Harva se päivä marisen, ettei telkkarista tule enää hyviä leffoja, pelkkiä uusintoja uusintojen jälkeen. No, eilen saimmekin sitten oikein mahtavan leffaillan. Ihme, ettei takamus puutunut moisesta sohvalla istumisesta. Leffasikermän aloitti italialaisen Roberto Rosselinin "Rooma, avoin kaupunki" vuodelta 1945. Niin ikään mustavalkoisena leffana miltei heti perään jatkoi ranskalaisen Georges Franjun "Silmät ilman kasvoja" vuodelta 1960. Tämä elokuva koettiin aikanaan liian kauheaksi esitettäväksi televisiossa ja niinpä eilen saimmekin Suomen televisioensi-illan. Teeman klassikkoleffaillan päätti espanjalaisen Pedro Almodóvarin "Iho, jossa elän" (2011), johon ohjaaja on selkeästi saanut vaikutteita Franjun elokuvasta. Leffarupeama yhdelle illalla oli aikamoinen, mutta elokuvat sen verran kiinnostavia, että hyvin jaksoin puoli yhteen yöllä sohvannurkassa telkkua tapittaa. Eikä sittenkään vielä ihan hirveästi nukuttanut, joten hetken piti sängyssä lukea Donna Leonin dekkaria "Sokea rakkaus", jossa mukavanoloinen venetsialaiskomisario Guido Brunetti tutkii opiskelijatytön kuolemaa.
70-luvulla ainakin Helsingissä oli aktiivista elokuvakerhotoimintaa. Kerhossa esitettiin joka lauantai syyskuusta jouluun jokin ennalta valittu elokuva, joka usein myös esiteltiin ennen leffan alkua. Ensimmäisessä kerhokortissani syksyltä 1975 hintana on 25 mk eli ei ole ollut tyyristä huvia. Tosin en enää laisinkaan muista, mitä normaali leffakäynti silloin maksoi. Ei se niin kovin kallista ollut sekään. Onneksi olen säilyttänyt suurimman osan noista kerhokorteista. Kaivettuani ne esille oli mukava muistella hienoja elokuvahetkiä.
Aamupäivän vietin tänään ulkona. Ensin pesin auton, sillä rapa on roiskunut sen kylkiä pitkin jo turhankin pitkään. Nyt on luvattu kylmenevää ja sen kyllä huomasi noissa pesupuuhissa. Näpit oli niin jäässä ja huuhteluvesikin alkoi jäätyä tuulilasin pintaan. Olen todella laiska pesemään autoa, mutta laitatin siihen loppukesästä ns. kovavahauksen saadakseni auringon haalistaman maalipinnan edes vähän paremman näköiseksi. Ja tokihan tuolla kovavahauksella on myös pintaa suojaava vaikutus. Kovavahauksen jälkeen auton pesu suositellaan tehtäväksi käsin, sillä pesuhallien pyörivät harjakset tuhoavat aika pian kovavahatun pinnan.
Auton pesun jälkeen päätin laittaa osan jouluvaloista paikoilleen. Ukkokullan mielestä olen ihan liian aikaisessa, mutta kun on niin pimeää ja vieläpä kovin aikaisin. En itse asiassa ajatellut laisinkaan joulua vaan nimenomaan valojen tuomaa piristystä pimeyteen. Tiedän, etten jaksa koristevaloja kovin pitkään joulun jälkeen katsella, mutta tähän aikaan vuodesta valoa saa olla enemmänkin. Olohuoneen seinäpeilin päällä on jo parin viikon ajan palanut perhosvalot. Ne toimivat paristoilla ja sarjassa on nyt myös ajastin, joten sytyttämisestä ja sammuttamisesta ei tarvitse huolehtia.
Hyisestä ulkoilmasta sisälle palattuani päätin pureutua ompelukoneen päällä olevaan korjausta odottavien tekstiilien pinoon. Pari astiapyyhettä odotti uusia ripustuslenkkejä ja muutama ratkennut sauma kohennusta. Vaikka ompelukoneeni on aina likimain lähtövalmiudessa työhuoneen pöydällä, on senkin suhteen aloittamisessa aina omat käynnistysvaikeutensa. Kun nyt olin ottanut hupun sen päältä pois ja virittänyt langatkin valmiiksi, päätin samalla ommella pikkuvessaan uuden vessapaperitelineen. Ihan jouluiseen asuun sopivan. Kangasvarastostani löytyi sopiva viininpunainen suikale ja ripustamista varten puinen pätkä. Nyt vuosikausia vessan seinällä roikkunut sinisävyinen paperiteline pääsee pesuun ja ansaitulle lepuutuslomalle.
Juuso tuli samalla ovenavauksella sisään kanssani ja ruokakupin tyhjäksi lipaistuaan se hyppäsi oitis ikkunalaudalle itseään pesemään. Taisi varpaat olla sen verran jäässä, että siinä patterin päällä oli mukava niitä lämmitellä. Kissan kanssa samaan kuvaan tuli ikuistetuksi kovin alhaalla paistava aurinko. Kello on kaksi iltapäivällä ja aurinko on miltei taivaanrannassa. Huomatkaa myös ikkunaruudussa olevat läiskät. On tainnut Juuso katsella ahkerasti maisemia nenä vasten lasia.
