Pakkaspäivien elämyksiä

 
Kylläpä näitä pakkaspäiviä riittää. Aamuisin mittari ylittää reippaasti -20℃ asteen, eikä päivätkään kovin paljon noista lukemista lämpene. Pakkasia on ollut aiemminkin, mutta moneen vuoteen ei täällä etelässä ole ollut näin pitkää pakkasjaksoa. Varaava takka lämmittää taloa mukavasti. Se myös pienentää sähkölämmitteisen talon kuluja edes pikkuisen. Sähkön hinta on kivunnut sen verran korkealle, että pörssisähkön käyttäjänä on vähän katsottava, mitä koneita laittaa kulloinkin päälle.

Ulos tekee mieli, oli pakkasta tai ei. Sunnuntaina puimme kunnolla päälle. Pakkanen oli lauhtunut -18℃ asteeseen, eikä tuullut. Suuntasimme retkemme lähimetsään. Siellä oli helppo liikkua, sillä paikka on ulkoilijoiden suosiossa. Metsässä ei lunta ole kovin paljon. Lisäksi polut ovat tallaantuneet helppokulkuisiksi. Liukastakaan ei ollut.
 

Luonto on parhaillaan kuin sadusta. Taivas on sinistäkin sinisempi. Auringon osuessa lumeen, se kimaltelee tuhansien timanttien koristelemana. Metsässä äänetkin tuntuvat vaimenevan, vaikka emme olleet kaukana asutuksesta.

Kaikkialla risteilee jänisten jälkiä. Myös muutamia sorkkaeläinten polkuja näin. Toisinaan metsässä kulkiessa kuulee korppienkin ääniä, nyt ei niistä ollut tietoakaan.
 

 

Pitkän pakkasjakson aikana on satanut lisää lunta. Sateet ovat tulleet hiljalleen maahan leijalevina suurikokoisina hiutaleina. Niinpä kaikkialla lumi näyttää pumpulin keveältä. Ensimmäiset nolla- tai plussakelit tulevat pakkaamaan maassa olevan lumen litteäksi.
 

Minulla on kamera mukana lähes aina ulkoillessamme. Kutsun tällaisia kävelyretkiämme intervalliharjoitteluksi. Siinä kävellään esimerkiksi minuutti reipasta vauhtia ja kaksi minuuttia rauhallisemmin. Yleensä Ukkokulta kulkee edellä ja minä perässä vähän väliä pysähdellen kuvaamaan. Sitten kiirehdin Ukkokullan kiinni, kunnes taas pysähdyn tähtäilemään kameralla jotain mielestäni kiinnostavaa. Metsälenkilllä tällainen tapa korostuu, koska polkujen kapeuden vuoksi emme muutenkaan mahdu kulkemaan rinnakkain. Niinpä monet kiinnostavat keskustelunaiheet jäävät näillä retkillä käsittelemättä. Toisin on kylän katuja kiertäessämme. Silloin tulee juteltua niitä näitä.
 

Metsäreittimme pujahtaa yhdessä kohdassa pellon laitaan. Tuuli on kasannut lunta pellon reunalle, johon on tehty hiihtolatu. Pellon keskellä sänki on näkyvissä, eikä sinne voi latua tehdä.
 

 

Luin tammikuussa Maggie O'Farrelin kirjan "Hamnet", joka sijoittuu 1500-luvun Englantiin. Kirjailija on luonut fiktiivisen tarinan, jossa esimerkiksi Hamnet-pojan kuolema on historiallinen tosiasia. Kirja oli kaikin puolin tunteisiin käyvä elämys. Se herätti suuren määrän kysymyksiä ja tarpeen tutustua William Shakespearen elämään tarkemmin. Kun huomasin kirjasta tehdyn elokuvan tulevan teattereihin tammi-helmikuun vaihteessa, päätin heti mennä sen katsomaan. Kuten teinkin.
 

Kuva lainattu netistä.

