- "Ihanasti aamuni näin alkaa...", lauleskeli Juuso köllöttäen Ukkokullan lehtiosion päällä.
- "Nyt on isännän vuoro rapsuttaa minua, mamma lähti vaihteeksi pesemään naamaansa kaikista niistä karvoista, joita minusta irtosi, taitaa ollakin talvikarvan vaihtoaika".
- "Miltäs tuolla ulkona näyttää? Ei taida sataa eikä tuulla, joten ehkä nyt saattaisin laskea hienot tassuni koleaan maahan ja käydä hieman haistelemassa pihamaan tuoksuja. Ihan huvin vuoksi voisin vähän pelotella pikkulintujakin. Ne kun eivät näytä tajuavan, etten pääse niihin kynsiksi noiden tylsien valjaiden vuoksi. Onneksi palvelusväki ruokkii minua niin hyvin, ettei tarvitse ihan tosissaan lintuja metsästää."
Onhan toki huomattavasti miellyttävämpää istua taponlehden päällä kuin kostealla mullalla. Pysyy tassut kuivina ja takamuskarvat puhtaina. Mitä nyt joitakin neulasia ja joskus myös jokunen pieni etana kulkeutuu karvojen mukana sisätiloihin. Tässä oikeastaan Juuso kuikuilee sisäänpääsyä Mamman haravoidessa nurmikkoa. Joka kerran ohi kulkiessani kissa naukaisi sanoakseen, että kyllä nyt tämä ulkoilu riittää ja pitäisi päästä omaan nojatuoliin köllöttämään. Jos olisin mennyt tarpeeksi lähelle, Juuso olisi jopa saattanut käydä saappaan varteen kiinni hermostuttuaan tottelemattomuuteeni. Niin rauhallinen kissa kuin se yleensä onkin, kykenee sekin äärimmäisiin tekoihin mielipiteensä esille tuodakseen. Jollei muuten pääse sisään, on syytä pysäyttää palvelusväki ihan kunnolla, vaikka sitten hampaat irvessä.
Juusolla on tapana istua takkahuoneen ikkunalaudalla tarkkailemassa maailman menoa niin sisällä kuin ulkonakin. Ikkunalaudan alla hohkaa patteri lämpöään ja siinä on hyvä kuivata ulkona kastuneet tassut. Mamma saa sitten harjata ja imuroida kaikki kuivuvista tassuista lattialle pudonneet roskat. Näin syksyllä tavaraa siivottavaksi löytyy ajoittain ihan kunnolla, talvella sitten varsin vähän. Ikkunalasissa kulkee tasainen rivi pieniä tahroja, joita Juuso nenällään painaa tatuoidakseen ikkunan mieleisekseen tai ehkäpä merkatakseen alueen omaksi reviirikseen. Tai kenties pelkästään nähdäkseen paremmin ulos. Joskus vuosikausia sitten vieraillessani koiraperheessä huomasin samanlaisen merkkirivistön ystäväni ikkunaruudussa. Silloin tuumasin, ettei perhe ehkä ole kovin innostunut siivoamisesta. Nyt olen huomannut, että on aikoja, jolloin meidän ikkunoita saisi pyyhkiä jatkuvasti, jos haluaisi niiden olevan läiskättömiä. Ja kissan nenänjäljet ovat kuitenkin aika pikkuisia verrattuna ystäväni koiran isoon kirsuun ja sen jättämiin jälkiin ikkunassa. Eläimen kanssa eläessä on hyvä opetella katsomaan joitakin asioita sormiensa välistä tahi olemaan katsomatta laisinkaan. Liiasta puunaamisesta saa vain turhan stressin.
"Kesällä oli mukava nukkua Mamman sängyssä, mutta tämän talon iso nojatuoli on nyt minun valtakuntaani." Näin lienee Juuso ajatellut, kun muutaman päivän takkahuoneeseen siirtämääni nojatuolia kierreltyään päätti ottaa sen omaan käyttöönsä. Tuoli on yli 20 vuotta vanha ja se on uudelleen päällystetty jo kahteen kertaan. Valitettavasti tuolissa on hiukan epämukava istua, sillä istuintyyny valuu miten sattuu ja kunnollisen istumisasennon löytäminen on likimain mahdotonta. En vain ole raaskinut toistaiseksi tuolista luopua, sillä se on osa tuolloin aikanaan hankkimaani kahden sohvan kokonaisuutta. Kun tuoli aiemmin oli olohuoneen puolella, siinä tuli istuttua sivuttain jalat käsinojan yli heitettyinä ja pää nojaten selkänojan sivuosaan. Tuo asento sopi tietenkin oman porukan läsnäollessa tai yksikseen kirjaa lueskellessa, mutta sellaisessa asennossa on aika vaikea seurustella esimerkiksi vieraiden kanssa. Tässä eräänä päivänä keksin siirtää tuolin takkahuoneeseen, jossa se ei olekaan koskaan aiemmin ollut. Nyt tuoli onkin sitten saanut arvolleen kuuluvan käyttäjän. Pitäähän talon isännällä eli meidän Juusolla olla kunnon nukkumapaikka. Sellainen, jossa on hyvä maata niin kerällä kuin selällään köllöttäen ja josta on hyvä näkymä moneen suuntaan. Eivät pääse viholliset yllättämään selän takaa ja niin sujuu kotoväen tarkkailu ja hallinta yksissä tassuissa.
