Ensimmäiset piipot omassa pihassa, jippii!

Parin päivän plusasteet ja vesisade alkavat vihdoin tuottaa tuloksia. Lumi sulaa ja alta paljastuu märkää maata. Sen verran kevätkaipuu jo kolkuttaa takaraivossa, että katse pihalla kulkiessa etsiytyy suurennuslasin tavoin pälvipaikkoihin. Silti en ollut uskoa silmiäni nähdessäni autotallin nurkalla kaksi pikkuruista piiponkärkeä mullan pinnassa. Talventähtikö sieltä esiin mönkii? Vai posliinihyasintti? On mikä hyvänsä, miltei laittoi tasajalkaa ilosta hyppimään.

Liukkaus ja kurjat kelit sekä mieletön aloitekyvyttömyys ovat minimoineet kävelylenkkien määrän. Jo lauantai-iltana päätin, että vaikka sunnuntaina taivaalta sataisi ukkoja ja akkoja, lähden reippailemaan. Niin myös tapahtui ja perinteinen järvilenkki tuli tehtyä. Paikoin teillä oli viellä joitakin lumisia ja jäisiä kohtia, mutta piikkikengittäkin pärjäsi. Luonto ei juuri nyt ole parhaimmillaan, sillä kaikkialla on kuraista ja harmaata. Sulaneen lumen alta paljastuu kaikki ihmisten talven aikana tienposkeen nakkaamat roskat. Linnut visersivät jo toiveikkaasti ja ilmassa oli selvästi ihan oikean kevään tuntua.

Jäniksillä on kunnon piirileikit pihallamme. Pihakäytävien varsilta on pengottu kasvustoa syötäväksi ja palkaksi jätetty papanakasoja. 

Ainoa vähänkin onnistunut kuva rusakosta.

Yhtenä iltana nukkumaan mennessäni vilkaisin keittiön ikkunasta ulos. Iso rusakko makasi marjakuusen kupeessa, kuin divaanilla löhöten. Se havaitsi keittiön verhon heilahduksen ja loikki vikkelästi piiloon. Lähdin hakemaan kameraa ja sen kanssa palattuani rusakkokin oli tullut takaisin. Jälleen se havaitsi minut ikkunassa, vaikka koitin olla liikuttamatta sen enempää itseäni kuin verhojakaan. Sain vain yhden vähän selkeämmän kuvan. Laitettuani kameran pois rusakko päätti olla välittämättä minusta. Välillä se loikoili keittiön ikkunan alla ja välillä marjakuusen kupeessa. Ilmeisesti lintuautomaatista pudonneet siemenet maistuivat rusakolle.

Lumimuodostelma puron varrella

Maaliskuuta on jäljellä vielä pari viikkoa. Tomaattini ovat itäneet huonosti, mutta muutaman olen jo koulinut. Olenkohan joka kevät yhtä malttamaton kevään edistymisen ja siementen itämisen suhteen? Ehkä. Nyt vain tuntuu, että kaikki etenee hidastetun elokuvan lailla.

Maurinmalva takkahuoneen pöydällä

Koulitut taimet siirsin jo kellariin tehokkaamman kasvilampun alle. Takkahuoneen pöydällä on pienemmän kasvilampun valossa turvenappeihin kylvämiäni samettikukkia ja muuta osin vielä itämätöntä. Maurinmalvat sieltä jo kurkistelevat.

Joitakin turvenappeihin kylvämiäni taimia olen jo koulinut. Koulimisvaiheessa leikkaan turvenappia ympäröivän materiaalin pois. Joissakin napeissa materiaali on maatumatonta muovia, näissä käyttämissäni jonkinlaista paperikuitua. Nappi pysyy sidosmateriaalin poistamisen jälkeenkin hyvin kasassa mahdollistaen kasvin istuttamisen. Joidenkin kasvien juuret eivät tahdo läpäistä tuota sidosmateriaalia. Koska materiaalin tarkkaa koostumusta ei ole nappipakkaukseen merkitty, varmistan sen pois leikkaamisella ja roskiin laittamisella, ettei kompostiin mene turhaa muovia.

