torstai 21. marraskuuta 2019

Pensasruusut - miten heitä leikkaisin?

Rosa centifolia muscosa - Sammalruusu

Talvikausi on hyvää aikaa suunnitella puutarhan uudistuksia ja muutenkin syventyä seikkoihin, joihin ei ehkä kiivaimpana kasvukautena ehdi riittävästi puuttua. Harmaana marraskuun päivänä ruusukuvien selaaminen tuottaa iloa ja samalla ajattelin pohtia niiden leikkaamisen saloja.

Tähän saakka olen lähinnä istuttanut pensasruusuja ja kiertänyt katselemassa niiden kukkimista. Pensasruusut ovat oikeastaan aika helppoja kasveja, mutta kyllä nekin jotain hoitoa kaipaavat ja hyvässä hoidossa enemmän kukoistavat.

Rosa rugosa F.J.Grootendorst - Neilikkaruusu (tarhakurtturuusu)

Kovin paljon en ruusupensaitani ole leikannut. Osittain siksi, että en edelleenkään ole kovin selvillä eri ruusujen leikkaustavoista. Osittain myös siksi, etteivät tärkeimmät ruusuni ole vielä kovin vanhoja ja kookkaita.

Rosa pimpinellifolia 'Poppius' - Suviruusu

Tarkempia, lajikohtaisia ohjeita olen kaivanut esiin kirjoista ja netistä. Käyttökelpoinen yhteenveto-opas omien ruusujen leikkaamiseksi on vielä tekemättä. Parhaat ohjeet eli Jorma Koskisen Pensasruusujen leikkaaminen löysin netistä.

Rosa francofurtana 'Splendens' - Valamonruusu (Kirkonruusu-ryhmä)

Keräsin tähän postaukseen tärkeimpiä lainauksia Jorma Koskisen leikkausohjeista. Ajatus on, että voisin tarvittaessa palata täältä tsekkaamaan leikkausohjeita. Halutessasi löydät lisää tietoa lukemalla koko Jorma Koskisen tekstin netistä.

Rosa majalis 'Tornedal' - Tornionlaaksonruusu

Tornionlaaksonruusun istutin 2012. Se on noin 1,5 metrin korkuinen. Leveyttä sille on tullut mukavasti. Tornionlaaksonruusu kuuluu ryhmään, jota leikataan mahdollisimman vähän. Eipä minun yksilöni paljon leikkausta ole kaivannutkaan. Viime- ja edellisenä kesänä se on kukkinut runsaasti. Yksittäinen kukka ei kauaa kestä, mutta kukkien paljous takaa loistoa pitkäksi aikaa.

Rosa Glauca - Punalehtiruusu (villiruusu)

Enpä muista, mistä punalehtiruusu on meille tullut. 2007 siirsin sen yläpihalta alapihan Kaivoruusupenkkiin, jossa se näyttää viihtyvän hyvin. Ruusulla on korkeutta hyvinkin kaksi metriä. Tämä ruusu on muutenkin melko roteva. Sitä ei ole tarvinnut kovinkaan kummoisesti leikata. Se kuuluukiin ryhmään, jota leikataan mahdollisimman vähän. Keväisin jokusen paleltuneen oksankärjen on joutunut leikkaamaan ja tyvelle kasvaneita siementaimia poistamaan. Joskus runsaslumisina talvina joku korkeampi oksa on mennyt poikki.

Rosa pimpinellifolia 'Tove Jansson' 

Tove Jansson on samettisen punaisena kukkiva pieni ruusupensas, jonka istutin 2014. Tuona kesänä innostuin uusista suomalaisista ruusuista, joihin Tove Janssonkin kuuluu. Se on Peter Joyn kotipihassaan 1990 risteyttämä pystykasvuinen ja terve ruusu. Jonkun verran vattukärsäkkäät ovat Tovea pihassani kiusanneet. Tämäkään ruusu ei kaipaa suurta leikkaamista. Kuolleet oksat otetaan tietenkin pois ja nuorista oksista liian pitkät kärjet.

