Italialainen pitkäkarvakissa

 
Sain kutsun kylään italialaisia pitkäkarvakissoja kasvattavan naisen luo. Hän oli vuosien mittaan kasvattanut jo useita pentueita. Kaikki olivat saaneet hyvän ja rakastavan kodin. 

Kasvattaja halusi näyttää, miten erikoisella tavalla näitä kauniita lemmikkejä kasvatetaan. Hänellä oli matalalla pöydällä isokokoinen muovilaatikko kukkuroillaan rantahiekkaa. Seuraavaksi hän teki hiekan pintaan kolmeen riviin rinnakkain muutamia kapeita koloja. Ensin hän aloitti itseään lähimmästä rivistä laittaen kuhunkin koloon palan luuta. Viimeisen luun hän laittoi rivin loppuun vasempaan reunaan. 

Vielä viimeisiä koloja luunpaloilla täyttäessään ensimmäisen rivin hiekka alkoi liukua sivuun. Keskikohdasta nousi esiin kissan selkä, sitten oikeasta reunasta pää ja lopulta häntäkin tupsahti vasemmasta reunasta esiin. Samalla jo ihan oikea, täydellinen kissa loikkasi rivistä laatikon reunalle ja siitä lattialle. Niin tapahtui myös kahden muun luurivin osalta. Kohta lattialla olikin sitten kolme pitkäkarvaista, aivan ihastuttavaa kissaa. Yksi oli selkeästi savun värinen, kahdessa muussa kissassa oli paljon ruskeaa. Siinä ne istuivat täydellisinä minua ja kasvattajaansa katsellen. 

Meidän oli tarkoitus keskustella, minkä juuri kasvatetuista kissoista haluaisin. Silloin muistin, että puutarhakierros on vielä tekemättä. Kasvattajarouva jäi silittelemään kissoja. Minä lähdin ulos.

 
Puutarhassa kävelin ensimmäisenä paljaan taivaan alla kasvavien tomaattien luo. Tomaatit oli istutettu portaittain laskevaan kasvimaahan. Kunkin tason reunassa kulki polku, josta käsin tomaatteja saattoi hoitaa ja poimia. Terassimainen istutustyyli mahdollisti tomaateille suuren määrän valoa. Aurinko paistoikin parhaillaan tomaatteja tutkiessani. Hedelmät olivat suuria, samettisen pehmeitä ja tuoksuvia. Silittelin tomaatteja hellästi kupertaen kämmeneni niiden pyöreää pintaa vasten. Näin aistin auringon lämmön tomaattien pinnalla.

 
Seuraavaksi kävelin kasvattajarouvan puutarhan toiseen laitaan. Muistin heittäneeni sinne syksyisellä vierailulla kourallisen kurpitsan siemeniä. Ne olivatkin itäneet hyvin. Kaiken kokoisia ja -muotoisia kurpitsoja oli kasapäin korkealle kurottavien runkojen tyvellä. Ajattelin, että heitän kurpitsan siemeniä tulevinakin syksyinä suoraan puutarhaan. Uudenlainen kasvutapa ylöspäin kasvavassa rungossa ei vaadi kovin paljon tilaa ja sato on kuitenkin huikean hyvä. 

 
Unihan tämä oli, minkä lukija nopeasti havaitsee. Näen paljon unia, mutta harvoin muistan niitä herätessäni kokonaan. Osan saatan muistaa pidempään, jos kerron siitä jolle kulle. Tällä kertaa jäin sänkyyni makaamaan ja pohtimaan unta. Näin se tallentui muutamia yksityiskohtia lukuunottamatta aika hyvin muistiin. Unen tunnelmaa on vaikea kuvata toiselle ihmiselle. Omaan mieleen se saattaa jäädä pitkäksikin aikaa. 

Näen edelleen ihanat kissat ja tunnen sormissani niiden turkin silkkisen pehmeyden. Unessa ei tuntunut lainkaan kummalliselta tapa, jolla kasvattajarouva kissojaan loi. En myöskään kyseenalaistanut tuollaisen rodun olemassaoloa: italialainen pitkäkarvakissa.

Tomaatit tuoksuvat varmasti koko päivän nenässäni. Samoin niiden pyöreä, lämmin pinta tuntuu sormenpäissä ja kämmenellä. Kurpitsan siemeniä en edelleenkään aio nakata syksyllä puutarhaan. En vaikka alkaisivatkin yllättäen kasvattaa tikkusuoraa runkoa ylöspäin.

Tämän unen kertomiseen kannusti Kristiina K:n Julkkiksen kanssa kahvilla -postaus 10.1.25. Kaikki unet eivät ole painajaisia. Joskus saa nauraa vatsansa pohjasta. Ja ihmetellä ihmismielen öistä luovuutta.

Sipulit piilotettu multaan

 
Syksyn sipulit on vihdoin piilotettu multaan. Näin vähän sipuleita en ole istuttanut aikoihin. Vain 276 kpl. Kollaasiin koottujen lisäksi istutin krookuksia, italiantalventähteä, kevätkurjenmiekka Purple Hilliä ja Katharine Hodgkiniä sekä Actaea-valkonarsissia. Tulppaaneja istutin vain Darwin Mystic van Eijkiä, Darwin Blushing Apeldoornia ja OmaPiha-lehden tilaajatarjouksen metsätulppaaneja. 