Viikko sitten ostetut kerrotut tulppaanit ovat jo elinkaarensa loppupäässä. Niillä on kaunis tyyli kumartua kohti lähestyvää kompostimatkaa. Saavat vielä hetken ilahduttaa olemuksellaan.

Mukavaa alkuviikkoa kaikille!

Kortteja, kutomista ja verhojen vaihtoa

Maalis-huhtikuulle on kertynyt useita merkkipäiviä ja siksi istahdin lauantaina työpöydän ääreen askartelemaan. Olen aina ollut ahkera korttien ja kirjeiden lähettäjä. Sähköpostin ja kännykän myötä kirjeiden kirjoittaminen on jäänyt vähäiseksi. Postikorttitraditiosta yritän pitää edelleen kiinni. Kuinka kivaa onkaan saada toisen lähettämä kortti ja hyvää mieltä saa itselleen myös lähettämällä toisille kortteja.

Jämälankaprojektin lähestyessä loppuaan tein pikaisen välityön kutomalla marjapuuron punaiset tumput veljenvaimolle. Selkämyksen kudoin samalla Suvikummun Marjan blogista poimitulla mallilla, kuin jokin aika sitten kutomani pipon.

Nämä olkoon tämän kevään viimeiset jämälankasukat. Vielä jäi muutama pikkuinen kerä odottamaan tulevia jämälankasessioita. Niitähän on takuuvarmasti tiedossa, mikäli aion jatkaa kutomista. Ja aionhan minä. Tarkoitukseni oli kutoa Ukkokullalle jotkut kirkkaankirjavat villasukat, mutta nämä hän sai tällä kertaa. Vielä ne räiskyvät sukat hänelle kudon, sillä mukavampi on itsenikin katselle Ukkokullan töpöstelevän "iloisin" askelin.

 

Kevään etenemistä edistääkseni vaihdoin keittiöön vaaleat verhot. Heti tuli valoa ja raikkautta melkoinen annos lisää. Toki valoa on jo muutenkin mukavasti, kun aurinko täällä meidän nurkilla nousee 6.41 ja laskee 18.18. Joka päivä valoisa aika pitenee 5-6 minuutilla. Hienoa kulkea kohti kesää, eikö vain!

Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille!

 

Kuka kulki?

Taas on saatu uutta lunta. Ei se nyt ihan vanhan surmastakaan käy, sillä pakkasta on ollut sen verran, ettei mikään sula. Ei vanha eikä uusi. 
 
Tuoreessa lumessa näkyy hyvin pihalla kulkeneiden eläinten jäljet. Naapurin kissa tekee säännöllisesti kierroksen meidän pihassa. Se jahtaa aktiivisesti pikkulintuja, mistä en pidä. Mutta se jahtaa hyvin myös hiiriä ja myyriä, mikä taasen sopii minulle hyvin. 

Mustarastas tepasteli tästä pihan poikki

Mustarastaat ovat jokapäiväisiä vieraita siemenautomaateilla. Tai pikemminkin niiden alla, sillä ahkerasta harjoittelusta huolimatta mustarastaat eivät pysty takertumaan siemenautomaattien reunoihin tai talipallotelineiden metalliruudukoihin. Ilmeisesti ovat kuitenkin tehneet yya-sopimuksen muiden lintujen kanssa. Varsinkin tiaiset räpistelevät syödessään melkoisesti siemeniä ympäriinsä ja niitä sitten mustarastaat pomppivat napostelemassa.

Oravalla on varpaat harollaan.

Kotimaan marakatit eli oravat loikkivat automaatilta toiselle. Toisinaan ne ylittävät talon keittiön ikkunan edustalla olevalta siemenautomaatilta vieressä kasvavaa tuijaa pitkin katolle kiiveten. Kaksi oravaa on viime aikoina melkein jokapäiväinen näky siemenautomaatilla.

