Onnea, voitit lotossa!

Vaahteranlehdet puussa...

Sunnuntaina sähköpostissa oli niskavillat pystyyn nostattava viesti: "Onnea, olet voittanut lotossa!". Tärisevin käsin avasin viestin, jossa kuitenkin toistettiin otsikon sanat ja kehotettiin kirjautumaan omiin veikkaustietoihin. Mielessäni jo törsäsin euron panoksella voitettua jättipottia. Viittä vaille, etten pirauttanut piharakennusfirmaan, tilannut keittiö- ja kylpyhuoneremonttia ja marssinut autokauppaan.

...ja vaahteranlehdet maassa

Tiedänhän minä, että lottovoittoja jaetaan vain saduissa ja elokuvissa. Joskus myös meikäläisen unelmissa. Veikkauksen sivuille kirjauduttuani saatoin todeta voittaneeni 7,70 €. En siis ryhtynyt remonttifirmoihin soittelemaan, enkä vaihtanut vaatteitani lähteäkseni autokauppaan. Tai vaihdoinpa sentään vaatteet, nimittäin pihakuteet päälle ja puutarhaan jatkamaan syyssiivousta. Haravanvarressa on mukava unelmoida, millaisen kiveyksen laittaisi pihaan ja miten toteuttaisi lasisen jatkeen talolle kasvukauden venyttämiseksi niin keväällä kuin syksylläkin.

Kasvaripolku elokuussa.

Kuten tavallista, pihalle mennessä alkaa tapahtumaan paljon sellaistakin, mitä ei ole lainkaan suunnitellut. Ehkä ne tekemiset pulppuavat jostain takaraivoon kätkeytyneestä ideapankista tai tekemättömien töiden loputtomasta listasta. Joka tapauksessa ei ollut laisinkaan tarkoitus ryhtyä rakennustöihin, mutta jonkin yllättävän aivoituksen tuloksena siitä touhusta itseni löysin.

Kasvihuone pystytettiin aikanaan alapihalle Kiemurapenkin taakse. Pian huomasin, että yläpihalta kasvihuoneelle kulkiessa houkutus istutusten yli loikkimiseen oli liian suuri ja tein heti oikopolun Kiemurapenkin kapeimpaan kohtaan. Pitkään pyöreät betonipyörylät hoitivat tehtävänsä askellaattoina, mutta silti silmää häiritsi vinksin vonksin keikkuvat laatat ja niiden välistä tunkevat ruohosipulit ja maahumala.

Kasvaripolku uusittuna

Kannoin alapihalle talon kulmalla pinossa odottavia pihakiviä ja sommittelin niistä uuden oikopolun. Ensin piti kaivaa alta maata pois, laittaa pohjalle maanrakennuskangas ja sen päälle kivituhkaa. Koska polku kaartuu voimakkaasti, en saanut kivistä sommiteltua yhtenäistä polkua. Olisi pitänyt pilkkoa niitä pienemmäksi kaarretta varten. Niinpä keskelle tuli yksinäinen betonipyörylä. Ihan hyvä tuli ja tarvittaessa polkua voi fiksata fiinimmäksi. Luultavasti jossain vaiheessa upotan pienempiä luonnonkiviä kivituhka-alueille.

Kelloköynnös on kukkinut aivan viime päiviin saakka. Odotin sen muuttavan värinsä syksyn myötä ja senhän köynnös tekikin. Pari pakkasyötä kuritti köynnöksen kukkia niin, että ne putosivat pahimman huurteen niistä sulettua. Maanantaivastaisena yönä pakkasta oli ilmeisesti enemmänkin, sillä vielä aamukahdeksalta mittari näytti -2.7 astetta. Köynnöksen lauantainen puna oli mennyttä ja tilalle tuli päivän mittaan vettynyt ja surkea olemus. Kelloköynnös pääsi kompostiin. Niin paljon iloa kelloköynnöksestä on koko kesän ollut, että ehdottomasti sitä on kylvettävä ensi vuonna.

Alapihan vaahterassa ei enää paljon lehtiä ole. Yläpihalla on kaksi isoa vaahteraa, joista autotallin kulmalla oleva on vielä tuuheana lehdistä. Puiston reunassa, tonttimme rajalla on monta nuorempaa vaahteraa. Onneksi osa niiden lehdistä putoaa kunnan tekemälle uudelle nurmialueelle. Sinne saavat maatua. Omassa pihassa riittää haravoitavaa muutenkin.

Valamonruusu ma 8.10.