En mene vannomaan, etteikö kaupasta vielä sipulipussukoita mukaan lähtisi. Menneiden vuosien valtaisa sipuli-innostus on kuitenkin laimentunut. Paljon siihen vaikuttaa peurojen ahkerat vierailut pihallamme. Tuntuu tylsältä miettiä päänsä puhki, miten saisi verkoilla suojattua kaiken mahdollisen. Puissa ja pensaissa on jo riittävästi varjeltavaa. Eivätkä ne sipulit kovin halpojakaan ole. Näin tänä syksynä. Vuoden päästä ajatukset voivat olla taas tyystin toisenlaiset.

Dahlia Cafe au Lait

Viikonloppuna nostin daaliat ylös. Valkoisessa Sneezyssä oli vielä paljon nuppuja, samoin hienosti viikkoja kukkineessa Cafe au Laitissa. Pinkki Topmix Roze oli edelleen aika virkeä, joskin pahasti Cafe au Laitin kainalossa. Aiempina vuosina olen laittanut daaliat isoihin ruukkuihin terassille. Nyt kasvatin niitä alapihalla lavakauluksessa. Kokeilu onnistui hyvin siinä mielessä, että daaliat kukkivat runsaammin ja pidempään. Puutarhan Lumo -blogin Kruunuvuokko on koonnut hyvät ohjeet daalian talvettamisesta. Olen toiminut pitkälti samoin, mutta laitan linkin ohjeisiin tähän, jotta löydän sen tarvitessani nopeasti. 

Jaloängelmä vesisateen jälkeen 15.9.

Sipuleita istuttaessani huomasin, että runsaan viikon takaiset sateet ovat kastelleet maan lähinnä pinnasta. Seuraavalle viikonlopulle on luvassa sateita. Saapa nähdä, toteutuvatko.

Omassa pihassa ei ruokasieniä kasva. Joka syksy pariin paikkaan nousee kuvan valkoisia lahottajasieniä. Ei niistä mitään haittaa ole ollut.

Hedelmäpuut kukkivat keväällä valtoimenaan. Juuri kukinnan aikaan tuli koleat säät ja tuulista, mikä lyhensi kukintaa. Eikä niitä pörriäisiäkään sankoin joukoin hedelmäpuissa lennellyt. Tuholaisia riitti yli oman tarpeen. Tapansa mukaan omenapuut myös harvensivat itse itseään pudottamalla hedelmiä maahan. Hetken jo ajattelin, ettei taida jäädä syötävää ja säilöttävää. Omenasadosta tuli kuitenkin odotettua runsaampi. Alkuun huonokuntoisia omppuja kiikutettiin kompostiin. Sitten niin pudonneet kuin puihin jääneet ovat olleet hyväkuntoisia.

Punakaneli

Huvitus ja valkeakuulas on jo hedelmistä tyhjennetty. Olen pilkkonut ja lohkonut omenoita pakastimeen, leiponut jos jonkinlaisia piiraita ja tietenkin hedelmiä on syöty sellaisenaan. Mikäs sen parempaa, kuin oman puun omena.

Viikonloppuna tyhjensin myös punakanelipuun, koska ne alkoivat putoilla ihan itsekseen. Puusta poimittuina omput kestävät pidempään, kun niihin ei tule putoamisvammoja. Syysomenapuu on vielä pullollaan isokokoisia hedelmiä. En kuolemaksenikaan muista syysomenamme lajiketta. Saattaa olla Punainen Melba.

Muumiotautia meillä on ollut jo vuosia, mutta koskaan se ei ole kaikkia hedelmiä vienyt mennessään. 

Uusimman (mm. YLE uutisoi aiheesta) tiedon mukaan muumiotautiset omenat voi laittaa puutarhakompostiin, kunhan peittelee ne hyvin lehdillä tai mullalla. Lahottajasienet ja bakteerit valtaavat muumiotaudin sienirihmaston. Muumiotautisia hedelmiä ei siis tarvitse laittaa lämpökompostoriin tai sekajätteeseen. Muumiotauti on ilmalevitteinen eli itiöt tulevat naapuruston puista, vaikka kuinka itse tekisit kaikki suojaamiseen keksimäsi kommervenkit.

Miltei unohtui värinokkosten pistokkaiden ottaminen. Muutama kolea yö kuritti siemenestä kasvattamiani värinokkosia, mutta tuurilla useimmat oksat olivat vielä vahingoittumattomia. Kuvassa pistokkaat ovat vesilasissa juurtumassa. Muutamassa päivässä juuret ilmestyivät ja nyt värinokkoset ovat jo ruukuissaan viettämässä talvea ikkunalaudalla. Aika helppo näitä oli siemenistä kasvattaa, mutta kokeillaanpa välillä pistokaslisäystä.

Nemo on oikea linssilude

 
Lapset ovat viime päivinä reissanneet vierailla mailla. Poika vietti viikon Berliinissä messuilla ja tytär viikonlopun Oslossa. Niinpä kävimme Ukkokullan kanssa ruokkimassa ja rapsuttamassa tyttären 17-vuotiaita kissoja Lokia ja Nemoa. Loki luikahti pian ruokailun jälkeen päiväpeitteen alle nokosille. Nemo sen sijaan haluaa kaikki mahdolliset rapsutukset ja hellydenosoitukset. 