Oravan jälkiä nämäkin

Yhtenä päivänä kuului keittiöön saakka takkahuoneesta kova kolaus. Keltasirkku oli lentänyt ikkunaa päin ja kyyhötti ikkunan edessä olevassa keinussa. Annoin linnun olla, sillä toisinaan ne tokenevat pienen levähdyksen jälkeen. Tämä lintu taisi saada kunnon tällin ja hautajaiset on nyt edessä. Ressukka oli tainnut eksyä reitiltään lumipyryssä.

Moni on jo postannut huonekasvien mullanvaihdosta. Minä en ole päässyt aikomusta edemmäs. Keltainen kliivia on minua aikaansaavempi ja tunkee lehtiensä välistä aukenevia nuppuja. Edellisellä kerralla se kasvatti pitkän varren, jonka päähän kukat aukesivat. Nyt on näköjään niin kiire, että on jättänyt yhden vaiheen kokonaan väliin.

Olen saanut itämättömistä kelloköynnöksistä jonkin sortin päähänpinttymän. Ostin turvenappeja kokeillakseni, saisinko kelloköynnöksen niissä itämään. Kuvassa turvenapit ovat vasta imeneeet itsensä vedestä pulleiksi. Kelloköynnöksen siemenet ovat likoamassa ja pääsevät kohta kokeilemaan itämisen makua nappeihin. Lupaan, että tämän jälkeen en tänä keväänä enää enempää kelloköynnöksiä idätä. Riittäköön ne neljä itänyttä. Alkaa pian aikakin loppua.

Näissä jorinoissa alkaa jo olla "tikusta-asiaa" -maku. Kovasti näpeissä polttelee päästä pihatöihin ja kevään tuoksuja aistimaan. Vaan turha on elämää kiirehtiä. Lumen sulamista odotellessa voi vaikka uppoutua unelmoimaan.

Kevät keikkuen tulevi

Hyvin nuo vanhat sanonnat pätevät tänäkin päivänä. Aikamoista keikuntaa kevään edistyminen harrastaa. Perjantai-iltana mittari näytti paria plusastetta ja taivaalta satoi silkkaa vettä välillä kaatamalla maahan ja välillä vaakasuorassa olohuoneen ikkunaan.

Jalopähkämöt jälleen näkyvissä

Aamulla olikin jälleen pakkasasteita ja muutama sentti tuoretta lunta maassa. Koska aura kävi aamuvarhaisella työntämässä vallin sisäänkäyntiin, oli mentävä hetkeksi lumitöihin. Ihan kiva oli lumikolan kanssa ulkoilla. Viime aikoina lenkkeily on jäänyt vähiin, koska nastakengilläkään ei ole kunnolla pystyssä pysynyt.

Edellisestä alapihalla kulkemisesta ei ole viikkoa enempää aikaa, mutta silloin hankikanto liidätti minua pitkin pintaa, eikä jalanjälkiä juuri jäänyt. Jättiläisen jäljiksi levinneet askellukset ovat helmikuun alusta. Silloin upposin haaroja myöten hankeen.

Nyt lumen pinta on mukavasti vajonnut, eikä alapihallakaan enää uppoa edes polviin saakka. Pihalla on runsaasti suuria kumpuja, jotka ovat syntyneet lumen kolaamisesta ja lapioimisesta. Nuo kummut ovat tiukkaa tavaraa ja niitä ryhdyn pilkkomaan pienemmiksi ja levittelemään heti, kunhan muualta maa alkaa paljastua.

Useana päivänä on tuullut todella navakasti ja kylmästi. Alapihalle lumen pöllyttämästä lumesta on tullut hiekkadyynien kaltaisia muodostelmia. Eipä tehnyt mieli kellahtaa noille dyyneille aurinkoa palvomaan. Ihoa hyväilevän lämpöisen hiekan sijasta pian olisi kylmyys ja kosteus vihlonut selkäpiitä.

Pihalla kulkiessani odotan jo kovasti maan paljastumista ja kasvien versomista. Voi olla, ettei mielikuvitukseni taivu riittävästi, mutta kuvauskohteiden löytäminen on lujassa. Tuntuu, että jokainen lumikasa ja huurteinen oksa on kuvattu sataan kertaan. Valkoista, sinertävää, harmaata - niitä riittää, kirkkaita värejä jo kaipaan kovasti.

