Ensilumi avasi joulukauden

Tiistaiaamuna herättiin valkoisessa maailmassa. Yön aikana oli satanut ensilumi. Ihan kunnolla sitä oli tullut. Pihalla pääsi kyllä hyvin kävelemään, mutta sisääntulosta oli käytävä lumi kolaamassa. Vieläpä kahdesti, kun aura kävi päivemmällä lykkäämässä lumipaakut kadulta ja jalkakäytävältä portille. Aina on varauduttava siihen, että pakkanen jäädyttää isot paakut. Silloin niitä ei kevyesti sivuun työnnetä, vaan jopa rautalapio on haettava avuksi. Parempi siis kolata auralumet mahdollisimman pian pois.

Kotikadun asukkaat ovat virittäneet jouluvaloja

Illaksikin oli hommia, kun pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen auto tuli kylän keskustaan taas hakemaan tavaraa. Viime vuoden keräyskierros jäi koronan vuoksi väliin. Tällä kertaa autoon sai viedä erilaisia kodin tavaroita, liinavaatteita, harrastuksiin ja askarteluun liittyviä tavaroita. 

Siivosimme kesällä kellaria, josta lähti monta kuormaa roinaa ihan kaatopaikalle, mutta myös kierrätykseen. Puutarhavälineet ehdin inventoida vasta siivousurakan jälkeen. Molempien vanhemmilta on kertynyt meille haravoita, lapioita, pari viikatettakin. Yhteen talouteen kolme haravaa riittää mainiosti, joten loput vietiin kierrätysautolle. Siivosin myös liinavaatekaappeja ja askartelutarvikevarastojani. Kummasti löytyi taas hyväkuntoisia tavaroita, joilla ei itselle ole käyttöä. Toivottavasti ne löytävät uuden kodin.

Kierrätysauton käynneille on selvästi tarvetta. Ihmisiä toi tavaraa niin autoilla kuin jalkaisin ihan ruuhkaksi asti. Mahtoiko auton 25 minuutin pysähdysaika edes riittää kaikkien tavaroiden vastaanottamiseen?

Amaryllis Rozetta

Viikko sitten kävin näyttelykeskus WeeGeessä Tapiolassa. Samalla poikkesin kauppakeskus Ainoassa sijaitsevaan kukkakauppaan, josta löysin viime vuonnakin Rozetta-amarylliksen. Niin myös nyt. Lämpimässä huonetilassa nuput avautuvat aika nopeasti. Pian ensimmäisen vanan kukat jo lakastuvat. Onneksi tyvellä on toinen vana tulossa.

Ruokakaupasta ostin valkoisen amarylliksen. Nyt näistä kaunottarista kannattaa iloita, kun niitä on hyvin tarjolla.

Joulukorttiaskartelun aloittaminen tökki poikkeuksellisesti pahasti. Yleensä niitä on ollut kiva tehdä ja ideatkin ovat löytyneet helposti. Ei tekeminen nytkään vastenmielistä ollut. Ehkä eniten haittasi turhan voimallinen saamattomuuden tunne.

Kaupoissa juokseminen ei houkuttele laisinkaan. Päätin kokeille korttiaskartelun alkuperäistä ideaa eli tehdä niistä materiaaleista, joita omista varastoista löytyy. Vuosien mittaan olen ostanut erilaisilla markkinoilla olevista korttiteltoista edullisesti myytäviä joulu- ja muita kortteja. Ovat suurelta osalta jääneet käyttämättä, kun olen askarrellut joulukortit itse. Nyt leikkasin niistä sopivia kuvia yhdistäen niinikään aiempina vuosina hankittuihin muihin materiaaleihin. Erään askartelukaupan poistomyynnistä pari vuotta sitten ostettuja korttipohjia kirjekuorineen löytyi juuri sopivasti. Värit ja kuviot olisivat voineet mätsätä paremmin yhteen, mutta näin tällä kertaa.