Kesäkausi on peruuttamattomasti päättynyt, eikä ulkona enää tarkene huvin vuoksi istuskella. Tekemistä kyllä riittää ja puutarhan syyssiivousta tehdessä aika kuluu huomaamatta. Haravoimisen ja putsaamisen ohessa on hyvä katsella puutarhaa sillä silmällä, millaista kohennusta paikat kaipaavat ja mitä uudistuksia voisi ajatella. Kesän runsauden jälkeen yhä paljaammaksi käyvä puutarha näyttäytyy alastomuudessaan aivan eri tavoin. 

Neilikkaruusu - Rosa F.J.Grootendorst

Mukavia syyspäiviä ja raittiita haravointihetkiä!

Pienet on ilot ja pelot meikäläisellä

Tieremppa lähenee loppuaan. Työporukka on keskittynyt tekemään viimeistelytöitä. Korttelipallokentän aita alkaa valmistua ja maalitkin sinne on jo kasattu. Kentän päätyyn tuleva leikkipaikka on saanut keinun, kiipeilytelineen ja hiekkalaatikon. Penkitkin sinne varmaan pian tulee. Kaduille on tehty hidasteita, maalattu suojateitä ja pystytetty liikennemerkkejä.

Minua tietenkin kiinnostaa eniten istutukset, joita ei kovin paljon ole luvassa. Meidän aidan taakse ilmestyi kuukausi sitten multakekoja ja niihin laudanpätkiä pystyyn. Pelkäsin, että kunta on säästösyistä päättänyt odottaa, josko laudanpätkät juurtuisivat ja alkaisivat kuin ihmeen kaupalla kasvamaan luvatuiksi puiksi.

Pelkoni osoittautui turhaksi. Keskiviikkona, iltapäivällä kotiin palattuani kepakot oli poistettu ja tilalle istutettu ne kolme mongolianvaahteraa, joita olen innokkasti odottanut. Pikaisesti kävin tsekkaamassa, mikä on tilanne aidan toisen sivun takana. Sielläkin laudanpätkät oli korvattu 10 pihasyreenillä ja kolmella isotuomipihlajalla.

Itse asiassa jo tiistai-iltana aavistin istutushetken lähestyvän, sillä päivän aikana työmaakopin päätyyn oli ilmestynyt kaksi valtavaa kasvinyssäkkää, joiden laput kävin iltalenkillä tutkimassa. Angervopensaista iso osa tulee reunustamaan leikkipaikkaa. Mongolianvaahteroita istutetaan myös alueen erään toisen kadun varteen. Alkuperäisessä suunnitelmassa leikkipaikalle olisi istutettu myös purppuraheisiangervo Diaboloa, mutta niitä ei ilmeisesti sitten tule.

Onkohan joku työmiehistä tilannut samassa kuormassa itselleen tuota Lillyä, sillä meidän alueella tai koko kunnassa ei ole Timanttikiteenkujaa. Vantaan Kivistössä sen sijaan sellainen näyttää olevan.

Tännekin istutetaan mongolianvaahteraa

Pienet on siis meikäläisen pelot ja ilotkin näin lokakuussa. Juuri istutetut mongolianvaahterat ja pihasyreenit ovat kuitenkin lupaus lisääntyvästä ilosta tulevina vuosina. Miten iloinen olenkaan, että kunnan puutarhuri tai arkkitehti tai mikä lienee suunnittelija on valinnut läheisyyteemme pihasyreeneitä ja nuo mongolianvaahterat. Keväällä kukintaa ja syksyllä hienoja ruskavärejä. Mukavaa.

Kissaveljekset viikonloppukylässä

Nemo

Tyttären 13-vuotiaat kissaveljekset Nemo ja Loki olivat luonamme pidennetyllä viikonloppuvierailulla. Edellisestä vierailusta onkin melko pitkä aika, sillä Juuso ei oikein sietänyt poikien intensiivistä tutustumistarvetta. Varsinkin Nemo olisi halunnut olla jatkuvasti Juuson kanssa kylki kyljessä ja se kävi Juuson hermoille. Tuloksena oli sähinää, murinaa ja kiivasta peräkkäinjuoksua. Yritin mahdollistaa Juusolle oman rauhan sulkemalla makuuhuoneen oven, mutta Nemoa ei suljetut ovet pidättäle. Se on varmasti edellisessä elämässään ollut jonkinlainen Houdini, jota kahleet eivät pidätelleet. Eivätkä ovet.

Nemo

Kummasti olemme vajaassa kolmessa kuukaudessa tottuneet kissattomaan elämään. Ja yhtä kummasti moni 17 vuoden kissatalouden rutiini on kaivautunut selkäpiihin. Vaikeuksitta muistin taas varoa keittiön lattialla olevia ruokakuppeja ja vaistosin, milloin jaloissa köllöttää hellyyttä kaipaava kissa. 