Muotoja sentään onnistuu toisinaan löytämään. Lähes tyhjän lehtikompostin keskellä on lumi sulanut jättikokoiseksi sokeripalaksi.

Eiköhän tässä jo riittävästi tullut talvesta marmatettua ja kevättä kaivattua. Sieltä se kevät tulee, kuten on tullut joka vuosi. Eräs meteorologi sanoi viikon vielä olevan kylmää ja sitten tulisi kuivempaa ja vähitellen keväisempää. Taidanpa unohtaa iltapäivälehtien säälööpit ja vilkaista ikkunasta kulloisenkin säätilan. Hitaasti hyvää tulee, luulisin.
 

Hyvää Naistenpäivää kaikille ihanille naisille!

 Jos minä jostain alkaisin

minä alkaisin tästä.

Minä heittäisin kivisen rinkkani risukkoon

ja kuraiset saappaani sammalikkoon.

ja paljain jaloin minä tanssisin

peltojen laidoilla kesäöisin.

Minä olisin pieni tyttö

ja vahva nainen samassa vartalossa,

ryppyinen iho sileässä sielussa,

työ vain leikkinä käsieni uurteissa.

Ja jokaista poimuani

minä silloin rakastaisin,

jokaista laaksoa ja kukkulaa

ja tasamaatakin hyvänä pitäisin.

Enkä minä piilottelisi mitään,

en koittaisi kurvejani kuorrutella,

en takamustani peitellä,

enkä enää koskaan hukkaisi

itseäni toisten sekaan.

Jos minä jostain alkaisin

minä alkaisin tästä.

Minä olisin häpeämättä minä! 

- Elina Salminen -

Hyvää Naistenpäivää kaikille ihanille NAISILLE!

Pari pipoa ja jämälankasukkia

Pitkään on pitänyt kutoa pipo, mutta enpä ole saanut aloitettua. Vihdoin kaivoin pyöröpuikot ja vuosi sitten alelaarista ostamani Novitan Rulla-langan esiin. Päätin kokeilla kukkajoustinta mallineuleena ja hyvinhän se pipoon sopii. Koska kukkajoustin tosiaankin joustaa hyvin, ei "kasvuvaran" vuoksi kannata laittaa ylimääräisiä silmukoita.

Toisen pipon tein Suvikumpu -blogista löytämälläni mallineuleella. Tämä mallineule on todella kaunis ja sopii niin sukkiin, tumppuihin kuin pipoihinkin. Lankana on 7veikan luonnonvalkoinen.

Naapurin syntymäpäiväsankarimiehelle kudoin nilkkasukat harmaasta 7veikasta ja vihreä-harmaasävyisestä Raggista. 

Jämälankaprojekti jatkuu. Jo keväällä inventoin lankavarastojani ja siirsin  kaikki pikkuruiset kerät omaan laatikkoonsa. Punnitsin kerät ja merkitsin painon kuhunkin kerään.
  
Joitakin sukkia olen kutonut siten, että toista sukkaa kudon saman kerän alkupäästä ja toista loppupäästä. Se on hitaampi keino, koska sukkaa on välillä vaihdettava nähdäkseen, kuinka paljon lankaa kumpaankin riittää. Mikäli siis haluaa sukista jotakuinkin identtiset. Jos taasen kutoo PeppiPitkätossu-sukkia, voi käyttää kunkin kerän yhteen sukkaan ja unohtaa värien sointuvuus.

Tällä kertaa tein niin, että jaoin kerät kahteen mahdollisimman saman painoiseen osaan. Näin sukat voisi kutoa yksi kerrallaan valmiiksi, mutta silti olen kutonut kumpaakin vuorollaan. Isompia jämälankakeriä alkaa olla sen verran vähän, että sukan edetessä ja yhden kerän loppuessa on pohdittava, millä värillä sukkaa jatkaa.

Jämälangoista valmistuu iloisia sukkia ja lapasia sukulaislapsille. Välillä joutuu pähkäilemään kerien riittävyyden ja värien sointuvuuden kanssa. Aika usein yllättyy, miten pitkän pätkän pienestä kerästä kutoo. Jonkun sukkaparin kohdalla voisi laittaa sukkaan käytetyt grammamäärät ylös.