Rosa spinosissima 'Plena' - Juhannusruusu

Juhannusruusustani olen ennenkin kertonut. Se on kotoisin anopin lapsuudenkodista, joten sillä on pitkä ja tärkeä historia. Alun perin istutin tämän juhannusruusun yläpihalle. Siirsin sen alapihan Kaivoruusupenkkiin 2008. Koska en kaivanut juhannusruusua kovin tarkasti pois yläpihalta, kasvaa sitä sielläkin. Ei haittaa. Mikäli haluaa juhannusruusua leikata, on se tehtävä heti kukinnan jälkeen. Tällöin pensas ehtii kasvattaa uusia versoja, jotka kukkivat seuraavana keväänä.
 
Rosa 'Lumo' (Alba-ryhmä/Neidonruusu)

Myös Lumo kuuluu uusiin suomalaisiin pensasruusuihin. Istutin sen 2014 alapihalle. Kun sitten seuraavana kesänä perustin naapurin aidan viereen pensasruusuille uuden asuinpaikan, siirsin Lumon sinne. Lumon pitäisi kasvaa parimetriseksi, johon mittaan se ei ihan vielä ole yltänyt.  Lumo kuuluu niihin pensasruusuihin, joiden leikkaamista minun täytyy vielä opiskella.
 
Rosa gallica 'Mundi' - Kirjoapteekkarinruusu (Ranskanruusu)

Ensimmäisen Kirjoapteekkariruusun istutin 2013. Se oli yksi niistä kasveista, jonka menetin tappotalvena 2015/2016. Kirjoapteekkariruusu on mielestäni kaunis ja kiehtova polkagrisar-sävyisine kukkineen, joten hankin uuden kesällä 2016.
 
Rosa rugosa 'Sävel' (Tarhakurtturuusu)

Jälleen yksi uusiin suomalaisruusuihin kuuluva pensas eli Sävel. Se tuli meille Lumon, Soinnun ja Ilon kanssa kesällä 2014. Samoin se muutti uuteen ruusupenkkiin seuraavana kesänä. Sävelen korkeus on noin 1,5 m. Se kukkii joka kesä runsaana ja pitkälle loppukesään. Kukat ovat usein lähes valkoiset.
 
Rosa rugosa 'Sointu' (Tarhakurtturuusu)

Sointu-ruusuni tuli meille kesällä 2014. Sen istuttamisessa kävi pieni kömmähdys, sillä istutin sen Ruusupenkissä takariviin. Sointu kasvaa noin metriseksi ja niinpä se alkaa uhkaavasti joutua Sävelen murjomaksi. Lähitulevaisuudessa Soinnulla taitaa olla muutto väljempään paikkaan.
 
Rosa 'Ilo' (Puistoruusu-ryhmä)

Ilokin kuuluu kesällä 2014 istutettuihin suomalaisiin pensasruusuihin. Ilolla meni muita enemmän aikaa kotiutumiseen ja vasta parina viime kesänä se on kukkinut runsaammin. Sen pitäisi kasvaa parimetriseksi, jota odotan innolla. Silloin se näkyy kauemmas ja houkuttelee minut useammin sen kukkia ihailemaan.

Rosa rugosa F.J.Grootendorst - Neilikkaruusu


Neilikkaruusun istutin 2013 ja siirsin 2015 uuteen Ruusupenkkiin. Minun neilikkaruusuni on punainen. Pensas kasvaa noin 1,5 m korkuiseksi. Se on yksi puutarhani ahkerimpia pensasruusukukkijoita. Menneenä kesänä yhdessä tertussa oli melkoinen joukko nuppuja, jotka aukenivat asteittain siten, että välillä kukkien rykelmä näytti yhdeltä isolta ruusulta. Toistaiseksi neilikkaruusua ei ole kovin paljon tarinnut leikata. Se kuuluu ryhmään, jossa leikataan 3 vuotta vanhempia oksia ja uudemmista 1/3.

