keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Pionien aikaan

Festiva Maxima

Juhannuksen tienoon helle sai pionit avautumaan vauhdilla. Ja tietenkin heti sen jälkeen tuli oikein kunnon kaatosade täällä pääkaupunkiseudulla. Valtaosa pioneistani on sentään vielä nupulla, mikä säästänee niitä lakoontumasta. Jos siis sadetta ei taas jatku päivätolkulla, mikä olisi toivottavaa.

Karl Rosenfield

Valkoinen Festiva Maxima ehti tänä vuonna ensimmäisenä aukeamaan, mutta hyvänä kakkosena kiri Karl Rosenfield. Siinä on tänä kesänä aika vaatimaton määrä nuppuja, joten oletettavasti kukinta Karlin osalta jää lyhyeksi.

Sarah Bernhardt

Ihanaa Sarah Bernhardtia minulla lienee eniten ja se on vuosien mittaan runsastunut mukavasti. Onneksi siinä on samanaikaisesti hyvin eri vaiheisia nuppuja, joten kukintaa riittää pitkäksi aikaa. Ellei siis sateet moukaroi pitkiksi hujahtaneita kasvustoja täysin.


Pioni on monella tapaa erinomainen kasvi. Sen lehdistö pysyy tanakasti pystyssä ja on kukinnan jälkeenkin vehreä syksyyn saakka. Nuppuvaihe on pitkä ja niiden pullistumista on hauska seurata. 


Vuosien mittaan pihamme valaistusolosuhteet ovat muuttuneet alkuajoista melkoisesti. Kunnan metsikön kasvun myötä varjoa on yhä enemmän myös pionien istutuspaikalla. Elän toivossa, että kunta toteuttaa metsikön suhteen harvennussuunnitelmansa piakkoin, jonka jälkeen aurinko ulottaa säteensä yhä pidempään pionipenkkiini. Ja vaikka kunta jälleen kerran siirtäisi suunnitelmiaan eteenpäin, en aio pioneja muualle muuttaa. Hyvin ne nykyiselläkin paikalla näyttävät viihtyvän. Kukkivat hiukan tyystin aurinkoista paikkaa myöhemmin, mutta ehkä myös pidempään.

  
Monet pitävät pioneja vaikeina kasveina, mutta itse asiassa ne ovat uskottua helpompia. Aikoinaan pioneja hankkiessani minut ohjeistettiin varaamaan niille syvämultaisen paikan. Ja kehotettiin antamaan niille rauha kotiutua ja juurtua omalle paikalleen. Ei siis taimikarusellia pioneille. 

Duchesse de Nemours

Kerran olen vanhat pionini siirtänyt. Silloin totesin terassin portaiden kupeen olevan niille täysin väärä paikka. Liian ahdas ja kaatosateen sattuessa rännien yli tulviva vesi teki surkeaa jälkeä pioneille. Istutin ne yläpihalle, syreenipenkin kivipolun vasemmalle puolelle ja siinä ne ovat sitten asuneetkin kohta 20 vuotta. Olisiko viihtymiseen eräs vaikuttaja se, että olopiha nostettiin ja tasattiin rakennusvaiheessa hiekalla. Pionit siis kasvavat hiekkamaassa lähellä rinnettä, joten vesi ei koskaan jää niiden juuristolle seisomaan.

Jan van Leeuwen

Monen monta vuotta tyydyin olemassa oleviin pioneihini. Sitten eksyin Taivassaloon Pionien kotiin. Sieltä ostin kolme erilaista pionia, joista yksi on kuvan Jan van Leeuwen. Kahdessa muussa ei ollut nimilappua, eikä myyjä ollut niistä aivan varma. Olin muutaman päivän sukulaisreissulla ja kotiin päästyäni olin unohtanut arvailunimetkin. Kiireessä istutin uudet pionit sisääntulopihalle, joka oli alkujaankin aivan surkea päätös.


Seuraavana kesänä rakensin alapihalle Kurgaanin eli pyöreän kumpareen mallisen kukkapenkin. Siirsin pionit sisäänkäynnistä Kurgaaniin ja siinä ne viihtyvät silmin nähden hyvin. Ensin pelkäsin, että pionien juuret kumpareen reunalla jäävät liian lähelle maan pintaa ja siten alttiiksi talvipakkasille. Vaan ei, hyvin pärjäävät. Ei ainakaan vesi seiso tässäkään paikassa niiden tyvellä.

