Talven ihmemaa

 
Ihastellaan nyt oikein porukalla kauniita lumimaisemia. Vaikka talvi tuntuisi kestävän iäisyyden, on se aivan varmasti muisto vain nopeammin kuin huomaammekaan. Kiertelin perjantaina puutarhassa. Alapihalla on lunta jo niin paljon, että kuomasaappaiden varsi ei enää riittänyt pitämään lunta poissa sukista. Kaikki lumi on edelleen kevyttä pakkaslunta. Jäniksetkään eivät olleet ehtineet kulkea vanhoja uria eikä tehdä uusia polkuja.

Aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Omenapuista syntyi hienoja varjokuvioita valkoiselle hangelle. Kaikki kaarevat kanttaukseni ovat piiloutuneet lumeen. Katselin hedelmäpuiden oksia sillä silmällä, onko niissä leikkaamisen tarvetta. Eipä paljon ole. Leikkaan nykyisin omenapuita heinäkuun lopussa. Silloinkin lähinnä kesän aikana kasvaneita vesiversoja.  Ehkä typistän Huvituksesta maaliskuussa pari liian pitkäksi kasvanutta oksaa, jotta ne eivät hankaisi Valkeakuulaan oksaa. Eivätkä osuisi otsaan hedelmätarhassa liikkuessa.

Kolaamme lumet aina myös varaparkkipaikalta. Omat autot mahtuvat varsinaisen sisäänkäynnin eteen, mutta vieraita varten on hyvä, ettei heidän tarvitse jättää autoaan kadun varteen. Kadunvarsipysäköinti on meidän tiellä luvallista. Talvella katu kapenee lumen vuoksi, jolloin varaparkkipaikalle on vielä enemmän tarvetta.

Puiden oksille kerääntyneet lumipallot saavat ajatukset liitämään missisippiläisiin puuvillapeltoihin. Joita tosin en ole koskaan nähnyt, paitsi kuvissa. Puuvillaa ei Suomessa voi kasvattaa. Se tarvitsee kosteamman ja lämpimämmän ilmaston sekä Suomea pidemmän kasvukauden. Eniten puuvillaa viljellään Yhdysvalloissa, Kiinassa, Pakistanissa ja Uzbekistanissa - sanoo Wikipedia.

En nähnyt tarpeelliseksi ravistella lumia pois oksilta, koska oksat eivät ole lainkaan taipuneet. Satanut pakkaslumi ei paina paljoakaan. Tilannetta on toki hyvä seurata ja rientää lunta poistamaan, mikäli sää muuttuu lauhemmaksi. Riittävän lauhaa kun tulee, lumi sulaa itsestään ennen painavaksi muuttumista. Sellaista lauhtumista ei tosin 10 vrk:n ennusteissa ole näkyvissä. Kenties pakkanen paukkuu yhtä soittoa yli kevään, kesän ja jatkaa samantien seuraavaan talveen. Mitä en kauheimmissa unissanikaan toivo.

Koristeomenapuissa on vielä muutamia omenoita oksilla roikkumassa. Etenkin vaaleanpunaisena pilvenä kukkineessa Aamuruskossa on useitakin pikkuisia palleroita, jotka eivät näköjään ole linnuille maistuneet.

Tienvarren tuija-aidan latvuksiin kerääntyneen lumen takaa näkyy naapurin huurteiset männyt. Niiden korkealle kohoavat rungot tavoittelevat taivasta, jonka sinisyydestä lauluissa lauletaan.

Joulun aikaan vein tähän alapihan Kotikivellä seisovaan lyhtyyn ison kynttilän. Nyt lyhdyn ympärille on muodostunut lumivalli ja oven saranat ovat jäätyneet kiinni. Lyhdyn päälle kasaantunut lumi saa sen näyttämään moskeijalta. 

Puistossa kulkevia hiekkateitä ei talviaikaan aurata. Ulkoilijoiden askeleet tallaavat pian lumeen kulkukelpoisia reittejä. Ihmisten lisäksi rusakot loikkivat pitkin poikin. Tavallisesti puistoalueen kulkijoihin kuuluvat myös peurat, mutta nyt en ole niiden jälkiä nähnyt. Oikeassa reunassa näkyy yksi kolmesta kunnan istuttamasta mongolianvaahterasta. Tämä aikoi heti alkuunsa kuolla, mutta edelleen se sinnittelee.