Kävimme katsomassa Ukkokullan kanssa Hamnetin Helsingissä, Tennispalatsin teatterissa. Jessie Buckley Agnesin roolissa on todella loistava. Hyviä ovat muutkin näyttelijät. Erityisen paljon pidin kohtauksista, joissa Agnes on metsässä ja luonnossa ylipäätään. Voi, millaisia puita, saniaisia, kasveja. Ahmin niitä silmilläni. Monessa kohdin mietin, kuinka ihmiset ovat olleet satoja vuosia sitten täynnä samanlaisia tunteita ja ajatuksia kuin tänäkin päivänä. Siitäkin huolimatta, että olosuhteet ovat olleet monin verroin ankarampia ja vaativampia.

Elokuva on rakkaustarina, kertomus tuon ajan avioliitosta ja perhesuhteista. Vielä enemmän se on kuvaus mittaamattoman suuresta surusta. Hieno elokuva. Suosittelen.
 

Kuvan runebergintortut on jo syöty. Tein niitä kerralla isomman erän, joten voin ottaa pakastimesta pari torttua juhlistamaan Runebergin päivää. 

Makoisaa Runebergin päivää siis teille kaikille! 

Liisan kukat mielessäin

 
Löydän ideoita neuleisiin lehdistä, netistä ja usein myös blogeista. Kun yhdet sukat saan valmiiksi, heti tekee mieli aloittaa seuraavat. Silloin värin ratkaisee pitkälti se, mitä lankoja omasta varastosta löytyy. 

 
Liisan kasvit blogissa en muista neuleita nähneeni. Sen sijaan kukkia Liisalla on sisällä ja ulkona toinen toistaan kauniimpia. Monille Liisan kasvit -blogin lukijoille on jo varmaan käynyt selväksi hänen voimavärinsä. Oranssia, keltaista, okraa. Ilman muuta kasvi-ihmisen kokoelmaan kuuluu myös vihreä väri. Keltainen ja oranssi väri kukissa eivät ole niitä suosituimpia. 

Olen tykästynyt Liisan vankkumattomaan rohkeuteen pysyä mieliväriensä kannalla. Jos jostain tykkää, miksi suotta tuuliviirin lailla vaihtaisi mielipiteitä sen mukaan, mitä muut sanovat tai tekevät. 

 
Liisan kasvit mielessäin lähdin lankakaupoille. Eipä ollut helppoa löytää keltaista tai oranssia lankaa. Vihdoin viimein eräässä lohjalaisessa kaupassa oli Kaupunkilangan Kivijalkaa sekä keltaisena, oranssina että myös tuollaisena ruosteen sävyyisenä. En ole aiemmin Kaupunkilankoja ostanut, koska ne valmistetaan Turkissa. Haluaisin euroistani edes osan jäävän kotimaahan. Se alkaa olla vaikeaa, oli kyse sitten mistä tahansa tuotteesta. 

Kaupunkilangan Kivijalka on yllättävän mukavaa kutoa.  Sen vahvuus vastaa Novitan 7veikkaa. Se on konepestävää. Koostumus 75 % villaa, 25 % polyamidia.  

Seuraavat sukat teinkin sitten jämälangoista. Tai varret, jalkaosuuteen ei pienet nöttöset riittäneet. Näin kuvan lailla toteutetut sukat netissä. Ohjetta ei ollut, mutta kuvasta oli helppo päätellä idea. Varren kudoin tasona ainaoikeaa siten, että jätin kunkin langan päättelemättä. Varteen tuli 40 s, korkeuden mittasin summanmutikassa omiin jalkoihin sovittamalla.

Jalkaosuutta varten poimin silmukat (13 s/puikko) varsiosuuden alareunasta. Päättelemättömien lankojen takapuolelta, koska tarkoitus on jättää langanpätkät koristeeksi. Kun jalkaosuuskin tuli valmiiksi, ompelin varren sauman kiinni. Solmin langanpätkät tiukasti ja leikkasin ne mieleisen pituisiksi. 

Helppo toteutus. En punninnut, paljonko lankanöttösiä kului. Ei paljoa, joten aika monta tällaista sukkaa saa kutoa jämälankoja vähentääkseen. 

Helmikuussa on monen miespuolisen tutun syntymäpäivä. Laatikossani oli jostain tarjouksesta ostettu 150 g kerä tummanharmaata 7veikkaa. 100 gramman kerä ei isokokoisiin sukkiin riitä. Kudoin langasta 43 kokoiset sukat käyttäen mallineuleena vohvelikuviota.
 