Coral Charm

Viime vuoden keväällä tilasin nettikaupasta pitkästä aikaa jälleen uuden pionin, Coral Charmin. Eihän sillekään ollut ennalta mitään hyvää paikkaa ja kasvin saavuttua tyrkkäsin sen muiden pionien seuraan syreenipenkkiin. Keväällä on niin helppo kuvitella uudelle kasville olevan tilaa, kun kasvustot ovat matalia ja kukkapenkit näyttävät autioilta. Kesän mittaan pionin tila kutistui kutistumistaan ja lopulta koko kasvi hävisi kokonaan näkyvistä.


Syksyllä siirsin sen uudistettuun Pikkupuutarhan Kivipenkkiin. Siellä sille olisi ainakin tilaa ja ison kiven kupeessa lämmin kasvupaikka. Kivipenkin maa-aines ei ehkä ole parasta mahdollista, mutta penkki viettää alaspäin. Ei siis vesi seiso sielläkään. Siirron jälkeen Coral Charm näytti pitkään todella surkealta ja tuumasin, että viimeistään talvi tekee siitä selvää.


Ihanasti Coral Charm nyt minua kiittää. Maasta nousi kaksi vartta ja kummassakin useampi nuppu, jotka ovat vihdoin avautuneet. Hän on niin hurmaavan värinen. Korallia totisesti.


Sade-ennusteiden saapuessa kävin poimimassa muutaman nuppuisen pionin maljakkoon. Nyt niiden tuoksulla ja kauneudella kannattaa herkutella myös sisätiloissa. Ovat ne vaan niin kauniita.  

 

Tänä vuonna olen tehnyt uusia pionihankintoja. 

Kiemurapenkkiin uusina ovat päässeet Türin kukkamarkkinoilta hommattu Tillipionin, Vakka-Taimesta ostettu Ruusupioni sekä nettiostos itoh-pioni Bartzella. Yläpihan allaspenkissä kodin ovat tänä kesänä saaneet Bowl of Beauty ja 1003 puutarhaa Sirpan tuliainen Louis van Houtte.

Unohtaa ei myöskään sovi viime kesän bloggaajatapaamisessa Kivipellon Sailalta saatua Kuolanpionia, jonka jo pelkäsin talveen menehtyneen, mutta joka kuitenkin ponnisti kasvuun. Nuppuja se ei ole jaksanut tänä vuonna tehdä, mutta ehkä ensi vuonna.

 

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Akileijat - puutarhan keijukaisprinsessat


Jos viime kesä oli sormustinkukkien ilotulitusta, on nyt sitten akileijojen vuoro. Monen värisiä ja -muotoisia akileijoja kasvaa siellä täällä. 

Nora Barlow

Nimistä olen jo aikaa sitten mennyt sekaisin. Jos olen jonkun akileijan joskus istuttanutkin ja sen nimen muistiin kirjannut, seuraavan kerran siihen paikkaan ilmestyy toki samanlainen akileija, mutta tyystin eri värisenä.



Akileijat ovat puutarhan keijukaisia, keijukaisprinsessoja kauniine tyllimekkoineen. Ne lennättävät siemeniään mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Jollei taimea nyhdä pois pikkuisena, sen joutuukin sitten oikein lapion kanssa myöhemmin niin tahtoessaan pois kaivamaan. Ne, jotka ovat liikoja akileijoja kitkeneet, tietävät sen juurakon olevan pitkääkin pidempi ja takuulla tiukasti kiinni maassa.



Petticoat Pink

Petticoat Pinkin olen kasvattanut muutama vuosi sitten siemenistä. Vaaleanpunaisena, kuten nimikin kertoo. Nyt entisen pinkin lähistölle putkahti vaaleansinistä. Luontoäiti on päättänyt, ettei tyttöjen tarvitse pukeutua välttämättä vaaleanpunaiseen. Sininenkin on ihan hyvä ja tasa-arvoinen väri.




Akileijassa on myös se hyvä ominaisuus, että se pysyy säässä kuin säässä tanakasti pystyssä. Rankkasadekaan ei yleensä saa akileijaa kovin pahasti taipumaan ja maahan makaamaan.



En ole erilaisia akileijoja systemaattisesti puutarhaani hankkinut. Mukavan näköisen prinsessan eteen osuessa se toki saa meiltä kodin. Toisten julkaisemia ihania akileijakuvia katsellessa tulee väistämättä "minäkin-haluan-tuollaisen" -tunne. Sama ilmiö tuppaa koskemaan kaikkia muitakin kasveja, joten pakko pitää päänsä kylmänä. Tai ainakin yrittää pitää.