Varsin harvoin Juuso tulee katselemaan televisiota. Meillä olikin vuosikausia melko pieni töllötin kirjastohuoneessa, eikä se kiinnostanut Juusoa senkään vertaa. Jokin aika sitten hankimme isomman taulutelevision olohuoneeseen ja etenkin ensimmäisenä iltana kokoonnuimme koko perhe telkun ääreen. Siis minä ja Ukkokulta. Juusokin. Se istui pöydän alla televisiota katsellen. Tiedä häntä, mitä sen mielessä liikkui. Taivasteliko vain sitä, miten palvelusväki tuijottaa pelkästään ison kuvan lumoissa kaiken roskankin uudesta telkusta. No, nyt on alkuinnostus laantunut ja pystymme jälleen ennakkoon arvioimaan, mitä milloinkin kannattaa katsoa. Koko iltaa ei siis käytetä isomman kuvan ihmettelemiseen. Luulenpa, että Ukkokullan katsoessa tässä yhtenä iltana jalkapalloa, Juusoa enemmänkin ärsytti meidän kiinnostuksemme televisiota kohtaan. Ehkä se olisi toivonut rapsutuksia tai kenties jopa pientä piilosleikkihetkeä. Jospa tuo television eteen - kirjaimellisesti eteen - asettautuminen on vähän samanlainen reaktio kuin aamuisen sanomalehden päällä makaaminen. Huomio kissaan, eikä mihinkään muuhun!
"Joskus, kun mamma on ollut koko päivän liesussa, on kissan ihan pakko tulla kylkeen kiehnäämään ja saamaan päivän rapsutusannoksensa. Kun mamman naama on täynnä kissankarvoja ja rapsuttelut rapsuteltu voikin sitten kierrähtää selälleen ja valloittaa sohvasta hiukan useammankin palan. Joutaahan mamma istumaan vaikka vähän pienemmälle siivulle. On se vain niin ihanaa kissanelämää loikoa keskellä sohvaa vatsamakkarat hellyydestä kipeinä ja kuunnella palvelusväen rauhallista turinaa siinä ihan lähellä. Mamma se innokkaasti sijoittelee noita torkkupeitteitä paikkoihin, joissa kuvittelee minun hyvin viihtyvän. Onhan ne ihan mukavan pehmoisia ja lämpimiä, mutta ihan vain mamman iloksi niiden päälle välillä istahdan tai makuulle kellahdan. Minulle kyllä kelpaa ihan tuo paljas sohvakin." tuumaa Juuso.
Lapsella on kaksi kissaa, veljekset Loki (yläkuvassa) ja Nemo (alakuvassa). Pojat tai Vintiöt niin kuin minä niitä kutsun, ovat aika isokokoisia maatiaiskissoja. Pojat ovat olleet meillä silloin tällöin hoidossa, mutta nyt olen käynyt niitä ruokkimassa noin kerran kuukaudessa Lapsen ollessa opiskelujensa vuoksi toisella paikkakunnalla lähiopetusjaksoilla. Minun on helpompi reissata 50 km:n matka hoitamaan Poikia, kuin Lapsen raahata niitä meille. Juuso kun ei alkuunkaan tykkää näistä vekkuleista kavereista, vaan sähisee ja murisee vielä pitkään senkin jälkeen, kun Pojat ovat jo lähteneet omaan kotiinsa. Nemosta on aivan toivotonta saada kuvaa, jossa se olisi edes hetken paikallaan. Nytkin näpsin sarjassa ja vain kahdessa kuvassa kissa oli jotakuinkin pysähtyneessä asennossa. Kaikki muut kuvat olivat lähinnä mustavalkoisia vilahduksia. Nemon rakettimainen olemus vaikeuttaa myös Lokin kuvaamista, sillä vaikka se olisikin paikallaan, sen pää tuppaa seuraamaan velipojan liikehtimistä.
Loki on selvästi rauhallisempi kaveri ja usein tyytyy vain hissukseen sivusta seuraamaan, mitä velipoika touhuaa. Nemo sen sijaan on varsinainen Houdini. Aivan uskomattoman taitava avaamaan lukittuja ovia. Kyllästymiseen saakka se jaksaa räplätä jotain ovea, jonka se ehdottomasti haluaa saada auki. Luultavasti useimmat kissat inhoavat suljettuja ovia ja pyrkivät tavalla tai toisella saamaan ne auki. Nemolla riittää totisesti energiaa ja taitoa ja monta kertaa se onkin karannut meidän terassin ovestamme. Alkuun kuvittelimme, että riittää, kun lukitsemme oven. Ei riittänyt, kissa keksi nousta ikkunalaudalle, josta käsin se ulottui kahvaan ja lukitusmekanismiin pyöräyttäen lukon auki. Siitä vaan vapaasti maailmalle, vaikka sinne ei muuten niin mieli tekisikään. Pääasia, että ovi on saatu auki.