Muutama joulukortti syntyi vuosi sitten väsäämistäni helmitähdistä. Innostuin silloin pujottelemaan laatikosta löytämiäni helmiä netissä - olisiko ollut peräti täällä jonkun teidän blogissanne -  näkemäni idean pohjalta. Näihinkin kaikki materiaali oli kaivettavissa omista varastoista. Lähipiirin pikkulapset ovat sen verran harvassa, että omat askartelutarvikkeet vähenet turhan hitaassa tahdissa.

Joulukaktukset, vai ovatko marraskuun kaktuksia, kukkivat runsaina. En tullut kiikuttaneeksi  näitä viime kesänä ulos, mikä ei heitä näytä vaivaavan. Tykkäävät nyt katsella ulos, kun pesin olopihan puolen ikkunat niin ulkoa kuin sisältäkin. Välit jääköön kevääksi. Ulkopintoja on nykyisin pestävä monta kertaa vuodessa, kun tuuli roiskii aina sadevedet suoraan ikkunoihin. Auringon paistaessa ei sielu siedä katsella harmaita ja läikikkäitä ikkunoita kovin pitkään.

Joulutohina on ollut kaupoissa ja telkussa vilkasta jo pidemmän aikaa. Kausivaloja minäkin olen sytyttänyt niin sisälle kuin uloskin. Runsas viikko sitten viritin valosarjat pariin pihatuijaan, alapihan portaiden porttiin ja muutamaan muuhun paikkaan. Laitoin ne syttymään pimeän tullen ajastimilla. Kylän asukkaat ovat koristaneet valosarjoilla pihojaan ahkerasti. Näin pimeään aikaan niistä riittää iloa niin itselle kuin naapureillekin.

Lumimaisema ti 23.11.

Keskiviikkona tätä postausta kirjoittaessani mittari näyttää +3 astetta ja vesi tippuu iloisesti räystäiltä. Lumi sulaa vauhdilla, vaan saapa nähdä, sulaako kaikki. Ennusteiden mukaan täällä etelässä on torstainakin reilusti plussaa ja vesisadetta eli rapa roiskuu ja harmautta riittää. Sen jälkeen mennään jälleen pakkaselle. En kaipaa valtaisia lumimassoja. Muutaman sentin lumikerros toisi valoa, kaunistaisi maisemaa ja suojaisi kasveja. Sellaista siis toiveissa.

Pelargonia Rasberry Ripple

Laitettakoon joulu- ja talvijuttujen jälkeen kevennykseksi kuva Rasberry Ripplestä, joka kukkii työhuoneen ikkunalla muistuttamassa, että "talven jälkeen on kevät taas..."

Mukavia marraskuun lopun päiviä teille kaikille!

Museo Emman nyörit ja pystit

Edellisestä Espoon modernin taiteen museon Emman käynnistä on vierähtänyt vähän liiankin pitkään. Emmahan sijaitsee Tapiolan Ahertajantiellä, painotalo Weilin&Göösin v. 1964 (laajennukset 1967 ja 1974) valmistuneessa Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa rakennuksessa. Rakennus on nykyisin suojeltu. Näyttelykeskus WeeGeenä se avattiin yleisölle 2006.

Mielestäni WeeGee-talo sopii erinomaisesti modernin taiteen esittelypaikaksi. Betonipinnat, isot ikkunat, väljät tilat antavat sijaa itse teoksille. Sijaintikin on keskeinen, helposti tavoitettavissa. Joskin henkilöautolla ei museoon kannata mennä sillä ajatuksella, että auton saisi lähelle. Tapiolan keskustassa on runsaasti pysäköintipaikkoja, joista ei kauaa museolle kävele. Samalla on mahdollisuus tehdä huomioita nopeassa tahdissa muuttuvasta ympäristöstä.

Suurimpana houkuttimena tämänkertaiseen Emma-vierailuun oli japanilaisen Chiharu Shiotan "Äärirajoilla" -teos. Kiirehdin turhaan, sillä olin lukenut näyttelyajan päättyvän jo 27.11. Aikaa on ihan riittävästi, koska näyttely on paikalla ensi vuoden marraskuun loppuun.

