 |
| Valamonruusun kiulukat |
De Quervain kävi meillä pitkällä vierailulla. Oli varsinainen hapannaama, eikä tykännyt yhtään mistään. Entä kuka tämä De Quervain oikein on? Ranskalainen kesäturisti vai menneisyydestä yllättäen putkahtanut sukulainen? Ei suinkaan. Hän oli sveitsiläinen lääkäri, jonka kuvasi v. 1895 nimeään kantavan yleisen jännetuppitulehduksen.
De Quervainin tauti on siis peukalon pitkän loitontajan ja lyhyen ojentajan ahtauttava jännetuppitulehdus. Sen sain pääsiäisenä ikkunoiden pesusta, enkä sitten meinannut vieraasta päästä millään eroon. Kuvitelkaa itse, millaista on elää oikeakätisenä ilman toimivaa oikeaa kättä. Peukaloa ei voinut käyttää mihinkään. Sitä särki öisin ja päivisin ja kaiken aikaa piti olla tarkkana, ettei kipeä peukalo osu mihinkään. Kylmägeeliä kului rutkasti ja kylmähaude seikkaili alituiseen pakastimen ja peukalon väliä. Peukalo vietti valtaosan kesästä tuettuna liikkumattomaksi. Muutaman kerran unohdin muuttuneeni vasenkätiseksi ja erehdyin yrittämään hampaiden pesua entiseen tapaan oikealla kädellä. Sattui niin vietävästi, että kyyneleet roiskuivat silmistä kylppärin peiliin.
Sain vaivaan kortisonipiikin huhtikuun lopussa ja toisen juhannusviikolla. Hetken kipu vähän helpotti, mutta äitiyi pian entistä kiukkuisemmaksi. Minäkin taisin olla jo aika lailla kiukkuinen, kun kipu oli kaiken aikaa läsnä ja rajoitti normaalia elämää melkoisesti. Meidän terveyskeskus menee aina keskikesällä kiinni ja sen vuoksi yritin sinnitellä kipeän käden kanssa viikkoja eteenpäin. Lopulta terveyskeskuksen auettua elokuun toisella viikolla menin samalle lääkärille ja penäsin jotain vaikuttavampaa tekoa kivun helpottamiseksi. Vaikkapa lähetettä ortopedille. Lääkäri ei ollut innostunut ajatuksesta, josta tuli sellainen tunne, että taas säästetään. Kuulin nimittäin toisaalta, ettei kortisonipiikkejä vaivaani kannata kahta enempää laittaa ja että ahtautunut kohta olisi hyvin helposti hoidettavissa pienellä leikkauksella. Sovimme kolmannesta kortisonipiikistä ja soittoajasta parin viikon päähän. Mikäli kipu ei siihen mennessä olisi helpottanut, lääkäri laittaisi lähetteen ortopedille.
Ilmeisesti De Quervain oli kyllästynyt minuun ja kotimme palvelutasoon, sillä muutamassa päivässä kipu helpotti. Saattaahan olla niinkin, että tällä kolmannella kerralla kortisoni osui tismalleen oikeaan paikkaan. Kerran eräs lääkäri sanoi, etteivät kaikki lääkärit edes näitä piikkejä anna, koska on hyvin tarkkaa saada kortisoni osumaan oikeaan kohtaan.
Runsaan kuukauden ajan olen ollut vähän varpaillani oikean käden kanssa. Kipu ja peukalon varominen on jämähtänyt takaraivoon niin tanakasti, että piti ikäänkuin uudelleen opetella oikean käden käyttö. Vihdoin olen uskaltanut kaivaa käsityötkin esiin ja muutama sukka on valmistunut. Uusia lankoja en sentään uskalla kaupassa hiplata, vaan pyrin käyttämään omia varastojani.
Sietämätön kipu on poissa ja peukalo tekee yhteistyötä kanssani ongelmitta. Hiukan arveluttaa ryhtyä tietyörempan pölyttämien ikkunoiden pesuun, mutta ehkä etenen muutama ikkuna kerrallaan, enkä edes haaveile kaikkien kirkastamisesta yhden päivän urakalla. On se vaan juhlaa olla taas kaksikätinen.
PS.
Kuvien sukat olen kutonut syyskuun aikana 7-veikan yksivärisistä ja kirjavista langoista.