*** 

Ruusun luonnonlajit, niiden lajikkeet ja lähisukulaiset

Ryhmään kuuluvat esimerkiksi Rosa majalis, metsäruusu ja sen lajikkeet 'Foecundissima', mökinruusu ja 'Tornionlaakso' sekä Rosa dumalis orjanruusu, Rosa glauca, punalehtiruusu ja sen lajike 'Nova'.
Spinosissima-ryhmä, kerran kukkivat tarhapimpinellaruusut kuten Rosa spinosissima 'Plena',  juhannusruusu, 'Papula', papulanruusu ja 'Poppius', suviruusu.
Harisonii-ryhmä, tarhaharisoninruusut kuten 'Williams' Double Yellow', viljaminkeltaruusu, 'Aurora' ja 'Maija Hesperia'.
Foetida-ryhmä, persianruusut, mm. persiankeltaruusu ja kapusiiniruusu.
Blanda-ryhmä, blandaruusut, mm. 'Herttoniemi', 'Tarja Halonen' ja 'Toukoniitty'.
Löytöruusuista useat kuuluvat tähän ryhmään samoin monet muut tarkemmin luokittelemattomat kerran kukkivat perinneruusumme.
Lisäksi samalla tavoin leikataan kerran kukkivat Moyesii-ryhmän mandariiniruusut ja kerran kukkivat Rubiginosa-ryhmän tarhaomenaruusu

Pääsääntö

Ryhmän ruusuja leikataan mahdollisimman vähän. Niinpä 30%:n sääntöä ei voida soveltaa. Kuolleet ja vaurioituneet oksat poistetaan tietenkin heti lumen sulettua. Muu kevätleikkaus ei ole tarpeen. Lajikkeet eivät kykene kasvattamaan kukkivia sivuversoja alempaa varresta. Nuput kasvavat ainoastaan edellisen kesän latvakasvun kärkiin. Leikkaamalla ruusuja keväällä menetetään ehkä koko sen kesän kukinta. Jos pensasta on tarpeen madaltaa, muuten muotoilla tai poistaa liian pitkiä vuosiversoja, on työ parasta tehdä kesä-heinäkuun vaihteessa tai heti kukinnan päätyttyä. Pensas ehtii silloin kesän aikana kasvattaa uusia versoja, jotka kukkivat seuraavana kesänä eikä kukintarytmi häiriinny leikkaamisesta. 
Lainaus, Jorma Koskinen: Pensasruusujen leikkaaminen

***

Rosa rugosa 'Ritausma' (tarhakurtturuusu)

Ritausma on vienyt sydämeni täysin. Sen istutin 2013 ja nyt se on noin puolitoistamertinen komistus. Ritausma on muutamana talvena saanut ylleen niin painavan lumitaakan, että joitakin murtuneita oksia olen joutunut leikkaamaan. Olen myös leikannut muutamista vanhemmista oksista kolmasosan. Ritausmasta tulee poistaa kukkineet kukat pois. Näin se kukkii runsaammin ja pidempään.

Rosa rugosa 'Hansa' - Hansaruusu (tarhakurtturuusu)

Hansa-ruusullani on ikää jo paljon, mutta valitettavasti en löydä merkintää sen istutusvuodesta. Sekin asui aikanaan yläpihalla ja muutti Kaivoruusupenkkiin perustaessani sinne ruusukeskittymän. Hansa-ruusu risuuntuu helposti kurttulehtiruusujen tapaan. Tai pikemminkin kasvattaa pitkiä oksia, joiden tyvi muuttuu pian lehdettömäksi. Leikkaan osan oksista säännöllisesti lyhyiksi saadakseni ne haarottumaan ja pensaan kukkimaan paremmin. Hansa-ruusun kuihtuneet kukat kannattaa leikata pois kukkimisen parantamiseksi.