Katselin kässälikkojen tapaamisessa Ullan hyppysissä valmistumassa olevia Helmi Orvokeita. Teki mieli kutoa itsekin sellaiset, tällä kertaa tummansinisinä. Merja Ojanperän Helmi Orvokki on aina yhtä kiva kutoa. Aika monet näitä on jo tullut tehtyä.

Helmi Orvokit valmistuivat lauantaina eli tammikuun viimeisenä päivänä. Laskin kutoneeni tammikuun aikana kahdeksat aikuisten sukat ja yhdet pikkulapsen sukat. 

Viikko sitten siivosin ja inventoin sekä pakastimen että jääkaapin, mistä olen jo täällä blogistaniassa kertonutkin. Pakastimen inventoinnissa löytyi lukuisia pusseja omenalohkoja ja raparperipaloja. Tyhjensin osan pusseista isoon kattilaan ja lisäsin joukkoon pari rasiallista punaherukoita. Keitin niistä vähän sokeria ja vettä lisäämällä hilloketta, joka maistuu aamupuuron päällä. Vielä on matkaa seuraavaan satokauteen. Syömistä varten sitä satoa säilötään, joten paras tyhjentää pakastinta ahkerasti tilaa uudelle tehdäkseen. 

Haluaisitte todennäköisesti katsella hienoja tinttikuvia. Valitettavasti minun vempaimillani sellaisten ottaminen ei ole taattua. Olen harva se päivä kovin tohkeissani uusista lintuhavainnoista. Jaksan jatkuvasti ihmetellä pyrstötiaisten vierailuja pihallamme. Missä ne ovat kaikki aikaisemmat vuodet piileskelleet? Olivat sitten missä tahansa, iloitsen nähdessäni niitä nyt joka päivä.

 

Tammikuun lopussa sain kokea lisää lintuihmeitä. Työhuoneen ikkunasta näkyvässä syreenissä istui outo lintu, jollaista en ole livenä aiemmin nähnyt. Kamera käteen ja lintua tähtäämään, mutta se ei halunnutkaan tehdä yhteistyötä kanssani. Aikansa siemenpöntössä ruokailtuaan lintu lensi ensin syreenin oksalle ja sieltä pois.

 

Luontoportti tietokoneesta auki. Aika pian saatoin todeta nähneeni tiklin. Onpa hauskan värikäs lintu. Siemenpöntön oikealla puolella pilkistää tiklin punainen naama. Lisäsin kuvaan nuolen osoittamaan tiklin sijaintia. Ihan vain todisteeksi, että nähty ja kuvattu on. Mitäpä tällaisissa asioissa teitä huijaamaan.
 

Vaahterassa roikkuu jääpuikkoja.

Pieniä ovat nämä meikäläisen arjen ilot. Pieniä, mutta sitäkin suurempaa iloa tuottavia. 

Näin siis alkoi helmikuu. Kylmää on mittarin näyttäessä aamuisin -23. Onneksi päivällä pakkanen vähän lauhtuu auringon kimaltaessa hangella ja lämmittäessä sohvalla istujaa.

Kivaa helmikuuta teille kaikille! 

Nyt ne heräsi!

 
Kelloköynnökset heräsivät vihdoin. Kylvin ne la 17.1. Kylvökset viettivät viikon pesuhuoneen lattialämmityksen huomassa. Viikkosiivouksen yhteydessä kiikutin kylvölaatikon takkahuoneeseen ja laitoin niille kasvilampun. Olin jo huolissani, eivätkö meinaa ollenkaan herätä. No joo, jokavuotista hätäilyähän tämä on. Siemeniä multaan piilottaessa sitä erehtyy ajattelemaan, että kaikki on heti innoissaan ja valmiina ravistelemaan mullan yltään. Aika hyvinhän tässä kävi. Alta kaksi viikkoa ja ensimmäiset koukut jo jumppaavat itseään ilmoille.

Samoin 17.1. kylvetyt suippopaprika 'Roter Augsburger'it ovat nousseet terhakkaasti pystyyn. Sen sijaan 'California Wondereista' ei näy vielä milliäkään. Keijunmekkoja en lupauksistani huolimatta ole saanut kylvettyä. Vielä ehtivät.

