, sillä ei ole karvakertymiä kodinhoitohuoneen lattialla, eikä sohvaakaan tarvitse alituiseen jynssätä irtokarvoista. Kukaan ei makaa näppäimistön päällä, eikä peitä olemuksellaan tietokoneen näyttöä. Kylästä ei ole kiirettä kotiin ruokkimaan kissaa ja aamuisin herätykset riippuvat ihan omasta aikataulusta. Eivät nälkäisenä naukuvan kissan vaatimuksista. Kauppalistaltakin on voinut pyyhkiä pois kissanruoan ja -hiekan. Elämä on monta huolta ja murhetta kevyempää.


Lemmikki tuo elämään niin paljon iloa ja rikkautta, että kaikki negatiiviset puolet tuntuvat pieniltä ja ratkaistavilta. Sellaisilta, joiden kanssa voi hyvin olla ja elää ja joita ei arjessa edes ajattele. Lemmikki on lahjomaton ystävä niin ilossa kuin surussa. Lemmikin kanssa elettyään tuntee ihminenkin olevansa monta kokemusta ja unohtumatonta elämystä rikkaampi.


Seitsemän kuukautta on nyt takana Juusotonta elämää. Uutta lemmikkiä emme aio ottaa. Kissaan on oltava valmis sitoutumaan jopa 20 vuodeksi. Kissa, kuten mikä tahansa lemmikki merkitsee myös taloudellista panostusta. En voisi kuvitella laiminlyöväni eläimen ravintoa, terveyden- ja sairaudenhoitoa. Kun on nähnyt, miten syvästi lemmikki kiintyy sitä hoitaviin ihmisiin, en  milloinkaan voisi suhtautua yliolkaisesti kodissani asuvaan eläimeen.


17 vuoden kissaelämän jälkeen nyt on vuoro kissattomuudelle. Näin olemme päättäneet. Kissarakkaus ei lähde ihmisestä, vaikka kissa lähteekin. Hamaan kuolemaani saakka ryhdyn kissoja nähdessäni lepertelemään ja tunnen sormissani niiden turkin silkkisen pehmeyden. Aistin viiksikarvojen kutituksen kasvoillani ja tassun kynnettömän ojennuksen kehoani vasten. Ikävöin kovasti Juusoani. Se on jättänyt unohtumattoman tassunjälkensä sydämeeni.


Onneksi lähipiirissä on runsaasti kissoja, joihin voin purkaa lemmikkihellyyttäni ja saada niiltä kissaterapiaa. Parasta ehkä, että tarpeeksi kissaterapialla itseäni kyllästettyäni, voin kissan palauttaa omaan kotiinsa ja jatkaa totuttelua kissattomuuden hyötyihin.



perjantai 8. helmikuuta 2019

Kummituksia pihassa


Taivastellaan nyt tätä yletöntä lumimäärää niin kauan, kuin sitä ympärillä on. Ykskaks aurinko kiipeää taivaalle ja helmikuu vaihtuu maaliskuuksi. Pian räystäiltä kuuluu taukoamaton lorina ja hanki vajoaa silmissä.


Edellinen runsasluminen talvi oli täällä etelässä noin kymmenen vuotta sitten. Muistan kyllä, miten valtavasti lunta oli pihassa. Varsinkin sen jälkeen, kun pudotimme sitä katolta. Sen sijaan olen täysin unohtanut, harmittiko jatkuvat kolausurakat. Ehkä harmittivat, mutta äkkiä se harmitus haihtuu, kun talvi kääntyy kevääksi.

Alapihan kurjen olisi kannattanut lentää etelään.

Viime aikoina ei ole ollut vapaa-ajanongelmia, eikä myöskään ole tarvinnut lähteä raitista ilmaa saadakseen kylänraitteja kiertämään. Joka ikinen aamu on tasantarkkaan tiennyt, mitä seuraavaksi on tehtävä. Ulos vain ja kolaamaan. Parhaina päivinä kolauskertoja on ollut kaksi tai kolmekin riippuen siitä, onko aura jo ehtinyt käydä, vai tuleeko se sen jälkeen, kun piha on työnnetty avoimeksi. Sitä auran sisäänkäyntiin junttaamaa tiukkaa tavaraa vasta onkin työlästä kolata.