Hassua, että langan uhkaavasti vähetessä, kiristän kutomisen tahtia. Ikäänkuin nopeasti kutominen saisi langan paremmin riittämään. 

Vanhoja lankavarastoja tutkiessa löytyy kivoja yllätyksiä, kuten näiden sukkien ruskeasävyinen viidakkolanka. Harmi, ettei sitä enää valmisteta. Lapset tykkäsivät viidakkolangasta valmistetuista sukista, joihin kirjoin silmiä ja viiksiä.

Tämän päivän lapset eivät taida paljon villatumppuja käyttää. Kurarukkasten alla ne ovat kuitenkin kevään hiekkalaatikkoleikeissä sopivat lämmittimet. Lasten neuleiden mitoitus tuottaa jonkin verran pään vaivaa, kun pikkuisia sukkia ja tumppuja niin harvoin nykyisin teen. Hyviä kokotaulukoita löytyy onneksi netistä.

Mikäli haluaa hyödyntää jämälankakerät mahdollisimman tarkkaan, on luovuttava symmetriasta ja identtisyydestä. Varsinkin erilaisista raitalangoista on vaikea saada kumpaankin sukkaan vastaavat kerrokset. Yritän sitoa sukat toisiinsa sopiviksi kutomalla vaikkapa varren resorin ja kantapään samalla värillä.

Vihreäsävyisiä lankoja minulla näyttää olevan vähän. Ylipäätään pienten kerien vähetessä värien sommittelu käy yhä vaikeammaksi. Lasten sukissa saa minusta olla iloisia raitoja ja leikkisyyttä. Mielessä käväisi ajatus tehdä kuhunkin sukkapariin jokin tarina, jota seuraten sukkien saaja voisi katsella niiden raitoja. Hmmm...kiva idea, mahtaako toteutua?

Olohuoneen pöytä on välillä sikinsokin lankakeristä, kun etsin sopivan kokoisia eriä ja sommittelen yhteensopivia värejä. Muutaman hallitusti suunnitellun sukan ja tumpun ehkä vielä jämälangoista saan, mutta lopuista tulee sitten räsymattovirityksiä. Ellen sitä ennen kyllästy jämälankaprojektiin ja siirry jälleen uunituoreiden kerien aloituksiin.

Kutomisessa on paljon samaa, kuin puutarhatöissä. Tehtävään uppoaa ja muu maailma sulkeutuu jonnekin etäälle. Palkitsevaa nähdä osaavansa ja oppivansa uutta. Rauhoittavaa mielen terapiaa.

Piippokaipuuta hankien keskellä

Yksi jos toinenkin on jo löytänyt piippoja pihastaan. Intianminttu peräti sinivuokon nupun. Saaripalstan Saila on joka vuosi ensimmäisten joukossa postaamassa ihanista piippolöydöistään. Sailan puutarha sijaitsee "etelämeren" saarella, joka on minun hankien keskellä uinuvasta näkökulmastani oikea peppipitkätossumainen satupaikka. Pikkuisen olen tähän aikaan vuodesta kateellinen edellä mainittujen bloggaajien sinivuokon nupuista ja iiriksen kärjistä, mutta lohdutuksekseni voin sentään silitellä pelaguiden untuvakarvaisia lehtiä työhuoneen ikkunalaudalla.

Lunta meillä ja meidän nurkilla riittää, vaikka toisille jaettavaksi. Kuka haluaa? Annan ihan ilmaiseksi. Hanki on tosin vajonnut melkoisesti helmikuun ennätyslämpiminä päivinä ja muutamien sadekuurojen pehmentämänä. Maaliskuun alun reiluissa pakkasissa lumen pinta on kantanut minuakin ja alapihalla käyskentely on tuntunut, kuin vetten päällä kävelyltä.

Jokunen pälvipaikka on toki meidänkin pihassa. Sulkaneilikka kurkottelee kohmeisena lumen keskellä ja havujen ympärille on sulanut laaja kuoppa. Olen käynyt potkimassa kovaa lunta sulapaikkoihin, jotta havujen tyvi ei liian aikaisin paljastuisi paisteelle.

