Mamman laiskiainen
Monet ovat viettäneet laskiaissunnuntaita, mutta minun ja Juuson sunnuntaista tuli oikein laiskiaissunnuntai. Lumisade ulkona sen kun jatkuu, nyt vetisempänä kuin perjantaina tai eilen. Päivällä ulkomittarin elohopea nousi lämpöasteiden puolelle ja viedessäni Poikaa kotiinsa kura ja rapa lensi maantiellä komeasti. Kaikki aura-autoilijat taisivat olla viikonloppuvapaalla; mitäs sitä suotta sunnuntaita lumihommiin tuhlaa, voihan ne lumet aurata maanantainakin - tai vaikkapa odottaa kevääseen, jolloin aurinko hoitaa ongelman. Kerrankin useimmat autoilijat ymmärsivät vesiliirron vaaran ja ajoivat moottoritielläkin maltillisesti. Muutamat ohittajat sentään huomasivat siirtyä takaisin ajokaistalle sen verran kauempana, ettei ihan sokkona tarvinnut ajella.
Eilen leivoin laskiaispullia, mutta en suinkaan työntänyt niiden väliin kiwihedelmää tahi kurkkua. Ei, kyllä tuo vihreä klöntti kermavaahdon vierellä on mantelimassaa, vihreää sellaista. Ukkokulta näet tapansa mukaan oli napannut kaupan hyllystä ensimmäisen sopivan näköisen pötkön vilkaisematta siihen sen enempää. Kun asiasta hänelle kotona huomautin, hän totesi, ettei tiennyt eri värisiä mantelimassoja olevan olemassakaan. Ja seuraavaksi, että sama kai se, minkä väristä töhnää pulliini laitan. Hänhän ei kuitenkaan mantelimassaversiosta välitä.
Harvoin olen nykyisin happamalla päällä, mutta tänään näin on. Mikä lie potutuksen aiheuttanut, mutta sitä kyllä lisää se, ettei Ukkokulta näytä saavan keittiön valolistaa paikalleen. Ehkä minä jossain sisimmässäni kadehdin hänen uskomattoman leppoisaa tapaansa suhtautua tähän elämään ja kaikkiin sen aiheuttamiin haasteisiin. Tai sitten tuskastun omaan osaamattomuuteeni. Etten hallitse remontointiin liittyviä vasarointi- ja ruuvimeisselihommia. Siis jonkun uuden väsäämistä. Osaan toki ottaa seiniltä yhtä sun toista pois ja laittaa takaisin - sekä vasaraa että ruuvimeisseliä käyttäen. Mutta kun pitäisi laittaa vanhan kuluneen valolistan tilalle uusi ja ehta, riski epäonnistumiseen on liian suuri meikäläisen taidoilla. Harmittaa, kun ison maalausurakan jälkeen keittiö on edelleen puolivalmis; tavarat poissa paikoiltaan ja johdot häiritsemässä normaalia keittiöelämää. Siis minua häiritsemässä, Ukkokultaa ei taida häiritä, vaikka valolistoja ei enää ikinä näkyisi missään.
Moinen potutus lamaannuttaa ja vie innon tehdä yhtään mitään. Onneksi tänään ei kyllä ollut kummoisiakaan hommia suunniteltuna, joten luin Anna Janssonin Hylynryöstäjän loppuun. Nytpä en aloitakaan uutta kirjaa, sillä postissa on tulossa Sussin uunituore kirja, jonka onnellisena voitin arvonnassa. Eikä tässä enää oikeastaan edes pahemmin potuta. Ukkokulta katselee telkusta jalkapalloa ja kenties menen hänen seurakseen tekemään jokusen ristipiston.
Juuson laiskiainen
"Minua tympii jatkuva lumisade. Olen pitkästynyt ja kuljen ympäri kotia osoittaakseni mammalle, että jotain kivaa nyt pitäisi tehdä. Eilen leikimme mamman kanssa vähän aikaa piilosta ja sen jälkeen hän veti perässään valkoista kengännauhaa, josta tykkään kovasti. Taitavasti nappaan sängyn alta kiinni nauhaan ja vien sen hampaideni väliin. Sitten yllättäen irrotan otteeni ja juoksen verhon taakse tai olohuoneen pöydän alle sellaisella töminällä, että voisi kuvitella ratsuväen laukkaavan paikalle. Töm-töm-töm...taas olen kiinni nauhassa. Pyörin selälläni matolla ja peuhaan nauhan kanssa, kunnes jälleen irrotan ja odotan mamman osallistuvan leikkiin aktiivisemmin. Nauhaa on pyöritettävä, vedettävä ja heiluteltava pitkin huonetta, lattiaa ja lähelleni. Vaanin nauhaa välillä nurkan takaa, maton kulmalla ja keinutuolin alla. Yhtäkkiä leikki loppuu, eikä minua voisi enää vähemmän kiinnostaa yksi vaivainen kengännauha. Karvat on taas saatava järjestykseen ja viikset suittava puhtaiksi. Hölmö mamma, leikkiköön itsekseen!"