Kissoja siellä, kissoja täällä, kissoja siellä täällä. Miten onkin meidän perheestä tullut tällaisia kissafaneja, että kaikki hommaavat lemmikiksi kissan. Minulla on yksi pikkusisko, yksi isoveli ja kaksi pikkuveljeä. Siskon kissa sairastui ja jouduttiin nukuttamaan ihan vähän aikaa sitten. Kuvassa oleva Roope on isoveljeni 5-vuotias tallikissan jälkeläinen. Toinen pikkuveljistäni asuu Salossa ja hänellä on harmaa Missi-kissakaunotar. Toisen pikkuveljeni hännätön 16-vuotias Meetu-kissa on ollut jonkin aikaa vanhemmillani hoitokylässä, tällä veljellä on lisäksi karkeakarvainen mäyräkoira. Vanhemmillanikin oli kymmenisen vuotta sitten brittiläinen lyhytkarvakissa Miku, joka eli hiukan yli kymmenvuotiaaksi. Lapsistamme tyttärellä on nuo kaksi kissaa, Loki ja Nemo. Poikakin joskus pohtii, pitäisikö hänenkin hommata itselleen kissa, mutta toistaiseksi hän on tyytynyt rapsuttelemaan Juusoa. Ehkä opiskelevan sinkkupojan on helpompi lähteä ulkomaanreissuilleen, kun ei ole huolehdittavana kissaa.
Tällaista kissa-aiheista höpinää parempia puutarha-aikoja odotellessa. Tänään YLEssä vietetään 7. kerran nenäpäivää. Itselleni ei ole ihan selkeästi valjennut Nenäpäivän taustat, joten kaivoin netistä lisätietoa, josta osa tässä:
Visio: Nenäpäivän visiona on Suomi, jossa jokainen edistää kehitysmaiden lasten ihmisarvoisen elämän toteutumista.
Missio: Tehtävämme on kerätä varoja pitkäkestoisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin ja
edistää globaalia oikeudenmukaisuutta viihteen ja yhteisen kansanliikkeen voimalla.
Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Sen ovat vuonna 2004 perustaneet
Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen UNICEF. Säätiön
toiminnassa ovat mukana myös Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö,
Suomen Lähetysseura, Fida International, Solidaarisuus ja SASK.
Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan. Lisäksi Nenäpäivä saa
ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyövaroista tiedotustukea
kehitysyhteistyöstä tiedottamiseen.
Isossa-Britanniassa
Red Nose Day on näkynyt katukuvassa jo 28 vuotta, ensimmäistä
paikallista Nenäpäivää vietettiin jo vuonna 1985. Järjestäjänä on Comic
Relief – järjestö, jota BBC tukee ohjelmistollaan. Briteissä Red Nose
Day on jo varsinainen kansanliike: ihmiset ympäri maata hulluttelevat
hyvä asian puolesta. Vuonna 2012 Red Nose Day keräsi yli 100 miljoonaa
puntaa! Nenäpäivää vietetään nykyään myös mm. Saksassa, Australiassa, Norjassa ja Islannissa.
Nenäpäivä kerää varoja maailman köyhimmissä oloissa elävien lasten hyväksi ja yllyttää suomalaisia hauskaan varainkeräykseen. Nenäpäivä järjestetään kerran vuodessa loka-marraskuun aikana. Kolmen viikon kampanja huipentuu Yle TV2:n Nenäpäivä-show’hun, jossa mukana on Suomen kirkkaimpia tähtiä. Nenäpäivää 2013 vietetään 8.11. Kampanja käynnistyy 16.10.
Nenäpäivä kerää varoja maailman köyhimmissä oloissa elävien lasten hyväksi ja yllyttää suomalaisia hauskaan varainkeräykseen. Nenäpäivä järjestetään kerran vuodessa loka-marraskuun aikana. Kolmen viikon kampanja huipentuu Yle TV2:n Nenäpäivä-show’hun, jossa mukana on Suomen kirkkaimpia tähtiä. Nenäpäivää 2013 vietetään 8.11. Kampanja käynnistyy 16.10.
Nenäpäivä 2012 keräsi reilut 2 miljoonaa euroa. Suomalaisten avulla
tuhannet lapset pääsevät kouluun, saavat suojaa hiv-tartunnalta tai
nukkuvat yönsä turvassa malariaverkon alla.
Lisätietoa Nenäpäivästä löydät osoitteesta: http://nenapaiva.fi/tietoa
Lisätietoa Nenäpäivästä löydät osoitteesta: http://nenapaiva.fi/tietoa
Kissamaisten juttujen ja Nenäpäivän puitteissa
toivotan kaikille mukavaa viikonvaihdetta!