Ikkunat ja ovet pysyivät kissojen vierailun aikaan suljettuina. Juuson aikana tuulettaminen sujui ongelmitta, sillä meidän tuuletusikkunoista ei isokokoinen kissa ulos mahdu. Tiedän, että kissat ovat taitavia tunkemaan itsensä mitä kummallisimpiin paikkoihin ja siksi pelasin varman päälle pitämällä ikkunat suljettuina kissapoikien vierailun ajan. Pihaovi on ollut selällään Juuson poismenosta saakka päivittäin. Nyt en ottanut pienintäkään riskiä, että kissaveljekset marssisivat luvatta tieremppaa katsomaan. Ovi pysyi kiinni sekin.

Nemo

Loki on hyvin rauhallinen kissa ja vaikka se sisällä hakeutui meidän seuraamme, meidän ulkona ollessa se köllötti joko saunan lauteilla tai sohvalla. Nemo sen sijaan saisi taatusti adhd-diagnoosin, jos joku ammattilainen sitä tutkisi. Se ei ole hetkeäkään paikallaan ja siksi sen valokuvaaminenkin on todella vaikeaa. Suurin osa Nemo-otoksistani on epätarkkoja sähellyksiä.

Siivotessani kesäkukkia terassilta ja pergolasta, Nemo vahti minua uskollisesti ikkunan läpi. Samalla paikalla, jossa Juusolla oli tapana tarkkailla minua.

Loki

Poikien lomapäivät kissamummilassa menivät hyvin niin heidän itsensä kuin meidän ihmistenkin kannalta. Ainoa ärsyttävä seikka oli Nemon tapa kömpiä joka ikinen aamu klo 5.30 minun päälleni. Se puski ja kiersi minua lakkaamatta. Lopulta se lysähti viereeni, mutta vain hetkeksi. Jos pikkurillikin minussa liikahti, sama puskeminen ja kiertäminen alkoi taas.Tätä jatkui tunnin, jonka jälkeen kissa hävisi jonnekin muualle jatkamaan uniaan. Yleensä olin operaation jälkeen niin hereillä, että nukkumista oli turha enää edes yrittää.

Kissojen "lainaaminen" lyhyiksi ajanjaksoiksi täyttää hyvin lemmikkitarpeen. Vuosia sitten ajattelin, että ottaisin Juuson jälkeen heti uuden kissan. Nyt, kun kissatonta elämää on vietetty vasta lyhyen aikaa, en enää olekaan valmis sitoutumaan seuraavaksi 20 vuodeksi lemmikkiin. 

Juuso leikkimökin katolla maaliskuussa 2003 (ikkunan läpi kuvattuna)

Juuso oli helppo ja ihana karvakaveri. Oli se myös vaativa ja sitova perheenjäsen, jonka olemassaolo piti luonnollisesti ottaa monin tavoin huomioon. Juuso ei ollut koskaan missään kodin ulkopuolella hoidossa. Sitä oli kuskattu autolla lähinnä eläinlääkäriin ja yhden käden sormissa laskettuna vähän pidemmille kyläreissuille. Juuso inhosi autoilua ja siksi sille piti saada hoitaja kotiin. Yhteiset matkat Ukkokullan kanssa olivat harvinaista herkkua, koska menot oli helpompi järjestää siten, että toinen jäi kissavahdiksi.

Juuso syyskuussa 2015

Vaikka ikävöinkin Juusoa vielä kovasti, olen tottunut uuteen, kissattomaan elämäntapaan. Eipä ole kissankarvoja sohva, vaatteet ja naama täynnä. Kauppalistastakin on voinut poistaa kissanruoat ja -hiekat. Toisinaan tuntuu oudolta ja tyhjältäkin istua sohvalla ilman, että kukaan työntäisi karvaista olemustaan sukankudinten väliin syliin päästäkseen. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja tyhjät paikat ja rutiinit täyttyvät jollain muulla. Kaikella on hyvät ja huonot puolensa. Niin kissattomuudella kuin kissallisuudellakin.

Hyvästit väreille

Syysvuokko - Anemone hupehensis 'September Charm'

Moni iloitsee syksyn mukanaan tuomista kirpeistä ilmoista ja raittiista säästä. En väitä mitään vuodenaikaa inhoavani, mutta kevään ja kesän valosta ja lämmöstä nauttivana syksy on minulle haikeaa hyvästien aikaa. Hetkellisen syysruskan jälkeen värit kaikkoavat ja pimeys valtaa tienoon. Tuntuu kuin pihan ja puutarhan lisäksi siivoamisen kohteena olisi koko elämä. Matka uuteen kevääseen, lämpöön, tuoksuihin, lintujen lauluun, on mittaamattoman pitkä.