Tässä puistoalue toiseen suuntaan. Etualalla on kaksi mongolianvaahteraa, jotka ovat kolmatta kaveriaan paremmassa kunnossa. Puut eivät saaneet kovin kummoisia lähtöeväitä, kun niitä ei kukaan kastellut, eikä kitkenyt rikkaruohoja tyveltä. Tämän huomattuani aloin niistä huolehtia leikkaamalla mm. nurmikon niiden ympäriltä. Mongolianvaahteran sanotaan olevan kestävä ja nopeakasvuinen koristepensas. Ehkä ne olisivat kuudessa vuodessa kasvaneet reippaammin, jos ne olisivat saaneet alussa enemmän huomiota.

Pikkupuutarhassa eivät rusakot ole loikkineet, kun yksittäisten puiden ja pensaiden sijaan ympäröin syksyllä koko alueen. Nopeasti vilkaisten näyttää kuin pikkupuutarhassa olisi ihka oma Saana-tunturi.  

Eikö olekin samaa näköä pikkupuutarhan Saanassa ja Kilpisjärven mahtavassa Saanassa?

Moni ehkä muistaa Taiskan iskelmän "Haltin häät", jossa Saana-sulhanen kantaa morsiantaan pakoon ruotsalaiselta Peltsa-kosijalta. Jää jähmetti nuoret tuntureiksi Kilpisjärven rantaan. 

Pikkupuutarhassa ei ole Mallan kyynelistä muodostunutta Kilpisjärveä, mutta lunta sentään näin talvella. Kunhan lumi sulaa, Saana-tunturi muuttuu jälleen Kivipenkkiä suojaavaksi lämmönlähteeksi ja pikkulintujen pysähdyspaikaksi. 

Pikkupuutarhan verkkoaitaan on muodostunut kartta. Olisiko tuo se kuuluisa Pakanamaan kartta? Ei se Neil Hardwickin 1991 ohjaama tv:n jännityssarja. Paremminkin tuohon verkon karttakuvioon sopii Wikipediasta löytämäni selitys:

"Tuntemattomat alueet on merkitty karttoihin valkoisilla alueilla. Tätä kautta sanonta on alkanut merkitä jotain, mikä on läikikäs, kirjava tai rajoiltaan epämääräinen - ja siten esimerkiksi kasvoja, joilla on arpia, ihottumaa tai aknea."

Jos kuviota katsoo verkon toiselta puolelta tai kääntää sen mielessään siten, että oikealla on länsi ja vasemmalla itä, voisi hyvinkin nähdä Euroopan kartan.

Naapurikadun vintiökissa Golf tekee säännöllisiä safarimatkoja puutarhaamme. Eikä se tyydy pelkästään katselemaan siivekkäitä lemmikkejämme, vaan saalistaa niitä tehokkaasti kantaa vähentäen. Erityisesti mustarastaat ovat joutuneet höyhennettäviksi. Kuluneella viikolla löysin kahdesti kasapäin mustarastaan höyheniä ja sulkia. Ensin Ukkokullan auton vierestä ja perjantaina marjakuusen tyveltä.

Mustarastaat ovat varmasti muita lintuja helpompia kohteita, kun ne ruokailevat maassa. Mustiksia käy pihassamme runsaasti. Parhaimmillaan saattaa nähdä seitsemän mustista samanaikaisesti. Tiedän jo suunnata ajamaan pitkään tinttejä pälyilleen Golfin pois marjakuusesta huomatessani kuolettavan hiljaisuuden etupihan ruokintapisteellä.  

Tykkään kissoista ja tykkään linnuista. Golf-kissan lintujahdista en tykkää. Voisiko omistajaperheen avioeroprosessin vaikuttavan kissan jatkuvaan saalistukseen? Ehkä se ei saa tarpeeksi ruokaa kotosalla?  

Aurinko alkaa laskeutua taivaanrannan taa. Ennen sitä se heittää viimeiset säteet kultaamaan rajamännyn rungon.

Toivotan valoa, aurinkoa ja vähemmän pakkasta alkavalle viikolle! 

Hyvää Ystävänpäivää!

 

 

 

 

Elämäni on kuin kirjava räsymatto: 

sinä olet antanut siihen kuteiksi iloiset värit.

 

 

 Hyvää Ystävänpäivää ihan kaikille!

