Viime viikolla ajelin Nurmijärven suunnalla ja bongasin tällaisen räiskyvän siniseksi maalatun hirsitalon. Makuasioista ei todellakaan pidä kiistellä, mutta tämä väri nousee maisemasta ihan minä vuodenaikana tahansa. Vielä en kyseistä taloa ole talven lumimaisemassa nähnyt, mutta pelkäänpä, että kauaksi silloinkin väri näkyy.
Samaisella Nurmijärvi-reissulla kuvasin Klaukkalan kirkon, jonka on suunnitellut arkkitehti Anssi Lassila. Tämä kirkko sai vuonna 2004 vuoden betonirakennus -kunniamaininnan. Rakennustyöt vaativat tiettävästi yhden kuolonuhrin, kun rakennustyöntekijä putosi katolta. Ensimmäisen kerran ko. rakennuksen nähdessäni ajattelin sen olevan kenties jonkinlainen vesitornin korvike. Sisällä en ole käynyt ja sieltä se ehkä on kaunis, mutta tällainen massiivinen, mustan puhuva möhkäle on kyllä aika ruma.
Linnut ovat joukolla käyneet nauttimassa auringonkukansiemenistä ja talipötkylästä. Yhtenä päivänä paikalle pyrähti myös närhi, mutta sen kuvaaminen osoittautui varsin vaikeaksi. Vaikka tähtäilin lintua keittiön ikkunasta, se tuntui havaitsevan pienenkin liikkeen ja lehahti heti lentoon. Sain siitä kyllä useamman kuvan, mutta oikeastaan tämä oli ainut tärähtämätön kuva närhestä. Komea lintu ja hieno sininen vauhtiviiva kyljessä.
Vielä alkuviikosta oli pientä pakkasta ja hento kerros lunta maassa. Keskiviikkona lämpeni ja sää muuttui sateiseksi. Tänäänkin mittarissa on ollut miltei +6 astetta.
Kulunut päivä on ollut aamusta alkaen niin pimeä, ettei ilman sähkövaloa ole laisinkaan pärjännyt. Vettä on satanut kaatamalla, eikä kissakaan ole suostunut menemään ulos. Omenapuut ovat vihdoin varistaneet lehtensä ja niitä toivoin voivani mennä haravoimaan, mutta kuka tuonne sateeseen viitsii mennä. Huomiseksi on luvattu poutaisempaa säätä, mutta silloinkaan en taida ehtiä puutarhatöihin, sillä ajattelin mennä Nummelaan Katin sisustusnavetan vintin jouluavajaisiin katsomaan, mitä kaunista sinne on laitettu. Selvähän se, että jouluun valmistautuminen on virallisesti aloitettu ja kuka tahansa voi kaupoissa käydessään nähdä metrien pituiset suklaakonvehtipinot ja -jonot.
Pimeyttä ja jouluhössötystä tai ei, kynttilöitä voi itse kukin sytyttää valaisemaan marraskuista iltaa ja miksei päivääkin, kuten minä tänään tein. Ja tunti sitten kävin sytyttämässä ulkolyhtyihinkin kynttilät, siellä ne loistavat pimeydessä kauniisti.
* * *
”Minkä ikäinen olette?” kysyi virkailija.
”Hetkinen,” sanoi nainen,
”minun täytyy oikein laskea.
Olin 20 kun menin
naimisiin ja mieheni oli tuolloin 30.
Hän täyttää helmikuun alussa 60, eli on kaksi
kertaa vanhempi kuin silloin.
Eli minä olen nyt 40-vuotias.”
* * *
Mukavaa viikonloppua ja valaisevia kynttilöitä!