Syysleimu - Phlox paniculata

Maanantaina, lokakuun 1. päivänä kiertelin puutahassa ja löysin vielä joitakin värikkäitä muistoja. Kaikki postauksen kuvat on siis napattu 1.10. Taisivat olla kesäisten värien viime hetket. Maanantain jälkeen on riittänyt sadetta, piiskaavaa tuulta ja perjantaivastaisena yönä myös parin asteen pakkanen. Kostea kylmyys muuttaa kasvien vihreyden ruskean ja harmaan sävyiksi ja navakka pohjoistuuli vie hennot terälehdet kukista.

Ruohosipuli - Allium schoenoprasum

En vielä toivoisi talveen siirtymistä. Harvoin täällä etelärannikolla talvi loka-marraskuussa tulee. Nykyisin ei välttämättä edes ennen tammikuuta. Haluaisin kuulaita syyspäiviä voidakseni rauhassa haravoida puunlehtiä pensaiden alle, kasvien suojaksi ja kompostiin. Mikä sen mukavampaa, kuin saada puutarha sopivasti siistiksi talvea vasten. Silloin pääsee keväällä aloittamaan uuden kasvukauden ikäänkuin puhtaalta pöydältä.

Vuorikonnantatar - Bistorta affinis

Jotkut bloggarit ovat sitä mieltä, että blogissa pitäisi kirjoittaa mukavista ja iloisista asioista. Maailmassa on negatiivisuutta riittävästi muutenkin, joten sitä ei pitäisi blogeihin tuoda. Ja että blogissa tulisi pitäytyä valitussa (puutarha)aiheessa poukkoilematta henkilökohtaisiin yksityiselämän kuvauksiin.

Blogi on verkkopäiväkirja. Jokainen voi omalla kohdallaan päättää, miten omaa blogiaan toteuttaa. Jokainen voi yhtälailla päättää, millaisia blogeja haluaa seurata ja kommentoida. Blogeja on erilaisia pilvin pimein. Joukkoon mahtuu kaikenlaista ja hyvä niin. Kenenkään ei tarvitse seurata itselleen vastenmielistä blogia. Toisaalta jokainen saa mahdollisuuden löytää uusia jännittäviä ja elämää rikastuttavia virtuaalituttavuuksia, joista parhaassa tapauksessa saattaa tulla henkilökohtaisia ystäviä.

Maanpeiteruusu Rosa Sommerwind

Tämä olkoon johdanto sille, että kerron hiukan aivovammasta toipumisestani. Saamani palautteen mukaan joidenkin mielestä näin henkilökohtainen asia ei blogimaailmaan kuulu, eikä varsinkaan puutarhablogimaailmaan. Minähän en runsas seitsemän vuotta sitten puutarhablogia aloittaessani tiennyt, että joskus kompuroisin kotikeittiössä vakavin seurauksin. Tuskin sellaista tietää kukaan muukaan. 

Elämää on toki helpompi elää, kun ei tarvitse murehtia asioita, joille ei kenties edes mitään voi. On kuitenkin rehellistä kohdata vaikeudet ja vastoinkäymiset. Ei niistä eteenpäin pääse käsittelemättä. Vaikka oma elämä kulkisi syntymästä hautaan saakka ongelmitta, kuin pumpulissa kellien, on jokaisella vähintäänkin lähipiirissä sairautta ja monenlaisia koettelemuksia kokeneita ihmisiä. Toisten kokemuksista voi saada tärkeää tietoa ja vertaistukea, sillä koskaan ei tiedä, milloin "musta kivi" putoaa omaan päähän.

Punahattu - Echinacea purpurea 'Magnus'

Olen toipunut keskivaikeasta aivovammasta hyvin. Kaatumisessa parkettiin kolahtanut pää aiheutti tajuttomuuden, voimakkaan päänsäryn, huimauksen ja pahoinvoinnin. Tapaturmassa syntyneet vammat näkyivät kuvauksissa ja kokeissa, mutta sairaalahoidon jälkeen eivät ulospäin. En menettänyt liikuntakykyäni, en näköäni, en puhekykyäni. Kallonmurtuma on ilmeisesti jo luutunut ja aivoissani on lähinnä arpikudos. Vammasta toipuminen jatkuu edelleen ja siihen saattaa mennä vielä vuosi, parikin. Aivoni tarvitsevat aikaa toipumiseen.

Olen ollut HUS:n aivovammapoliklikan hoidossa ja seurannassa. Olen sitä vielä vuoden eteenpäin ja sen jälkeen yhteydenotot tapahtuvat tarvittaessa perusterveydenhoidon kautta.  