Maanantaina kipaisin hakemassa rautakaupasta toisenlaista kylvömultaa. Pelkäsin, että kylvämäni siemenet eivät tykkää omasta sekoituksestani. Lisäsin marketin kylvömultaan kaktusmultaa. Kun ei itämistä näkynyt, tuumasin mullassa olevan vikaa. Ei näköjään ole, mutta toki ostamalleni mullalle käyttöä löytyy. Vastahan tässä ollaan kylvökauden alussa. 

Biolanin kompostori on nollilla. Ei pöhise, eikä sinne kohta mahdu edes tuttua viiden litran kanisteria täynnä kuumaa vettä. Kompostori ei suinkaan ole ihan täynnä, mutta massa ei myöskään laskeudu alaspäin kylmyyden vuoksi. Kunhan pakkaset lauhtuvat, alkaa kompostorikin taas pöhistä. Sillä aikaa voimme täyttää anopin vanhaa lämpökompostoria. Se on toiminut jälkikompostorina, mutta nyt se kohotkaan arvojärjestyksessä ensisijaiseksi pöhisijäksi.

Rusakot temmeltävät pihassamme. Untuvankeveä lumi saa kyytiä, kun rusakot käpälöivät hangen alta vihreää syötävää. Tuossa kohtaa kasvaa lähinnä pikkutalviota. Sitä saa ihan vapaasti lyhentää, sillä keväällä se on pian taas entisissä mitoissaan.

Rusakoilla on totutut reittinsä, joita pitkin ne kulkevat. Puiston puolelta kulkee meille käpälillä tallottu uoma. Vasemmalle jää peura-aita, josta rusakot eivät pääse yli eikä ali. Peuranjälkiä ei viime päivinä ole näkynyt pihallamme. Se ei suinkaan tarkoita, etteikö niitä lähellä olisi. Niitä käppäilee kyläteillä hiljaisempina aikoina. Odottakaas, kunhan kevät koittaa ja sipulikukat nousevat. Silloin sorkkajalat käyvät taas napsimassa tulppaanini ja krookukseni.

Sain putsattua pakastimen ja jääkaapin. Keittiöremontin yhteydessä hankittu pakastin on nofrost -mallia eli sitä ei tarvitse sulattaa. Inventaario on silti hyvä suorittaa ja siinä samalla pyyhkiä hyllyt. Jääkaappi vaatikin vähän enemmän aikaa, kun pesin sen kauttaaltaan. Nyt on kiva avata ovi ja ihailla järjestystä ja puhtautta.

Astianpesukoneessa käytän puhdistusohjelman melko usein. Pyykinpesukoneessa en yhtä usein, mutta en myöskään kerran kuukaudessa, kuten iltapäivälehti suositteli. Viikonloppuna pyöritin siinäkin koneenpesuohjelman. Avasin nukkasihdin, jossa oli töhnää vain hyvin vähän. 

Aiemmin olen ostanut apteekista 100 g:n pussin sitruunahappoa pyykinpesukoneen puhdistamiseksi. Se on aika tyyristä. Hyvä vaihtoehto on markettien maustehyllystä ostettu 700 g:n sitruunahappopurkki, jolla pesee koneet monta kertaa huomattavasti edullisemmin.

Runebergin päivään on vielä viikko aikaa. Arvoin itseni kanssa, leivonko laskiaispullia vai runebergintorttuja. Päädyin jälkimmäisiin. Ulkonäkö ei ole paras mahdollinen, mutta maun puolesta niitä kyllä syö. 

Koekäyttöön pääsivät myös uudet Marimekon Oiva Unikko -lautaseni. Mukit ostin jo toista vuotta sitten. Lautaset jäivät kaihertamaan mieleen, joten tarjoukseen törmätessäni törsäsin kuuteen lautaseen. Marimekkokin vaihtelee värejä siten, ettei jonkun kuosin saatavuus myöhemmin ole taattu. Toki eri kuosit sopivat toisiinsa. Jos jotain tiettyä kuosia haluaa, ei kokemukseni mukaan kannata pitkään odottaa.