Oli aika, jolloin kuvittelin kykeneväni pitämään akileijat jossain tietyssä penkissä. Kaivoin niitä ahkerasti ylös mielestäni vääristä paikoista ja istutin siihen oikeaan penkkiin. Aika pian huomasin homman olevan turhaakin turhempaa. Akileija kasvaa juuri siellä, missä sitä itseään huvittaa. Ja hyvä niin, sillä minäkin olen oppinut tykkäämään niiden itsenäisyydestä ja itsepäisyydestä. Akileija, jos mikä, keventää kauniisti monia muuten ehkä raskaalta näyttäviä istutuksia.




Akileija, mukavaa, että olen sinuunkin tutustunut. Kaksi itsepäistä samalla tontilla ja sinusta tuli voittajani.


maanantai 27. kesäkuuta 2016

Jussi on juhlittu

Lukinlilja - Hymenocallis

Taas on yksi vuoden merkkihetkistä eli juhannus juhlittu. Sää oli valtaosin mitä mainioin. Mitä nyt aattona tuli illansuussa muutama leppeä sadekuuro, mutta lämpimän sään ja uuden pergolan ansiosta pihamaalla oleskelu sujui vaikeuksitta.


Juhannus meni ja mennyttä on myös monen kesään olennaisesti kuuluvan kasvin kukinta. Se aiheuttaa tietynlaista haikeutta, mutta onneksi aloittelevia kukkijoita riittää. Edelleen tahti on niin nopeaa, että useimmat kukat tulee toki ihasteltua moneenkin kertaan, mutta niistä raportointi taitaa jäädä talven tehtäväksi.


Ruukkuun kesäksi istutettu kärhö Nelly Moser kehitti yhden nupun, joka pullistui ja pullistui ja yhtenä aamuna se oli avautunut kokonaan.

Clematis Nelly Moser

Uusia nuppuja Nellyssä ei ole näkyvissä, mutta tietenkin toivon sen niitä kesän mittaan lisää kehittävän. Syksyllä istutan Nellyn pihamaalle, joskin paikka sille on yhä mietinnän alla. Tämä on taas niitä kasveja, jotka tulivat kaupassa vastaan ja pakkohan se oli sieltä kotiin kantaa.

Sinivaleunikko - Meconopsis betonicifolia

Lilasävyisen sinivaleunikon kukinta meinasi karata huomiotta ihan kokonaan. Olin valmistautunut sen kuvaamiseen, mutta meinasin myöhästyä oikein kunnolla. Kirkkaassa auringonpaisteessa tuli räpsittyä muutama kuva ja tarkoitus oli jatkaa illan tullen. Silloin terälehdet lojuivat maassa. Juhannuskiireet ja painostava helle tekivät tehtävänsä. Yksi nuppu oli vielä eilisiltana avautumatta. Kunhan sade taukoaa, pääsen tarkastamaan tilanteen. Tämä ei ole kovin korkea kasvi. Ehkä noin 25 cm.

Kruunuvuokko - Anemone coronaria

Myös kruunuvuokot kukkivat. Tähän mennessä olen nähnyt vain punasävyisiä, mutta ehkä muut värit tulevat aikanaan. Osa mukuloista oli uusia, osa viime syksynä maasta nostettuja. Joskus olen jättänyt kruunuvuokon mukulat talveksi maahan, jolloin niistä on saattanut nousta yksittäisiä kukkia. Pääsääntöisesti kruunuvuokon mukulat suositellaan talvetettavan vaikka kellarissa.


Pysyykö kruunuvuokko teidän puutarhoissanne pystyssä? Minulla se rentoilee sinne tänne.

Punapäivänkakkara - Tanacetum coccineum

Viime loppukesästä istutin punapäivänkakkaran, joka ei silloin ehtinyt kukkia.  Nyt se on pukannut monta kukkaa, mutta varret tarvitsevat ehdottomasti tuentaa. Muuten koko kasvi rötköttää pitkin pituuttaa muiden kasvien päällä ja väleissä. Eikä ainoastaan kukat vaan myös lehdistö oli jo levällään mullan pinnalla ennen kukkavarsien ilmestymistä.

Valkoherukan lehdet menivät toukkien suihin

Yllättäen jo hiukan ennen juhannusta tuli jonkinlainen puutarhauupumus. Ei ole kovin paljon innostanut lähteä kuopimaan ja nyppimään. Kameran kanssa kiertelykin on ollut vähän innotonta. Ei siinä mitään ihmeellistä, sillä saan moisia kohtauksia tasaiseen tahtiin joka kesä. Milloin mistäkin syystä tai ihan ilman syytäkin. Nyt ehkä tympimistä lisää hurja määrä kaikenlaisia ötököitä, jotka surutta popsivat niin lehtiä kuin nuppujakin.  


