lauantai 17. helmikuuta 2018

Ei elämästä selviä hengissä

Tulppu jatkaa elämää jäätaiteena

Oma aika on koko alkaneen vuoden ollut kirjaimellisesti kortilla. Elämä on muuttunut alituiseksi säntäilyksi ja tarkkaan kellotetuksi putkeksi. Kaikki se, mistä yleensä tulee ammennettua voimaa ja tarmoa, on jäänyt jonnekin taka-alalle. On vain mentävä eteenpäin pysähtymättä miettimään, jaksaako vaiko ei.

Rosetta pukkasi vielä yhden kukan.

Isän muistisairaus etenee pikajunan vauhdilla ja siinä ohessa on jatkuvasti kaikenlaista muuta kremppaa. Äidin kunto on romahtanut sydänflimmerin vuoksi. Ikää alkaa kummallakin olla ihan kunnioitettavasti, sillä isä täyttää kuukauden päästä 90 ja äiti alkukesästä 85. 

Kahden euron aleamaryllis aikoo vielä kukkia.

Fyysisesti ei ole raskasta viedä kahta vanhusta vuoron perään lääkäriin, labraan, monenmoisiin tutkimuksiin. Jaksan ihan hyvin uusia reseptejä, täyttää dosetteja, käydä kaupassa, imuroida ja vaihtaa lakanoita. Jaksan istua puhelimessa kuuntelemassa nauhoitettuja ohjeita ja painelemassa valintanumeroita päivä toisensa jälkeen yrittäessäni varata aikaa vanhemmille milloin mihinkin lääkäriin tai tutkimuksiin. Jaksan täyttää hakemuksia ja lomakkeita, etsiä apua ja tukea, vaikka nämä toimenpiteet useimmiten osoittautuvat vanhempieni kannalta turhiksi eivätkä johda mihinkään.


Esikko

Sen sijaan en millään tahdo jaksaa jatkuvaa taistelua vanhuksille kuuluvista palveluista ja oikeuksista, puolustaa heitä idioottimaisten ja täysin järjenvastaisten normien viidakossa. Olen murtumaisillani huomatessani kerta toisensa jälkeen, miten arvottomaksi ihminen yhteiskunnalle muuttuu vanhetessaan. Raskasta on myös törmätä viranomaisten kauniisiin korulauseisiin, joilla ei ole minkäänlaista katetta suomalaisessa vanhustenhoidossa. 

Fyysisesti ihminen jaksaa yllättävän paljon. Mutta jatkuvan huolen kanssa on pitkän päälle äärimmäisen raskasta elää. En ole saanut työstettyä heinäkuussa kuolleen veljeni aiheuttamaa surua. Vanhempien vaikea tilanne lisää entisestään herkkää mielialaa. En halua, että aika kuluu ja toisaalta haluan, että tämä tilanne muuttuisi pian helpommaksi.

Inkalilja

Vammautumisesta ja kuolemasta on äärimmäisen vaikea puhua. Varsinkin silloin, kun itse on terve ja voimissaan. Meistä jokainen vanhenee ja kuolee joskus. Kuka tahansa voi joutua yllättäen onnettomuuteen ja sen myötä toisten avun varaan. 

Vaikeisiin asioihin on hyvä valmistautua. Siten auttaa niin itseään kuin läheisiään toimimaan tilanteessa, jossa hädän ja surun keskellä on tehtävä monia talouteen ja päivittäiseen selviytymiseen liittyviä valintoja ja päätöksiä. Kannattaa tehdä vähintäänkin edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto. Näin voit vaikuttaa, miten talouttasi ja sinua hoidetaan silloin, kun et itse pysty toiveitasi esittämään. Samalla helpotat niiden ihmisten toimintaa, jotka asioitasi hoitavat, kun et itse syystä tai toisesta pysty. Ja muista, edellä mainitut paperit on tehtävä silloin, kun olet hyvässä kunnossa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.


 
Elämästä ei selviä hengissä. Se on selvä. Eläkäämme siis täysillä joka ikinen päivä. 
Hyvää viikonloppua kaikille!