Kevät tuo joka vuosi mukanaan jännitystä, miten kasvit ovat selvinneet talvesta. Tänä vuonna keväässä on ylimääräisiä kiemuroita kuluvan talven vuoksi. YLE haastatteli Oulun yliopiston kasvitieteellisen ylipuutarhuri Tuomas Kauppilaa, joka sanoo kasvien olevan kovilla vuodenvaihteen jälkeen alkaneen pakkasjakson ja sitä edeltävien vesisateiden ja plusasteiden vuoksi. Tällaisia talvia on ollut aiemminkin. Moni ehkä muistaa kevään 2016, jolloin kasvituhoja oli runsaasti. Siirsin ja istutin paljon uusia kasveja viime kesänä. Ne eivät ole ehtineet kotiutua ja kasvattaa riittävän suurta juuristoa. Paras siis varautua menetyksiin.

Toinen mielenkiintoinen uutinen oli tiistaina 27.1. YLE uutisissa. Hämeenlinnan Ahveniston hautausmaalta löytyi misteli, mikä on harvinaista maassamme ja erityisesti sisämaassa, kuten Hämeenlinnassa. Misteli löytyi koivusta, mikä on erikoista sekin. Misteliä on aiemmin löydetty  lähinnä Turun seudulta. 

Talvi näyttää jatkuvan varsin kylmänä tulevinakin päivinä. Pysykäähän lämpiminä.

Mukavaa lähestyvää viikonloppua ja pian alkavaa helmikuuta kaikille!

Ei mitään ihmeellistä tällä tontilla

Lumimörköjä näkee pihassa silloin tällöin.

 
Ei mitään ihmeellistä tällä tontilla eli päivät kulkevat eteenpäin tasaista tahtia. Hyvä niin, sillä maailmanpolitiikan kiemuroissa on ihan riittävästi hässäkkää. Rusakot loikkivat puutarhassa sinne tänne. Illan hämärtyessä ne ilmestyvät tönkimään hangesta pikkutalvioita, sammalleimua ja sulkaneilikoita. Yhdellä rusakolla on tapana istua Syreenipenkissä mennessäni illalla nukkumaan. Siinä sitten hetken tuijotamme toisiamme ikkunan molemmin puolin, kunnes rusakko päättää loikkia jonnekin  muualle.

Mustarastaat taasen pöllyttävät talon seinustalla jokaisen maahan jääneen kuivan lehden ympäriinsä. Olen nakannut käytäviltä lunta peittääkseni syyslehdet. Onpahan ainakin hetken aikaa nätimmän näköistä.

Lumitilanne pihassa 24.1.2026

Viime viikon pikkupakkaset ovat kiristyneet -10 asteen tienoille. Lunta on satanut pari päivää jatkuvasti hiutaloiden. Jättikokoiset lumihiutaleet eivät ole kuitenkaan kasvattaneet hangen pintaa kovinkaan paljon. Mikäli nyt tulisi nolla- tai plussakelit, tuo höttöinen lumi olisi nopeasti muisto vain. Kolaamista on ollut vähän. Unelmankevyen lumen kolaaminen ei ole rasittanut sen enempää selkää kuin jalkojakaan.

Lumitilanne pihassa 31.1.2025

Vuosi sitten lunta oli todella vähän. Toki sitä satoi helmikuussakin lisää, mutta mitään polviin upottavia hankia ei meille silloinkaan tullut. Viime vuotisten kuvien perusteella maaliskuussa oli lumetonta. Mikään lämmin kevät ei silti ollut.

Krookukset alapihan Vapaapenkissä 31.1.2025

Joulukuun lopusssa löysin joitakin piippoja. Suojasin niitä verkoilla. Sittenhän vuodenvaihteessa maahan satoi lunta. Sen jälkeen vähän lisää. Näin paljon piippoja ei ennen lumia ollut näkyvissä, mitä tässä vuoden 2025 tammikuun lopun kuvassa näkyy. Näin ne vuodet ovat kovin erilaisia.  

Lumitaidetta tarha-alppikärhössä.