Mahoniasta näkyy latvus.

Kaikki tähän mennessä satanut lumi on pakkaslunta. Mielenkiintoista nähdä, kuinka pinta vajoaa plusasteiden tai vesisateiden tullessa. Yhtä jännittävää on seurata, millä vauhdilla kaikki lumi sulaa. Tuleeko pihalle jäätiköitä, joihin hakkaan aikani kuluksi ja kevättä edistääkseni uomia puroja varten? Onko vielä vappuna tasangot niillä paikoilla, joihin lunta on pihasta kolattu?

Kompostorien uusi hattulook

Biolanin kompostorin päältä olen lumet putsannut, jotta kannen saa auki. Jälkikompostori sen sijaan on saanut kerätä lumihattua päänsä päälle. Kompostorin suhteen toimin marraskuussa tyhmästi tyhjentämällä sen liian tyhjäksi. Sinne ei jäänyt massaa auttamaan uuden tavaran kypsymisessä ja niinpä sisältö on jäässä. Kyllä se sieltä aikanaan sulaa ja onneksi on tilaa biojätteille. Jossain vaiheessa laitan kompostoriin kuumavesikanisterin avittamaan käyntiinlähtöä.

 
Tavallisesti piha on talvisin ollut täynnä jänisten jälkiä. Oikein kunnon valtatie on kulkenut alapihalla ristiin rastiin. Nyt alapihan aitojen vuoksi pupujen reitit on vähissä. Ainoastaan naapurin kulmauksesta ja rinteen kautta alapihalle pääsee. Niinpä jänöjussit ovat tyytyneet tepastelemaan lähinnä yläpihalla. Kaikki syötäväksi kelpaava taitaa olla liian syvällä hangessa.

Herukan tuki näyttää väsyneeltä

Lumi tekee taidettaan pitkin puutarhaa. Pelkästään auringossa kimaltavan hangen katseleminen miellyttää silmää. Terävät kulmat ja kovat pinnat pehmenevät ja loivenevat. Kaikkialla on kumpuja, joiden alla voi olla mitä tahansa. Mielikuvituksella on nyt tilaa lentää.

Jäljet lumessa kaksi viikkoa sitten. Nyt uppoaa syvemmälle.

Kasvarin katolta olen käynyt säännöllisesti pudottamassa lumet. Kennokasvari ei kovin painavaa taakkaa kestä. Samalla on tullut kahlattua alapihalla ihmettelemässä näkymiä. Oma piha on aivan erilainen talvisen valkeuden keskellä.


Niin oma piha kuin ympäristökin on täynnä lumisia kummituksia. Niitä katsellessa naurattaa ajatus talventörröttäjistä. Niitä jätin voidakseni kuvata huurteisia ja lumen koristelemia oksia. Ei tarvitse tänä talvena kuvata talventörröttäjiä, siellä uinuvat lumimassan alla nekin. 


Monta kertaa olen sanonut, että olen enemmän kevät ja kesäihminen. En kuitenkaan jaksa manailla tätä lumista talvea, vaikka kieltämättä jatkuvat lulmityöt alkavat jo hieman tympiä. Suhtaudun hankiin ja alati lisääntyvään lumeen runsaasti jutunjuurta herättävänä asiana ja omanlaisena ihmetyksen aiheena. Sää on, mitä on. Koska sille ei ihminen mitään mahda, parempi etsiä siitä myönteiset puolet. Pian tämä on taas ohi. Vaikka kesäkuussa koleaa olisikin, tuskin sentään lunta. Ainakaan näin paljon. Luulisin.


 Hyvää viikonloppua kaikille!