Valkoherukoista lähti likimain kaikki lehdet pienten toukkien suihin. Suihkutin pensasta vedellä ja nokkosuutteella. Ja napsin toukkien vallassa olevia lehtiä suoraan muovipussiin. Nyt niitä ei ole näkynyt, eikä toivon mukaan näykään. Kyseessä lienee karviaispistiäinen, jolle kelpaa myös herukanlehdet. Muissa herukoissa, eikä edes karviaisissa toukkaa ei ole vielä näkynyt. Tarkkailussa ovat, sillä karviaispistiäinen tekee toisen sukupolven heinä-elokuussa.


Peittokurjenpolven lehdistä joku ötökkä on tehnyt hyvin ilmastoituja pitsimalleja. Olisivatko kotilot olleet asialla? Niitä olen poiminut sateiden jälkeen ja usein aurinkoisten päivien iltoinakin sen verran runsaasti, että saisi jo riittää. 

Kukkapenkkejä on turha lähteä kiertämään ilman etikkapurkkia, koska joka puskasta löytyy yksittäisiä kotiloita ryömimässä milloin minkäkin kasvin lehteä pitkin. Ilman etikkapurkkia houkutus nipsaista kotilo kasvinlehdeltä nurmikon puolelle on liian suuri. Vaan sieltähän ne mönkivät takuuvarmasti takaisin kukkapenkkiin ruokailemaan. Paras hoitaa ongelma pois päiväjärjestyksestä heti ensinäkemältä.


Kriikunapuu on jo kolmatta kesää äkämäpunkin vioittama. Äkämäpunkki vioittaa lähinnä puun lehtiä, mutta kärsii siitä hedelmäkin. Alapihan kriikunat eivät ole aivan näin pahassa kunnossa, kuin tämä pikkupuutarhan kriikuna. En ole juurikaan puille tehnyt kevätruiskutuksia, mutta ehkä sitäkin täytyy harkita. Tai sitten hävittää koko kriikunapuu. Juuri nyt tuntuu siltä, että voisi olla helpompaa vaihtaa johonkin vähemmän ötököitä kiinnostavaan kasviin.

Töyhtöangervo - Aruncus dioicus

Tälle päivälle luvattiin sadetta ja ennustus pitää paikkansa 100-prosenttisesti. Vettä tulee kaatamalla, mutta siedän sen, kunhan ei taas päivätolkulla sade maata vihmo. Heti auringonpaisteen palattua alkaa taas puutarhassa pöristä, kuin parhaassakin transistoriradiossa. Kimalaisilla on juhlat niin töyhtöangervoissa kuin valamonruusussakin.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Hyvää juhannusta


Lopeta kesällä uurastus työ,
lauteilla loju ja löylyä lyö!
Sivele itsesi hunajalla,
kuningatarten lahjalla ihanalla
Kiitolliseen mieleen hiljaa taivu,
Onnelliseen oloon rauhassa vaivu
Anna aatosten rauhassa mennä ja tulla,
Oikeus itsesäs hoivata sulla.
Mielihyvän tunteessa oikein kelli,
Joka hetkestä nauti ja itseäs helli.

Hyvää juhannusta kaikille!


torstai 23. kesäkuuta 2016

Ötököitä - onhan heitä

Norjanruusu - Rosa Puistoruusu-ryhmä 'Hurdal'

Talven yli pärjänneet ruusut alkavat kukkia toinen toisensa perään. Eilen löysin viime kesänä istutetusta norjanruususta jo ensimmäisen avoimen kukan ja nuppuja vielä kohtalaisen pienessä pensaassa on useita odottamassa vuoroaan.


Norjanruusua on kehuttu kestäväksi, vaikka kuulemma se avoimella paikalla saattaa palelluttaa versonsa joka vuosi. Istutin oman Hurdalini pikkupuutarhan matalan kivimuurin viereen. Toisella sivulla kasvaa syreenejä ja pienempiä pensaita, joten ilmeisesti paikka on ruusulle lämmin ja suojaisa. Ihanasti tämä uusi ruusuni minut palkitsee.