Ulkona kuvaaminen on typistynyt muutamiin otoksiin niin omassa pihassa kuin lenkeilläkin. Olkoon unelmankeveä lumi kuinka kaunista tahansa, ei se jaksa inspiroida loputtomiin.

Meneillään olevana viikonloppuna on BirdLifen pihabongaus. Pihakoristeen tintti pysyi hyvin paikallaan sitä kameralla tähdätessäni. Toisin kävi ihka oikeiden lintujen kanssa. Ne pyrähtävät heti kauemmas lähestyessäni niitä. Kamerani putkella ei pääse tarpeeksi lähelle, jotta saisin loistavia ikuistuksia tinteistä. Toimivat kuitenkin kuvallisina todisteina, että tämä ja tuo lintu on pihassa vieraillut.

Tänä vuonna lintujen lajikirjo on melko rajallinen. Tinttejä käy kyllä paljon ruokinta-automaateilla, mutta moni aiemmilta vuosilta tuttu laji puuttuu lähes kokonaan.

Pyrstötiaisia on pihassamme monta kertaa viikossa. Varmaan useamminkin, mutta enhän minä kaiken aikaa ole päivystämässä ikkunassa tai pihamaalla. Nämä pyrstikset olen kuvannut työhuoneen ikkunasta. Niitä oli maassa ja puussa. Lauantaina satuin pihalla ollessani kuulemaan lähestyvän "sirinän", josta osaan jo tunnistaa pyrstötiaisten saapuvan. Söpöt nappisilmät valloittivat syreenipuskan talipötkön. Sitten paikalle saapuikin käpytikka, joka aiheutti pyrstötiaisten joukkolehahduksen pois pötkön kimpusta. 

Takkaa on lämmitetty ahkerasti. Takkatulen loimu ja palavien puiden räiske tuntuvat kodikkaalta. Saatamme istua takkahuoneessa kirjaa lukemassa tai ihan vain tuleen tuijottaen. 

Tammikuussa olen lukenut monta erinomaista kirjaa. Juha Itkosen "Huomenna kerron kaiken", Outi Airolan "Äiti Airolan parempi maailma", Maggie O'Farrelin "Hamnet" ja Claire Keeganin "Aivan viime hetkellä". Näiden kirjojen tarinat ovat koskettaneet, tehneet vaikutuksen syvälle sieluuni. Kun lisäksi aivokasvaimeen sairastuneen ystäväni tila on heikentynyt merkittävästi, on oma olo täynnä haikeutta. Hetki sitten luin blogiystävän lemmikin kuolemasta. Se avasi kyynelkanavat. 

Suunnittelin kylväväni keijunmekkoa. Taidankin jättää kylvöt johonkin toiseen päivään ja leivon Runebergintorttuja.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Kevätkausi virallisesti aloitettu

 
Utuiseen lauantaipäivään sopii hyvin reipas kävelylenkki. -3 asteen pakkanen ei paljon poskia pureskele, eikä varpaita kohmeta. Töppöstä toisen eteen laittaen kulku sujui hyvin kahden järven rannat tarkastaen. Kummallekin järvelle on vapaaehtoisvoimin tehty rata hiihtämiselle ja kävelylle. 

Hiihtäjiä ei näkynyt. Pari koiranulkoiluttajaa ylitti toista järveä rannan tuntumassa kävellessämme. Iltapäiväksi luvattiin nollakeliä ja jäistä tihkua. Meidän ulkoillessa ei taivaalta tullut mitään, vaikka harmaudessa siltä näyttikin.

Järvilenkkiin kuuluu myös käynti kylän purolla. Toisinaan näen purolla korskikaran, mutta nyt puron pintaan on tullut jääpeite, jossa aukkopaikkoja on vain siellä täällä. Ei näkynyt  koskikaraa. Jalanjälkien koosta päätellen koululaiset ovat kotimatkallaan käyneet puroa katsomassa. 

Kävelylenkillä kaupan robotti tuli jälleen vastaan. Rivitalon asukas oli sitä jo odottamassa. Kännykällä kannen avattuaan robotti alkoi soittamaan tuttua biisiä. En vaan millään saa mieleeni sen nimeä. Asukkaalla oli mukanaan kaksosrattaat, joissa hän yritti nukuttaa pikkuisia. Robotin melu sai ainakin toisen tuttisuun silmät rävähtämään auki unesta. Isäoletettu paineli jälleen vimmatusti kännykkäänsä saaden musiikin loppumaan.