Syyskuussa tapasin ensin psykologin, joka teetti runsaan kahden tunnin psykologisiset testit. Niissä pärjäsin hyvin. Muistin kanssa ei ole ongelmia ja muutenkin lukuisat sana-, numero-, palikka- ja kuviotehtävät sujuivat, vaikka jännitin tilannetta aivan valtavasti. 

Orvokki - Viola

Hyvin sujuneesta toipumisesta huolimatta ongelmiakin on. Menetin pään kolautuksen yhteydessä hajuaistin ja osin myös makuaistin. Lääkärin tavatessani kummastelin, miksi koko kesän nenässäni on ollut voimakas savun haju. Hajutestien tuloksena todettiin, etten haista juuri mitään. Nyt ymmärrän, miksi On Stage-liljani ei kesällä tuoksunut minusta yhtään miltään. Normaalisti sen voimakkaan tuoksun aistii jo pitkälle. 

Mauista erotan suolaisen ja makean, kuuman ja kylmän ja joitakin voimakkaita makuja. Valtaosa ruoasta maistuu enemmänkin yhdentekevältä ja se vaikuttaa myös vähentävästi ruokahaluun.

Hajuaisti voi palata, tai sitten ei. Asialle ei voi tehdä oikein mitään.

En ole koskaan kärsinyt kovista päänsäryistä. Tottakai jonkun flunssan yhteydessä on ollut päänsärkyä, mutta muuten äärimmäisen harvoin. Nyt päätä kivistää ihan uuudella tavalla. Ei onneksi jatkuvasti eikä kipuasteikolla kovin voimakkaana, joten koen tulevani sen kanssa toimeen.

Idänkurjenpolvi - Geranium hymalayense 'Baby Blue'

Huimaus on jokapäiväinen kumppani. Varsinaista syytä sille ei ole toistaiseksi löytynyt. Huimaus voi johtua pään kolautuksesta, mutta se voi olla myös sydänperäistä. Tai sitten jotain muuta. Sairaalassa sydämestäni löytyi sivuääni, joka voi toki olla ihan vaaratonkin. Sydäntutkimukset alkavat tämän kuun lopulla. Toivon niiden tuovan jotain selkeyttä tilanteeseen. Joko syyn, jota voi hoitaa tai tiedon, että sydän on kunnossa.

Pikkusydän - Dicentra formosa

Aivovammojen jälkioireissa useimmiten painottuvat alkuvaihetta enemmän muut kuin fyysiset oireet (väsyneisyys, keskittymisvaikeus, aloitekyvyn heikkeneminen, muistivaikeudet, hitaus, käyttäytymisen muutokset). 

Muistissa en ole havainnut ongelmia enempää, kuin mitä itse kukin välillä kohdallaan manailee. Kun päässä on paljon asioita käsiteltävänä, tuppaa avaimet jäämään väärään taskuun tai sokeripussi kaupan hyllylle. Keskittymiskykykin on mielestäni paikallaan ja se näkyy hyvin esimerkiksi aktiivisena kirjoihin uppoutumisena. Hidas en ole koskaan ollut, enkä ole nytkään. Päinvastoin, minun olisi syytä opetella hitautta ja välttää iänikuista hosumista.

Omalla kohdalla koen suurimmiksi vaikeuksiksi väsyneisyyden, liiallisen ärtyneisyyden, aloitekyvyttömyyden ja mielialan merkittävän laskun. Väsymys ei katoa mihinkään kunnon yöunilla, ei lepäämisellä, ei millään. Aina on sellainen olo, kuin olisi valvonut viikon putkeen. Se raivostuttaa ja se haittaa olemista ja elämistä.

Ärtyneisyys tulee voimakkaimmin esiin kotona. Ukkokulta saa syyttä suotta tarpeettoman paljon äkäisiä vastauksia ja kiukkuisia kommentteja. Ärtymys on koko ajan läsnä ja tulee salamannopeasti ulos kipakoina sanoina jostain kielen takaa. Toki Ukkokulta on tietoinen, etten ilkeyksittäni ole tällainen ja että se kuuluu taudin kuvaan. Ei se silti hänellekään mukavaa ole.

Etelänruusuruoho - Knautia macedonica

Aloitekyvyttömyys ei onneksi ole kovin voimakasta. Selviydyn kaikista rutiinitöistä ja ylimääräisistäkin hommista. Ehkä suurin ongelma aloitekyvyttömyydessä on jonkinlainen motivaation katoaminen. Itselle täytyy lujasti perustella, miksi puutarhatyöt on vaan hoidettava ja miksi on hyvä mennä lenkille. Enemmän aikaa kuluu siihen, että seison pohtimassa, tekisinkö tänään vai huomenna, vai en ollenkaan. Perfektionistinen luonne ja voimakas velvollisuudentunto ovat nyt suurena apuna potkimassa minua toimeen, sillä vielä kamalampi on katsella keskeneräisiä tehtäviä.

