tiistai 8. toukokuuta 2012

Kivinen työmaa

Pari päivää on kulunut konkreettisesti kivihommissa eli olen tukenut kukkapenkkejä kivillä. Tähän penkkiin käytin syksyllä ostamiani turveharkkoja, joista on aika helppo rakentaa pengerryksiä. Pussissa oli kolme harkkoa, jotka puolitin. Näin sain kuusi pönäkkää turvetiiltä, jotka tuntuvat pysyvän hyvin paikallaan ilman mitään erityisiä kiinnitysvirityksiä. Muistelen tuon yhden pussillisen maksaneen hiukan vajaan 20 euroa, joten ihan halvaksi pengertäminen ei niilläkään tule, koska noilla kolmella harkolla ei pitkälle pötkitä. Pääsin kuitenkin alkuun ja käytin kiviä jatkossa. Kenties kuitenkin investoin syksymmällä noihin harkkoihin saadakseni tuon pitkän rinteen molemmat puolet siistimmin rajattua nurmikosta. Tarkoitus oli kevään aikana kunnostaa toinen puoli rinteestä eli yllä olevan kuvan kauempana oleva pää. Siirsin homman syksyyn ihan siitä syystä, että silloin maasta on pukannut kaikki mahdolliset käyttökelpoiset ja hävitettäväksi tuomittavat kasvit. 

Kun niitä kiviä metsänpuolesta ryhdyin raahaamaan, päätinkin raahata sitten kunnolla. Kaivoin ruusupensas-, raparperi- ja kiemurapenkin reunan auki, laitoin sinne suodatinkankaan estämään ainakin vähän nurmikon siirtymistä kukkapenkkiin, ja suodatinkankaan päälle kiviä. Viimeistellyssä penkissä suodatinkangas ei näy, tämä kuva onkin otettu puolitiessä urakkaa. Tai ei edes puolitiessä, sillä tänään sain kivettyä kukkapenkkiosuuden tuohon mutkaan saakka ja myöhemmäksi jäi ruusupensaspenkin osuuden kiveäminen. Harmi, että isommat kivenmurikat alkavat loppua ja jäljellä on aina vain pienempiä. Niinpä laitan alle särmikkäitä kiviä ja päälle pyöreämuotoisia. Kunhan tästä kerkeän, aion täyttää kivituhkalla kivien välejä, jotta ne pysyisivät paremmin paikoillaan.

Sunnuntaina kävin Plantagenissa tutustumassa kesäkukkatarjontaan - niin ja tietenkin myös perennoihin. Kauppa oli täynnä ihmisiä, jotka tomerina huseerasivat multasäkkien ja kukkien ympärillä. Hiukan arvelutti kesäkukkien hamstraaminen, sillä parina viime yönä on ollut pakkasta, eikä vieläkään ole luvassa hallatonta kautta. Orvokit kestävät vähän kylmyyttä ja ne olivat Plantagenissa sekä komeita että edullisia. Maksoin orvokkini ja olin lähdössä kaupasta, kun sisäänkäynnissä huomasin pari rullakollista pelargoneja ja muratteja. Mennessä olin näköjään huomannut vain nuo muratit. Pelargonit maksoivat 2 euroa/kpl ja näyttivät aika hyväkuntoisilta. Niinpä vein orvokit autoon ja palasin valikoimaan muutaman pelakuun itselleni - vastoin aiempia päätöksiäni odottaa lämpimämpiä aikoja. 

Plantagen on ryhmitellyt perennat viiteen-kuuteen hintaluokkaan värikoodein. Halvimmat olivat 3,99 €, mikä on minusta aika kallis hinta yhdestä kasvista, olkoonkin monivuotinen. Kaupassa oli parhaimmillaan kukkivia jaloangervoja, joita ihmiset ostivat innokkaana. Varmaan sellainen on hieno vaikka äitienpäiväkukkana, mutta kukkiiko se enää tänä kesänä maahan istutettuna? En tiedä? Muitakin perennoja oli saatu kukka-asteelle. Mietitytti, kuuluuko sekin tähän hektiseen nykyaikaan. Jopa kukkien tulee kukkia etuajassa, kun ei enää jakseta odottaa varsinaista kukinta-aikaa. Jos näin on, ei se ehkä oikein istu minun puutarhafilosofiaani. Puutarhassa ollaan ja eletään luonnossa ja luonnon ehdoilla.

Kiemurapenkin kermanväriset tulppaanit ovat avautuneet. Muut tulppaanit ovat vielä täysin nupussa. Joku näyttää napsineen sipulikukkiani, sillä syksyllä laitoin mielestäni huomattavasti enemmän tulppaaninsipuleita. Olisiko myyrä käynyt ruokailemassa? Keväällä iloitsen jokaisesta kukkivasta sipulikasvista ja päätän syksyllä istuttaa niitä kasapäin lisää. Syksyllä alkaa pihatyöt väsyttää ja niin sitten tulee tingittyä kevään lupauksista. Täytyy muistaa nyt keväällä kuvata mahdollisimman paljon kukkapenkkejä eri suunnista, jotta voi syksyllä päättää, mihin kannattaa lisätä sipuleita.

Arkiaamupäivisin on todella mukava puuhata pihalla. Ympäristössä vallitsee rauha, aikuiset ovat töissä ja lapset päiväkodeissa ja kouluissa. Autojakaan ei liiku niin paljon kuin iltasella ja viikonloppuisin. Välillä täytyy nojata lapioon ja kuunnella tuulen huminaa ja lintujen seurustelua. Tikka koputteli lähistöllä puuta ja mustarastaat ajoivat toisiaan takaa. Metsikössä kaksi lähekkäin kasvavaa puuta saivat aikaan narisevan äänen hangatessaan tuulessa toisiaan. Taivas oli kirkkaan sininen, eikä missään näkynyt pilvenhattaraakaan. Auringossa oli niin lämmin, että hetken jo harkitsin shortseihin siirtymistä.

