Monena päivänä on pitänyt käydä laittamassa pikkuhavuille varjostukset, vaan en ole yksinkertaisesti ehtinyt. Tänään oli vihdoin sopiva hetki ja nyt pihalla lymyileekin joukko mörköjä. Aiempina talvina en ole tainnut ihan näin aikaisin varjostuksia laittaa, mutta somessa tästä aiheesta on niin kiivaasti keskusteltu, että pakko oli aktivoitua. Onpahan nyt tämäkin homma pois päiväjärjestyksestä.
Kyllä se aurinko kireistä pakkasista huolimatta melkoisesti lämmittää. Sen huomasin pihalla pyöriessäni. Toisella puolella taloa pakkasta oli -8 astetta, mutta auringon puolella lämpötila oli noussut lähelle nollaa. Kun aurinko lämmittää ja tuuli kuivattaa, havut ja muut ikivihreät kasvit kärsivät helposti. Isokokoisia ja jo vuosia paikallaan asuneita tuijia ja marjakuusia en ole enää aikoihin suojannut, enkä suojannut nytkään. Sen sijaan nuoremmat havut ja kaikki rhodot huputin. Samoin mahoniat, jotka asuvat rhodojen vieressä. Ikivihreitä nekin.
Kiittelen jostain blogista tai somesta syksyllä löytämääni vinkkiä laittaa kevätvarjostettavia varten tuet jo syksyllä. Perennoilta ja kesäkukilta vapautui syksyn mittaan runsaasti metallisia tukia, joita ei nyt tarvinnutkaan kantaa kellariin. Maan ollessa vielä sula tökin kasvitukia niin nuorien tuijien, kuin rhodojenkin ympärille. Etenkin rhodot maata vasten lamoavine oksineen ovat vaikeita suojattavia. Valmiiksi asetetut tuet helpottivat verkkojen virittämistä ja verkkojen kiinnittäminen pyykkipojilla metallitukiin on näppärää.
Erään kaupan tarjouksesta ostin valmiiksi ommeltuja varjostuspusseja tai hupuiksikin niitä voi sanoa. Huput ovatkin näppäriä esimerkiksi pienikokoisille tuijille. Sen sijaan sinne tänne rehottavia rhodoja ei mihinkään pussiin voi ahtaa. Ne saivat ylleen varjostuskankaat.
Vielä on jonkun verran matkaa niihin hetkiin, jolloin pihalla tulee vietettyä aikaa ehkä enemmän, kuin konsanaan sisätiloissa. Kaipuu ulkohommiin on kova ja niinpä pyörin pihalla aikani kuluksi ja tyhjän panttina havainnoimalla tinttien liikkeitä ja jälkiä lumella. Kaikenlaisia kuvioita lumesta löytyikin. Pikkaisen jopa harmitti, että olen niin huono tunnistamaan jälkiä ja merkkejä luonnossa. Kummasti sitä silti saa aikaa kulumaan ihan vain ympärilleen pällistellen.
