Syksy etenee, mutta ilmoja ei voi moittia. Auringon paistaessa lämpöä voi olla kymmenenkin astetta. Ja pilviselläkin ilmalla on mukavan leutoa heiluttaa haravaa ja kärrätä lehtiä kompostiin. Huvitusta lukuunottamatta omenapuut alkavat olla paljaita. Sireenitkin tarvitsevat vain kunnon tuulisen puuskan ja sitten on loputkin lehdet maassa. Kuinkahan monta kertaa olen käynyt pihamaalla haravoimassa lehtiä ja joka kerran niitä vielä riittää. Ei mitään valtavia määriä, mutta sen verran, että saa hyvän syyn ulkoilla omalla pihalla. Tänään leikkasin myös Kuunliljoja, jotka tapaavat kellastuttuaan muuttua limaisiksi kasoiksi. Myös Purppurapunalatvat olivat muuttuneet ikävän ruskeiksi. Ei niitä tehnyt mieli jättää talventörröttäjiksi. Purppurapunalatvaan tarttuessani siitä levisi ihana tuoksu. Vieläkään en saa mieleeni, mitä se tuoksu muistutti. Jotain tuttua hajuvettä kenties. Vielä kompostiin kuivia ja karisevia kukintoja viedessäni sama tuoksu leijui ympärillä. Enpä ole aiempina vuosina huomannutkaan.
Tänään ei aurinko paistanut, mutta ilma oli kostean hapekasta. En tiedä, tykkäävätkö muut ihmiset näistä syyspuuhista, mutta minusta on mukava rapsuttaa haravalla nurmikkoa ja saada aikaan siistiä ympärilleni. Yritin tässä miettiä, ajattelenko haravoidessani jotain erityistä, mutta luultavasti päässäni ei silloin pyöri mitään tärkeää. Paremminkin nollaan ajatuksia ja keskityn tarkkailemaan lähiympäristöä; nurmikolle nousseita kastematoja ja metsässä raakkuvaa varista.
Päivät pimenevät yhä aikaisemmin ja sisällä vietetty aika pitenee. Kummitytön Frans-poika täytti kokonaisen vuoden ja äitinsä leipoi hänelle ihanan leppäkerttukakun. Tai oikeastaan kaksi, yhden ison ja toisen pienen. Herkullista oli. Frans puuhasi vieraiden keskuudessa rauhallisen keskittyneesti omiaan. Käveleminen onnistuu, kunhan poika vain uskaltaisi luottaa taitoonsa. Ehkä polvillaan eteneminen on hauskempaa - tai ainakin turvallisempaa.
Oli hauskaa askarrella Fransille synttärikortti. Ja vaikka vanhemmat ilmoittivat, ettei lahjoja tarvitse tuoda, tottahan menin heti kutsun tultua ison kaupan leluosastolle. Rihkamaa on tarjolla yllin kyllin, eikä edes kovin halpaan hintaan. Muistissa on vielä omien lasten suosikkilelut: Briot, Fisherpricet, Legot ym. Ja yhä noita hyviä leluja löytyy hyllyistä, uusiakin malleja. Valitseminen tuotti hiukan vaikeuksia, kun mahdollisuuksia oli niin paljon. Lopulta päädyin Duplon kotieläinsettiin. Värikkäitä ja sopivan kokoisia, sopivat jatkossa muihin Lego-perheen palikoihin.
Juusokin viettää taas enemmän aikaa sisällä. Jonkin aikaa se jaksaa päiväseltään tepastella alapihalla, mutta melko pian se tulee yläpihalle ja hyppää kellarin kaiteelle odottamaan, josko joku hakisi sen takaisin sisälle. Päästäisiä se on edelleen pyydystänyt, sillä niitä löytyy silloin tällöin alapihan koivun juurelta. Kaiketi se on hiiriäkin saanut, mutta niistä ei juuri mitään jää jäljelle. Menossa on taas kolmen päivän matokuuri. Keittiön ikkunalaudalle ei nykyisin passaa laittaa mitään - ei ainakaan rikki menevää. Siinä on kissan hyvä tarkkailla ympäröivää elämää ulkona ja sisällä. Tilaa sentään jää sen verran, että jonkun viikon päästä voin virittää sähkökynttilät kissan seuraksi ikkunalaudalle.