Lämmin tiiliseinä saa köynnöshortensian lehdet kasvamaan silmissä. Miten tämä keväinen vihreys onkaan niin heleää. Tuntuu, että kaikkea on ihan pakko oikein ahmia, jotta ehtisi tarpeeksi nauttia kaikista kevään ilmiöistä. Meidän kesämme on niin mahdottoman lyhyt eivätkä lämpimät päivät ole itsestäänselvyyksiä. Moni meistä muistelee lapsuuden kesiä; kuinka aurinkoisia ja lämpimiä ne olivat. Todellisuudessa nuo muistojen kesät eivät ole olleet sen lämpimämpiä kuin nykyäänkään. Ehkä jopa päinvastoin, sillä ilmaston lämpeneminen näkyy parhaiten sään ääri-ilmiöiden esiintymisenä. Kuivempia kesiä, sateisempia talvia.

Joka keväiseen tapaan olen unohtanut joidenkin kukkien nimet, enkä ihan tarkkaan muista, mitä mistäkin pitäisi nousta. Mutta kun mullasta sitten joku kärki nousee, sen nimi tupsahtaa oitis mieleeni. Sen vuoksi kävelen kameran kanssa nenä kohti maata, jotta huomaisin kaikki uudet ilmiöt. Tänään totesin, että pikkutalviot ovat nupulla ja muutama jo täydessä kukassa. Samoin omenapuissa on jo hiirenkorvat. Jännityksellä odotan, millainen kukinta tänä vuonna seuraa. Viime vuonnahan meidän omenapuut eivät paljon kukkineet eivätkä sitten tehneet montaa hedelmääkään. Josko yksi lepovuosi riittäisi ja pääsisimme loppukesästä nauttimaan omien puiden hedelmistä.


Vihdoin tänään sain kaivettua multaan Tampereen puutarhamessuilta ostamani juurakot tai miksi niitä nyt tulisi kutsua. Alapihan kiemurapenkkiin istutin kaksi valkoista särkynyttä sydäntä ja yhden yläpihalle (Dicentra Spectabilis Alba). Samoin siihen alapihan kiemurapenkkiin istutin viisi syysleimua (Pholx Rose Wit). Tätä väriä näin viime kesänä erään talon pihalla. Leimu oli varmasti ollut siinä samassa paikassa vuosikausia ja pehko oli valtaisa ja aivan upean näköinen. Ja vielä istutin 10 punatähkää (Liatris spicata).

Katselin aikani haketusta odottavaa risukasaa ja mietin, voisiko risuja muuten hyödyntää. Tuttavani on taitava pajuaskartelija ja päätin testata, mitä itse saisin aikaan. Parhaiten käsissäni taipuivat norjanangervon, punalehtiruusun ja hanhikin oksat. Koristeeksi lehtikompostin päältä löytyi muutama talven katkaisema tuijan oksa. Kaksi tällaista risusydäntä sain aika vaivattomasti aikaan ja kolmaskin pääsi alulle. Sitten loppui rautalanka ja käytössä oli vain vihreää sidontalankaa, joka ei kuitenkaan näyttänyt valmiissa työssä kovin hyvältä. Täytyy sanoa, että olin ainakin hetken ihan ylpeä itsestäni ja aikaansaannoksistani. 

Tällaiset kädentaidot eivät ole ominta alaani, eikä minulla riitä kärsivällisyyttä suurempaan ahertamiseen oksien parissa. Josko kuitenkin syksymmällä panostaisi risuaskarteluun ja tekisi vaikka muille annettavaksi jotain kaunista.

Valkovuokot katsovat kaikki aurinkoon. Taustalla näkyvä risukko muuttuu hetken päästä ihmisen mittaiseksi horsmametsiköksi. Muutaman sentin taimet jo kurottelivat ylöspäin ja paljon siellä näkyy olevan myös nokkosia. Alue on kunnan tonttia ja jossain vaiheessa paikalle tulee hiekkatie lähistölle rakennetttavalle pallokentälle.

Totesin taas kerran, että vuosia sitten ostamani  Kasvitietosanakirja on oivallinen hankinta. Ani harvoin on käynyt niin, etten olisi löytänyt etsimääni kirjasta. Kasvista on sekä tieteellinen suku- ja lajinimi että myös suomalainen nimi. Joiltakin kasveilta puuttuu suomenkielinen nimi. Kirjani painos on vuodelta 1996.

Kirjassa on noin 3000 kasvia ja se on jaettu huonekasveihin, eurooppalaisiin puutarhakasveihin ja Suomessa menestyviin koristekasveihin. Aakkosellinen hakemisto löytyy tieteellisten nimien, suomalaisten nimien ja sukunimien perusteella. Mukana on myös joitakin vanhentuneita, epävirallisia tai vakiintumattomia lempi- ja kutsumanimiä tunnistamista helpottamaan. En tiedä, löytyykö tätä kirjaa nykyisistä kirjakauppavalikoimista tai onko saatavilla kenties paljon parempi vaihtoehto. Minua tämä opus on palvellut monta kertaa kiitettävästi.

 
Kuka tänne ensin ehti?
Kehuskeli leskenlehti.
– Minä ensin nostin pään,
kevään valoon lempeään.

Sinivuokko huusi näin;
Katsokaa myös tännepäin!
Siniseksi metsän teen,
iloiseksi pientareen.

Valkovuokko huokaisi;
Minä tulin viimeiseksi.
Joka väri vuorollaan,
kukkimaan saa harmaan maan.