Nemon kuvaaminen on omanlaisensa operaatio, koska se tunkee nenänsä aivan objektiiviin kiinni. Nemoa kuvatessa on mieluummin tähyiltävä sitä kaukaa ja napattava kuvat vikkelästi. Muuten tuloksena on epätarkkoja mustavalkoisia kummajaisia ruudun täydeltä.

Ilta-aurinko ke 21.9.

Pimeys laskeutuu ilta illalla aiemmin. Laskiessaan aurinko saa ruskavärit hehkumaan. Saan ihailla työhuoneen ikkunasta myös naapuruston liekehtiviä puita.

Tienpenkan kortteet ovat hauskan näköisiä.

Puutarhan syystyöt ovat aika hyvällä mallilla. Toki tekemistä riittää, mutta tuleepa samalla ulkoiltua ja harjoitettua hyötyliikuntaa sekä tarkkailtua luonnon ihmeitä. Työlistan kohtien yliviivaaminen on nautinnollista. Vielä nautinnollisempaa on katsella pihalla niitä tehtyjä töitä.

Syksyyni osuu mukava yllätysmatka ystävän kanssa. Siitä enemmän, kunhan palaan reissusta.

Kohta ollaankin jo lokakuussa. Sitä ennen, viettäkäähän mukavia syyskuun viimeisiä päiviä.

Kärhöjä, kissoja ja sadekuuroja

Clematis Rouge Cardinal

 
Pionien lopettaessa kukintaansa vuoroon astuvat kärhöt. Toistuvat rankkasateet ovat hakanneet kukintoja, mutta ihmeen hyvin nämä kestävät jatkuvan terälehtiinsä ja nuppuihinsa kohdistuvan rummutuksen. 

Clematis Multi Blue

Sekä ylemmän kuvan Rouge Cardinalin että tämän Multi Bluen olen istuttanut 2013. Ilmeisesti ne ovat asuinpaikkaansa tyytyväisiä, sillä kukinta on runsasta ja kasvu rehevää. 

Minun pihassani yksikään loistokärhö ei ole ollut parhaimmillaan ensimmäisinä vuosinaan. Olen onnesta soikeana, että ylipäätään heräävät keväällä ja tekevät kukan tai kaksi. Siksipä pyörin ahkerasti Rouge Cardinalin ja Multi Bluen ympärillä taivastelemassa niiden lautasen kokoisia kukkia.

Clematis Hagley Hybrid

Toinen Hagley Hybrid heitti henkensä viime talvena. Sen sijaan tämä vuotta vanhempi, 2018 istutettu on virkeä ja kukkii kivasti.

Monet kärhöni ovat entisen Honkkarin tarjousköynnöksiä. Olen istuttanut ne kesäksi ruukkuun juuria kasvattamaan ja siirtänyt loppukesästä tai syksyllä maahan. Tarjouskärhöissä valikoima on usein rajallinen, eikä nimilappu välttämättä takaa kasvin oikeaa nimeä. Tästä syystä joitakin kärhöjä on tullut puutarhaani kaksin kappalein.

Clematis Pink Fantasy

Pikkupuutarhan Pink Fantasyn olen istuttanut 2016. Tänä kesänä se kasvaa ja kukkii innokkaasti. Sen kaikki nuput aukeavat korkeuksiin, joten kuvaaminen on vähän vaikeaa. Pitäisi raahata tikkaat Kärhöpolulle, jotta pääsisi tiirailemaan kukkia ilman zoomaamista.

Edelleen harmittelen, etten leikannut keväällä samaisen tuen molemmin puolin kasvavien alppikärhöjen versoja kokonaan pois. Jänis napsi talvella köynnökset tyvestä poikki. Pari elävää versoa jäi, mutta ylempänä olevasta ruskeasta oksasotkusta ei ottanut selvää, mikä elää, mikä ei. Kokonaisuuden kannalta olisi ollut parempi laittaa kaikki matalaksi ja antaa köynnösten kasvaa uudenuutukaisina. Kevään kukinta oli joka tapauksessa lähes kokonaan menetetty.

Clematis Aljonushka

Vuosi sitten ylös kaivettu ja uuteen paikkaan siirretty Aljonushka kukkii sekin. Myös vanhaan paikkaan vahingossa jääneestä osuudesta noussut verso on päättänyt kukkia. Aljonushka on siis varsin sitkeä kärhö, joka ei pienestä hätkähdä. Istutin Aljonushkan 2015, joten sillä on ollut aikaa kasvaa melkoiseksi pöheiköksi. Nyt se minun mielenmuutokseni vuoksi joutuu aloittamaan kasvumatkansa uudelleen.

Nimetön kärhö

Kasvihuoneen vieressä kasvavan tuijan edessä nousee vuosi toisensa jälkeen lilakukkainen kärhö, jolle minulla ei ole nimeä. Olen ostanut tämän keväällä 2015 Princess Dianana tai Katena, mikä se ei ole. Kuten kaikki huomaavat. Kuvassa on kärhön tämän kesän ensimmäinen kukka. Nyt jo kuihtumassa. Kukka ei todellakaan ole kovin suuri, vaikka kuvasta sellaisen vaikutelman saakin. Näitä pikkuisia "jalkarättejä" on kukinnan päästyä vauhtiin runsaasti. Tällä kärhöllä riittää kasvussa vauhtia ja korkeutta. Tuen korkeus on runsas kaksi metriä, mikä ei kärhölle riitä. Siellä se köynnös huitelee taas tuijan latvuksissa.