Saavuin paikalle sopivasti pian museon avautumisen jälkeen, joten sain ihan rauhassa kulkea katselemassa. Äärirajoilla-teoksella ei ole mitään tekemistä käsitöiden kanssa, mutta ilman muuta on kiinnostavaa nähdä, miten taiteilija ilmaisee itseään mm. lankaa käyttäen.

Chiharu Shiota on käyttänyt teokseen lankaa runsaan 350 km eli jokunen villasukkakerä tuonne on punottu. Teosta oli kokoamassa taiteilija mukaanluettuna 13 henkeä kahden viikon ajan.

Teosta varten tilan betonilattia jouduttiin päällystämään puulla. Ihmettelinkin heti teoksen keskelle käytyäni, miten langat on kiinnitetty. Selvisi kumartumalla katsomaan.

Pitkään jouduin teosta läheltä katsomaan, kunnes löysin ensimmäisen solmun. Mietinkin, että jossain on ihan pakko olla solmuja tai muita langan jatkamiskikkoja. Loputonta lankakerää ei taida olla japanilaistaiteilijallakaan.

Teoksen keskellä oli jännittävää kulkea. Siellä ei tullut minkäänlaista ahtaanpaikan kammoa tai ilman loppumisen tunnetta. Lankalabyrintissä oli helppo liikkua, ei ollenkaan eksymisen pelkoa. Ovia saattoi aukoa ja sulkea. Teoksen läpikuultavuus ja ilmavuus toivat turvallisen olon ja koin olevani konkreettisesti jonkin sisällä. Museossa ei muutenkaan ole erityisen äänekästä, mutta selvästi punaisen lankaviidakon keskellä vähäisetkin äänet pehmenivät.

Mimmo Paladino: Järjen tuolla puolen

Shiotan teoksen kokemisen ja katsomisen jälkeen kiersin muitakin museossa esillä olevia näyttelyitä, joista yhtenä mm. Saastamoisen säätiön kokoelmanäyttely Kosketus, suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta.

Roland Persson: Panaman paperit

Edellisen kuvan Roland Perssonin Panaman paperit on sijoitettu hienosti niin, että sitä voi katsella myös usean salin yhdistävän käytävän kautta.

Hans-Christian Berg: Ajatusnousu tyhjiössä

Nämä ruukut sisältyvät "Särkyvää - Keramiikka uuden äärellä" -näyttelyyn, jossa 12 taiteilijan ja kahden taiteilijaryhmän teoksissa näkyy mm. huoli ympäristöstä. 

Ruukut jo sinänsä ovat niin upeita, että ottaisin heti kättelyssä niistä jokaisen omaan kotiini/pihaani. 

Aaron Heinon Off Topic -näyttelyn teokset ovat myös kiinnostavia. Yksittäisten teosten nimet jäivät merkitsemättä muistiin.

Aaron Heino

Aaron Heino

 

Rut Bryk ja Tapio Wirkkala

Emmaan on talletettu Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelma. Se on kokonaisuudessaan yleisölle avoimissa tiloissa. Ns. katseluvarasto on säilytystilan, näyttelyn ja työskentelytilan yhdistelmä.

Moni tämän taiteilijapariskunnan luoma esine on meille suomalaisille tuttu omissa kodeissamme ja keittiöissämme.

Futuro

Emman pihalla olevaan arkkitehti Matti Suurosen suunnittelemaan Futuro -taloon en päässyt nyt tutustumaan. Se on museon kävijöille avoinna toukokuusta syyskuuhun. Futuro on jäänyt mieleen lapsuudesta, jolloin mummulaan mennessä näimme auton ikkunasta Lahnajärven huoltoaseman pihalla Futuron. Netistä löysin tiedon, että Lahnajärven Futuro on nykyisin Virossa.

Lähde: Wikipedia
Laajasta kotimaisesta ja kansainvälisestä kiinnostuksesta huolimatta Futuro ei koskaan lunastanut siihen kohdistettuja kaupallisia odotuksia. Se oli massamarkkinoille liian erikoinen ja kallis. Lisäksi Polykem Oy:n kokemus ja resurssit olivat riittämättömät Futuron laajamittaiseen kansainväliseen lanseeraukseen. Vuoden 1973 öljykriisi kolminkertaisti muovin hinnan ja vaikeutti huomattavasti Futuron markkinointia.

