torstai 5. lokakuuta 2017

Angervoista jaloin

Matalakasvuinen, punainen jaloangervo

Navettapiika postasi elokuussa jaloangervoista niitä kehuen ja täysin ansaitusti. Jaloangervot ovat helppoja ja kestäviä, kuten Navettapiika mainitsikin. Minullakin on jaloangervoja useampaa sorttia, vaan en edes ole laittanut lajikenimiä talteen. Miksiköhän?


Ainoastaan sisäänkäynnin sivulla on isompi kasvusto valkoista jaloangervoa. Ne on istutettu sinne jo 20 vuotta sitten ja ovat saaneet olla paikallaan jakamatta ja sen kummempia niiden eloon ja oloon puuttumatta.


Muualle olen istuttanut jaloangervoja lähinnä yhden tai kaksi kerrallaan. Jaloangervot runsastuvat sen verran hitaasti, että näyttävän istutuksen saadakseen kannattaa kerralla laittaa useampi kappale.


Sinänsä on outoa, etten ole innostunut enemmänkin jaloangervoja istuttamaan, koska kuitenkin pidän kovasti niiden kukista. Sisäänkäyntiä vastapäätä muutama vuosi sitten istuttamani lilanpunaiset jaloangervot keräävät lähes yhtä paljon pörriäisiä, kuin niiden takana korkeiksi kasvavat purppurapunalatvat. 


Jo nuppuisiakin jaloangervoja kaikenmaailman lentäväiset kävivät halailemassa ja huojuttelemassa. Suosio vain kiivastui nuppujen avauduttua.


Lupaan parantaa jaloangervojen kohtelua. Mielessä muhii vähintään yksi kohde, jota voisin kohentaa nimenomaan jaloangervoita käyttämällä. Kiitos siitä ideanpoikasesta kuuluu kyllä Navettapiialle ja hänen oivalliselle jaloangervopostaukselleen.