sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Vuoden 2022 luetut kirjat

Corydalis Beth Evans 1.5.2022
 

Näin tammikuussa on sopiva ajankohta tehdä yhteenvetoja menneen vuoden tekemisistä. Onneksi en tee uudenvuodenlupauksia, koska en niissä kuitenkaan pitäytyisi. Helmetin lukuhaasteeseen lähden joka vuosi innolla mukaan. Enkä sitten muista analysoida ja kirjata lukemiani kirjoja lukuhaasteen otsakkeiden alle. Näin kävi jälleen kerran.

Iris Purple Hill 1.5.2022
 
Lukuhaasteen ideana on lisätä lukuiloa, ei lukustressiä. Kirjat ovat kuuluneet elämääni siitä asti, kun opin lukemaan. Minulle lukeminen on tärkeä ajankulu, oppimisen väylä, keino lisätä tietoa ja tutustua uusiin ja erilaisiin ihmisiin ja asioihin. Aamuisin luen uutiset ja ajankohtaiset asiat useista eri sanomalehdistä. Päivät taasen päättyvät kirjan parissa ennen valojen sammuttamista ja nukahtamista. 

Äänikirjoihin olen tutustunut, mutta toistaiseksi en koe niitä omikseni. Ulkona ollessa haluan näkemisen ohella havainnoida ympäristöä myös korvillani. Käsitöitä tehdessä voisin hyvinkin kuunnella samalla äänikirjaa. Silti valitsen mieluummin hiljaisuuden. Näin on nyt, huomenna ehkä ihan toisin. En aio hirttäytyä loppuiäkseni nykyisiin toimintamalleihin. 

Tarhakylmänkukka 1.5.2022

Pääasia, että ihmiset oppivat lukemaan ja lukevat. Lukutaidottomuus ei ole vain köyhimpien maiden ongelma. Euroopassakin arviolta 73 miljoonalla aikuisella on heikko lukutaito. Suomalaisista aikuista 11 %:lla. Vaikka ei olisi täysin lukutaidoton, voi nykyisin olla vaikea pärjätä ilman riittävän hyvää lukutaitoa. 

Erityisesti suomalaisten nuorten lukutaito on heikentynyt selvästi 2000-luvulla. Vuoden 2018 Pisa-tulosten mukaan lähes 14 prosentilla suomalaisnuorista on riittämätön lukutaito arjen tilanteissa selviämiseen.

Mustaherukka Pohjanjätti 4.5.2022


Täältä löydät Helmet-lukuhaasteen 2022 ja täältä taasen vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteen.

Seuraavassa 2022 kuukausittain lukemani kirjat sivumäärineen. Yhteensä luin kannesta kanteen 65 kirjaa. Listan ulkopuolelle jäävät kirjat, joita olen selannut sieltä täältä tai lukenut osittain. Tällaisia ovat erilaiset tieto- ja harrastuskirjat (käsityö, puutarha, matkakirjat).


Tammikuu 2022, luettuja kirjoja 4 kpl, sivuja 1174

Cleeves Ann; Kuolemanhiljaisuus,  338
Puikkonen Emma: Musta peili, 287
Putkonen Liina; Jäätynyt tyttö, 311
Snellman Anja: Kaikki minun isäni, 238

Helmikuu 2022, luettuja kirjoja 4 kpl, sivuja 1747

Adolfsson Maria; Juokse tai kuole, 411
Cleeves Ann; Kuolemankukkia, 347
Holt Anne: Kuolematon kunnia, 499 
Läckberg Camilla: Jääprinsessa, 490

Varjolilja 4.5.2022

Maaliskuu 2022, luettuja kirjoja 4 kpl, sivuja 1776
 
Larsson Åsa: Isien pahat teot, 566
Manner Max: K18, 441
Manner Max: 72h, 436
Pulkkinen JP: Sinisiipi, 333

Huhtikuu 2022, luettuja kirjoja 6 kpl, sivuja 2342

Fitzek Sebastian: Ikkunapaikka 7A, 412
Frennstedt Tina: Palava kosto, 412
Hämeen-Anttila Virpi: Juhannustyön painajainen, 345
Manner Max: Jääkyynel, 387
Manner Max: 13. huone, 519
Manninen Laura: Viimeinen sulkee verhot, 267 