*** 

Kerran kukkivat vanhat pensasruusut

Ryhmään kuuluvat useimmat vanhat helppohoitoiset lajikkeet kuten
Alba-ryhmä, neidonruusut, mm. 'Lumo', 'Minette' ja 'Tertin Kartano'.
Bourbon-ryhmä, kerran kukkivat bourboninruusut, mm.
'Great Western' ja 'Zigeunerknabe'.
Centifolia-ryhmä, kartanoruusut, mm. 'Major', 'Onni' ja 'Tunnelitie'.
Centifolia Muscosa-ryhmä, kerran kukkivat sammalruusut, mm. 'Nuits de Young', 'Henri Martin' ja 'Vaarala'.
Damascena-ryhmä, kesädamaskonruusut, mm. 'Celsiana' ja 'Blush Damask' ('Tähtitorninkatu').
Francofurtana-ryhmä, kirkonruusut kuten 'Frankfurt' ('Splendens') valamonruusu, kaikki kotimaiset kirkonruusukannat sekä 'Agatha' ja 'Empress Joséphine'.
Gallica-ryhmä ranskanruusut, mm. 'Alain Blanchard', 'Duchesse de Montebello', 'Officinalis', apteekkarinruusu ja 'Rosa Mundi', kirjoapteekkarinruusu.
Kerran kukkivat puistoruusut mm. 'Alchymist', 'Immensee' ('Korimro') ja FERDY ('Keitoli').

Pääsääntö

Ruusuja leikataan vuosittain 30%:n säännön mukaan kukinnan lisäämiseksi ja jotta pensaista tulisi tuuheampia ja monirunkoisia. Kun leikataan ja harvennetaan säännöllisesti, pensaiden alaosat eivät vuosien mittaan kaljuunnu. Pensaiden muotoa ja kaunista kasvutapaa on helpompi hallita ja ne kukkivat myös keski- ja alaosistaan. 
Lainaus, Jorma Koskinen: Pensasruusujen leikkaaminen.

***

Rosa rugosa 'Therese Bugnet' - Teresanruusu (tarhakurtturuusu)

Teresanruusun istutin 2015. Sen elämää taidan seurata kaikkein aktiivisimmin, koska se asustaa yläpihalla, leikkimökin läheisyydessä. Teresanruusu näkyy hyvin työhuoneen ikkunasta, joten siksikin se saa ylimääräisiä katseita osakseen. Teresanruusun uudemmista oksista olen leikannut 1/3. Sen kukinta paranee melkoisesti, jos muistaa leikata kuihtuneet kukat pois.

Rosa magnifica - Omenaruusu (Rubiginosa-ryhmä)

Jossain vaiheessa sain päähäni, että meillä täytyy olla omenaruusu. Kun sellaisen puutarhamyymälässä näin, en sen ostamista sen enempää tarvinnut harkita. Omenaruusu muutti meille 2015. Kovin tarkkaan en sen istutuspaikkaa ollut miettinyt ja niinpä se pääsi muiden ruusujen joukkoon Kaivoruusupenkkiin. Paikka oli alkuun ehkä turhan varjoisa, mutta metsän kaatumisen myötä omenaruusukin sai uutta puhtia ryhtyen reippaasti kasvamaan ja kukkimaan. Omenaruusun pitäisi kasvaa 2,5 metriseksi. Sopii siis hyvin punalehtiruusun kaveriksi, kun ei tarvitse toisen kainalossa huomiota kerjätä. Kenties jotain päivänä omenaruusu huitelee punalehtiruusua korkeammalla.

***

Uudelleen kukkivat pensasruusut
Ryhmään kuuluu suurin osa kaikista jatkuvasti tai uudelleen kukkivista pensasruusuista.

Austin-ryhmä, austininruusut.
Bifera-ryhmä, syysdamaskonruusut.
Bourbon-ryhmä, uudelleen kukkivat bourboninruusut.
Centifolia Muscosa-ryhmä, uudelleen kukkivat sammalruusut.
Grootendorst-ryhmä, neilikkaruusut.
Moschata-ryhmä, myskiruusut.
Portland-ryhmä, portlandinruusut.
Puistoruusu-ryhmä, mm. kanadalaiset lajikkeet.
Remontantti-ryhmä, remontanttiruusut.
Rugosa-ryhmä, tarhakurtturuusut.


