Hiirenkorvia ja kevätkissa

Viime vuonna messuilla käydessäni himoitsin jouluruusuja, joita oli myynnissä miltei jokaisella ylipäätään jotain kauppaavalla. Vaikuttivat aika kalliilta, enkä osannut päättää ostanko ja keneltä, joten ostamatta jäi. Toissa viikolla Helsingin messuilla käydessäni olin päättänyt, että nyt taatusti ostan jouluruusun tai pari, vaikka perikato iskisi. Onhan minulla puutarhassa jo jouluruusu kasvamassa, mutta olen jo tainnut useaankin kertaan kertoa, kuinka menin siirtämään ne paikkaan, jossa tulevat tallotuiksi talvisin linnuille ruokaa laitettaessa. Täytyy nyt kevään aikana kaivaa ne uudelleen ylös ja siirtää parempaan paikkaan.

Tänä vuonna en sitten jouluruusuja löytänytkään kuin parilta myyjältä ja sillä toisella oli totisesti melko kalliita ja vähän onnettoman oloisia kukkia. Toinen kauppias myi 20 euron kappalehintaan, mikä ei sekään mikään halpa hinta ole, mutta  kukat olivat komeita yksilöitä ja tarjoushinnalla sai kaksi 35 eurolla. Päätetty, mikä päätetty. Ostin vaalean ja tuollaisen tummemman jouluruusun. Viikon ajan ne olivat autotallin ikkunalla, sillä siellä on viileää ja valoisaa. Muutama päivä sitten istutin kumpaisenkin isoon ruukkuun, jonka laitoin patiolle metallipylvään päälle suojaisaan paikkaan odottamaan maan lämpenemistä ja istuttamista. Pärjäävät näköjään huomattavasti paremmin ulkosalla. Viime yönä talon toisella puolella näytti mittari -3 pakkasastetta, mutta luultavasti jouluruusujen sijaintipaikassa oli sentään hivenen plussan puolella.

Marja-aronia

Tuomi hiirenkorvalla

Alppikärhö

Tuoksukäynnöskuusama - myös alla

Sain monta vuotta sitten naapurilta keltaista tarha-alpia. Enpä silloin tiennyt, miten vikkelä se on leviämään ja kohta se varmaan täyttää yhden yläpihan penkeistä. Viime kesänä kitkin sitä aika kovalla kädellä, mutta sillä on niin mahtavat ja kaikkialla tunkevat juuret, joten luultavasti koko penkki pitäisi kaivaa tyhjäksi. Se taasen on sen verran iso homma, että olkoot ainakin toistaiseksi. Innokkaasti se on taas nousemassa kohti kesäistä kukoistustaan, eikä näytä olevan moksiskaan viime kesän kovasta käsittelystä. 

Idänsinililjat ja kirjokevättähdet alkavat availla kukkiaan ja niitä tupsahtelee sieltä täältä. Syksyllä leikkasin marja-aroniat mataliksi ja nyt Juuso pääsee yläpihalla ollessaan kaivelemaan rinteeseen kuoppiaan. Kunnon kollikissa ei ihan pieneen kuoppaan tyydykään, joten toissapäivänä sain todeta scillapopulaation löytäneen uuden reitin ilmojen halki kohti nurmikkoa. Ison kuopan peittäminen tarvitsee myös paljon mullan siirtelyä, joten rinteessä on tällä hetkellä paljas läiskä muistona erään karvaisen olion lannoituspuuhista.

Vuohenjuuri pilkistää talvion takaa

Kevätkaihonkukka on jo availlut nuppujaan. Pidän kovasti kevätkaihonkukasta, sillä se on todella hyvä leviämään eikä pahemmin kainostele paikkaa kuin paikkaa. Alkukeväästä saattaa näyttää, että se on kadonnut kokonaan, mutta kohta jo pieniä lehtiruusukkeita alkaa nousta sieltä täältä eikä aikaakaan, kun se jo peittää isojakin alueita lehdistöllään. Sen kukka muistuttaa hiukan lemmikkiä ja samalla tavoin väri vaihtelee eri sinisen sävyissä. Kevätkaihonkukkaa on helppo monistaa irrottamalla sen rönsyjä. Olenpa käyttänyt sitä kesäkukkaistutuksissakin ja siirtänyt sitten syksyllä maahan täyttämään taas jotain sopivaa aukkokohtaa. Tosi kiitollinen ja nätti kukka kuin myös melko aikainen viherryttäjä.

Meidän puutarhan omapäisin kukka on sen sijaan Juuso, joka ei käskien kuvattavaksi asetu. Mamman on joko tyydyttävä kuvaamaan häntä takaapäin tai sitten liikkumaan itse kissan kasvopuolelle. Silloinkin Juuso saattaa olla sen näköinen, ettei sitä voisi vähempää kiinnostaa koko valokuvaustouhu. Tärkeää on kuitenkin olla siellä, missä mammakin.
 

Pääsiäisen pajunkissa
yksin istuu aatoksissa,
nostaa ylös pikku päätä,
viel´ on ympärillä jäätä.
Silloin lämmin ääni pien´
kuiskaa: sinut kotiin vien.
Lasten laulut siellä raikaa,
ilmassa on kevään taikaa.

-Anneli Vanhakartano-

 

Aurinkoista ja mukavaa pääsiäistä!