Clematis Mme Julia Correvon

Luulin Syreenipenkin Julia Correvonin menehtyneen talven aikana, mutta niin vain se nousi ja nyt jo pukkaa ensimmäisiä nuppujaan. Samoin tekevät Pikkupuutarhan Kärhöpolun Princess Kate ja Ville de Lyon. Myös alapihan Ruusupenkin Princess Diana on virkeä, mutta toistaiseksi siinä ei näy nuppuja. Dianan istutin vuosi sitten, joten ehkäpä hän keskittyy juurien vahvistamiseen.

Clematis 'Paul Farges' (Summersnow) - Lumikärhö

Keväällä 2016 istuttamani lumikärhö on myös aloittanut kukintansa. Vuosi sitten pähkäilin, voisinko leikata tämän kärhön matalaksi. Se nimittäin on kasvanut melkoiseksi risukasaksi, josta osa tietenkin kesän lähestyessä vihertyy. Yläosiin jää kuitenkin vuosi vuodelta enemmän kuivia versoja, joista muodostuu ajan mittaan kasvia rumentava pöheikkö. 

Keväällä rohkenin saksia lumikärhöä, mutta edelleenkin sieltä täältä rääppien. Leikatessa nousee aina pelko, että vahingoitan kasvia peruuttamattomasti. Lumikärhö kukkii saman vuoden versoilla. Kokemus on osoittanut, että versoja kasvaa vauhdilla takaamaan loistavan kukinnan. Pentti Alangon mukaan lumikärhön voi leikata metrin korkeudelta. Jospa ensi vuonna rohkeutta riittäisi enemmän.

Ukkonen lähestyy 14.7...

Kuten totesin, olemme saaneet vettä usein ja paljon. Käytännössä edellisen puolentoista viikon aikana lähes jokaisena päivänä on satanut, parhaimmillaan kuuro toisensa jälkeen. Eipä ole tarvinnut kastelukannuja kantaa. Vettä on tarvinnut antaa lähinnä kasvihuoneessa parille kastelujärjestelmän ulkopuolella olevalle ruukulle ja sateelta suojassa oleville kesäkukille. Kuvassa näkyy alapihan nurmikolla kiemurteleva letku, jonka voisi aivan hyvin kerätä sivuun.

...ukkosen myötä saapuu myös rankkasade.

Torstai 14.7. taitaa olla tähän saakka sateisin vuorokausi. Heräsin torstaivastaisena yönä pariinkin otteeseen melkoiseen kohinaan. Helteen jälkeen on ollut mukava nukkua ikkuna auki. Rankkasateeseen herätessä nousee mieleen, millaisia tuhoja mahdollisesti aamulla pihalla kohtaan. Mitään ihmeellisiä vahinkoja ei ole kuitenkaan tapahtunut. Maata kohti kumartuneet kasvitkin nousevat, kunhan niistä ravistaa suurimmat pisarat pois.

Sademäärät 13.-14.7.

Nappasin Ilmatieteenlaitoksen sivuilta kuvan keskiviikko-torstain sademääristä. Rännirosvot täyttivät sadevesitynnyrit hetkessä ja nyt sadevedet on pitänyt juoksuttaa salaojakaivoihin. Harmillista, ettei sadevettä voi säilöä kovin paljoa mahdollisia kuivia jaksoja varten. Kun vettä tulee taivaalta yllin kyllin, ei ilmaista kasteluvettä tarvitse sammioista kasveille kantaa.

Loki ja Nemo päivätorkuilla

Tähän saakka kesä on ollut täynnä jos jonkinlaista hässäkkää. Ikkunaremontti on hyvällä mallilla, mutta tekemistä sillä saralla edelleen riittää. Ikkunapellit odottavat vuoroaan seuraavina kohteina.Työhuoneen vanha rullaverho vaihtuu sälekaihtimeen.

Nemo ja Loki olivat hoidossa vajaan kaksi viikkoa. Suojasin sohvat lakanoilla, sillä kahden  kissan loikoiluista jää karvamuistot joka paikkaan. Veljenvaimo muuttaa uuteen kotiin, joten hänen Roopensa tulee muuttoruljanssin alta meille hoitoon. Roope on arka kissa eli todennäköisesti saamme nukkua yömme kohtalaisen hyvin. Nemo halusi hellyyttä ja rapsutuksia myös yöaikaan, mikä aiheutti meille tilapäisen univajeen. Nemo ei myöskään siedä suljettuja ovia ja ikkunoita. Edes yöllä, josta syystä se kävi moneen kertaan tassuttamassa ikkunankahvaa - äänekkäästi.

Kesämalvikki

Sadekuurojen, kunnostusprojektien ja kissanhoidon lomassa puutarha on jäänyt liiaksikin oman onnensa nojaan. Muutaman pätkän olen saanut kitkettyä, mikä onkin hoitunut ilahduttavan näppärästi mullan ollessa litimärkää. Aina ohi kulkiessa tulee laitettua tuki jollekin ja nipsaistua kesäkukista kuihtuneita pois. 