 

Nyhjään tyhjästä

 
Tänä talvena saamme kaikki perinteisen talven elementit. Pakkasta on ollut reilusti ja pitkään. Lunta ei ole kovin paljon, mutta viikonlopuksi sitä luvattiin lisää. Ennusteet menivätkin sitten erehdyksen puolelle ja meteorologit vaihtoivat lumimyräkän kireisiin pakkasiin. Paras vain katsoa aamulla mittariin ja pukeutua sen mukaan. Tai olla katsomatta mittaria ollenkaan. Itse ajattelin keskittyä kevään odottamiseen. Jos oikein otsa kurtussa ja silmät kiinni ajattelee kuulevansa räystäiden suunnasta sulamisvesien litinää, voi siihen melkein uskoa.

Maanantaina vanha taivas pilkotti pilvien lomasta. Tiistaina taivas peittyi kokonaan pilviin, joista hiutaloi lunta tiheään tahtiin. Hiutaloi on näköjään uusi termi. Harva se ilta meteorologit mainitsevat hiutaloinnin ennusteissaan. Onneksi lumimyräkkä peruttiin. Pihan kolaaminen on hyvää hyötyliikuntaa, mutta yleensä sen joutuu tekemään pienessä kiireessä ja yhä pidemmälle lunta työntäen. Lumitöiden kannalta helppo talvi on vaihteeksi piristävää.

Muutaman asteen pakkanen on varsin tervetullutta. Paksua talvitakkia ylleni pukiessa mietin, etten ole käyttänyt sitä edellisinä talvina paria kertaa enempää. Hyvin on pärjännyt kevyttoppiksella. Pipo, kaulaliina ja käsineetkin viettävät yleensä enemmän aikaa auton viereisellä istuimella. Tämän talven pakkasviikkoina kyseiset asusteet ovat olleet tarpeen autoillessakin. Eikä todellakaan siinä pelkääjän paikalla vaan omassa päässä, kaulassa ja käsissä.

Aurinko kuitenkin jo lämmittää. Vaikka ulkona liikkuessa sitä ei ihan heti uskoisi. Pihani tuijien ja muiden havujen eteläpuolella roikkuu monen kokoisia jääpuikkoja. Päivän aurinkoisimpina tunteina havupuun latvassa oleva lumi sulaa ja siitä muodostuu jääpuikkoja viimeistään auringonpaisteen siirtyessä lännemmäksi. Alkaa olla aika laittaa havuille ja muille ikivihreille varjostusverkot.

Pikarijäkälät kurkistavat kotikiven pinnassa lumen alta.

 

Arki pyörii tavanomaiseen tahtiin. Joskin tuntuu kuin kaikenlaisia menoja olisi tavallista enemmän. Puutarha-asiat pyörivät mielessä. Toistaiseksi niiden suhteen ei ole kovin paljon tehtävää. Esikasvatettavien kylvösuunnitelma on tarkoitus laittaa viikonloppuna kuntoon. Kelloköynnökset ja paprikat ovat vasta kuivaharjoittelua maaliskuussa aktiivisemmin käynnistyvään kylvöhommaan. Ajattelin käyttää mahdollisimman paljon olemassa olevia siemeniä ja tyhjentää vajaita pussukoita. Jotain täydennystä aion katsoa markettien siementelineistä.

Iltaisin kudon entiseen tapaan. Sormien nivelet ovat olleet viime aikoina tavallista kipeämmät. Etenkin työtä aloittaessani en saa kunnon otetta puikoista, minkä vuoksi silmukoista tulee liian löysiä. Joissakin töissä olen vaihtanut pienempiin puikkoihin, mikä on auttanut saamaan käsialasta parempaa. Olisi karmeaa, jos joutuisin luopumaan kutomisesta.

Helsingin Sanomissa oli tiistaina uutinen, jossa kerrottiin käsitöiden opetuksen vähentyneen kouluissa merkittävästi. Etenkin vuonna 2016 tehdyn opetussuunnitelmamuutoksen (yhdistettiin tekninen työ ja tekstiilityö ja tuntimääriä vähennettiin) vaikutus oli suuri. Suurimmalla osalla ei käsityöopetusta ole 7. luokan jälkeen ollenkaan. Tasoero voi olla yläasteella suuri; joku osaa ommella collegepuvun. Kaikki ei tiedä, mikä on hakaneula.

Itse en tykännyt koulussa käsitöistä. Pitkälti varmaan siksi, että opettaja määräsi kaiken tekemisen. Lapsi ja nuori haluaisi vaikuttaa edes kankaiden ja lankojen väreihin, mutta ainakin ennen koulujen tilaamat materiaalit olivat jonkun nimettömän aikuisen valitsemia. 