Syysasteri - Aster

Mielialan lasku tai oikeammin masennus on mielestäni hankalin ja epämiellyttävin asia. Ymmärrän sen kuuluvan  oirekuvastoon, mutta silti ilon ja mielihyvän katoaminen on äärimmäisen raskasta. Minulla on kaikki syyt olla tyytyväinen ja onnellinen, mutta silti itku on jatkuvasti herkässä ja tulevaisuudesta puuttuu valo.

Clematis vit. 'Polish Spirit'

Julkista terveydenhoitoa moititaan paljon. En kiellä, etteikö ongelmia olisi, mutta ihmekö tuo, kun resursseja on vuosikausia vähennetty. Minulla on ollut valtaosin hyviä kokemuksia julkisesta terveydenhoidosta niin vanhempieni asioita hoitaessani kuin omissa tarpeissa. 

Koen tulleeni hyvin kohdatuksi, kuulluksi ja hoidetuksi niin Jorvin päivystyksessä, Töölön neurologisella osastolla kuin Espoon sairaalan neurologisella kuntoutusosastollakin (joka tosin ei ole HUS:n toimintaa, vaan Espoon kapungin sairaala, josta kotikuntani ostaa palveluja).

Voin antaa täydet pisteet HUS:n toiminnalle ja erityisesti aivovammapoliklinikalle. Tapaamani henkilökunta, psykologi ja neurologit ovat olleet ammattitaitoisia ja mikä parasta, he ovat osanneet kohdata potilaan myös tuntevana ihmisenä.

Komeamaksaruoho - Sedum 'Herbstfreude'

Kiitos, jos jaksoit kahlata tämän kukkakuvilla höystetyn tunneryöpyn loppuun. Ehkä seuraavassa postauksessa palaan jälleen puutarha-asioiden pariin.

Kevään sipulishown valmistelut tehty

Aster novi-belgii 'Patricia Ballard'

Sipulien istuttaminen ei koskaan ole ollut mikään mieluinen urakka, mutta aina se on jotenkin selätetty. Niin myös tänä syksynä. Koska osa sipuleista viipyi postissa, jaoin istutustalkoot kahteen osaan. Ensimmäiset talkoot olivat 18.9.2018 ja niistä jo postasinkin. Nyt myös nettitilaus on postista haettu ja multaan kätketty. 

Tilasin isomman satsin ukkolaukkaa eli 35 kappaletta. Paketissa oli nettikaupan bonuksena vielä kaksi pussia lisää, joten istutettua tuli yhteensä 45 ukkolaukkaa. Tarkoitus oli tänä syksynä panostaa enemmänkin laukkoihin, mutta ilmeisesti myöhästyin nettikauppaostoksilla, sillä moni oli jo loppuunmyyty. Kun ei ole ollut ajolupaa, on myös kaupoissa seikkailu jäänyt lähes kokonaan suorittamatta.

Pallerolaukkaa pitää istuttaa joka vuosi. Tykkään sen viininpunaisesta kukinnosta ja muita laukkoja myöhäisemmästä kukinta-ajasta.

Sinilaukkaa istutin vuosi sitten ensimmäisen kerran ja tykästyin siihen. Siksi tilasin sitä netistä toisen mokoman aiemmin istuttamieni kaupasta hankittujen lisäksi. 

Kirjopikarililja kuuluu nykyisin keväisten sipulikukkijoiden aateliin ja sitä haluan lisätä joka vuosi. Olisipa upeaa, jos joskus olisi valtaisat mättäät näitä luonnonihmeitä shakkiruutuisine mekkoineen. Kirjopikarililjoja istutin jo viime viikolla ja ruokakaupassa käydessäni mukaan tarttui pari pussukkaa.

Viime syksynä istutin ison joukon narsisseja ja ne nousivat todella huonosti. En tiedä, minkä mokan niiden kanssa tein, vai oliko syynä kevään kuivuus. Tiedä häntä. Tappiosta seurasi kuitenkin merkittävä motivaatio-ongelma, enkä hankkinut ainuttakaan narsissipussukkaa. Nettikauppa laittoi muun tilauksen ohessa yhden bonuspussukan Orangery-narsissia ja nyt on sitten nekin multaan kätketty.