Pääsääntö

Ruusuja leikataan muuten samoin kuin kerran kukkivia pensasruusuja eli 30%:n säännön mukaan, sillä erotuksella, että kukinnan uusiutumisen jouduttamiseksi kuihtuneet kukat tulisi poistaa niin pian kuin mahdollista. Jotta bourbonin-, syysdamaskon-, portlandin- ja remontanttiruusut ehtisivät huonoinakin kesinä kukkia uudelleen, on kuihtuneiden kukkien poisto tehtävä säännöllisesti ja ajoissa. Leikkaus tehdään, vaikka yhdessä tertussa olisi vielä joku avautumaton nuppu. Sen sijaan, että jäädään odottelemaan viimeistä hitaasti avautuvaa kukkaa, ehditään saada kokonainen uusi kukinto. Näin toimitaan varsinkin jos ruusuihin halutaan vielä kolmaskin kukinta, mikä ei viileinä vesikesinä aina tahdo maassamme onnistua. 
Lainaus, Jorma Koskinen: Pensasruusujen leikkaaminen

***

Rosa centifolia muscosa - Sammalruusu

Sammalruusun istutin 2012. Se on pikkuinen pensas, korkeus 0,5-1 m. Kukat ovat kerrottuja, vaaleanpunaisia. Parasta sammalruusussa on ehkä sen nuput, jotka ovat "karvan" peitossa. Siitä sammalruusujen nimikin tulee. Tämän postauksen lopussa on kuva sammalruusun nupusta, jossa näet sen sammaleisuuden. Sammalruusu ei ole pahemmin kaivannut leikkaamista. Tappotalvesta 2015/2016 se kärsi melkoisesti ja silloin luulin menettäneeni koko pienen pensaan. Leikkasin kaikki sen kuolleet oksat, vaan sieltä se taas ilokseni  ilmoille ponnisti.

***

Leikkausajankohdat

Uusi virtaus ruusualalla on, että moni tekee kevätleikkaukset jo syksyllä. Useat englantilaiset ruusugurut suosittavat syksyä kevään sijaan, ettei kasvuvoimaa tuhlautuisi. Ajattelutavan mukaan paljon uutta kasvua, uusia silmuja, uutta versoa ja kenties jo puhjenneita lehtiä menee hukkaan viivästyneen leikkaamisen myötä. Kasvi joutuu leikkauksen jälkeen ikään kuin aloittamaan energiatuotannon alusta, vaikka energia olisi ollut parempi käyttää kukintaan. Leikkaamalla ruusut jo syksyllä ei uutta kasvua mene keväällä hukkaan ja kasvuvoimaa säästyy. Yhdysvaltojen ja Britannian lauhkeimmilla vyöhykkeillä ruusut muutenkin leikataan perinteisesti jo tammikuussa, kun ruusut ovat vielä täysin lepotilaisia. Suomessa moni on alkanut leikata ruusujaan jo maalis-huhtikuussa, mikä ajaa saman asian. Syksy juuri ennen talven tuloa on parempi ajankohta varsinkin kasvitautien kannalta, koska monet taudinaiheuttajat eivät tuolloin enää ole aktiivisia. 
Lainaus, Jorma Koskinen: Pensasruusujen leikkaaminen

***

Rosa Hurdal - Norjanruusu (Puistoruusu-ryhmä)

Norjanruusun tilasin Oulujoen taimistolta kesällä 2015. Istutin sen Pikkupuutarhan kivimuurin viereen. Hurdalin ensimmäistä kukintaa sain odottaa toiseen kesään, eikä se kovin runsaskukkainen ole ollut senkään jälkeen. Metsän poistumisen jälkeen norjanruusu on selvästi viihtynyt paremmin. Se on alkanut kasvaa reippaasti ja viime kesänä jo kukkikin kivasti. Norjanruususta tulee iso ruusu, peräti kolmemetrinen. Sen leikkaamiseen minun on perehdyttävä paremmin, sillä sen rennot oksat vaurioituvat talvella herkästi.