En päässyt kovin kauas, kun takaa kuului hiljaista suhinaa. Ruokarobotti se siellä oli paluumatkalla kauppaan. Näytti, että se kulki vauhdikkaammin kuin vastaan tullessaan. Ehkä tyhjänä on helpompi lumitöhnäisellä kadulla huristella.

Minulla ei ollut kauppaan asiaa. Hetken mietin, pitäisikö soittaa mainoksen puhelinnumeroon ja kysyä, paljonko myytävänä oleva Kati maksaa? Tai saisiko samasta numerosta ostettua Tiinan tai Villen? Totesin, etten tarvitse Katia, en Tiinaa enkä Villeäkään. Ostakoon joku toinen.

Talviaikaan ulkona liikkuessa luonnossa on vähemmän värejä. Paras antaa mielikuvituksen liitää omia reittejään, mitä se tekeekin. Puronvarren risuisia maisemia katsellessa tuumasin, että siellä joku koittaa pelata ristinollaa. En käyttänyt energiaa sen selvittämiseen, miten ne ristit ja nollat saa noiden risujen väleihin ilmaan merkittyä. Olin jo kääntynyt päivän lenkilläni kotia kohti. Sinne päästyäni oli tarkoitus laittaa valmiiksi pilkotut uunijuurekset paistumaan.

Symphoricarpos albus var. laevigatus - Lumimarja

Kotipihassa tein tarkastuskierroksen. Vaihdoin muutama päivä sitten keittiön verhoiksi valkopohjaiset lumimarja-verhot. Siitäköhän sain oivalluksen, että lumimarjapensaissa on nyt ihan aitoja lumimarjoja? Ei siis niitä, joita syksyllä puskiin tulee. Itse asiassa noihin terassin kulmauksessa kasvaviin lumimarjoihin ei marjoja montaa yleensä tule, koska pidän pensaat matalina leikkaamalla niitä muutaman kerran kesässä. Ei kukintaa, ei myöskään marjoja.

Alapihalle johtavia rappusia ovat jänikset näköjään käyttäneet. Tykkäävät kulkea portaita pitkin pöllyttämään alapihan istutusalueita. Etenkin sulkaneilikoita, patjarikkoja ja sammalleimuja on pöyhitty hangesta. Kiitokseksi on jätetty papanakasoja lannoitteeksi.
 

Keväällä riittää jännittämistä, miten Oikearinteen sulkaneilikoille on käynyt. Niitä jänikset ovat viime päivinä kaivaneet esiin ilmeisesti aikomuksenaan syödä niitä. 

Luontoäiti taitaa tietää, että olen taipuvainen monessakin asiassa symmetriaan. Oli sitten kyse villasukista, kuivumaan ripustetuista pyykeistä tai joskus jopa puutarhan istutuksista, symmetria miellyttää silmääni. Viiniportissa roikkuvaan metallipalloon en sentään ole käynyt lumipalloa sisälle muotoilemassa. Ihan omin neuvoin se on tuonne sisälle kehittynyt.

Kävelylenkki on kävelty ja puutarha kierretty. Uunissa paistuu uunijuurekset. Niitä odotellessa aloitin virallisesti kevätkauden kylvämällä paprikaa ja kelloköynnöksiä.

Multaan menivät paprika 'California Wonder' ja suippopaprika 'Roter Augsburger'. Jälkimmäistä viisi siementä, enempää pussissa ei ollutkaan. 

Kelloköynnöksen siemeniä liotin vähän aikaa. Joinain vuosina olen liottanut, useimpina en. Ajattelin kokeilla, vaikuttaako liottaminen siihen, että siemenen kuori ei jää keikkumaan itävän taimen sirkkalehtiin. Kelloköynnöksiä kylvin tavallista enemmän. 8 siementä omista kelloköynnöksistä ja 8 kaupan pussista.

Tästä se alkaa. Seuraavaksi keijunmekon siemenet multaan. Muut saavat vielä odottaa.