Valamonruusu - Rosa Splendens

Myös valamonruusu on ryhtynyt availemaan runsaita nuppujaan. Sitäkin mainostetaan kestävänä kuin myös kauniina ruusuna. Kauneudesta en ole täysin samaa mieltä. Toki kukka on hieno, mutta pensas on iso ja kasvaa sinne tänne rehottaen. Valamonruususta luin sellaisen jutun, ettei sillä ole mitään tekemistä paikkakunnan nimeltä Valamo kanssa. Linné antoi ruusulle nimeksi Vallmoros eli unikkoruusu. Suomessa nimi käännettiin muotoon valamonruusu. Yhden tarinan mukaan käännöksen syynä olisi ollut kuulovirhe. Tiedä häntä.

Aiemmin minulla oli vain juhannusruusu, metsäruusu, hansaruusu ja punalehtiruusu, joita en ole kovin paljon leikannut. Nyt täytyy paneutua paremmin ruusujen leikkaamiseen, kun pensaita alkaa olla niin monenlaisia.

Valamonruusu

Ilo ja Kirjoapteekkarinruusu eivät tointuneet talvesta ja niiden tilalle hankinkin jo uudet pensaat. Kumpikin on istutettu ja nuppuja on molemmissa. Sointu ja Neilikkaruusu ovat virkistyneet kevään alakulosta merkittävästi. Sen sijaan Sävel ja Lumo ovat kumpikin siinä ja siinä, tuleeko niistä mitään. Annan niiden edelleen olla paikallaan, sillä on niissä elämää.  Samoin Sammalruususta tulee viherrystä tyvestä, mutta hitaasti, hitaasti. Seurannassa sekin.

Rosa rugosa Ritausma

Ritausmasta talvi vei kaikki korkeammat oksat. Muutama matala oksa kasvatti vähitellen lehdet ja nyt uusiakin oksia näyttää kasvavan vauhdilla. Matalissa oksissa on useita nuppuryppäitä, jotka täynnä ilmeisesti jotain kirvaa. Alkuun inhotti ja ärsytti kaikki sadat ja miljoonat kirvat ja esimerkiksi ruusuorapihlajaa ruiskuttelin mäntynestesaippualla. Nyttemmin olen lopettanut kaikenlaiset ruiskutukset. Jos puutarhaletku sattuu olemaan käsillä, sillä annan vesikäsittelyn, mutta muunlaiset ruiskutukset olen lopettanut tykkänään.

Lehtolaukka tornionlaaksonruusun kupeessa

Sen enempää tolua kuin mäntynestettäkään ei nykyisin suositella ruiskutettavaksi puutarhaan. Kuuntelin hetki sitten Areenasta Minna Pyykön Pihan kuusijalkaiset kaverit -ohjelman (klikkaamalla lihavoitua tekstiä, pääset kuuntelemaan ohjelmaa) viime sunnuntailta. Siinä hän haastattelee kasvitieteilijä Leena Luotoa, joka antaa aika hyvät perustelut myrkkyjen välttämiselle ja rauhoittelee muutenkin joutumasta öttiäisten vuoksi paniikkiin. Niille kullakin on tarkoituksensa ja paikkansa. Ilman erilaisia ötököitä ihmistenkin elämä kävisi pian aika vaikeaksi. 

Kimalaiset tykkää tuoksuvatukasta

Olemme niin vieraantuneita luonnosta, että moni täysin normaalikin ilmiö tuottaa ihmisille pelkoa ja ahdistusta. Epätäydellisyyden siedättämisprojektissani on meneillään nuo Minna Pyykön mainitsemat kuusijalkaiset ötökät. Kun en mitenkään pysty niitä kaikkia torjumaan, eikä ohjelman mukaan ole tarvekaan, jätän sen luonnon tehtäväksi. Ehkä minunkin puutarhaani vähitellen muuttaa asustamaan sellaisia veijareita, jotka napostelevat kaikki haittakirvat suihinsa. Ehkäpä niitä asustaa jo nyt, niin toivon.

Yksi ainut valkoinen laukka jaksoi kasvaa kukkimaan

Edelleenkään en ole ratkaissut ongelmaa, jonka vuoksi oikeassa sivupalkissa ei näy seuraamieni blogien luettelo. Olen toki taitava hävittämään kaikenlaista, mutta tässä tapauksessa asetuksissa kaikki näyttää olevan oikein. Luettelo ei vain näy sen enempää esikatselussa kuin postausta julkaistessakaan. Ärsyttää tällaiset kummallisuudet.

Kevätvuohenjuuren kukasta on tämä jäljellä

Kohta lähtö viemään isää röntgeniin ja ultraan. Sitten onkin aika ryhtyä valmistelemaan juhannuksen syömisiä.