Rosa harisonii 'William's Double Yellow' - Viljaminkeltaruusu

Viljaminkeltaruusun istutin kesällä 2015 Pikkupuutarhan Kivipenkkiin. Jälleen kerran virheellinen paikka, sillä kiven tyvessä se toki viihtyi hyvin, mutta jäi korkeammaksi kasvavien perennojen taakse. Niinpä siirsin tämän ruusupensaan keväällä 2018 lähellä olevaan Muuripenkkiin. Kuivan kesän vuoksi ajoitus oli huono. En ilmeisesti huolehtinut kastelusta riittävästi ja nyt Viljami-ressukka on vähän huonossa hapessa. Saapa nähdä, onko siinä ensi kesänä eloa enää laisinkaan.

Rosa Sommerwind - Peittoruusu

Kolme peittoruusu Sommerwindiä ostin kesällä 2014 terassin ruukkuihin. Syksyllä siirsin ne Vasenrinteeseen. Talvella Sommerwindit jäävät yläpihalta rinteeseen kolatun lumimassan alle. Siitä ne eivät ole olleet moksiskaan. Hiukan joudun joka kevät paleltuneita latvoja leikkaamaan, mutta hienosti kukkivat joka kesä.

Pitäisi enemmänkin harrastaa erilaisten monivuotisten kasvien käyttöä ruukkuistutuksissa. Syksyn tullen ne on helppo siirtää puutarhamultaan jatkamaan eloaan tulevina vuosina.

Rosa majalis - Metsäruusu

Metsäruusun taimen toin pihaamme lähellä olevalta autiotontilta 2001. Tämä ruusupensas on nopeakasvuinen ja rehevä. Se myös tekee juurivesoja, jonka vuosi en sitä ihan joka paikkaan tänä päivänä istuttaisi. Vaikka metsäruusu ei ohjeiden mukaan kaipaa leikkaamista, olen omia metsäruusujani surutta leikannut. Hyvin se kukkii, yleensä alkukesästä ensimmäisten joukossa. Tuoksu on hieno ja ruusu vetää puoleensa kaikenlaisten pörriäisten joukon.

Kesällä 2015 tilasin Norjanruusun ohella Oulujoen taimistolta myös ranskanruusu Duchesse de Montebellon. Se on runsaan metrin korkuinen ruusu, jonka istutin Pikkupuutarhan Muuripenkkiin. Norjanruusun tavoin Montebellon kukintaa on saanut odottaa. Ilmeisesti varjostavan metsän poistuminen auttoi asiaa ja viime kesänä se kukki ihan mukavasti. Kuviakin siitä pitäisi olla, mutta enpä vaan löytänyt. 

Nyt loppukesästä ostin alesta kaksi Austin-ruusua: Crown Princess Margaretan ja William Morrisin. Kummankin pitäisi olla aprikoosin sävyisiä. Uudet Austin-ruusuni eivät ehtineet vielä kukkia, joten ensi kesänä on ilmassa jännittävää odotusta.

Rosa centifolia muscosa - Sammalruusu

Pensasruusujen leikkaamisesta puutarhablogeissa on ennenkin keskusteltu. Minua ei samankaan tiedon toistaminen haittaa ja kaikki lisäopit ovat aina tervetulleita. Kerro, mistä sinä olet löytänyt hyviä pensasruusujen leikkausohjeita ja oletko sinut omien ruusujesi kanssa.

Tässä vielä linkki netistä löytämiini ohjeisiin, joita olen tähän postaukseen kerännyt:
Jorma Koskinen: Pensasruusujen leikkaaminen


Oikein hyvää viikonloppua kaikille!