 |
| Varjoyrtit lumen kätköissä |
Enpä muista, koska viimeksi olisin iloinnut lumesta yhtä paljon, kuin tiistaiaamuna nähdessäni pihan valkoisena. Ei sitä valkoista talvensuojaa kovin paljoa ole, mutta parempi vähä kuin ei laisinkaan.
Pupujussien kulkureititkin on nyt helposti nähtävissä. Rinteen sulkaneilikat ja maksaruohot on kaivettu esiin ja varsia tasattu ja lyhennetty talttahampailla. Näin tapahtuu joka talvi, eivätkä kasvit siitä ole olleet moksiskaan. Juuret säilyvät, vaikka maanpäällisiä osia vähän verotettaisiinkin.
Jos on luonto kaunis kesällä, on se sitä välillä talvellakin. Kevyen pakkaslumen kuoruttamat oksat ovat kuin japanilaisia puupiirroksia taustanaan kevyesti vesivärisiveltimellä laveerattu taivas.
Untuvaisessa lumessa kevyesti taipuvat syreenit taasen tuovat mieleen Tuulen viemää -elokuvan puuvillapellon, jossa valkoiset hahtuvat keinuvat ruskeiden varsien lomassa. En sentään heittänyt talvipalttoota pois ja ryhtynyt puuvillaa keräämään kuvitellessani itseni etelävaltioiden auringonpaahteisille puuvillapelloille.
12 asteen pakkanen ja kova tuuli tekee ilmasta todella kylmän tuntuista. Paksun takin sisällä ei kroppa palellut, mutta kasvot olivat tuulta vasten kulkiessa koetuksella. Välillä pilvet peittivät auringon ja välillä se hohti hurjaa vauhtia ohi kiitävien pilvien lomasta. Tuuli pöllytti ohutta lunta korkealle ilmaan.
 |
| Talviuintipaikka |
Tänään huomasin ensimmäisen kerran, että päivä on jo pidentynyt. Aamulla ero viikon takaiseen on neljä minuuttia ja illalla jo 11 minuuttia. Kamera oli ulkosalla kanssani valon määrästä eri mieltä ja varjopaikoissa tuli ihan kinaa siitä, riittääkö valo vai ei. Taivuttava oli taistossa kameran kanssa. Ei riiittänyt ja piti väännellä vipstaakeja ahkerasti.
Tuuli pudotti lunta puista hangelle ja siihen muodostui hauska kraaterikuvio. Kuun kraatereita ei vielä pääse näkemään, sillä toistaiseksi se paistaa taivaalla ohuena sirppinä. Täysikuuta pääsemme ihailemaan ensi viikon torstaina.
Ihan hetki sitten oli joulu ja nyt jo mennään vauhdilla kohti kevättä. Harmi, ettei aikaa voi pysäyttää. Minun aikani kiitää sellaista vauhtia, etten ehdi puoliakaan tehdä siitä, mitä haluaisin. Vaan en ala asiaa sen enempää murehtimaan. Teen sen, minkä katson tarpeelliseksi. Loput jääköön tekemättä. Ajalla on taipumus hoitaa asiat joka tapauksessa. Epäoleelliset vaipuvat unholaan ja tärkeät kyllä löytää edestään, jos niistä tavalla tai toisella on jossain vaiheessa lipsunut.
Semmoista täällä tällä kertaa. Älkää palelluttako itseänne.