Pikkupuutarhan kivikin on paljastanut puolet itsestään. Kuukausi sitten koko kivi oli vain valkoinen kummitusmöhkäle hangen keskellä.

Pikkupuutarhan norjanangervo on taipunut poikki lumen painosta. Se ei haittaa, sillä kyseinen pensas on muutenkin leikkauksen tarpeessa. En ole osannut päättää, leikkaanko keväällä vai syksyllä ja niin homma on siirtynyt ja siirtynyt. Lumi teki ratkaisun puolestani. Kunhan käytäviltä lumi sulaa, käyn siistimässä pensaan.

Anteeksi kuvan laatu, obiska ei ihan riitä marjakuuseen saakka.

Pihamme lintubaarit ovat olleet koko talven ahkerassa käytössä. Välillä on niska ihan jumissa, kun keittiössä istuessani tarkkailen tinttien touhuja. Säännöllisinä vierailijoina ovat tali- ja sinitiaiset, pikkuvapuset, viherpeippo, tikat sekä maassa käyvät syömässä mustarastaat ja keltasirkkujen suuri porukka. Kävipä yhtenä päivänä pyrstötiainenkin. Yleensä niitä on useampi yhtä aikaa, mutta nyt ainokaisen kaverit olivat jossain muualla.

Oravia on välillä kaksikin kisailemassa hangella ja kiipeilemässä marjakuusessa. Oravat ovat kuin suomalaisen puutarhan marakatteja roikkuessaan pää alaspäin ulottuakseen syömään talipötköstä.

Marakatti ruokailemassa (heijastumat ovat keittön ikkunalasista).

Siellä se ahmatti on taas tyhjentämässä lintubaarista pähkinöitä ja siemeniä. Tuo muovinen automaatti vetää neljä litraa siemeniä ja pari kertaa viikossa se pitää käydä täyttämässä. Osittain oravien aktiivisten käyntien vuoksi, mutta paljon tuossa käy lintujakin. Kaikkihan ne ruokaa tarvitsevat, niin linnut kuin oravatkin. Kiva on ollut talven mittaan lintujen ja oravien touhuja seurata. Omanlaistaan teatteria sekin.

Kaktukset kukkivat toista kierrostaan. Kukkia on vähemmän, kuin joulun aikaan, kuten tavallista. Kunhan kesä koittaa, nekin pääsevät ulos lomailemaan.

Kaikki neljä itänyttä kelloköynnöstä on koulittu. Ensimmäisten lehtien välistä on jo muodostumassa köynnösten oikea olomuoto. Vielä en ole heittänyt pois itämättömiä kelloköynnöspotteja. Toivon edes muutaman kylvetyn siemenen heräävän vielä henkiin. 

Paprika

  
Lisääkin kylvöjä jo tein. Multaan meni samettikukkia, tomaatteja ja yhtä sun toista muuta. Ehkei ihan kuukalenterin mukaan otollisin kylvöaika, mutta tulevat päivät ovat liian kiireisiä. Pesuhuoneen lattialla on jo varsinainen pottiarsenaali. Itämisen ja koulimisen jälkeen pääsevät kellariin kasvamaan.

Näitä kasvilamppuja on nyt kellarissa kaksi.

Viime kevään tanakoista tomaatintaimista innostuneena ostin toisenkin kunnollisen kasvilampun, jonka Ukkokulta asensi kellarin kattoon roikkumaan. Pelkäsin ikkunattomassa ja vähän viileässä (+14 - +15) kellarissa kasvattamisen olevan kasvien kannalta vaikeaa, vaan erehdyin. Koskaan aiemmin taimeni eivät ole olleet niin hyväkuntoisia. Ainoa huono puoli taitaa olla se, että kun enää ei tarvitse pohtia riittämätöntä ikkunalautatilaa, tuppaa kylväjän mopo karkaamaan liiallisuuksiin. Viime keväänä ei sentään vielä niin käynyt, mutta miten käynee tänä keväänä? Aika näyttää.