Suomessa valmistettiin 20 Futuroa vuosina 1968-1978. Näistä 12 kappaletta toimitettiin suoraan ulkomaisille tilaajille. Vuosina 1969-1973 Futuron valmistuslisenssi myytiin 25 eri maahan, mutta sen valmistus aloitettiin vain noin kymmenessä maassa. Kaiken kaikkiaan Futuro-taloja valmistettiin alle sata kappaletta, joista Suomessa on säilynyt viisi. Yksi näistä oli Matti Kuuslan omistuksessa Hirvensalmella kesästä 1968 syksyyn 2011, jolloin Näyttelykeskus WeeGee osti sen. Huolellisen konservoinnin jälkeen tämä Futuro (nro 001) saapui huhtikuun lopussa 2012 Emmaan.

Aaron Heino

 

Välillä on vaikea saada omaan aikatauluun sopimaan arkeen kuulumattomia menoja. Kannattaa kuitenkin silloin tällöin taikka useamminkin tehdä tilaa kalenteriin kulttuurille, museoille, leffoille. Ihmeesti ne virkistävät mieltä pitkäksi aikaa. Mikäs sen parempi ajankohta itsensä sivistämiselle ja kokemusten keräämiselle, kuin tällainen rospuuttoaika ja sitä seuraava talvi. Kokeilkaa. Uskon, ettette pety! 

Kuura-aamun kauneutta

Maanantaina päivä valkeni muutaman asteen pakkasessa. Kosteus oli tiivistynyt ja jäätynyt kasveihin hopeoiden ne kauttaaltaan. Auringon säteet saivat koko puutarhan kimaltamaan.

Iltapäiväksi oli luvattu plusasteita, jopa vesisadetta. Oli puettava vikkelästi vaatetta päälle ja lähdettävä kameran kanssa ihastelemaan satumaista kauneutta.

Aiemmin kullankeltaisena liekehtinyt parsa on jo menettänyt hienon syysvärinsä. Kuura sai sen väsähtäneen olemuksen uuteen loistoon.

Kaikkia kasveja ei enää välttämättä edes tunnistanut. Eikä sillä ollut merkitystäkään, sillä jokainen otti osaa  kilpailuun näyttävyydestä ja kauneudesta, yhdenkään siinä häviämättä.

Mustilanhortensia katseli kotiaidan yli pallokentälle. Aamupäivän pakkasessa sen ei tarvinnut pelätä kentältä kierivien pallojen rapisuttavan hopeaa oksiltaan. Lapset tulevat pelaamaan vasta koulujen päätyttyä.

Soihtunauhukset kurkkivat kaulat pitkänä toinen toisiaan. Melkein kuin pesiään vartioivat mangustit lämpimämmissä maissa.

Purppurahappomarja ei ole vielä malttanut pudottaa punaisia lehtiään. Se haluaa pitää niistä kiinni viimeiseen saakka, kuten monet ruusutkin tekevät.

Ruusupensaista Sävel (ylempi kuva) ja Tove Jansson (alempi kuva) ovat ilahduttaneet hienoilla ruskaväreillään.

Rajamännyn kupeessa kasvava metsäruusu ei ikänsä puolesta vielä kerää "hopeata hapsillensa". Samaan satumaailmakuvaelmaan sekin on päättänyt ottaa osaa.

 

Puista koivut olivat huurteisina kaikkein kauneimmat. Puiston toisen puolen naapurien pihakoivun luonto oli hopeoinut kauttaaltaan.

Kotitiemme takainen metsäkin oli kuin joulukorttikuvausta varten somistettu.

Naapurin takametsän puut näkyivät hienosti olopihalta katon yli katsottuina.

Hyvä, että ehdin kuvaamaan maanantaisen kauneuden. Sen jälkeen on ollut plusasteista vesisadetta, joka tosin taitaa pian taas muuttua pakkaskeliksi. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Harmaudessa sammaleet pääsevät loistamaan vihreinä ja pikkupakkanen taasen koristaa maiseman kuuralla. 

Mukavaa marraskuuta kaikille!