Edellisinä vuosina olen istuttanut läjäpäin toinen toistaan kauniimpia tulppaaneja. Vuosien 2016 ja 2017 tulppaanikeväät olivat kertakaikkista ilotulitusta ja niistä huumaantuneena laitoin tietenkin viime syksynä monen monta jaloa tulppaania puutarhan multaan. Aika surkea oli tämän vuoden tulppaanikukinta, joten meinasin unohtaa tulput kokonaan. En sitten malttanut ihan tyystin tulppuja jättää, vaan multaan pääsi myöhäinen tulppaani Sweet Desiree ja aikainen tulppaani Peach Blossom. 

Tykkään kovasti vihreäraitaisista tulppaaneista ja siksi aikainen tulppaani Exotic Emperor ylitti valintakriteerit. Samoin myöhäinen tulppaani Sunlover on vienyt sydämeni ja sitä piti ehdottomasti yksi pussukka hankkia.

Tähtitulppaanit kuuluvat myös keväisiin suosikkeihin. Niidenkin aikaisempina vuosina istutetut sipulit kukkivat keväällä varsin vaisusti, mutta uskaltauduin silti niitä hankkimaan.

Tähtitulppaaneista Persian Pearl on väritykseltään aika lailla Eastern Starin kaltainen. Terälehtien puna on Persian Perlissa ehkä purppuraisempaa ja siitä minä pidän kovasti. 

Tavallisesti linnut käyvät näin syksyisin penkomassa pikkusipulien istutuspaikkoja ja siksi laitoin pari kiveä esteeksi. Täytyy muistaa käydä poistamassa kivet maan jäädyttyä, jotta pikkuiset tulppaanit pääsevät keväällä hyvin ponnistamaan mullasta.

OmaPiha-lehden tämän syksyn lukijatarjouksena oli Pystykiurunkannus Beth Evansin sipuleita. Puutarhassani kasvaa mitä ihmeellisimmissä paikoissa lilakukkaista pystykiurunkannusta. Olen joskus koittanut saada siitä jonkinlaista yhteneväistä keskittymää pariin paikkaan, mutta toistaiseksi ei ole onnistunut. Taitavat kuulua hippikasvien heimoon, sillä nurmikko on eräs niiden mieluisimpia kasvupaikkoja. Jospa näistä pinkeistä uutuuksista syntyisi istutuspaikkaan muhkea pehko.

Idänsinililjaa en ole enää vuosiin ostanut, sillä kirjokevättähden ohella sitä kasvaa puutarhassani joka paikassa. Alkuvuosina istutin kumpaakin ahkerasti ja kaikenlaisen istutusalueiden muokkaamisen myötä pikkuruisia sipuleita on kulkeutunut ympäriinsä.  Eiköhän hyönteisetkin pölyttäessään ole levittämisessä olleet apuna.

Nyt sain nettikaupan bonuksena pussin idänsinililjaa ja multaan pääsivät muiden seuraksi  kasvuaan aloittamaan.

Syysmyrkkylilja - Colchicum autumnale 'Waterlily'

Aiemmin surin, ettei ainutkaan aiempina vuosina isuttamani syysmyrkkylilja ole noussut. Vain muutama päivä nurinan jälkeen löysin yhden lilan Waterlilyn kurkistamassa kukkapenkin mullasta. Löytämisen jälkeen en ole muistanut katsoa, millainen on Waterililyn vointi. Pitänee tsekata. Toivottavasti muut mullan sisässä murjottavat syysmyrkkyliljat keräävät voimia itseensä ja ilmestyvät myöhemmin. Sen verran tyyriitä ovat, ettei niitä ihan vain istuttamisen ilosta viitsi hankkia.

Multaan on nyt kätketty 392 sipulia ja se saanee riittää tälle vuodelle. Yhtään en mene vannomaan, etteikö yllätyspussukoita vielä kotiin kauppareissulta eksy. Jokainen meille eksynyt sipuli otetaan toki ilolla vastaan, mutta omalla tavallaan on myös helpottavaa todeta yhden syysrutiinin olevan nyt hoidettu. Muitakin hommia riittää.

Lokakuussa ollaan taas

Daalia uskoo yhä kesään

Vaikka miten vastaan pyristelisi, syksy on tullut ja etenee vauhdilla. Viimein tuli vähän koleammat ilmatkin ja nehän saivat lopulta meikäläisenkin uskomaan kesän olevan tältä osin mennyttä. Tuskin mitään intiaanikesääkään enää on odotettavissa. Muutamana päivänä tuuli on tuivertanut sellaisella tarmokkuudella, että pian yksikään lehti ei puissa pysy. Ensimmäiset haravoinnitkin on jo tehty, jotta käytävillä pääsisi kulkemaan tarvitsematta kahlata vaahteranlehdissä.

