Kellarin portaikon lähellä kasvaa kaksi mahoniaa. Siirsin ne pari vuotta siihen, koska aiempi paikka olopihan puolella oli selvästi liian kuuma. Lisäksi siihen kolattiin talvisin kasapäin lunta ja vaikka mahonia hyvin lumen alle taipuukin, ajattelin sen viihtyvän paremmin suojaisammassa paikassa. Uuteen varjoisampaan paikkaansa se on kotiutunut hyvin ja hetken möllötyksen jälkeen on alkanut kasvaa mukavasti.
Tänään kävin kellarissa ja huomasin ohimennessäni jotain jännittävää. Noin 60 sentin päässä toisesta mahoniasta kasvaa vauvamahonia. Nuo kaksi punertavaa lehteä kuuluvat juuri löytämälleni kasvipienokaiselle. En tiedä, miten mahonia lisääntyy. Nouseeko tuo taimi kenties pidemmälle ulottuneesta juuresta vai onko tuohon pudonnut mahonian siniseksi kypsynyt marja ja alkanut siinä itää? Viisaammat, kertokaa.
Muutamana päivänä olen työhuoneeni ikkunasta katsellut naapurin puolella, heidän aitansa vieressä kasvavan haavan kupeeseen noussutta outoa, köynnöstävää "patukkaa". Kävin tutkimassa asiaa ja tuo patukka on karhunköynnös. Sitä on kasvanut tuolla paikalla aiemminkin, mutta en ole päästänyt köynnöstä meidän puolelle. Ihan nättihän se on kukkivana, mutta se tuppaa kyllä tukahduttamaan kasvit, joiden varaan se tukeutuu. Ensi kesänä pitääkin olla tarkkana, ettei se pääse vyörymään kukkapenkkeihini.
Täytin lintujen ruokinta-automaatit. Aika haipakkaa siemenet kuluvat. Aamulla oli keittiön puoleisella lintulaudalla sellainen vilske, ettei paremmasta väliä. Talitinttien sekaan oli nyt eksynyt myös kuusitiaisia. Käpytikkakin on vakiovieras. Autotallin nurkalla lintuja ihmetellessäni kuulin tuttua naksutusta ja ylös katsoessani pääsin tuijottamaan oravaa suoraan silmästä silmään. Ilmeisesti se odotti minun katoavan sisälle, jotta pääsisi käsiksi juuri marjakuuseen ripustamaani talipötkylään.
Maanantaina laitoin viime vuotiset amarylliksen sipulit multaan. Pelkäsin, ettei niissä ole enää minkäänlaista henkeä, mutta onpa vainen. Yhdestä sipulista on vain muutamassa päivässä noussut vaaleanvihreä lehdenkärki. Hetken jo mietin heittäväni surkean näköiset sipulit kompostiin, vaan onneksi en niin tehnyt. Ensimmäisenä aina aamulla pitää käydä vilkaisemassa, mitä kuuluu amarylliksille. Pienistä iloista koostuu meikäläisen onnenhetket.
Näinä päivinä jos ulkona aikoo kuvata, onkin pidettävä kiirettä. Tänään sumu on peittänyt tienoon liki koko päivän ja hämärä laskeutui sitäkin aiemmin. Normaalisti tällainen kostea pimeys saattaisi vähän ahdistaa, mutta ei tänä vuonna. Olemme saaneet nauttia niin aurinkoisesta ja upeasta syksystä, että loppuvuoden päivät taitavat mennä ihan omalla painollaan. Saapuva joulu tuo kuitenkin runsaasti valoa ja loistetta ja sen jälkeen alkaakin jo olla miltei kevät. Ihan tässä jo jännittää, eikä suinkaan joulu, vaan tulevan kevään odotus.