Nuorena aikuisena kiinnostus käsin tekemiseen lisääntyi. Silloin huomasin, että koulussa opitusta oli hyötyä. Paljon enemmänkin olisi kiva osata. Onneksi tänä päivänä ohjeita ja ideoita on helppo löytää ja omia taitojaan kehittää.  

Helsingin sanomien artikkelissa käsityötieteeseen erikoistunut kasvatustieteen tohtori Vuokko Isaksson toteaa, että "Käsillä tekeminen auttaa muun muassa avaruudellista hahmottamista, ja muutenkin esimerkiksi matematiikka ja käsityö tukevat toisiaan." Tähän haluaisin lisätä, kuinka terapeuttista ja mielenrauhaa tuova harrastus esimerkiksi kutominen on.

Tilasin Ratia Shopista Ukkokullalle uuden kylpytakin. Moni kauppa mainostaa Ratian tuotteita, mutta etenkin miehille niitä näyttää olevan tarjolla lähinnä isänpäivänä ja joulun alla. Nyt en löytänyt yhdestäkään myymälästä sopivaa väriä ja kokoa. Sitten vain netin syviin saloihin seikkalemaan. Postin automaatista hakemani pakkaus on pirteä. Moni saattaakin tunnistaa paketista Ratialle tutun kuosin. Harmi, että paketin toiselle puolelle liimattu osoitetarra on liian sitkeästi kiinni. Osan sain irti, osa jäi. Käärettä olisi kiva käyttää johonkin muuhun.

Valkoisen amarylliksen neljäs vana on avannut neljä kukkaa. Tämän kuihduttua joulu on taas muisto vain. Sunnuntaina on helmikuun puoliväli, mikä merkitsee kahta viikkoa ensimmäiseen kevätpäivään eli 1.3. se alkaa. Aika kivaa, eikö vain!

Lottovoittaja koulii

Valkoisen amarylliksen neljäs vana avaa nuppunsa.

 

Aamulla sähköpostissani luki "Olet voittanut lotossa!" Vau, mikä onni ja autuus. Heti alkoi päässä pyörimään toivottu sauna-pesuhuone -remontti. Monta muutakin isoa ja pientä asiaa voisin toteuttaa. Maltoin syödä aamiaisen loppuun ja lukea päivän uutiset. Leivoin laskiaispullia ja korvapuusteja. Laitoin pesukoneenkin pyörimään, silitin pinon puhdasta pyykkiä ja tein salaatin Ukkokullan paistaessa silakkapihvejä. Vasta syönnin jälkeen istahdin tietokoneen ääreen tutkimaan lottovoittoni kokoa. Tai kyseessä on Eurojackpot, jonka laitoin kympin panoksella vetämään viideksi viikoksi. 

Koristeomena 'Aamurusko'

Realistilla on aina jalat maassa. Onneksi tälläkin kertaa. Olin toki voittanut, jopa kahdesti. Edellisellä viikolla kokonaista 7,90 € ja tämän viikon voitto on 12,30 €. Voin rauhallisin mielin haudata remonttiaikeet hamaan tulevaisuuteen. Yhtä lailla ei tarvitse pää kipeänä pohtia erilaisia sijoitusmahdollisuuksia. Tai toki voin osan voitostani sijoittaa uuteen Eurojackpot-kupongin yhteen sarakkeeseen. Otan kaikki vanhat sananlaskut käyttöön eli "ei kahta ilman kolmatta". Jospa minulle jysähtääkin 17 miljoonan potti. Siitä riittää jaettavaa lapsille ja muutamalle muullekin. Unelmia saa ja pitääkin olla. Kunhan ei koko elämäänsä lottovoittounelmille perusta.

Koulin neljä itänyttä kelloköynnöstä. Samalla kylvin muutaman kelloköynnöksen siemenen lisää, jotta saisin kesällä kunnolla köynnökset pergolaa viherryttämään. Yllätys, yllätys. Ensimmäinen ke  4.2. kylvetty kelloköynnös on jo kolmesenttinen. Tammikuussa kylvetyistä ainakin yksi koukku on näkyvissä. Hyvä siis, että jätin ne jatkamaan taivaltaan, vaikka viime viikonloppuna eloa ei vielä näkynytkään.

