Tammi-helmikuussa luin 10 kirjaa, joista kaksi viisisataasivuista järkälettä. Hyllyssä avaamista odottaa muutamia ostettuja ja joitakin kirjastosta lainattuja kirjoja. Ajanviete tulevillekin illoille on turvattu.
Elämä ilman lukutaitoa ja kirjoja olisi taatusti monin verroin ankeampaa. Sen huomasin taas konkreettisesti painettuani Iida Turpeisen Elolliset -kirjan takakannen kiinni. Olipa lumoava kirja. Se sysäsi minut tutkimaan historian tapahtumia ja ahmimaan itseni täyteen uutta tietoa. Karttaakin olen pyöritellyt tietokoneen näytöllä paikallistaakseni Iida Turpeisen kuvaamia paikkoja.
 |
| Luonnontieteellinen museo, Helsinki, kuva Wikipedia |
Kirjassa kuljetaan läpi 300 vuoden tieteen ja taiteen merkeissä. Tarinassa lähdetään liikkeelle v. 1741 kapteeni Vitus Beringin retkikunnan kanssa tarkoituksena etsiä meritie Aasiasta Amerikkaan. Punaisena lankana kulkee teologi ja luonnontieteilijä Georg Wilhelm Stellerin pohjoisella tutkimusretkellä löytämä merinisäkäs, joka sai löytäjänsä mukaan nimekseen stellerinmerilehmä.
 |
| Stellerin merilehmän luuranko Luonnontieteellisessä museossa |
Kirjailija on rakentanut historian luurankojen ympärille lukuisia kerroksia lihaa ja nahkaa, tieteen ja taiteen maustaman johdonmukaisen polun menneisyydestä tähän päivään. Faktaan on lisätty fiktiota juuri sen verran, että tarinaa on helppo seurata ja tapahtumat ymmärtää. Näin kerrottuna historian tunneilla olisi suorastaan ilo istua ja imeä oppia itseensä.
Ennen Iida Turpeisen kirjaa en ole tiennyt stellerinmerilehmästä yhtään mitään. Moni muukin historian tapahtuma tulee kirjan myötä tietoisuuteeni joko aivan uutena tai täsmennettynä.
 |
| Stellerin piirtämiä luonnoksia merilehmästä |
Heti kirjan luettuani päätin, että minun on mahdollisimman pian matkustettava Helsingin Luonnontieteelliseen museoon. En ole käynyt siellä vuosikausiin, vaikka monesti se on ollut käyntisuunnitelmissa. Museo sulkeutuu klo 17, lipunmyynti puoli tuntia aiemmin. Olin museossa 16.20. Kysyin lipunmyynnistä stellerinmerilehmän sijaintia, jolloin kaveri totesi naurahtaen, että olet tainnut lukea Iida Turpeisen kirjan. Myönsin, en ollut kuulemma ainoa. Sain ohjeet, joiden avulla löysin helposti luurangot ja samantien myös stellerinmerilehmän.
Stellerinmerilehmän luuranko on tuotu Suomeen 1861. Sen harvinaisuutta korostaa se, että tämä meidän luurankomme on tiettävästi toinen kahdesta säilyneestä stellerinmerilehmän luurangosta, jotka ovat peräisin luonnollisesti kuolleesta yksilöstä. Lähes kaikki muut maailman museoissa olevat luurangot on koottu teurastuspaikoilta löydetyistä jäännöksistä eli siten ne sisältävät osia useista eri yksilöistä.
Stellerinmerilehmän
päätyminen helsinkiläiseen museoon ei ole pelkästään sattumien summa.
Merkittävä osuutensa asiassa on mm. Alaskassa kuvernöörinä toimineella
helsinkiläissyntyisellä Johan Hampus Furuhjelmillä
(1821-1906), joka keräsi merkittävän luonnontieteellisen kokoelman.
Tähän kokoelmaan kuului myös Helsingin museossa oleva
stellerinmerilehmä.
 |
| Hilda Olson 1832-1915 |
Näin kansainvälisen naistenpäivän paikkeilla on hyvä miettiä naisen asemaa niin nykyhetkessä kuin menneinä aikoina. Iida Turpeisen tarinassa osansa on suomalaisella taidemaalarilla ja kuvittajalla Hilda Olsonilla. Tuntuu tuskaiselta, kuinka 1800-luvun miesten maailmassa palkitun ja lahjakkaan taiteilijan oli liki mahdotonta työllistyä ja elättää itseään osaamillaan taidoilla.
Hilda Olson toimi avustajana professori Alexander von Nordmannin eläintieteellisissä tutkimuksissa. Olson piirsi yli 300 kappaletta eri hämähäkkilajeja esittäviä akvarelleja. Nämä piirrokset ovat nykyisin Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmissa. Toivon, että piirroksista kootaan näyttely meidän kaikkien nähtäväksi.
Hilda Olsonin työ von Nordmanin avustajana kesti noin kolmen vuoden ajan päättyen professorin kuolemaan. Tämän jälkeen Olson toimi muutaman vuoden Helsingin maistraatin puhtaaksikirjoittajana. Hän muutti loppuelämäkseen 1878 Lontooseen, jossa työskenteli tapettitehtaan mallipiirtäjänä.
 |
| Haminan mursu |
Sain pikakäynnilläni luonnontieteelliseen museoon sen, mitä olin lähtenyt hakemaankin. Onhan se nyt huippukokemus nähdä luuranko, joka on Helsingin luonnontieteellisen museon arvokkain näyte. Koin ylpeyttä niistä historiamme henkilöistä, jotka ovat edesauttaneet stellerinmerilehmän päätymistä meidän kaikkien nähtäväksemme.
Vielä ennen bussille lähtöä pysähdyin katselemaan museon aulassa esillä olevaa Haminan mursua. Monet varmaan muistavat mediassa kesällä 2022 tutuksi tulleen mursun, joka oli eksynyt maalle Haminan ja Kotkan rantojen kautta. Mursuressukan elämä päättyi surullisesti kuolemaan. Tutkimusten mukaan mursun kuolinsyy oli nälkiintyminen. Eläin konservoitiin ja asetettiin näytteille syyskuussa 2023.
 |
| Luonnontieteellisen museon porraskäytävä |
Seuraavaksi
aion lukea Aura Koiviston kirjan "Mies ja merilehmä". Arvaatte varmaan,
että kirja käsittelee samaista tutkimusretkeä ja stellerinmerilehmän
löytymistä. Kirjassa pohditaan myös entisajan luonnontutkijoiden
maailmankuvaa ja heidän suhdettaan luontoon. Jonotan kirjaa kirjastosta.
Näin sitä sattuu ja tapahtuu, kun tarttuu kirjan kansiin ja ryhtyy lukemaan. Kirjaimet, sanat ja lauseet johdattavat poluille, joiden kulkua ei ennalta voi mitenkään arvata. Olen taas ammentanut runsaasti tiedonjyviä, joista voi vain iloita. Jos on tieto valtaa, on sen imeminen itseensä myös valtavan nautinnollista. Erityisen nautinollisia ovat tällaiset lukukokemukset, jotka johdattavat uusiin kokemuksiin, uusien asioiden äärelle. Näin minulle kävi Iida Turpeisen Elolliset -kirjan luettuani.
