Puutarhassa on tänä vuonna melko vähän ruskan värejä. Tai ehkä ei vielä ole ajankohtaista. Aronioissa on jokunen punaiseen ja keltaiseen värittynyt lehti, muuten ihan vihreää. Vaahteroissa näyttää olevan jokin tauti, sillä niiden lehdet ovat ruskeanpilkullisia ja harmaanruskeita. Ei puhettakaan kauniista oranssista tai kauas näkyvästä punerruksesta. Kävelyreittimme varrella kirjastoon on paljon vaahteroita, osa todella suuria ja mitä ilmeisemmin myös vanhoja. Nekin olivat kovin ruskeita ja paljon lehtiä oli jo leijunut kokonaan maahan.
Syyshortensia on kukkinut tänä vuonna upeasti ja nyt syksyn tullen värittyy kerrassaan kauniisti. Näissä syysväreissä se taitaa voittaa kaikki muut ruskakasvit - tai mistä sen vielä tietää. Monet poimivat kukintoja maljakkoon, mutta minusta ne muuttuvat liiankin pian ruskeiksi ja pölyisiksi. Nautin näistä väreistä enemmän luonnollisella paikallaan, etenkin, kun voin pensasta ihailla aina keittiössä ollessani.
Lauantaina sain purkaa leikatusta kädestä pallomaisen kääreen ja siirtyä normaalia parempaan ja isompaan laastariin sekä päivittäiseen haavan suihkutteluun. Hyvin näyttää paranevan, vaikka paljon joudunkin vielä kipeää kättä varomaan. Perjantaina otetaan tikit pois ja sitten vain toivotaan, että käsi palautuu hermopinnettä edeltävään kuntoon eli täyteen toimintavalmiuteen.
Kumma, miten hankalaksi ihmisen elämä muuttuu pienenkin fyysisen vaivan myötä. Viikkoa ennen käsileikkausta sairastin oikein kunnollisen flunssan. Flunssa kestää lääkkeillä viikon ja ilman lääkkeitä seitsemän päivää. Otinhan minä Finrexiniä ja yskänlääkettä sekä hunajaa helpottaakseni nukkumista, mutta siinä se sitten olikin. Ja voi sanoa, että viikossa vaiva oli ohi. Koska en ollut muutamaan vuoteen sairastanut laisinkaan flunssaa tai muutakaan kulkutautia, olin tyystin unohtanut, miten hankalaksi voi nukkuminen muuttua pään ollessa täynnä räkää ja yskän kutittaessa lakkaamatta kurkkua. Kun vain päänsä laski tyynylle, alkoi hirvittävä kurkunkutina ja takominen. Joskus aamuyöstä sitten sai nukahdettua vähäksi aikaa jonkinlaiseen horrokseen, josta herätessä oli aivan yhtä väsynyt kuin illalla sänkyyn mennessä.
Käsi ei ole haitannut laisinkaan niin paljon kuin flunssa tai kuin olin alkuun ajatellut. Haava tykkää ilmeisesti levosta, eikä näin ollen haittaa yöunia laisinkaan. Tietynlaisia liikkeitä täytyy varoa ja kyllä kipu saa kiljahtamaan kättä väärin käyttäessä. Särkyä ei ole ollut laisinkaan enkä ole siis käsihaavan takia tarvinnut yhtäkään särkypilleriä. Tietokoneen käyttö sujuu hyvin, kunhan hiirtä ei liikuta kämmenen avulla.
Syyskuun sää on edelleenkin
ollut enimmäkseen sadetta ja sadetta. Lauantaina sentään aurinko paistoi
ja lämmintä piisasi mukavasti. Vein kellariin puutarhatyökaluja,
tyhjentyneitä kukkaruukkuja ja monenlaista kesän ajan pihalle kannettua.
Lakaisin terassilta ylenmääräisen kasan koivunlehtiä ja samantien
haravoin myös pihamaata sen, mitä vasemman käden varassa saattoi tehdä.
Tuin haravanvarren oikeaan käteeni ja liikutin vartta vasemmalla, ja se
toimi oikeastaan kohtuullisen hyvin. Ainakaan ei tullut hosuttua. Sain
myös kaivettua yhden äitienpäiväruusun ruukusta multaan, jossa se toivon
mukaan ensi kesänä ryhtyy kasvamaan ja kukkimaan yhtä kauniisti kuin
tämän kesän purkissa ollessaan.
Kasvimaalta löysin tuhdin puskan
persiljaa silputtavaksi pakastimeen ja joitakin Lyhtykoison oksia. Leikkasin kukinnot varsista ja laitoin ne vähäksi aikaa kuivumaan. Ajattelin laittaa kukinnot kuivuttuaan lasikulhoon koristeeksi. Lyhtykoiso on kuulemma kova leviämään ja se pitäisi siksi istuttaa paikkaan, jossa se ei haittaa muita kasveja. Täytyy miettiä asiaa ensi keväänä, sillä suunnittelemamme kasvilavat taitavat tältä syksyltä jäädä rakentamatta. Kasvimaa on toki jo tyhjennetty - lukuunottamatta minun varaistutuspaikkaani, mutta maa on melkoisen märkää ja puhti uuden tuottamiseen alkaa olla menneen kesän hommia. Ehkä sitten keväällä Ukkokulta taas innostuu uusiin haasteisiin.
Palasin alapihalle puuhiini, mutta Juusopa vaati päästä mukaan. Siirsin sen alapihan juoksunaruun ja se istahti tyytyväisenä tarkkailemaan tekemisiäni. Tai sitten sitä, etten vain livahtaisi huomaamatta sisälle. Kesällä Juuso vietti tuntikausia alapihalla maailmaa tutkien ja mahdollisia hiiriä ja myyriä metsästäen. Se nukkui pitkässä heinikossa kuumimman ajan tai lötkötti hakekasassa. Päivien lyhentyessä ja sateiden jatkuessa Juuso viettää enemmän ja enemmän aikaa sisällä. Sille on tullut tavaksi mennä aamulla pihalle, mutta tulee jo puolen päivän aikaan mielellään takaisin sisälle syömään ja nukkumaan. Oikein huonolla säällä katti saattaa nukkua pitkälle iltapäivään, joskus jopa ihan iltaan ja haluaa tarpeilleen pimeän jo laskeutuessa. Jos se on hoitanut tarpeensa illan aikana, ei se juurikaan pyydä öisin tai aikaisin aamulla ulos. Jälleen tänä syksynä Juuso on alkanut taas kerjäämään ruokaa useammin kuin keväällä tai kesällä. Onko kissoillakin tarve varastoida ravintoa kroppaansa talven varalle? En tiedä, mutta huomattavasti useammin ruokaa Juuso haluaisi. On se selvästi tukevoitunutkin, mutta pyrimme kuitenkin rajoittamaan sen syömistä, ettei se ylenmäärin lihoisi.
Juusolla on taas uusi nukkumapaikka. Illalla se saattaa komentaa minua kanssaan nukkumaan ja jäädäkin vähäksi aikaa viereeni. Jossain vaiheessa se kuitenkin kömpii peräkamaripojan entiseen huoneeseen ja sieltä se useimmiten aamuisin keittiöön ilmestyy. Päivisin sen lempi unipaikka on edelleenkin työhuoneeni tuoli, johon olen laittanut sille pehmusteen ja sen päälle froteepyyhkeen. Froteepyyhe on helppo välilllä ravistaa ja laittaa pesukoneeseen. Näin minun ei tarvitse hinkata pölynimurilla kissankarvoja ja tassuissa mukana tulleita koivunsiemeniä ja havunneuloja tuolilta.