Tammikuussa kylvetyistä paprikoista koulin viisi 'Router Augsburger' -suippopaprikaa ja kaksi 'California Wonderia'. Tänään huomasin kolmannenkin 'California Wonderin' heränneen. Katsotaan, pidänkö kaikki paprikat itsellä, vai annako pojalle parvekekasvatukseen?

Rusakot kaivavat pihasta syötävää.

Pakkaset jatkuvat kireinä. Lauantaiaamuna mittari näytti -24. Auringon nousun myötä lämpötila on noussut -12 asteeseen. Rusakot temmeltävät pihassa ympäriinsä. En ole erityisen huolissani, vaikka ne ovat kaivaneet syötävää etenkin yläpihan penkeissä. Kunhan eivät käy järsimässä puiden ja pensaiden runkoja. Tärkeimmät olen kyllä verkottanut.

 
Jonkun silmää saattaisi häiritä kimmeltävän hangen rikkoutuminen ja jäniksen papanoilla koristelu. Yritän iltaisin huitoa ikkunasta jäniksiä lukemaan, mitä varaparkkipaikalla seisovan kivituhkasäkin kyljessä lukee eli ymmärtäkää, että minun pihani on siisti. Eivät piittaa tippaakaan, joten minäkin kipitän sänkyyn jatkamaan hiukan tylsältä vaikuttavaa dekkaria. Onhan se luettava loppuun, jotta saan selville, miten jutussa käy. Ja voin aloittaa seuraavan kirjan.

 
Kaikkia juttujani ei kannata ottaa kovin vakavasti. Jatkuvista pakkasista varmaan johtuu, että pää alkaa pehmetä ja jutut sen myötä.

 

Pakkaspäivien elämyksiä

 
Kylläpä näitä pakkaspäiviä riittää. Aamuisin mittari ylittää reippaasti -20℃ asteen, eikä päivätkään kovin paljon noista lukemista lämpene. Pakkasia on ollut aiemminkin, mutta moneen vuoteen ei täällä etelässä ole ollut näin pitkää pakkasjaksoa. Varaava takka lämmittää taloa mukavasti. Se myös pienentää sähkölämmitteisen talon kuluja edes pikkuisen. Sähkön hinta on kivunnut sen verran korkealle, että pörssisähkön käyttäjänä on vähän katsottava, mitä koneita laittaa kulloinkin päälle.

Ulos tekee mieli, oli pakkasta tai ei. Sunnuntaina puimme kunnolla päälle. Pakkanen oli lauhtunut -18℃ asteeseen, eikä tuullut. Suuntasimme retkemme lähimetsään. Siellä oli helppo liikkua, sillä paikka on ulkoilijoiden suosiossa. Metsässä ei lunta ole kovin paljon. Lisäksi polut ovat tallaantuneet helppokulkuisiksi. Liukastakaan ei ollut.
 

Luonto on parhaillaan kuin sadusta. Taivas on sinistäkin sinisempi. Auringon osuessa lumeen, se kimaltelee tuhansien timanttien koristelemana. Metsässä äänetkin tuntuvat vaimenevan, vaikka emme olleet kaukana asutuksesta.

Kaikkialla risteilee jänisten jälkiä. Myös muutamia sorkkaeläinten polkuja näin. Toisinaan metsässä kulkiessa kuulee korppienkin ääniä, nyt ei niistä ollut tietoakaan.
 

 

Pitkän pakkasjakson aikana on satanut lisää lunta. Sateet ovat tulleet hiljalleen maahan leijalevina suurikokoisina hiutaleina. Niinpä kaikkialla lumi näyttää pumpulin keveältä. Ensimmäiset nolla- tai plussakelit tulevat pakkaamaan maassa olevan lumen litteäksi.
 

Minulla on kamera mukana lähes aina ulkoillessamme. Kutsun tällaisia kävelyretkiämme intervalliharjoitteluksi. Siinä kävellään esimerkiksi minuutti reipasta vauhtia ja kaksi minuuttia rauhallisemmin. Yleensä Ukkokulta kulkee edellä ja minä perässä vähän väliä pysähdellen kuvaamaan. Sitten kiirehdin Ukkokullan kiinni, kunnes taas pysähdyn tähtäilemään kameralla jotain mielestäni kiinnostavaa. Metsälenkilllä tällainen tapa korostuu, koska polkujen kapeuden vuoksi emme muutenkaan mahdu kulkemaan rinnakkain. Niinpä monet kiinnostavat keskustelunaiheet jäävät näillä retkillä käsittelemättä. Toisin on kylän katuja kiertäessämme. Silloin tulee juteltua niitä näitä.
 