Freesian sipulit nostettu

Syystyöt ovat aikamoista siivoamista ja tavaran talteen kuskaamista. Terassilta olen kiikuttanut jo lähes kaikki kesäkukat kompostiin. Ruukuissa olleet pelaguut kannoin viikolla sisään, kun öisin mittari painui nollan tasolle. Kukkalaatikoissa kesän asuneet pelaguut ovat yhä pergolan reunustalla odottamassa siirtoa autotalliin ja myöhemmin sieltä kellariin.

Kiemurapenkistä kaivoin hädässä olevan mehitähden ylös, sillä syysasteri oli tukehduttamassa mehitähtiressukan. Istutin kasvin reikäpohjaiseen ruukkuun, jonka aion koittaa talvettaa kukkapenkissä. Ei ehkä selviä, koska tuskin ehtii kunnolla tuohon ennen talvea juurtua. Kaivoin kasvin isona paakkuna, vaikka juuret eivät suuren suuret olekaan. Aina kannattaa kokeilla.

Kasvimaan kupeeseen olen valmistellut daalioille omaa kesäkukkapenkkiä. Rajasin penkin kasvimaakäytävästä pari kesää sitten jäätelörasioihin valamillani betonikivillä. Työ on vielä täysin vaiheessa ja siistimättä. En taida kuulua niihin, jotka somistavat kaikki kohteet ennen kuvausta viimeisen päälle fiineiksi.

Rhodo Gunningham's White

Kukkimiset alkavat olla tältä kaudelta ohi. Gunningham's White -rhodo pukkasi yllättäen yhden kukan syksyn iloksi. Aika runsaasti nuppujakin rhodoihin on ilmestynyt, mikä tietenkin ilahduttaa. Toivottavasti niille ei käy samoin, kuin tänä keväänä. Silloin valtaosa nupuista kuivui avautumatta.

Gladiolukset ovat viettäneet kesää huhtikuun lopusta ruukussa ja vasta nyt ensimmäinen ja ainoa niistä kasvatti kukkavanan jopa aueten. Meinasin kukkavanan käydä leikkaamassa maljakkoon, mutta tuuli ja sade hoitivat asian puolestani yöaikaan. Kukkaressukka rötkötti aamulla pitkin pituuttaan terassilla ja aikamoisen surullisen näköisenä. Ei siitä enää ollut maljakkoon laitettavaksi.

Ukkokullan kanssa vapaa-aika menee nyt pihaa syyskuntoon laittaessa. Oikeastaan olemme vasta tehtävälistan alkupäässä, sillä lämpimien säiden vuoksi ei ole ollut mitään kiirettä. Leikkasin talon päädyssä olevan ison norjanangervon matalaksi, sillä totesin lehtiä siinä olevan lähinnä latvoissa. Edellisestä leikkauskerrasta onkin jo useampi vuosi. Samoin laitoin maan tasalle naapurista vyöryneet idänvirpiangervot. Myös naapurin puolella olevat pitäisi leikata, sillä kovin oli ruskeaa risukkoa ja vain muutama lehti niidenkin latvuksissa. Naapurin piha on ylempänä ja he näkevät pensaista vihreän latvuston. Niiden todellinen kunto paljastuu meidän suuntaan.

Vaikka angervopuskia oli melko paljon, hakettimella ne menivät pieneen tilaan. Kippasimme haketetun materiaalin takaisin pensaiden kasvualueelle. Sinne ne ovat maatuneet aiemminkin ja maatuvat varmasti nytkin.

Pensaiden poistuttua niiden alta paljastui muhkea sienikasvusto. Taitaa olla jotain kantosientä, sillä muistelen niiden kohdalla kasvaneen vuosia sitten pihlajan.

Ukkokulta putsasi myös talon rännit. Hurjan paljon niissä oli taas moskaa, jonka määrää on varmasti lisännyt tietyörempasta meille leijunut hiekkapöly. Ehdin jo ihmetellä, kun sateella vesi ryöppysi rännien yli pitkin poikin. Mitenkä se olisikaan moskan läpi syöksytorviin päässyt virtaamaan. Pergolan ränni on vielä putsaamatta, sillä kelloköynnös on kiivennyt sinne kukkailemaan.

Syystöitä riittää vielä pitkäksi aikaa ja niiden parissa on mukava ulkoilla ja harjoittaa hyötyliikuntaa. Toivottavasti ei ihan heti tule pakkasia tai lunta. Viime vuonna kanttasin alapihan istutusalueita vielä marraskuussa. Niin voisin tehdä nytkin, sillä myöhään syksyllä kitketyt rikkaruohot ja kanttausten huolto sai penkit pysymään kuosissa pitkälle kesään.

Koristeomena - Malus purpurea 'Aamurusko'

Mukavaa lokakuuta kaikille!