Pian pitäisi ehtiä leikata omenapuiden vesiversoja. Herukoidenkin poiminta ja mehunkeitto alkaa olla käsillä. Hyvin ehtii ja valmista tulee, kunhan malttaisin lopettaa tekemättömistä töistä stressaamisen.

Kehäkukka Bronzed Beauty

Tekstin muotoilu täällä bloggerissa kiukuttelee taas kunnolla. En saa mieleistäni fontin kokoa tasaisesti joka paikkaan, vaikka kuinka tyhjennän muotoilun ja teen sen uudelleen. Myös kommenttien julkaisussa on ollut häikkää niin omassa kuin muidenkin blogiin kommentoidessa. Ehkä blogger on lomatunnelmissa. Onneksi homma pääosin toimii.

Krassi

 
Nauttikaamme näistä heinäkuun päivistä.

Joutsenjahdissa

 
Omasta pihasta ei kiinnostavaa katseltavaa tai tekemistä löydä millään ilveellä. Jokainen lumi- ja jääpaakku on nähty tuhat kertaa. Alapihan kotikiven päältä lumi on sulanut ja paljastanut sammaleen. Että voikin tällainen väripilkku valkeuden keskellä lämmittää sydäntä.

Sunnuntain kävelylenkillä kierrettiin kahden järven rannat. Toisessa surisee pumppu pitämässä avantoa auki uimareita varten. Toista järveä lähestyessä kuulimme jälleen joutsenten törähdyksiä. Ja näimmekin kahden joutsenen kiertävän järven yllä. Sinnehän ne laskeutuivat köpöttelemään jäälle kävelijöistä ja hiihtäjistä välittämättä.

Kuvassa vasemmalla näkyvä tumma kiila on ehtaa kakkaa. Runsas viikko sitten hajosi paineviemäri, jonka vuoksi lähes 700.000 litraa jätevettä valui puron kautta läheiseen järveen. Edellinen vastaava rikkoutuminen oli tammikuussa 2018, jolloin jätevettä valui niinikään samaiseen järveen 160.000 litraa. 

Järven ennestäänkin huonoa kuntoa on vuosien ajan parannettu vapaaehtoisvoimin. Asukkaat ovat syystäkin pettyneitä, surullisia ja vihaisia. Kunnan esittämä anteeksipyyntö ei paljon lohduta. Korjaustoimiin olisi pitänyt tarttua vuosia sitten.

Aurinko on hellinyt ja lämmittänyt koko viikonlopun ajan. Suunnittelin keittäväni kaakaot pihalla juotavaksi. Pihakalusteet ovat yhä kellarissa ja kellarin portaiden edusta vahvassa jäässä. Portaat ovat onneksi jo sulaneet, joten ei tarvitse joka kerta kieli keskellä suuta ja kädet tiukasti kaiteessa kellariin laskeutua. Puiston penkitkin sopivat tällä hetkellä paremmin lyhytjalkaisille levähtäjille.

Lenkin jälkeen ramaisi niin vahvasti, että kellahdin sohvalle kirjan kanssa. Tuolien ja pöydän kantaminen kellarista jäi toiseen kertaan.

Nemo kulkee häntä taipuneena pitkin selkää.

Viikolla kävimme ruokkimassa ja rapsuttamassa tyttären kissoja. Tytär oli työmatkalla pohjoisessa. 17-vuotiaat kissaveljekset Nemo ja Loki olivat seurasta ilahtuneita. Molemmista on vaikea saada kuvia yhdessä tai erikseen. Nemo pyörii jaloissa väkkäränä, kellahtaa lattialle ja tarjoaa milloin mitäkin kinttua rapsutettavaksi ja silitettäväksi. Tämän katin kuvaamiseksi pitäisi kamerassa olla moottoriperä. Loki taasen köllötti päiväpeitteen alla. Tuli se sieltä esiinkin, mutta Nemo varasti jälleen shown.

Nemon kaltaisen adhd-tyypin kanssa elo ei käy yksitoikkoiseksi, eikä yksinäiseksi. Se ei päästä hetkeksikään silmistään. Takuuvarmasti tuntee itsensä tervetulleeksi Nemon kotiin mennessään. Heti tulijan nähdessään se heittäytyy selälleen valmiina vastaanottamaan rapsutuksia. Jossain vaiheessa ihmisen rapsutusinto laimenee, mutta Nemopa ei anna periksi. Se pyörii jaloissa loputtomiin. Nemon luona käydessä kiitän aina itseäni siitä, että auton hanskalokerossa on tarraharja.

Jutut ja kuvattavat ovat vähissä, kun lumesta ei vaan jaksa jatkuvasti tarinaa vääntää. Hyvä, että lenkillä nostin katseeni välillä ylöspäin. Huomasin puussa hauskan muotoisen käävän. Sydän tuosta tulee mieleen.

Enää viikko kevätpäiväntasaukseen (20.3.)* ja kaksi viikkoa kesäajan (27.3.)  alkamiseen. 

 

*Kevätpäiväntasaus eli kevättasaus on se hetki, jolloin Auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle, eli ylittää taivaanekvaattorin etelästä pohjoiseen.