Metsäreittimme pujahtaa yhdessä kohdassa pellon laitaan. Tuuli on kasannut lunta pellon reunalle, johon on tehty hiihtolatu. Pellon keskellä sänki on näkyvissä, eikä sinne voi latua tehdä.
 

 

Luin tammikuussa Maggie O'Farrelin kirjan "Hamnet", joka sijoittuu 1500-luvun Englantiin. Kirjailija on luonut fiktiivisen tarinan, jossa esimerkiksi Hamnet-pojan kuolema on historiallinen tosiasia. Kirja oli kaikin puolin tunteisiin käyvä elämys. Se herätti suuren määrän kysymyksiä ja tarpeen tutustua William Shakespearen elämään tarkemmin. Kun huomasin kirjasta tehdyn elokuvan tulevan teattereihin tammi-helmikuun vaihteessa, päätin heti mennä sen katsomaan. Kuten teinkin.
 

Kuva lainattu netistä.

Kävimme katsomassa Ukkokullan kanssa Hamnetin Helsingissä, Tennispalatsin teatterissa. Jessie Buckley Agnesin roolissa on todella loistava. Hyviä ovat muutkin näyttelijät. Erityisen paljon pidin kohtauksista, joissa Agnes on metsässä ja luonnossa ylipäätään. Voi, millaisia puita, saniaisia, kasveja. Ahmin niitä silmilläni. Monessa kohdin mietin, kuinka ihmiset ovat olleet satoja vuosia sitten täynnä samanlaisia tunteita ja ajatuksia kuin tänäkin päivänä. Siitäkin huolimatta, että olosuhteet ovat olleet monin verroin ankarampia ja vaativampia.

Elokuva on rakkaustarina, kertomus tuon ajan avioliitosta ja perhesuhteista. Vielä enemmän se on kuvaus mittaamattoman suuresta surusta. Hieno elokuva. Suosittelen.
 

Kuvan runebergintortut on jo syöty. Tein niitä kerralla isomman erän, joten voin ottaa pakastimesta pari torttua juhlistamaan Runebergin päivää. 

Makoisaa Runebergin päivää siis teille kaikille! 

Liisan kukat mielessäin

 
Löydän ideoita neuleisiin lehdistä, netistä ja usein myös blogeista. Kun yhdet sukat saan valmiiksi, heti tekee mieli aloittaa seuraavat. Silloin värin ratkaisee pitkälti se, mitä lankoja omasta varastosta löytyy. 

 
Liisan kasvit blogissa en muista neuleita nähneeni. Sen sijaan kukkia Liisalla on sisällä ja ulkona toinen toistaan kauniimpia. Monille Liisan kasvit -blogin lukijoille on jo varmaan käynyt selväksi hänen voimavärinsä. Oranssia, keltaista, okraa. Ilman muuta kasvi-ihmisen kokoelmaan kuuluu myös vihreä väri. Keltainen ja oranssi väri kukissa eivät ole niitä suosituimpia. 

Olen tykästynyt Liisan vankkumattomaan rohkeuteen pysyä mieliväriensä kannalla. Jos jostain tykkää, miksi suotta tuuliviirin lailla vaihtaisi mielipiteitä sen mukaan, mitä muut sanovat tai tekevät. 

 
Liisan kasvit mielessäin lähdin lankakaupoille. Eipä ollut helppoa löytää keltaista tai oranssia lankaa. Vihdoin viimein eräässä lohjalaisessa kaupassa oli Kaupunkilangan Kivijalkaa sekä keltaisena, oranssina että myös tuollaisena ruosteen sävyyisenä. En ole aiemmin Kaupunkilankoja ostanut, koska ne valmistetaan Turkissa. Haluaisin euroistani edes osan jäävän kotimaahan. Se alkaa olla vaikeaa, oli kyse sitten mistä tahansa tuotteesta. 

Kaupunkilangan Kivijalka on yllättävän mukavaa kutoa.  Sen vahvuus vastaa Novitan 7veikkaa. Se on konepestävää. Koostumus 75 % villaa, 25 % polyamidia.  

