Pari viikkoa sitten aurinkoinen sunnuntaipäivä houkutteli ulkoilemaan. Päätimme suunnata kohtalaisen lähellä kotiamme sijaitsevalle Ahvenlammelle, jonne pääsee suuremmitta ponnistuksitta kävellen. Olen paikasta kertonut aiemminkin. Pientä lampea kiertäessään tuntee olevansa erämaassa kaukana asutuksesta ja muista ihmisistä, vaikka linnuntietä matkaten olemme aivan taajaman kupeessa.
Lammen kiertävästä polusta näkee, että sitä on tallottu useita kertoja. Sen sijaan polun ympäristö on koskemattoman näköistä, vaikka varmasti marjastajat ovat puolukat, juolukat ja mustikat metsästä pois poimineet. Olemme käyneet lammella useamman kerran vuodessa, vain kahdesti vastaan on tullut muita ihmisiä. Toisella kertaa metsän omistajasukuun kuuluva rouva koiransa kanssa.
Joka kerran ihastelen polulla risteileviä puiden juuria. Ikäänkuin kaikki metsän puut olisivat päättäneet imeä lammen tyhjäksi vedestä ja siksi luikertelevilla juurillaan tavoittelevat rantaa.
Lampeen laskevien ojien ja purojen yli on rakennettu sillat helpottamaan kuivin jaloin kulkua. Metsäalueen omistaja ei ole halunnut paikasta kovin suuriäänisesti huudella, jotta se säilyttäisi rauhallisen erämaaluonteensa. Paikallisistakaan kaikki eivät tunne sitä, eivätkä siten ole siellä koskaan käyneet.
Runsaiden vesisateiden vuoksi varauduimme lammen toisella puolella olevaan muutenkin vetisiin kohtiin ja laitoimme saappaat jalkaan. Hyvä niin, sillä lammen vesi oli korkealla ja alavimmilla kohdilla vesi oli vallannut myös polun ja pientareet.
Polulle oli paikoin levitetty vihreä sammalmatto, jonka yli oli pakko loikata ettei vahingossakaan talloisi sen pehmeää olemusta.
Puron rannalla kasvoi hauskasti ylöspäin kohoavaa sammalta. Jonkinlaista liekosammalta ilmeisesti. Tuulen osuessa tähän kasvustoon, ne huojuivat hiljaa kuin olisivat tanssineet.
Jokin nukkuva lohikäärmekö tässä pää painuksissa kohti auringon lämmittämää maata? Lohikäärmeen päätä koristavat "piikit" taitavatkin olla pikarijäkälää, joka ei vielä ole avautunut pikariksi.
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rikkaudelle.
-Helvi Juvonen (1952)