Loma Andalusiassa - yhteenveto

Keramiikkakuvia Fuengirolan härkätaisteluareenaa vastapäätä

Jotkut suomalaiset pitävät Espanjan Aurinkorannikolle matkustamista vähemmän hienona.  Kertoessani matkakohteestamme eräs ihminen totesi, että menette sitten sinne tuhansien suomalaisten seuraan syömään hernekeittoa ja lihapullia.

Parempi hankkia kokemukset itse, eikä luottaa epämääräisiin mielipiteisiin. Lähdimme avoimin mielin ja kiinnostuneina tutustumaan uuteen kulttuuriin. Ukkokulta on käynyt Barcelonassa, koko perheemme pikavierailulla Huelvassa ja Keski-Euroopan automatkan yhteydessä pohjoisen rajaseudulla. Käytännössä Espanja oli meille uusi ja tuntematon kohde.

Osoitekilpien kauneutta

Espanjalla on Välimeren rantaa 1600  km. Andalusian alueella sijaitseva Costa del Sol eli Aurinkorannikko on vain osa noista kilometreistä. Aktiivinen Espanjan rannikkomatkailu alkoi kehittyä sodan jälkeisinä vuosina. Ensimmäiset turistit olivat kuuluisuuksia ja varakkaita ihmisiä. 

Andalusiassa on asuttu jo ammoisina aikoina. Kristittyjen Iberian niemimaan valtaukseen päättyi arabien 800-vuotinen valta 1492. Maurikulttuuri näkyy laajasti mm. rakennuksissa.

Costa del Solissa eli Aurinkorannikolla asuu ympärivuotisesti noin 20 000 suomalaista, joista reilut 3000 Fuengirolassa. Malagan provinssin, johon Aurinkorannikkokin kuuluu, väkiluku on noin 1,5 miljoonaa eli siihen nähden suomalaisten määrä ei kovin suuri ole.

Matkaa varatessamme moni hotelli oli jo täynnä. Fuengirolassa kulkiessamme saatoimme todeta, ettei joulu kuitenkaan ole mitään korkeasesongin aikaa. Hotellissammekin oli selvästi hyvin väljää. Varmasti paikalliset lomailevat talvella, jolloin on vähemmän matkailijoita. Rantakadulla ravintoloista vain osa oli auki ja matkamuistokaupoista valtaosa kiinni. Kuollutta ei ollut missään, mutta hyvin mahtui kulkemaan ja olemaan.

Näinkin voi kaupan seinää koristella

   
Suomen kieltä kuulin muutaman kerran kaupoissa ja bussissa. Hotellissamme oli osan aikaa ainakin yksi suomalainen perhe. Fuengirolan Malagan puoleisessa päässä eli Los Bolichesissa näimme joitakin suomen kielisiä yrityskylttejä. Matkoillamme ympäri Eurooppaa on aina tullut vastaan suomalaisia. Aurinkorannikko ei ollut mikään poikkeus suuntaan tai toiseen.

Englannin kielellä pärjäsi hyvin ja Ukkokullan lukioranskasta oli jotain apua. Espanjan kielen taito olisi rikastuttanut matkan antia. Joitakin perustermejä ja sanoja hallitsimme. Lisää oppia tuli kaiken aikaa. Suomen kielellä emme kuvitelleetkaan tulevamme ymmärretyiksi.

Marbellan puiston penkit - jokainen erilainen.

Jokaisen ulkomaanmatkan antiin kuuluu paikalliseen ruokakulttuuriin tutustuminen. Tarkoitus oli maistaa ruokia, joita emme ole aiemmin syöneet tai jotka ovat espanjalaisen/ andalusialaisen keittiön herkkuja. Yleensä ruokalistat oli englanniksi ja jos jokin oli epäselvää, tarjoilijat tekivät parhaansa auttaakseen. Hampurilais- ja muissa pikaruokaketjuissa emme käyneet. 

Kahviloiden suhteen valintaperusteet olivat samat kuin ruokapaikkojen. Pari kertaa kävimme Costa coffeen kahviloissa. Tämä brittiläinen yritys myytiin viime vuonna ja kuuluu nykyisin Coca-Cola Companylle. Costa coffeen kahviloissa barista valmisti jokaiselle kahvin henkilökohtaisesti. Miramarin kauppakeskuksen Costa coffeessa join elämäni parhaan cafe americanon.

Silmäniloa roskille

Espanjalaiset ovat ystävällisiä ja välittömiä. Muutamissa asiakaspalvelutilanteissa  hivenen ärsytti, kun meitä palvellessa takaa ryntäsi joku paikallinen selittämään omiaan. Tällöin meitä palvellut henkilö unohti meidät ja ryhtyi hoitamaan jälkeemme tulleen asiaa. Näin tapahtui useamman kerran ja moinen multitaskaaminen hidasti käytännössä kaikkien asian edistymistä. 

Espanjalaiset ovat myös kovaäänisiä. Parissa kauppakeskuksessa käytyämme ihmettelimme, kuinka niinkin uusissa rakennuksissa kaikumista ja äänieristeitä ei oltu huomioitu. Vähitellen saatoimme todeta, että missä kaksi espanjalaista kohtaa, siellä alkaa vihoviimeinen kalkatus ja yhteen ääneen selittäminen. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa. Ehkä me suomalaiset olemme liikaa "anteeksi-että-olemme-olemassa" -tyyppejä. Tilanteeseen tottuminen vaati vähän aikaa ja varsinkin junissa kuulutukset tuppasivat välillä hukkumaan espanjalaisten viikonloppukuulumisten sekaan.

