sunnuntai 23. elokuuta 2020

Eikä mitään ollut tarkoitus ostaa

 

Elokuinen lauantai sujui enemmän kuin kivoissa merkeissä. Jossain vaiheessa tuli Saaripalstan Sailan kanssa juttua Mustilan taimipäivästä. Hän ehdotti, että menisimme sinne kimpassa. Sehän sopi minulle erinomaisesti. Varsinkin, kun en ole aiemmin Mustilassa käynyt monista aikomuksista huolimatta.

Taimipäivän ohjelma tuli sähköpostiin hyvissä ajoin. Ajatukseni oli lähteä paikan päälle avoimin mielin ilman mitään suunnitelmia suuntaan tai toiseen. Eipä minulla mitään hankitalistaakaan ollut. Ja jos suunnitelmia ja hankintolista olisi ollutkin, ne olisivat unohtuneet heti lipunmyynnin jälkeen. Kuten kävi kuvaamisenkin suhteen. Ei siis ole tarjota näkymiä Mustilan arboretumista tai muistakaan paikoista, sillä taimitorit oli ihan pakko kiertää ja tutkia tarkkaan.

Kivistikin kärhöjä ja viiniköynnöksiä

Katse oli kaiken aikaa niin tehokkaasti taimiin suunnattuna, ettei paljon tullut muita ihmisiä tarkkailtua. Ajattelin, että vähintäänkin johonkin blogituttuun saattaisin törmätä. Koronan kannalta tapahtumassa oli suhteellisen turvallista kulkea. Ihmisiä oli toki paljon, mutta isolle alueelle tehokkaasti hajautuneina. Kassajonot eivät olleet ylettömän pitkiä ja tiiviitä. Käsidesi ja kasvomaskit meillä oli mukana, mutta maskeille en kokenut tarvetta.

 

Mitään ei ollut tarkoitus ostaa, mutta aina kannattaa olla liikenteessä niin silmät kuin mielikin avoimena. Sailan kanssa kulkemisesta oli valtavasti etua ja apua, sillä hänen innostuneet ja asiantuntevat bongauksensa saivat minutkin tarttumaan purkkehin ja näkemään kasveja uusista näkökulmista.

Ängelmistä kiinnostuneena ostosputki aukesi helposti.Taimikassiin sujahtivat hetken pyörittelyn jälkeen:

Thalictrum contortum - Amurinängelmä (valkoinen)
Tahlictrum delavayi 'Album' - Jaloängelmä (valkoinen
Tahlictrum delavayi 'Hewitt's Double' - Jaloängelmä (lila kerrottu)
Tahlictrum aquilegifolium 'Nimbus White' - Lehtoängelmä (valkoinen)

 

Kolme ensimmäistä löytyi Tommolan tilan laajasta valikoimasta ja Nimbus White virolaiselta kauppiaalta.

Tavanomaisen vihreästä lehtiväristä poikkeavat kasvit ovat alkaneet enenevässä määrin kiinnostaa. Niinpä huomio kiinnittyi Mustilassakin myös sellaisiin.

Virolaiselta myyjältä ostin tummahipiäisen mehitähden nimeltään Sempervivum 'Arno'. Olen ajatellut laajentaa Oikearinteen mehitähtialuetta, jossa ne näyttävät viihtyvän hyvin. Kotona tajusin, että mehitähtiä olisi voinut ostaa enemmänkin, kun kerran tarjolla oli joitakin erilaisia.

Tommolan myyntipisteestä ostin kirjavalehtisen syysleimun, jonka nimi on Plox paniculata 'Creme de Menthe'. Virolaisen myyjän tummalehtinen harsojaloangervo Astilbe thunbergii  'Chokolate Shogun' ei käsistäni myöskään irronnut, joten kassan kautta menin senkin kanssa.

Näitä kuvan hapsuhiuksisia punahattuja ei voinut vastustaa. Vasemmanpuoleinen Echinacea 'Marmalade' ja oikeanpuoleinen Echinacea 'Hot Papaya' saavat meiltä uuden kodin, jossa toivon niiden viihtyvän ja lisääntyvän.

Sää suosi meitä ruhtinaallisesti. Aamulla kotoa lähtiessä satoi, mutta Elimäkeä kohti ajaessamme sadepilvet jäivät taakse ja perillä oli lämmintä ja valoisaa. Saimme kiertää kaikki taimitorit Mustilan omia taimia unohtamatta ilman sadepisaaraakaan. Vasta pois lähtiessämme alkoi ensimmäisiä pisaroita ripotella, mutta sehän ei enää haitannut ollenkaan.

Jättiverbena

 

Pariin blogituttuun törmättiin melkein pois lähtiessä. Vaalean Vihreää -blogia kyllä seuraan, mutta blogin taustahenkilöä en ole aiemmin tavannut. Saila hänet bongasi kassajonossa. Pahoittelen, että jäi kunnolla hyvästelemättä kun siirryimme pois muiden tieltä. Päivänpesän elämää -blogin Katjan olen tavannut muutaman kerran jo aiemminkin. Oli mukava treffata hänet Mustilassa.

Kuvan päivänlilja on omasta pihasta. Näin samanlaisen Mustilassa, mutta tietenkin unohdin nimen.

Kotimatkalla poikkesimme vielä Sofianlehdon kukkatalossa katselemassa kärhöjä, joita siellä on runsaasti. Saattaa olla, että palaan Sofianlehtoon ostoksilla vielä tämän syksyn aikana.

Paris quadrifolia - Sudenmarja

Puutarha-aiheiset retket ovat aina kiinnostavia ja innostavia. Näin Mustilasta vain osan, mutta enempää ei tämän reissun puitteissa ollut tarkoituskaan tekemistä ja menemistä ahtaa. Alunperin ajattelin puhua Ukkokullan ympäri Mustila-seurakseni. Se suunnitelma mureni jo alkutekijöihinsä ja koko Mustila-käynti kaikkinensa oli hyvää vauhtia jäämässä tältä kesältä unholaan. Oli siis varsinainen onnenkantamoinen päästä matkaan Sailan kaverina.

Sailan kanssa oli helppoa ja mukavaa reissata. Nautin erityisesti hänen valtavasta tietämyksestään kuunnellessani hänen myyjien kanssa käymiään keskusteluja. Saila on tavattoman lämminsydäminen ja helposti lähestyttävä, kaikille tasapuolisesti ystävällinen ihminen. Oli kiva päivä, parasta A-luokkaa. Lämmin kiitos sinulle Saila!