"Ulkona on välillä käytävä, sillä sisällä olevaan hiekkalaatikkoon on niin äärimmäisen tylsä mennä pissalle. Pihalla on lintuja ja kenties muita kissoja, mielenkiintoisia hajujakin. Ihan selvästi naapurin neitokissa on taas käynyt jättämässä tervehdyksensä, mutta juuri kun pääsen hyvin hajulle, märkä lumi tuhoaa löytyneen vainun. "Mamma, haluan heti sisälle. Täällä on märkää ja kylmää. Eikö kesä jo tule!"
"Laita se kamera pois. En halua, että minua kuvataan kaikki hienot karvat rännästä märkinä. Eihän täällä ole mitään mielenkiintoista, ei edes lintuja, joille naksutella."
"Nyt mennään sisälle, ala tulla jo!!!"
"Hihhei, flexi irtosi mamman kädestä, kun hän leikki kameran kanssa. Laitetaanpa mammaan vähän vipinää. Mitäs ei heti päästänyt minua kotiovelle. Saakohan se minut kiinni ennen kuin ehdin talon toiselle puolelle tai ehdinkö kenties ajotielle? Ei, sinne en mene. Siellä on kaikenkarvaisia koiria, jotka ryhtyvät haukkumaan minut nähdessään ja autoja, joita kyllä sietää varoa."
"Jäinpä odottamaan mammaa talon kulmalle. Enhän minä tosissani mihinkään karkuteille halunnut lähteä, vaan sisälle lämpimään. Pitää vielä venyttää flexi nii.....in pitkäksi, että ehdin ensimmäisenä takaovelle."
"Nyt on vatsa täynnä ruokaa ja karvat suittuina. Voinkin hetken istua keittiön pöydällä ulos tiirailemassa ja miettiä, mihin menisin päiväunille. Olohuoneen nojatuoliin vaiko kirjaston sohvalle? Ryömisinkö oikein sinne peiton alle, kuten olen viime päivinä tehnyt? Enpä taida nyt kirjastoon mennä. Siellä on kova meteli, kun telkkarista tulee jalkapalloa. Ehkä menen hetkeksi takkahuoneen ikkunalaudalle; siinä on mukava köllötellä patterin lämmössä ja ulkona saattaa nähdä muutaman linnunkin. Ei sentään, mamma kuului menevän työhuoneeseen. Menenpä perässä ja hyppään vaikka tuolille torkkumaan. Siitä näkee hyvin ovelle ja mamman istumassa tietokoneen äärellä. Välillä saa rapsutuksen tai pari ja samalla mamma sanoo rapsuttaessaan niin mukavasti "mamman ikioma karvakasa." On se kumma, miten tuo mamma jaksaa minua rakastaa, vaikka laitan häneen ulkosalla vauhtia ja toisinaan aamupimeässä käyn naukumassa ulos. Ellei mamma heti älyä nousta, tehostan naukumista repimällä oven takana hiukan tapettia. Ai, että, silloin tulee mammaan vauhtia. Jos mamma on mielestään nukkunut riittävästi, eikä ulkonakaan ole kovin huono ilma, saatamme lähteä yhdessä metsään pissalle. Mutta sattuupa joskus niinkin, että mamma huijaa minut kodinhoitohuoneeseen ja laittaa ovet kiinni palaten itse takaisin sänkyynsä nukkumaan. Silloin on mentävä pissille hiekkalaatikkoon tai sitten vain odotettava aamua penkillä köllöttäen. Ei se huono paikka ole laisinkaan, pehmeät tyynyt on mamma penkille laittanut, että tällaisen kollikissan on mukavampi aamua odotella."
Mukavaa viikon alkua kaikille!