Lapsia oli kiva katsella. Heidät puetaan kauniisti ja heitä kohdellaan pieninä prinsseinä ja prinsessoina. Isät kantavat pikkuisia sylissään ja suukottelevat heitä alituiseen. Perhekäsitys on selvästi paljon meitä laajempi. Ravintolaan mennään syömään porukalla vauvasta vaariin. Myös teini-ikäisiä näki enemmän vanhempiensa ja isovanhempiensa kuin kaveriensa kanssa.

Julkinen ympäristö voi olla koristeltua

Katujen ja julkisten alueiden siisteydestä Costa del Solissa pidetään huolta. Aamulla jalkakäytäviä pestiin ja harjattiin. Roskia keräämässä oli ihan oikeita keltaisiin liiveihin pukeutuneita ja luudilla varustautuneita ihmisiä, ei harjakoneita tai lehtipuhaltimia huudattavia huoltomiehiä. Hotellin ulkoaltaan kalusteet järjestettiin joka ilta riviin ja aamulla paikat oli siivottu. Juna-asemilla ja -laitureilla oli aina keltaliivinen lakaisemassa lattioita ja pyyhkimässä kaiteita. Siivoojat ja huoltotyöntekijät olivat espanjalaisia. Ei pakistanilaisia tai afrikkalaisia, kuten meillä. Ehkä se paljon puhuttu halpatyö ahertaa vihannes- ja hedelmäviljellyksillä.

Puun lahjoittajan nimi Fuengirolassa? Näitä oli useita.

Koiria aurinkorannikkolaisilla on paljon. Enimmäkseen syliin tai taskuun sopivia. Kulkukoiria tai -kissoja emme nähneet. Joitakin kissoja, mutta ne olivat selvästi hyväkuntoisia ja usein jonkun pihassa köllöttäviä. Aamulla kaduilla sai kulkea jalkoihinsa katsoen, sillä koirankakkaa oli runsaasti ennen, kuin kadut siivottiin. Koirille oli omia puistoja, aidattujakin. Ne oli selvästi merkittyjä. Monissa paikoissa oli kilpi, jossa uhattiin 500 euron sakolla koiran kakattamisesta. Hiekkarannalla ihmetytti, kun ihmiset antoivat koiriensa tehdä tarpeensa hiekkaan.

Arjen kauneutta

Puutarhat ja puistot olivat siistejä. Roskiksia oli riittävästi ja katujen varsilla oli jätteitä varten omia lajittelupaikkojaan, vähän meidän molokkejamme vastaavia yksiköitä. Kiinnitin huomiota myös siihen, ettei kaikkea oltu töhritty ja rikottu. Ravintolatkin jättivät avoimille terasseilleen kalusteet, eikä niitä kukaan heittänyt pitkin rantaa yön aikana.

Istutuksia hoidetaan ja kastellaan. Useimmille istutuksille on rakennettu kastelujärjestelmä.

Pienikin puutarha on ilo asukkaalle ja kadulla kulkijalle.

Kaupoissa etenkin ruoka on selkeästi meitä edullisempaa. Hedelmien ja vihannesten valikoima on ihan toista luokkaa, vaikka meilläkin alkaa olla läpi vuoden kaikenlaista tarjolla. Kalatiskien runsauden äärellä meni ihan hiljaiseksi. 

Pankkikortilla maksaminen sujui useimmissa paikoissa, lähimaksu oli käytössä ja toimi hyvin. Pari kertaa kävin puodeissa, joissa kelpasi vain käteinen, eikä kuittia saanut. Silloin maksoin tasarahalla. Pienten puotien ja markkinoiden lisäksi tutustuimme mm. jättikokoiseen Carrefouriin ja Lidliin. 

Monissa isoissa kaupoissa oli Lontoon reissulta tuttu jonotussysteemi eli kaikki seisovat tietyssä paikassa, josta kassoille mennään sitä mukaa, kun niitä vapautuu. Carrefourissa kassapaikkoja  oli jakamassa ruuhka-aikaan ihminen, muulloin vapautuvia kassoja seurattiin numerotaulusta. Systeemi toimii nopeasti ja tasapuolisesti. Eipä tule valittua väärää jonoa.

Käsityölankoja olisin mielelläni katsonut, mutta en löytänyt niitä yhdestäkään kaupasta. Joku sanoi, että Fuengirolan kiinakaupoissa saattaisi olla. Jäi tutkimatta.

Julkinen liikenne oli toimivaa ja edullista. Junat ja bussit, joilla kuljimme olivat moderneja ja siistejä. Malagan keskustan ja Fuengirolan välillä kulkee C-1 -lähijuna, jolla matkustaminen on helppoa ja edullista. Malagan lentoasemalta Fuengirolaan maksoi 2,70 €. Fuengirolan alueella kulkee punaisia kaupunkibusseja, joissa taksa oli 1,15 €.

Taksilla kuljimme kahdesti. Niitä oli helppo saada ja matkustaminen taksilla oli edullista. Kuljettajat avasivat ovat matkustajille ja nostivat laukut taakse. Eivät huudattaneet radiota, eivätkä tyrkyttäneet omia mielipiteitään. No, mitäpä sitä turistien kanssa alkaisi maailmantilanteesta kiistelemään.