Seuraavat sukat teinkin sitten jämälangoista. Tai varret, jalkaosuuteen ei pienet nöttöset riittäneet. Näin kuvan lailla toteutetut sukat netissä. Ohjetta ei ollut, mutta kuvasta oli helppo päätellä idea. Varren kudoin tasona ainaoikeaa siten, että jätin kunkin langan päättelemättä. Varteen tuli 40 s, korkeuden mittasin summanmutikassa omiin jalkoihin sovittamalla.

Jalkaosuutta varten poimin silmukat (13 s/puikko) varsiosuuden alareunasta. Päättelemättömien lankojen takapuolelta, koska tarkoitus on jättää langanpätkät koristeeksi. Kun jalkaosuuskin tuli valmiiksi, ompelin varren sauman kiinni. Solmin langanpätkät tiukasti ja leikkasin ne mieleisen pituisiksi. 

Helppo toteutus. En punninnut, paljonko lankanöttösiä kului. Ei paljoa, joten aika monta tällaista sukkaa saa kutoa jämälankoja vähentääkseen. 

Helmikuussa on monen miespuolisen tutun syntymäpäivä. Laatikossani oli jostain tarjouksesta ostettu 150 g kerä tummanharmaata 7veikkaa. 100 gramman kerä ei isokokoisiin sukkiin riitä. Kudoin langasta 43 kokoiset sukat käyttäen mallineuleena vohvelikuviota.
 

Katselin kässälikkojen tapaamisessa Ullan hyppysissä valmistumassa olevia Helmi Orvokeita. Teki mieli kutoa itsekin sellaiset, tällä kertaa tummansinisinä. Merja Ojanperän Helmi Orvokki on aina yhtä kiva kutoa. Aika monet näitä on jo tullut tehtyä.

Helmi Orvokit valmistuivat lauantaina eli tammikuun viimeisenä päivänä. Laskin kutoneeni tammikuun aikana kahdeksat aikuisten sukat ja yhdet pikkulapsen sukat. 

Viikko sitten siivosin ja inventoin sekä pakastimen että jääkaapin, mistä olen jo täällä blogistaniassa kertonutkin. Pakastimen inventoinnissa löytyi lukuisia pusseja omenalohkoja ja raparperipaloja. Tyhjensin osan pusseista isoon kattilaan ja lisäsin joukkoon pari rasiallista punaherukoita. Keitin niistä vähän sokeria ja vettä lisäämällä hilloketta, joka maistuu aamupuuron päällä. Vielä on matkaa seuraavaan satokauteen. Syömistä varten sitä satoa säilötään, joten paras tyhjentää pakastinta ahkerasti tilaa uudelle tehdäkseen. 

Haluaisitte todennäköisesti katsella hienoja tinttikuvia. Valitettavasti minun vempaimillani sellaisten ottaminen ei ole taattua. Olen harva se päivä kovin tohkeissani uusista lintuhavainnoista. Jaksan jatkuvasti ihmetellä pyrstötiaisten vierailuja pihallamme. Missä ne ovat kaikki aikaisemmat vuodet piileskelleet? Olivat sitten missä tahansa, iloitsen nähdessäni niitä nyt joka päivä.

 

Tammikuun lopussa sain kokea lisää lintuihmeitä. Työhuoneen ikkunasta näkyvässä syreenissä istui outo lintu, jollaista en ole livenä aiemmin nähnyt. Kamera käteen ja lintua tähtäämään, mutta se ei halunnutkaan tehdä yhteistyötä kanssani. Aikansa siemenpöntössä ruokailtuaan lintu lensi ensin syreenin oksalle ja sieltä pois.

 

Luontoportti tietokoneesta auki. Aika pian saatoin todeta nähneeni tiklin. Onpa hauskan värikäs lintu. Siemenpöntön oikealla puolella pilkistää tiklin punainen naama. Lisäsin kuvaan nuolen osoittamaan tiklin sijaintia. Ihan vain todisteeksi, että nähty ja kuvattu on. Mitäpä tällaisissa asioissa teitä huijaamaan.
 

Vaahterassa roikkuu jääpuikkoja.

Pieniä ovat nämä meikäläisen arjen ilot. Pieniä, mutta sitäkin suurempaa iloa tuottavia. 

Näin siis alkoi helmikuu. Kylmää on mittarin näyttäessä aamuisin -23. Onneksi päivällä pakkanen vähän lauhtuu auringon kimaltaessa hangella ja lämmittäessä sohvalla istujaa.

Kivaa helmikuuta teille kaikille!