Sinivuokko 4.5.2022

Toukokuu 2022, luettuja kirjoja 5 kpl, sivuja 1628

Jansson Anna: Varjo kannoillasi, 427
Leon Donna: Pimeillä vesillä, 331
Laine Eija: Kivun alla, 121
Manner Max: Matador, 334
Manner Max: Kipuraja, 415
 
Kesäkuu 2022, luettuja kirjoja 5 kpl, sivuja 2091

Alakoski Susanna: Lontoon tyttö, 368
Sarenbrant Sofie: Valheenpunoja, 461
Sarenbrant Sofie: Avoimet ovet, 434
Sarenbrant Sofie: Osasto 73, 397
Tremayne S.K.: Ennen kuolemaani, 431

Tuomi 6.5.2022
 
Heinäkuu 2022
, luettuja kirjoja 7 kpl, sivuja 2788

Holt Anne: Jäinen painajainen, 525
Katz Krefeld Michael: Langenneet, 352
Patrakka Anu: Katumuksen kallio, 289
Sarenbrant Sofie: Kerjäläinen, 404
Sarenbrant Sofie: Kuoleman kintereillä, 354
Sarenbrant Sofie: Syntipukki, 419
Sarenbrant Sofie: Häpeänurkka, 445

Elokuu 2022, luettuja kirjoja 5 kpl, sivuja 1877

Ekberg Anna: Kadotettu nainen, 389
Ekberg Anna: Uskottu nainen, 416 
Gads Tomas:Pirulainen, 333
Katz Krefeld Michael: Kadonneet, 400
Malmstedt Tuire: Lasitarha, 361

Valkovuokot 6.5.2022
 

Syyskuu 2022, luettuja kirjoja 4 kpl, sivuja 1397

Frantz Eva: Kahdeksas neito, 343
Gads Tomas: Luopiot, 313
Gads Tomas: Hymytyttö, 320
Ohlsson Kristina: Korkein tarjous kuolemasta, 421

Lokakuu 2022, luettuja kirjoja 8 kpl, sivuja 2705

Adler-Olsen Jussi: Natriumkloridi, 495 
Backmann Elina: Ennen kuin tulee pimeää, 416
Ernaux Annie: Isästä, äidistä, 152
Hotakainen Kari: Opetuslapsi, 271
Kinnunen Tommi: Pimeät kuut, 284
Malmstedt Tuire: Lumihauta, 301
Rönnbacka Christian: Rakennus 31, 355
Sarenbrandt Sofie: Suojelusenkeli, 431

Leppäkerttu 7.5.2022
 

Marraskuu 2022, luettuja kirjoja 9 kpl, sivuja 2880

Adolfsson Maria: Syöksyvirtaus, 374
Alanko Teija: Daalia ja pelakuu, 264
Grebe Camilla: Ajasta ikuisuuteen, 457
Jalonen Riitta: Omat kuvat, 164 
Katz Krefeld Michael: Syvyyteen, 373 
Puonti Kale: Saarni, 286
Puonti Kale: Aribo, 287
Tammi Kaisa: Naisvankilan pomo, 274
Tuominen Arttu: Vaiettu, 401

Joulukuu 2022, luettuja kirjoja 4 kpl, sivuja 1608

Lapidus Jens: Paratiisikaupunki, 448
Lemaitre Pierre: Kyykäärme, 286
Nylander Olli: Lauttasaaresta sotemaailmaan, 516
Seeck Max: Loukko, 358

Aronia 11.5.2022
 

Uusi lukuvuosi on alkanut. Aloitin uudenvuoden aatonaattona Leena Lumin "Vuoden kauneimmat kirjan kannet" -arvonnassa voittamani Håkan Nesserin Kirjailijan viimeiset päivät -teoksen. Seuraavaksi onkin käytävä kirjastossa hakemassa luettavaa yöpöydälle. Oman kirjahyllyn anti on tältä erää luettu.

Nautinnollisia lukuhetkiä kaikille alkavalle vuodelle!

"Jos sinulla on puutarha ja kirjasto, niin sinulla on kaikki, mitä tarvitset."
- Marcus Tullius Cicero - 

PS.
Postauksen kuvat vuoden 2022 toukokuun alusta.