Autokanta näytti selvästi uudemmalta kuin meillä. Pienikokoiset autot ovat suosittuja, minkä ymmärtää ahtaiden katujen ja tiukkojen parkkipaikkojen kannalta. Upeita ja kalliitakin autoja näin. Espanjan rannikolla ei liukkauden torjuntaan kylvetty suola ruostuta autoja, mikä edesauttaa niiden kunnossa pysymistä. Bensa oli hiukan edullisempaa, ei paljon. Skoottereita oli pilvin pimein. Se on varmasti näppärä kulkuneuvo kapeilla kaduilla. Pysäköintipaikat ovat kaupungeissa ja kylissäkin kortilla. Parkkitaloissa maksut vaihtelivat eurosta meikäläisiin huippuhintoihin. Toisinaan oli hauska seurata ahtaaseen paikkaan pysäköimistä. Lusikkaa ei olisi väliin saanut mahtumaan.

Jokainen liikenneympyrä on paikka taiteelle

Muistomerkkejä, patsaita ja julkista taidetta on runsaasti puistoissa, aukioilla, liikenneympyröissä, kävelykaduilla. Useimmissa oli laatta, josta selvisi tekijä vuosilukuineen ja muistomerkkien syy. Pientalot on koristeellisia ja kerrostalotkin ovat usein moniulotteisia. Toki tylsiä laatikoitakin näkyy. Parvekkeilla, ikkunoissa, porteissa ja aidoissa on käytetty paljon takorautaa. Osittain ehkä turvallisuuden vuoksi, sillä lämpimässä ilmassa ikkunoita tulee varmasti pidettyä auki läpi vuorokauden.

Minne lie norsut matkalla...

Kaupungilla näkyi paljon eläkeläisiä, joista moni kulki sähköskoottereilla. Jalkakäytävien ja katujen liittymät on viistetty, joten kulku on sujuvaa. Rantakadulla oli viikonloppuisin ja aamuisin paljon lenkkeilijöitä. Niin rantakadun tuntumassa kuin muuallakin - myös vuoriston kylissä ja kaupungeissa - oli kuntoiluvälineiden ryppäitä.Yli 65-vuotiaat saavat monissa paikoissa alennusta. Busseissa ja junissa iäkkäille, raskaana oleville, vammaisille on varattu omia paikkoja, joita myös heille tarvittaessa vikkelästi luovutettiin.

Salvador Dalin teoksia Marbellan Avenida del Mar'ella

Oli hienoa käydä paikoilla, joista on kuullut ja lukenut. Joista on luonut jonkinlaisen kuvan itselleen. Kuvan, joka muuttui täysin niin hyvässä kuin pahassa. Kiersimme Malagaa, Torremolinosta, Benalmadenaa, Fuengirolaa, Marbellaa. Kullakin paikalla oli toisiaan yhdistävät piirteensä ja kuitenkin jokainen paikka oli omanlaisensa. Andalusia on hyvin vuoristoista aluetta. Vuoristo on aina kiehtonut ja niin se teki nytkin. Kiemuraiset tiet, kylät vuoren rinteessä ja korvien lukkoon meneminen se vasta jotain on.

Jos matkamuisto on liian kallis, kuvaa se.

Matkamme oli kaikin puolin onnistunut. Costa del Sol osoittautui hyväksi valinnaksi ja Fuengirola erityisesti kätevän junayhteyden vuoksi. Ihan Espanjassa koimme matkanneemme ja monipuolisesti Espanjan kulttuuriin tutustuneemme. Hernekeittoa emme missään nähnyt, emme kyllä etsineetkään, emmekä siis sitä syöneet. Andalusian talvinen sää on kuin meidän normikesämme. Sadetta osui meille ehkä tavallista vähemmän, vaikka siihenkin olimme varautuneet.

Kissa on gato espanjaksi. Keskellä hotellin kissa, jolla oli aamuisin ruokakuppi valmiina.

Paljon nähtiin ja koettiin ja paljon jäi näkemättä ja kokematta. Voin hyvin ajatella matkaavani Andalusiaan toisenkin kerran. Ehkä seuraavaksi voisi kokeilla asunnon vuokraamista jostain vuoren rinteeltä. Kaikkinensa matka oli onnistunut ja toimi lomana yli odotusten.

Tämä olkoon viimeinen Espanja-aiheinen postaus. En kiusaa teitä enempää, vaan seuraavaksi siirryn tavanomaisiin kevään ja tulevan kesän valmisteluihin. Aloitan oman siemenvaraston inventaariolla ja postilaatikkoon pudonneiden siemenluetteloiden selaamisella.

Lämmin kiitos mielenkiinnostanne. Edelliset Espanja-aiheisest postaukset

5.1. Joulu appelsiinipuiden katveessa 
7.1. Ylös alas Andalusiassa eli patikointi Caminito del Reyllä
9.1. Maisteluvuorossa Malagan puutarhoja
11.1. Eläimellistä menoa
12.1 Meidän joulumme Espanjassa
13.1. Korkealta näkee kauas - Ronda ja Gibraltar
15.1. Mijas pueblo - ihastuttava valkoinen kylä
17.1. Jos jonkinlaista kukkaa ja kasvia